Olin matkalla ahvenanmaalla asuntovaunun kanssa. Olin yötä Kumlingessa. Todella mukava ja rauhallinen paikka. Seuraavana päivänä olin jo Godbyssä, siellä monipuolinen kauppa. Kartanlukutaitoni ei ole kovin hyvä, joten Kysyin paikalliselta neuvoa miten pääsen Maarianhaminaan. Vastaus oli että jos ei osaa karttaa lukea niin ei kannata lähteä matkaan ollenkaan. Maarianhaminassa Bensa-asemalla "palvelu" oli todella töykeää. Oli myös huonoa tuuria että osuin paikalle kun Maarianhaminassa oli rockoff tapahtuma. Siellä joku ruotsinkieltä puhuva tuli jotain kysymään minulta. Lopulta kun en ymmärtänyt niin se kaatoi minut maahan. Käsi on vieläkin kipeä ja haittaa työn tekoa. En suosittele Ahvenanmaata matkailukohteena.
Matkalla siellä
50
5043
Vastaukset
Ikävää, että jäi noin huono kuva maakunnastamme, mutta täytyy todeta, että kartanlukutaitosi on todella huono. Kuvaamasi perusteella tulit Hummelvikistä Godbyhyn ja ihan Hummelvikista asti on viittoja, joissa kerrotaan, kuinka monta kilometriä on Maarianhaminaan, samoin siinä tienhaarassa, jossa käännyit Erik Mattssonin kauppaan. Joten on vaikea ymmärtää, ettet tiennyt, miten Maarianhaminaan pääsee. Mutta on tylsää, että sait bensa-asemalla huonoa palvelua. Rockoffin aikaan Maarianhamina on aina vähän levoton, mutta tapahtuma on kovin suosittu, ja vetää myös turisteja tänne. Mutta on todella ikävää tuo kaatamisesi. Sellaista ei tietenkään saisi tapahtua.
- kartanlukija
Mitä provokaatiota tämäkin nyt oli? Jos totta, niin taidat olla sellainen karvanaama, että oli aivan oikein hiukan "kurmoottaa". Lukutaidoton ja huuli pyöreänä oleva pallinaama.
- paimen
vähän niinku että olis provokaatio on niin sanotusti aivotonta touhua kun 120e. saa hyvän paikannusl. olen todennut ennenkin vähän näitä tällä palstalla ...
- Ei koskaan enää
paimen kirjoitti:
vähän niinku että olis provokaatio on niin sanotusti aivotonta touhua kun 120e. saa hyvän paikannusl. olen todennut ennenkin vähän näitä tällä palstalla ...
Tänään Turun sanomissa asian ydin tuli esille. Ahvenanmaalla on vakava huumeongelma.
- ????
Tyypillinen suhtautuminen huonoon kohteluun. Väitetään se provokaatioksi... Ei pystytä asia keskusteluun, koska se paljastaisi paikallisten käytöksen suomenkielisiä kohtaan.
- Huldi
Ei koskaan enää kirjoitti:
Tänään Turun sanomissa asian ydin tuli esille. Ahvenanmaalla on vakava huumeongelma.
Myö ajellaan pirssillä ja tietä riittää.
Kuskilla mälliä huulessa ja senkun mennää.
Välilä myö pysähyttää ja pietää taukoo. - Huldi
Myö ajellaan vua ja katellaa maisemia.
Karvoja suottaa olla, mutta niitähän on toisillai.
Kohta suavutaa Mölkymäelle se on meiän kotpaikka.
- koskaan...!
Olin Ahvenanmaalla ja vuokrasin Eckeröstä mökin. Siellä oli myös hotelli tms. jonka infosta sain palvelun ja mökin avaimet. Ja he puhuivat suomea ja välillä asiakkaan läsnä ollessa keskenään ruotsia, jonka päälle aina naurettiin remakasti.
Illalla hotellin yhteydessä oli yleinen (maksullinen) saunavuoro. Pesuhuoneesta hajosi hana ja sieltä tuli vain kuumaa vettä. Lähtiessäni kerroin infoon, että olisi asiaa... Samat tyypit, jotka aamulla puhuivat suomea alkoivat naureskella ja riemuitsivat: "Jag inte förstå, du måste pratar svenska"... ja sen päälle naurettiin räkättäen. No, ei sitten ajattelin ja ovensuussa huikkasin mennessäni - suomeksi:"Kuumavesihana on rikki, ja vedet valuu lattialle"... Tapahtui ihme! He alkoivat puhua suomea!:"Voi helveti se on taas rikki, soittaa heti putkimies"...
Joo... en enää matkusta Ahvenanmaalle ja EN SUOSITTELE sitä paikkaa kenellekkään. EI KIITOS... ja sama ruotsiksi.- asiasta selvillä
Älä jauha sontaa toisten lihamyllyssä. Valehtelet kääpä.
- Tasolla
asiasta selvillä kirjoitti:
Älä jauha sontaa toisten lihamyllyssä. Valehtelet kääpä.
Jospa he vain leikillään, tai puoliksi leikillään?
Valehtelijaksi en kyllä menisi nimittämään ketään, sillä se on rumaa ja palstalle sopimatonta. Jos nuo hotellin työntekijät alkoivat puhua suomea keskenään luultuaan hanan rikkoontuneen, niin voin 99.99% prosentin varmuudella sanoa, etteivät olleet ahvenanmaalaisia. Luultavasti olivat mantereella tulleita kesätyöläisiä, jotka oli palkattu siksi, että osaavat suomea. Ikävästi tosin käyttäytyivät, toivottavasti työnantaja on tietoinen asiasta, etteivät enää ensi kesänä saa töitä.
Suomalaisten huumorintaju on joskus vähän omituista. Esimerkiksi Ålandstidningen haastatteli suomalaista nuorta turistia nimeltä Otto Vittu. Asiasta kyseltiin toimittajalta, joka kertoi ihmetelleensä nimeä, mutta kaveri oli vakaasti väittänut nimensä olevan Vittu.- ......
ahvennainen kirjoitti:
Jos nuo hotellin työntekijät alkoivat puhua suomea keskenään luultuaan hanan rikkoontuneen, niin voin 99.99% prosentin varmuudella sanoa, etteivät olleet ahvenanmaalaisia. Luultavasti olivat mantereella tulleita kesätyöläisiä, jotka oli palkattu siksi, että osaavat suomea. Ikävästi tosin käyttäytyivät, toivottavasti työnantaja on tietoinen asiasta, etteivät enää ensi kesänä saa töitä.
Suomalaisten huumorintaju on joskus vähän omituista. Esimerkiksi Ålandstidningen haastatteli suomalaista nuorta turistia nimeltä Otto Vittu. Asiasta kyseltiin toimittajalta, joka kertoi ihmetelleensä nimeä, mutta kaveri oli vakaasti väittänut nimensä olevan Vittu.Niimpä tietenkin... "ei me ahvenanmaalaiset vaan ne suomalaiset"... just joo...
...... kirjoitti:
Niimpä tietenkin... "ei me ahvenanmaalaiset vaan ne suomalaiset"... just joo...
Ahvenanmaalaiset eivät keskustele keskenään suomeksi ja vaihda huonoon ruotsiin suomenkielisen asiakkaan kohdatessaan. Viimeistään luullessaan hanan vuotavan, olisivat taatusti kironneet ruotsiksi, jos olisivat täkäläisiä olleet. Me täkäläiset suomenkieliset taas mielellämme puhumme suomea, ei meillä ole syytä käyttäytyä huonosti mantereelta tulevia kohtaan.
- Tasolla
ahvennainen kirjoitti:
Jos nuo hotellin työntekijät alkoivat puhua suomea keskenään luultuaan hanan rikkoontuneen, niin voin 99.99% prosentin varmuudella sanoa, etteivät olleet ahvenanmaalaisia. Luultavasti olivat mantereella tulleita kesätyöläisiä, jotka oli palkattu siksi, että osaavat suomea. Ikävästi tosin käyttäytyivät, toivottavasti työnantaja on tietoinen asiasta, etteivät enää ensi kesänä saa töitä.
Suomalaisten huumorintaju on joskus vähän omituista. Esimerkiksi Ålandstidningen haastatteli suomalaista nuorta turistia nimeltä Otto Vittu. Asiasta kyseltiin toimittajalta, joka kertoi ihmetelleensä nimeä, mutta kaveri oli vakaasti väittänut nimensä olevan Vittu.Tottahan sen täytyy olla eihän Ahvenanmaalaiset osaa Suomea. Olen kuullut yhden osaavan taitaa olla se yksi 1% kymmenesosa joka on palstallakin kirjoitellut?
Sensuuri ainakin toimii kiitettävästi tällä häirikkö palstalla. - Tasolla
ahvennainen kirjoitti:
Ahvenanmaalaiset eivät keskustele keskenään suomeksi ja vaihda huonoon ruotsiin suomenkielisen asiakkaan kohdatessaan. Viimeistään luullessaan hanan vuotavan, olisivat taatusti kironneet ruotsiksi, jos olisivat täkäläisiä olleet. Me täkäläiset suomenkieliset taas mielellämme puhumme suomea, ei meillä ole syytä käyttäytyä huonosti mantereelta tulevia kohtaan.
Ahvenanmaalaiset eivät keskustele keskenään suomeksi? Ymmärrän kyllä sen onhan vaikea keskustella kielellä jota ei osaa?
Mutta ainakin sensuuri, toimii palstalla kiitettävästi. Tasolla kirjoitti:
Tottahan sen täytyy olla eihän Ahvenanmaalaiset osaa Suomea. Olen kuullut yhden osaavan taitaa olla se yksi 1% kymmenesosa joka on palstallakin kirjoitellut?
Sensuuri ainakin toimii kiitettävästi tällä häirikkö palstalla.Ahvenanmaalaisista 5% on äidinkieleltään suomenkielisiä. Lisäksi tietysti (pieni) osa ruotsinkielisistä osaa myös suomea. Eli minä, joka tänne kirjoittelen, kuulun tuohon viiteen prosenttiin.
- Tasolla
ahvennainen kirjoitti:
Ahvenanmaalaisista 5% on äidinkieleltään suomenkielisiä. Lisäksi tietysti (pieni) osa ruotsinkielisistä osaa myös suomea. Eli minä, joka tänne kirjoittelen, kuulun tuohon viiteen prosenttiin.
Olen huomannut Ahvenanmaalaisesta päivälehdessä kirjoituksen, että heillä on huoli suomenruotsalaisien muuttamisesta Ahvenanmaalle.
Kyseessä ovat suomea osaavat kaksikieliset jotka ilmeisesti uhkaavat Ahvenanmaan ruotsalaisuutta.
Luulisi, että kielistä olisi etua eikä haittaa niille jotka osaavat muutakin kuin ruotsia?
Täytyy olla aika sivistymätöntä jos kielen osaaminen lasketaan haitaksi tai peräti uhaksi. - kalmo
Tasolla kirjoitti:
Olen huomannut Ahvenanmaalaisesta päivälehdessä kirjoituksen, että heillä on huoli suomenruotsalaisien muuttamisesta Ahvenanmaalle.
Kyseessä ovat suomea osaavat kaksikieliset jotka ilmeisesti uhkaavat Ahvenanmaan ruotsalaisuutta.
Luulisi, että kielistä olisi etua eikä haittaa niille jotka osaavat muutakin kuin ruotsia?
Täytyy olla aika sivistymätöntä jos kielen osaaminen lasketaan haitaksi tai peräti uhaksi.Hauskaa taas, että jääräpää ja talttumaton Lukenut alias monta muuta nimimerkkiä omaava on taas herännyt horroksesta. Siitä vaan olen varma, ettet sinä ainakaan taidoillasi lue ahvenanmaalaisia päivälehtiä. Pitäydy vaan satunnaisien ilmaisjakelujen kuluttajana.
- Kalmon tallaaja
kalmo kirjoitti:
Hauskaa taas, että jääräpää ja talttumaton Lukenut alias monta muuta nimimerkkiä omaava on taas herännyt horroksesta. Siitä vaan olen varma, ettet sinä ainakaan taidoillasi lue ahvenanmaalaisia päivälehtiä. Pitäydy vaan satunnaisien ilmaisjakelujen kuluttajana.
Hauska palsta ja tyypillinen häiriköinti näyttää jatkuvan entiseen ruotsalaiseen malliinsa.
Jakavatko Ahvenanmaalaiset sanomalehtiään ilmaiseksi
jossakin päin suomea? - Huldi
Kommeita olvat kalliot ja katajia paljon.
Käytiin uimassakkii ja lämmintä piisas niin kauan ku oltii sielä. Immeiset huostovat ruottii ja myö ihmeteltii piät kallellaa,mutta ei ymmärretty mittää. Punkkeja ollaa nyt nypitty jo viikkokaupalla arostakkii paikosta.
Mukava paikka se Ahvenanmua tais olla. - sanot sinä
hölynpölyä
- Anonyymi
ahvennainen kirjoitti:
Jos nuo hotellin työntekijät alkoivat puhua suomea keskenään luultuaan hanan rikkoontuneen, niin voin 99.99% prosentin varmuudella sanoa, etteivät olleet ahvenanmaalaisia. Luultavasti olivat mantereella tulleita kesätyöläisiä, jotka oli palkattu siksi, että osaavat suomea. Ikävästi tosin käyttäytyivät, toivottavasti työnantaja on tietoinen asiasta, etteivät enää ensi kesänä saa töitä.
Suomalaisten huumorintaju on joskus vähän omituista. Esimerkiksi Ålandstidningen haastatteli suomalaista nuorta turistia nimeltä Otto Vittu. Asiasta kyseltiin toimittajalta, joka kertoi ihmetelleensä nimeä, mutta kaveri oli vakaasti väittänut nimensä olevan Vittu.Niin jäi sitten kommentoitava juttu lukematta?
Keskutelivat keskenään ruotsiksi! - Anonyymi
asiasta selvillä kirjoitti:
Älä jauha sontaa toisten lihamyllyssä. Valehtelet kääpä.
Kiitos neuvosta ei sinne.
- Asdertson
Olet pelle provo. Huonosti naamioitu ruotsalaisuuskompleksinen poika.
Miten tähän tultiin? Etkö saanut ruotsinmaikaltasi? - kiva paikka
Vaikka asiaa kuinka kaunisteltaisiin niin Ahvenamaa ei ole kiva paikka vierailla. Esim. Eesti on jo huomattavasti mukavampi paikka. Turistiystävällinen, hienot historialliset nähtävyydet ja englannilla pärjää todella hyvin.
Omalla autolla voi ajaa, ja koska Baltia on EU:n jäsen niin EU:n lait ovat siellä voimassa. Ennakkoluulot Baltiaa kohtaan ovat suuret ja mutta turistivierailulla(tutustumalla) nekin katoavat. - PALSTAA...
...TÄSSÄ SUOMI24:SEN PASKAPORTTAALISSA EI OLEKKAAN. Oikein huvittaa nämä kirjoitukset. Osa näistä kirjoituksista on varmaankin ihan totta ja osa voi olla jopa organisoitua provosointia. Osa tule varmasti Ruotsista.
Ei Manner-Suomalaisen todellisuudessa kannata matkailla Ahvenanmaalla pelkästään kustannussyistä. Turismin kannalta asia ei ole kielikysymys vaan puhtaasti rahakysymys. Ruotsalaisilla, Norjalaisilla sekä Saksalaisilla - jotka ovat Ahvenanmaalla suurin turistiryhmä - on huomattavasti enemmän rahaa käytettävissä kuin Manner-Suomalaisilla.
Eihän tähän voi muuta sanoa kuin että "voij jummalautta" ja hyvää syksyä.- Tasolla
Palsta jolla sensuuri toimii kiitettävästi ja häiriköinti on vertaansa vailla.
- Turmiolan Tommi
Palstan sensuuri on toimivaa ja häiriköt saavat mellastaa miten haluavat.
- Tarpa
Ahvenanmaalla toimii vanha kikka aina. Olet ymmärtävinäsi hyvin mitä he sanovat esim. kaupassa hinnaksi ja selität kaverillesi vaikka että tänään on erikoispäivä eikä suomenkielisille maksa ostokset mitään että voidaan lähteä. Ja simsalabim, ahvenanmaalainen osaakin yhtäkkiä todella sujuvasti suomea!
- paimen
minä olen mannermaalla jos x v. puhu ruotsii puhelimessa mun oli pakko poistuu toiseen huoneeseen niin kovaa se pamlas jos taas puhu suomee ei paljon kuulunu HÄPES se on äidinm.
- Anttikristus
ROCKOFF
Olin rock off tapahtumassa 4 päivänä. En onnistunut saamaan riitaa aikaan kenenkään kanssa. Pari kertaa järjestysmiehet jankkasivat että minun tarvitsee mennä tien toiselle puolelle juomaan siiderini loppuun. Toinen puhui suomea ja toinen englantia. (Näyttivät helpottuneilta kun olin ainoa joka tulkkasi 4 virolaiselle kaverille mitä he haluavat.) Käviöitten keski ikä tuntui olevan 15v joten en ihmeemmin vaivautunut keskustelemaan heidän kanssaan. Nimimerkkini herätti hilpeyttä ruotsalaisissa jonkin verran kun eivät ressukat osaa tupla-t lausua.
GODBY TILL MARIEHAMN
Joo täältä ei paljoa ajo ohjeita irtoa mutta en kyllä ymmärrä miksi niitä tarttiskaan kun isompia teitä on neljä. Opasteet ovat sen verran hyvät että en ole vielä joutunut tietä kysymään. Mutta jos karttaa tarvitsee niin kannattaa napata "äland guide" laivalta tai jostain. Kyseessä on ilmaisjakelu turisteille jonka keskellä on kartta.
SUOMEN KIELI
Ahvenanmaalaiset puhuvat kyllä hiukan suomea. Osa puhuu aivan sujuvasti kirjakieltä ja osa vain pari sanaa. Ongelma on heidän ymmärryksessään. He eivät kuule suomenkieltä päivittäin kuten me mantereella joten he eivät yksinkertaisesti saa selvää selkeästä suomenkielestä. Tämän takia he eivät puhu aina edes sitä vähää mitä osaavat kun eivät kuitenkaan ymmärrä vastausta.
Työmaalla eräs ahvenanmaalainen ei suostunut puhumaan kanssani ekana päivänä vaikka käytin kaikki ruotsin kieliset sanat jotka osasin. Toisena päivänä puhuimme käsimerkein ja ruotsiksi. Kolmantena päivänä työkaluille rupesi löytymään suomenkielisiä nimiä ja pari pakotettua englannin kielen sanaakin lyötyi.
Olen kyllä onnistunut käymään kaupassa puhumatta yhtään mitään (toimii ympäri maailmaa). Grillikioskeilta sain mitä halusin kun luin listasta selkeällä suomella mitä halusin. (Kioskin pitäjä korjaa kyllä ne oikeaan ruotsin kieliseen lausunta muotoonsa).
ASIAKASPALVELU
Ahvenanmaalta ei tosiaan löydä hirveän helposti kolmea kieltä puhuvaa merkonomia huoltsikalta. Alueella on työttämyys aste 2%. Muualle kouluun lähteneet eivät ilmeisesti palaa takaisin. Ahvenanmaalaisia ei tosiaan ole kuin 20 000. Heillä ei ole valinnan varaa työvoimassa. He tulevat toimeen sillä mitä he saavat. Maakuntaoikeuksien takia täältä puuttuu myös isommat ketjut joihin mantereella tottuu. Hotellit eivät ole valmiilla konseptilla toimivia cumuluksia. Kannattaa pitää mielessä että he ovat saaristolaisia ja kesätyöläisiä.
Jos luulette että ahvenanmaa on vaikea turistille niin kipaskaapa etelä ranskassa nice ulkopuolella...- Seurannut
Mitä tekemistä Ranskalla on suomeenkuuluvalla ahvenanmaalla?
- Sklibo
Seurannut kirjoitti:
Mitä tekemistä Ranskalla on suomeenkuuluvalla ahvenanmaalla?
Et siis bonjaa vieläkään mitään?!!!
- Seurannut
Sklibo kirjoitti:
Et siis bonjaa vieläkään mitään?!!!
Jos minun pitäisi matkustaa Ranskaan, että voisin verrata sitä ahvenanmaanlaiseen käyttäytymiseen?
Minähän olen suomessa jos matkustan kotimaassani missä haluan. - Sklibo
Seurannut kirjoitti:
Jos minun pitäisi matkustaa Ranskaan, että voisin verrata sitä ahvenanmaanlaiseen käyttäytymiseen?
Minähän olen suomessa jos matkustan kotimaassani missä haluan.bonjannut mitään.
Anna olla jo ja anna ihmisten luulla että olet nuija, kuin että taas kirjoitat tänne tyhmyyksiäsi ja hälvennät kaikki epäilykset. - siellä töissä.
"Työmaalla eräs ahvenanmaalainen ei suostunut puhumaan kanssani ekana päivänä vaikka käytin kaikki ruotsin kieliset sanat jotka osasin. Toisena päivänä puhuimme käsimerkein ja ruotsiksi. Kolmantena päivänä työkaluille rupesi löytymään suomenkielisiä nimiä ja pari pakotettua englannin kielen sanaakin lyötyi".
On mullakin joskus ollu Affenanmaalainen työnantaja. Palkka ei ollu huippuluokkaa mutta ei ollu hommakaan vaativa ja asunto ilmanen. Erityinen piirre oli se, että se makso palkan itte omasta yritystoiminnasta koituvasta tulosta eikä valtion tukirahoista. Mantereella on nykyään usein tyylinä maksattaa palkatkin valtion tukirahasysteemeillä. Suurimmista tukiraha-pummifirmoista voidaan mainita Suomi-soffa, Tokmanni, Ideaparkki jne. Affenanmaalaisilla on kai siinäkin sitte omat systeemisä. - oma systeemi
siellä töissä. kirjoitti:
"Työmaalla eräs ahvenanmaalainen ei suostunut puhumaan kanssani ekana päivänä vaikka käytin kaikki ruotsin kieliset sanat jotka osasin. Toisena päivänä puhuimme käsimerkein ja ruotsiksi. Kolmantena päivänä työkaluille rupesi löytymään suomenkielisiä nimiä ja pari pakotettua englannin kielen sanaakin lyötyi".
On mullakin joskus ollu Affenanmaalainen työnantaja. Palkka ei ollu huippuluokkaa mutta ei ollu hommakaan vaativa ja asunto ilmanen. Erityinen piirre oli se, että se makso palkan itte omasta yritystoiminnasta koituvasta tulosta eikä valtion tukirahoista. Mantereella on nykyään usein tyylinä maksattaa palkatkin valtion tukirahasysteemeillä. Suurimmista tukiraha-pummifirmoista voidaan mainita Suomi-soffa, Tokmanni, Ideaparkki jne. Affenanmaalaisilla on kai siinäkin sitte omat systeemisä.Sen nimi on 0,45%
- sinä
oma systeemi kirjoitti:
Sen nimi on 0,45%
tuolla tarkoitat? "0,45%"?
- valtion
sinä kirjoitti:
tuolla tarkoitat? "0,45%"?
kaikista tuloista tilitetään suoraan päältä Ahvenanmaalle 0,45%. Kun valtio aikoinaan myi Soneran osakkeita niin lehdet kirjoittivat että "Ahvenanmaalle sataa rahaa". Ei ole kyse mistään pikkusummista. Ja Ahvenanmaa saa lisäksi tietysti muutkin normaalit verovarat käyttöönsä niinkuin muutkin Suomen läänit.
- jostain
valtion kirjoitti:

ihan luotettavaa dogumenttiakin tuosta "0,45%" asiasta. Ahvenanmaahan on osa Suomea. Entäs muut maakunnat kuten esim. Pirkanmaa? Paljonko sinne tilitetään kaikista Suomen valtion tuloista?
- saavat
jostain kirjoitti:
ihan luotettavaa dogumenttiakin tuosta "0,45%" asiasta. Ahvenanmaahan on osa Suomea. Entäs muut maakunnat kuten esim. Pirkanmaa? Paljonko sinne tilitetään kaikista Suomen valtion tuloista?
Mutta, vain Ahvenanmaa saa kaiken muun lisäksi valtion tuloista päältä sen 0,45%. Tässä nyt on uusavuttomalle tietokoneenkäyttäjälle yksi linkki aiheesta.Lisääkin kyllä löytyy. Pykälästä 45 alkaen. Kannattaa lukea kyllä muutkin. Melko mielenkiintoisia säännöksiä. Vuosiluku on vanha koska säännökset on silloin viimeksi päivitetty, ja edelleen voimassa.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1991/19911144 - oli...
saavat kirjoitti:
Mutta, vain Ahvenanmaa saa kaiken muun lisäksi valtion tuloista päältä sen 0,45%. Tässä nyt on uusavuttomalle tietokoneenkäyttäjälle yksi linkki aiheesta.Lisääkin kyllä löytyy. Pykälästä 45 alkaen. Kannattaa lukea kyllä muutkin. Melko mielenkiintoisia säännöksiä. Vuosiluku on vanha koska säännökset on silloin viimeksi päivitetty, ja edelleen voimassa.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1991/19911144...se 0,45%. Muistaakseni Sonerakaupoista koituneet tulot (0,45%), jotka "satoivat Ahvenanmaalle" olivat verotettavaa tuoloa, joka käytettiin saarimaakunnan kehittämiseen. Jos oikein muistan niin Sonerakaupoista koituneet muut tulot - melkein koko potti - "satoi" SAKSAAN. "Taxfree", totakai!
Sinuna en juurikaan miettisi sitä 0,45%:n suuruista "sadetta" vaan Sonerakauppojen koko volyymia ja sitä ketkä sen "sadetanssin" sävelsivät ja mitä tapahtui joitakin vuosia jäljempänä. Annan vihjesanan: Fortum.
Nokian kurssi ja koko talous on jyrkässä laskusuhdanteessa ja vaikutaa siltä kuin koko firmaa Suomessa oltaisiin ajamassa tahallaan kriisitilanteeseen, jotta voitaisiin sitten vaatia valtiolta "tukitoimia". Varat yhtiöstä on rosvottu jo ajat sitten. Nythän yhtiön johtoportaassa istuukin jo eräs entinen SITRAN rosvopäällikkö, joka on "erikoistunut" kaikenlaisiin valtion tukirahoituksiin, jotka kerätään veronmaksajilta.
Oma arvioni on: "Odotettavissa steista säätä" alueella: Kiina, Intia, Romania... Saas nähdä.
Se on vain sellanen "SYSTEEMI" ja silläkin on nimi:
"Sen silmät johtaa sähköö sen nimi on bye bye". - nyt sentään?
oli... kirjoitti:
...se 0,45%. Muistaakseni Sonerakaupoista koituneet tulot (0,45%), jotka "satoivat Ahvenanmaalle" olivat verotettavaa tuoloa, joka käytettiin saarimaakunnan kehittämiseen. Jos oikein muistan niin Sonerakaupoista koituneet muut tulot - melkein koko potti - "satoi" SAKSAAN. "Taxfree", totakai!
Sinuna en juurikaan miettisi sitä 0,45%:n suuruista "sadetta" vaan Sonerakauppojen koko volyymia ja sitä ketkä sen "sadetanssin" sävelsivät ja mitä tapahtui joitakin vuosia jäljempänä. Annan vihjesanan: Fortum.
Nokian kurssi ja koko talous on jyrkässä laskusuhdanteessa ja vaikutaa siltä kuin koko firmaa Suomessa oltaisiin ajamassa tahallaan kriisitilanteeseen, jotta voitaisiin sitten vaatia valtiolta "tukitoimia". Varat yhtiöstä on rosvottu jo ajat sitten. Nythän yhtiön johtoportaassa istuukin jo eräs entinen SITRAN rosvopäällikkö, joka on "erikoistunut" kaikenlaisiin valtion tukirahoituksiin, jotka kerätään veronmaksajilta.
Oma arvioni on: "Odotettavissa steista säätä" alueella: Kiina, Intia, Romania... Saas nähdä.
Se on vain sellanen "SYSTEEMI" ja silläkin on nimi:
"Sen silmät johtaa sähköö sen nimi on bye bye".Taisi olla vähän puhetta Ahvenanmaasta tällä palstalla. Valtion tuloista oli nyt sattumalta Sonera esimerkkinä. Pääasianahan jutussani oli, että Ahvenanmaa saa KAIKESTA valtion tuloista sen 0,45% suoraa päältä muiden tukien lisäksi.
Mainitsemasi muut asiat ovat kyllä huomattavasti tärkeämpiä ja tulevat paljon paljon kalliimmaksi Suomen kansalle. Nytkin kun vesivarastot on täynnä ja joudutaan ohijuoksuttamaan, niin täytyyhän Fortumin jostain saada hukkaan mennyt energia (raha) takaisin ettei tule tappioita! Vähän nyt kyllä lipsu sivuun aiheesta :) nyt sentään? kirjoitti:
Taisi olla vähän puhetta Ahvenanmaasta tällä palstalla. Valtion tuloista oli nyt sattumalta Sonera esimerkkinä. Pääasianahan jutussani oli, että Ahvenanmaa saa KAIKESTA valtion tuloista sen 0,45% suoraa päältä muiden tukien lisäksi.
Mainitsemasi muut asiat ovat kyllä huomattavasti tärkeämpiä ja tulevat paljon paljon kalliimmaksi Suomen kansalle. Nytkin kun vesivarastot on täynnä ja joudutaan ohijuoksuttamaan, niin täytyyhän Fortumin jostain saada hukkaan mennyt energia (raha) takaisin ettei tule tappioita! Vähän nyt kyllä lipsu sivuun aiheesta :)Ahvenanmaa saa sen 0,45%, mutta ei muita tukia Suomnen valtiolta. Esim. ne työttömyyskorvaukset, jotka KELA maksaa mantereella, maksaa maakuntahallitus täällä, juuri siitä 0,45 %, samoin opintotuen.
- Seurannut
ahvennainen kirjoitti:
Ahvenanmaa saa sen 0,45%, mutta ei muita tukia Suomnen valtiolta. Esim. ne työttömyyskorvaukset, jotka KELA maksaa mantereella, maksaa maakuntahallitus täällä, juuri siitä 0,45 %, samoin opintotuen.
Nyt olet väärällä alalla, jos noin tyhmiä kyselet?
- Seurannut
ahvennainen kirjoitti:
Ahvenanmaa saa sen 0,45%, mutta ei muita tukia Suomnen valtiolta. Esim. ne työttömyyskorvaukset, jotka KELA maksaa mantereella, maksaa maakuntahallitus täällä, juuri siitä 0,45 %, samoin opintotuen.
Lisä kysymys "ahvennaiselle" kerroppa mistä tuloista se maakuntahallitus maksaa?
Ahvenanmaa saa suomessa tukia enempi mitä Lappi.
Lapissa on sentään ihan erilaiset taloudelliset olosuhteet mitä yliliioitetulla ahvenanmaalla. - numerotietoja
ahvennainen kirjoitti:
Ahvenanmaa saa sen 0,45%, mutta ei muita tukia Suomnen valtiolta. Esim. ne työttömyyskorvaukset, jotka KELA maksaa mantereella, maksaa maakuntahallitus täällä, juuri siitä 0,45 %, samoin opintotuen.
Tässä aland.ax sivuilta vähän lukuja millä ahvenanmaalaisten täytyisi tulla toimeen. Siitä voi kukin itse laskea. Olis tietysti mukava tietää paljonko ne maakunnan omat tulot ja määrärahat on.
http://www.aland.ax/.composer/upload//Kortogott_fi.pdf
Taloudellinen itsehallinto
Maakuntapäivien toisena päätehtävänä lainsäädännön ohella on päättää
maakunnan tulo- ja menoarviosta. Budjetin tulopuoli koostuu maakunnan
omista tuloista ja määrärahasta, joka on eräänlainen palautus osasta
ahvenanmaalaisten valtiolle maksamista veroista.
Valtio nimittäin kantaa verot, tullit ja maksut myös Ahvenanmaalta kuten
maan muistakin osista. Vastavuoroisesti valtion tulo- ja menoarvioon
sisältyy määräraha maakuntapäivien käyttöön. Tämä määräraha on 0,45
prosenttia valtion tilinpäätöksen tuloista lukuun ottamatta valtion lainoja.
Tällä könttäsummalla Ahvenanmaa hoitaa sellaisia tehtäviä, jotka muuten
kuuluisivat valtion viranomaisille. Vuoden 2007 määräraha oli suuruudeltaan
noin 190 miljoonaa euroa
Mikäli maakunnasta kannettu tulo- ja varallisuusvero ylittää 0,5 prosenttia
koko Suomen vastaavasta verosta, siirretään ylimenevä osa takaisin
maakunnalle verohyvityksen muodossa. Vuonna 2007 maakunta sai 35
miljoonaa euroa verohyvityksenä verovuodelta 2005. Seurannut kirjoitti:
Lisä kysymys "ahvennaiselle" kerroppa mistä tuloista se maakuntahallitus maksaa?
Ahvenanmaa saa suomessa tukia enempi mitä Lappi.
Lapissa on sentään ihan erilaiset taloudelliset olosuhteet mitä yliliioitetulla ahvenanmaalla.Edellisessä viestissäni juuri totesin, että siitä 0,45%:sta.
- Seurannut
ahvennainen kirjoitti:
Edellisessä viestissäni juuri totesin, että siitä 0,45%:sta.
Vertailuna Ahvenanmaa ja Lappi.
Valtion menot yritystoimintaan per asukas, perustuen vuoden 2006
laskelmaan.
>Ahvenanmaa 2087 €
>Lappi 574 €
Eli melkoiset erot tuossakin? - sentään?
nyt sentään? kirjoitti:
Taisi olla vähän puhetta Ahvenanmaasta tällä palstalla. Valtion tuloista oli nyt sattumalta Sonera esimerkkinä. Pääasianahan jutussani oli, että Ahvenanmaa saa KAIKESTA valtion tuloista sen 0,45% suoraa päältä muiden tukien lisäksi.
Mainitsemasi muut asiat ovat kyllä huomattavasti tärkeämpiä ja tulevat paljon paljon kalliimmaksi Suomen kansalle. Nytkin kun vesivarastot on täynnä ja joudutaan ohijuoksuttamaan, niin täytyyhän Fortumin jostain saada hukkaan mennyt energia (raha) takaisin ettei tule tappioita! Vähän nyt kyllä lipsu sivuun aiheesta :)Jos vielä joskus luet tätä ohi aiheesta lipsahtanutta keskustelua nii miltä asia sinusta nyt vaikuttaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200904079372596_uu.shtml
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569