Kotkan kaupungin johto voisi alkaa sanoista tekoihin. Väkeä pihalle ja reilusti. Kaikkea kaupungin tekemistä kuvaa parhaiten yksi tekee kolme katsoo tehokkuus. Terveyspalveluissa yksi tekee, neljä katsoo kauniita ja rohkeita.
Aloittakaa aluksi 20% vahennyksellä, pitkässä juoksussa 50% pitäisi saada ulos erittäin helposti. Tarkoittaa myös kaupungin talon kattoremonttia, jossa 3-4 ylintä kerrosta puretaan samalla pois.
Näin normaalin työssäkäyvän veroprosenttikin kohtuullistuu eikä joka vuodenvaihde tarvitse kirjojaan muuttaa veropakolaisena kaverilleen Helsinkiin. Maksaisin mielelläni kunnallisveroni kotikuntaani, mutta tällaiseen surkeaan talouden hoitoon en halua osallistua.
En paljon muita kaupungin palveluita kaipaa, kuin lumien aurausta sekä katujen ja puistojen kunnossapitoa. Kakaroille voisi pitää leikki- ja urheilupaikat kunnossa, niin ei tarvitse alkaa pöhistä sipparissa pilleripäissään ihan lapsesta.
Merimuseo oli kaikkein suurin huijaus alustava budjetti tehtiin tahallaan alimitoitetuksi ja sitähän oli sitten hyvä korotella, eihän projektia voinut keskenkään jättää. Kunnon kusetus eikä ketään edes viety nakkikioskin taakse?
Toivottavasti mitään uutta vastaavaa ei aloiteta vähään aikaan, nyt on aika tehostaa!
Kotkan kaupunki
10
504
Vastaukset 10
- Anonyymi
Kotkaan muutto on mielessä olen eläkkeellä ja toiminut toimistotyöntekijänä sairaalassa ja terveyskeskusessa. Olen saanut hoitoalan koulutuksen lääkärinvastaanotolle. Siksi kysyn työn mahdollisuutta , kun siinä oppisi tuntemaan paremmin paikkakuntaa, Asunnot on edullisia ja kaunis kaupunki.Laita tänne ruusut ja risut, vaikka tieto pätkätyöstä tai muuta tietoa.
- Anonyymi
Tänään on juuri Kyminlinna vaihtanut omistajaa. Tämä tietää satojen tuhansien vuosimaksuja taas veronmaksajille ja veroprosentin korotusta.
- Anonyymi00008
Kyminlinnaan tulee puisto ja asuntoja kotkalaisille.
- Anonyymi
meripäiville jotain noiin Voivaveneitä... off-shore poqwer boats.
- Anonyymi00004
Par 3 golf kenttä koivulassa
8 lla eurolla 2x9 reikää
Ei Green cardia ei jäsenyyksiä
Matalan kynnyksen paikka
Mailoja tarvittaessa
Opetusta ilmaiseksi
- Anonyymi00005
Kuntaliitoksesta on pian 50 vuotta, mutta vieläkö on organisaatiossa ne
1000 suojatyöpaikkaa ja päätöksenteko huippukankeata .- Anonyymi00006
Nyt on 2000 suojatyöpaikkaa ja hyvinvointialueella taitaa olla useampi tuhat.
- Anonyymi00007
Kotkan kaupunki ostaa Sunilan tehtaan ja käynnistää sen uudelleen.
Kotkan kaupungin palkkalistoille tulee 1000 uutta suorittavan portaan työntekijää. - Anonyymi00009
Kotkan väkiluku kasvaa lähes 20-kertaiseksi ja mitoitamme toimintojakin sen mukaan.
- Anonyymi00010
Autotehdas on tulossa ja lentokonekasaamo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561