kysymyksiä masennuksesta ja ahdistuksesta?

eli sain valtavan itkukohtauksen ja epätoivoisuuden tunteen viime pe;na. itku ei meinannut loppua ja pelotti olotila. menin lääkäriin ja hän määräsi masennuslääkkeet. myös kovaa ahdistusta ja varsinkin nukkumaan mennessä. lääkkeenä cipralex ja opamax. Pelkään ahdistuskohtauksia koska tuntuu että en hallitse silloin tilannetta. En näe harhoja ym. vaan ahdistus on hirveä muuten sydän hakkaa ja ei saa mistään kiinni ei pysty rauhoittumaan. Onko tuttua? myös sairastumisen pelko tulee.Haluaisin vertaistukea saman kokeneilta. 2 viikkoa kestää ennen kuin alkaa vaikuttamaan cipralex lääke. Jos alkaa...pääseekö tästä ahdistuksesta pois? Normaalia elämää olen elänyt. Nyt tosin liikaa stressitekijöitä jotka johtivat tähän uupumiseen.
3421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ehkä on lopulta positiivista, että pystyt itkemään. Minä en ole pystynyt moneen vuoteen. Kyyneleet vain loppui.

Äänestä

Ensinnäkin tiedoksi, vaikka kohtaukset tuntuvat äärimmäisen pelottavilta, niihin ei kuole! Tuollaiset kohtaukset ovat tuttuja niin monelle ettt edes arvaa!

Toiseksi, toisilla auttaa toinen lääke, toisilla toinen. Mutta lääkkeet yksin eivät auta = vie kohtausten takana olevaa ongelmaa pois. Eli hakeudu lääkkeittenkäytön lisäksi terapiaan. Sillä lailla ahdistus lievenee ja elämä helpottuu!

Itsekin huomaat, että kyseessä stressitekijät. Oletko miettinyt mikä on saanut itsesi niin piippuun? Ehkä elämässsäsi toistuvat tavat toimia ja ajatella. Hanki siis myös keskusteluapua.

Äänestä

Nämä synkän sateiset ilmatkin vaikuttaa. Miettii elämäön syntyjä syviä, menneisyyden epäonnistumisia kouluajoista asti. Vääriä ammatinvalintoja. Ja misää ne ystävätkin on. Ovatko unohtaneet tyystin. On niin hiljasta ja kukaan ei muista. Iltaa kohti alkaa paniikino,mainen ahdistus, ja rytmihäiriöt. Sitten miettii mikä on elämän tarkoitus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bling blong kirjoitti:

eli sain valtavan itkukohtauksen ja epätoivoisuuden tunteen viime pe;na. itku ei meinannut loppua ja pelotti olotila. menin lääkäriin ja hän määräsi masennuslääkkeet. myös kovaa ahdistusta ja varsinkin nukkumaan mennessä. lääkkeenä cipralex ja opamax. Pelkään ahdistuskohtauksia koska tuntuu että en hallitse silloin tilannetta. En näe harhoja ym. vaan ahdistus on hirveä muuten sydän hakkaa ja ei saa mistään kiinni ei pysty rauhoittumaan. Onko tuttua? myös sairastumisen pelko tulee.Haluaisin vertaistukea saman kokeneilta. 2 viikkoa kestää ennen kuin alkaa vaikuttamaan cipralex lääke. Jos alkaa...pääseekö tästä ahdistuksesta pois? Normaalia elämää olen elänyt. Nyt tosin liikaa stressitekijöitä jotka johtivat tähän uupumiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu