Onko täällä kenelläkään kokemusta opinnoista sairastumisen jälkeen? Itselläni oli psykoottinen häiriö (F29) reilu pari vuotta sitten ja nyt jo haaveilen opettajaopinnoista? Olen kyllä opiskellut ammatin sairauden jälkeen, mutta haluasin lukea lisää. Pikkuhiljaa pienin askelin aion edetä, mutta siitä huolimatta välillä pelottaa, että yliarvioin kykyni. Kiitettävät arvosanat ja stipendikään ei hälvennä pelkoa siitä, että mitä jos sittenkin olen jotenkin "vajaa", kun aivoni sillä tavalla ylikuormittuivat. Pääseekö edes hullun leimalla yliopistoon ja oikeisiin töihin?
Kokemuksia koulutuksesta
psykoosin jälkeen?
12461
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Töihin, yliopistoon jne. pääsee siinä missä muutkin. Kunhan vain jätät kertomatta että olet ollut psykoosissa ja osastolla jne. Ilman sinun kertomaasi kukaan ei saa siitä tietää.
Psykoosin jälkeisestä koulusta olen huono vastaamaan. Olen kyllä ollut psykoosissa ja osastolla hoidossa siitä ja opiskelen tällä hetkellä, mutta minulla on epävakaa persoonallisuus, joten ei ole ihme että ei jaksaminen tahdo riittää.
Ehkä samalla tavalla myös yliopiston ovet aukeavat. Pitää vaan olla kokemusta opettajan työstä vähintään 4 kuukautta, että voi hakea kouluun. Kun asuu pikkupaikassa, monet tietää, että on ollut suljetulla. Kuka antaa lapsensa sellaisen opetukseen ja miten yleensäkään voi päästä töihin?
Miten se epävakaus näkyy elämässäsi, jos saan kysyä? Mietin kerran itsekin, että mitähän persoonallisuushäiriöitä minusta tulisi esiin, jos oikein alettaisiin kaivamaan ja tutkimaan. Onhan se elämä kaikkinensa aika heittelevää ja minusta on tärkeintä, että pysyy suht normaalien rajoissa. Jos kaikki ihmiset tutkittaisiin läpi, löytyisi vaikka minkälaista häiriötä. Toiset vaan ovat herkempiä ja kokevat monet asiat voimakkaammin, ei kai se ole sairaus.
No, en halua vähätellä ongelmiasi, vaikka taisin sen jo tehdä. En todellakaan tiedä, mitä ongelmia voi olla, jos on epävakaa persoona. Suvussani on skitsofreniaa ja ajattelen usein, että tulkoon mikä tahansa mielensairaus, mutta ei sitä. Se kun vie pahimmillaan kaiken toimintakyvyn ja elämänhalun, ihmisestä tulee zombie. Lääkkeetkin ehkä vain turruttavat sitä tuskaa, mikä ihmisen sisällä on patoutuneena. Surullisia ovat sellaiset kohtalot.
kaikki ovat mielisairaita:
-Jos juo liikaa kahvia on sairas
-Jos polttaa liikaa tupakkaa on sairas
-Jos on liian surullinen on sairas
-Jos on liian iloinen on sairas
-Jos on liian lihava on sarais
-Jos on liian laiha on sairas
mielisairautta
-Jos ajattelee liikaa, on sairas(psykoottinen)
-Jos ajattelee liian vähän, on sairas(masentunut)
Pitäisi koko ajan pysytellä kultaisella keskitiellä, että kuuluisi terveiden kirjoihin.
Mulla se on ilmennyt elämän hallinnan puutteena ja itseni tuntemisen puutteena. On ollut erilaisia päihdeongelmia, itsetuhoisuutta joka on vienyt pari kertaa sairaalaan paikattavaksi, pahoja ahdistuksia, muutama lyhyt psykoottinen kohtaus, pitkä päihdepsykoosi, voimakasta mielialojen heittelyä ilman syytä ja voimakasta ahdistusta. Olen kärsinyt vakavasta masennuksesta ja paniikkihäiriöstä, joita ei kylläkään enää ole. Lisäksi on erilaista hetken mielijohteesta tapahtuvaa varastamista, seksuaalista holtittomuutta eli siis suojaamatonta seksiä tuntemattoman kanssa ja seksiä jota ei olisi halunnut edes harrastaa näin jälkeenpäin aatellen kenen kanssa sitä harrasti. Rahat eivät ole koskaan oikein säästyneet hetken mielijohteisten ostosten takia. Päihde ongelman väistyessä on taas tullut ylen syömistä ja aivan älytöntä karkin syömistä.
Olen ollut työttömänä, pätkätöissä, sairaslomalla ja tämä on nyt kolmas ammattikoulu jossa olen. Edelliset ovat jääneet kesken mielenkiinnon lopahtamisen takia, jonka seurauksena olen jäänyt muutamien kuukausien omille lomille. Siitä sitten ei olekkaan ollut yhtään mielenkiintoa jatkaa.
Että tämmöistä nyt näin pintapuolisesti.
kieltäminen on mielisairaus.
(Noncompliance with Treatment Disorder, koodi 15.81)
kiitos valaisemisesta! Nyt ymmärrän, miten kovaa tuollaisen epävakaisen persoonan diagnoosia kantavan elämä voi olla. Se ei olekaan tavallista tunteiden heittelyä, vaan näkyy ihan käytännön elämästä selviämisessä. Oletko saanut psykoterapiaa? Jos näkisit syyt riippuvuuksiisi ja keinot voittaa ne, olisit kai jo pitkällä. Saatko tarpeeksi tsemppausta opiskeluusi? Kannustava terapeutti olisi hyvä apu opinnoissa. Hienoa, että jaksat kuitenkin vielä uskoa parempaan huomiseen. Ilman toivoa paremmasta, yritykset helposti jäävät puolitiehen, mutta sisulla vaan eteenpäin!
Minullakin meinasi toivo hiipua, kun sairaalajakso oli ohi. Haaveet oli murskautuneet eikä ollut mitään tietoa, miten jatkaa elämää eteenpäin. Oli aika shokki, kun tajusi miten pienessä hetkessä oli pudonnut pohja pois elämältä. Ilman perhettä en olisi ehkä selvitynytkään näin hyvin. Tärkeintä on, että aamulla, kun avaa silmänsä, on monta hyvää syytä herätä uuteen päivään.
En ole psykoterapiassa, vaikka osastolla tehtyjen psykologisten tutkimusten tuloksilla minulle suositeltiin psykoterapiaa vähintään kaksi kertaa viikossa vähintään kahden vuoden ajan. Silti olen saanut vain aikaa erikoissairaanhoitajalle espoossa asuessani ja nyt kirkkonummella asuessani toimintaterapeutille ja aina vain parin viikon välein.
Riippuvuuteni tietääkseni on tyhjyyden täyttämistä ja hallitsematonta nautinnon hakua. En sitten tiedä miten päästä eroon tuosta tyhjyydestä, joka aikaan saa kaiken nautinnon hakuisuuden.
Tsemppausta opiskeluun saan kyllä nykyiseltä terapeutilta, mutta muuten on riittämätöntä.
Jaksan aina uskoa parempaan huomiseen, koska ikinä en voi tietää millainen huominen on. Joskus se on tosi hyvä ja joskus taas kaikkea muuta.
Tulevaisuus ei ole koskaan pelottanut. Ainoa poikkeus oli, kun kärsin vakavasta masennuksesta ja psykoosista, jolloin pelkäsin ettei olot paremmaksi muutu. Muuten ei tulevaisuus ole koskaan huolettanut. En vain osaa stressata tulevasta tai tekojeni seurauksista. Tämä ymmärtääkseni on osa taudin kuvaa ja tämä on varmasti iso syy holtittomuuteeni.
Parempi tulevaisuus on mielestäni ainakin itseni kohdalla tavoittamaton käsite ilman pitkää tiivistä hoitoa. Jos persoonani pysyy tällaisena, mukavin elämä olisi kun voisin elää täysin mielihalujeni mukaan. Sitten olisi se ongelma että ahdistuisin ja masentuisin jälkeen päin kaikkien mielitekojen aiheuttamasta katumuksesta. Ne kun ovat vain sillä hetkellä hyvältä tuntuvia asioita. Sitten kun ne ovat toteutettu, niitä katuu. Mutta nyt taas kun estää toteuttamasta mielitekojaan, ahdistuu ja masentuu siitä ettei pääse toteuttamaan niitä mielitekoja. Eli siis niin tai näin, niin aina väärin päin.
Nyt tarkoituksena olisi päästä tämä koulu läpi ja päästä suhtkot hyvä palkkaiseen työhön omalle alalle. Mutta tulevaisuutta en kuitenkaan ala suunnitella, koska ikinä en voi tietää milloin tulee romahdus ja mihin tämä elämä vie tämän holtittoman ja päämääräämättömän mielen kanssa.
Itselleni tuo on aivan sama. Kyllä elämässä aina jotenkin pärjää. Sosiaalisesti minulla ei ole koskaan ollut ongelmia ja vaikka rahaa ei olisi niin ihmisiä minulla on aina joka tapauksessa. Ja mikään ei ole mielestäni tärkeämpää kuin sosiaaliset suhteet. Materia on kivaa mutta ei välttämätöntä toisin kuin ihmissuhteet.
Sain yhden huonon vuoden (psykoosi, itsemurhayritys, sairaalahoitoa)jälkeen opiskeltua kolme vuotta yliopistossa ihan kunnolla. Sitten masennuin pahasti, keskittymiskyky heikentyi, en päässyt enää tenteistä läpi. Ensi lukuvuonna jatkan opintoja pitkän sairasloman jälkeen. En tiedä, millaisen cv:n kirjoitan valmistuttuani, kun elämänhistoriassa on näitä "aukkoja"...
Olen tullut siihen tulokseen, että silloin kun on hyvässä kunnossa, kannattaa ahnehtia itselleen mahdollisimman paljon opintoviikkoja/pisteitä, kun ei voi tietää milloin seuraava masennus iskee.
että tiedätkö syitä sairastumisiin? Johtuiko se masentuminen jostain menetyksestä, tai muusta tietystä seikasta? Mietin vain itsekin masennuksen kokeneena, että voiko se tulla ilman syytä? Tietoa on netti pullollaan, mutta mielellään kuulee näitä omia kokemuksia.
En sitten lukenut ajatuksella. Tuo sun nimimerkkikin kertoo, että olet maanis-depressiivinen, eli niitä masennus ja maanisuusjaksoja on vuorotellen. Siihen ei taida tarvita syytä samalla tavalla kuin yksittäiseen masennukseen tai psykoosiin.
Koin psykoosin yliopistossa kolmannen vuoden aikana. Siitä on toivuttu, joskus on tullut psykoottisia oireita takaisin, mutta olen tajunnut asian, ja joskus ne oireet ovat vain hälvenneet. Eli syyt psykoottisille oireiluille ovat edelleenkin olemassa, mutta ehkä osaan jotenkin hallita asiaa.
Ihan heti en ole päässyt takaisin opintojen pariin. Ongelmani juurtavat juurensa jonnekin yläasteen alkuun saakka. Olin vain sinnitellyt aika pitkälle, kunnes ongelmia ja asioita kasaantui liikaa, psykoosi puhkesi ja ongelmat ikään kuin levisivät. Olen yrittänyt koota elämääni itsekseni, vaikken vakituisessa terapiassa olekaan ollut. Ympärillä näkemäni ikävät asiat masentavat ja lamaannuttavat joskus pitemmäksikin aikaa, varsinkin, jos otan ne henkilökohtaisesti, tai ne ovat henkilökohtaisia ja lähellä itseä. Välillä ajatukset ovat negatiivisia ja epätoivoisia, miksi elämä on sellaista kuin se on, miksi maailma on sellainen kuin se on. Ehkä se on normaalia heräämistä lapsen onnellisesta mielikuvitusmaailmasta, mutta ei tunnu niin mukavalta, kun psykoosissakin pyörittelin niitäkin asioita. Pitäisi ehkä saada eriytettyä omat henkilökohtaiset ongelmat ja asiat maailman ongelmista ja asioista.
Sulla näkyy olevan paljon ideoita ja halua toteuttaa niitä. Toivon sulle tosi paljon kaikkea hyvää ja onnea elämän polullasi. Älä jää ikäviin asioihin koukkuun, koeta saada ystäviä, molemmin puolista ystävyyttä ja pitää niistä kiinni. Koeta vaan sinnikkäästi paluuta takaisin opiskeluihin ja normaaliin elämään. Ongelmat kannattaa ratkoa ja ne taustalla olevat asiat selvittää, ne voi vaivata kuitenkin, jos niitä ei mitenkään prosessoi vaikka terapeutin kanssa.
Luulen, että joku terapeutti tai asiantuntija osais vastata paremmin sun kysymyksiin. Ehkä muutkin palstalaiset kaipais niitä asiantuntijoiden vastauksia, mutta ei kai moni sellainen täällä jaksa roikkua kuitenkaan, vaikka tosi kiva niin päin olis.