Joo eipä oo muutakaan tekemistä, aloin lukeen sattumalta tätä palstaa ja päätin itsekin kirjoittaa jotain.
Olen usein pohdiskellut että mistä yksinäisyys tai se että ihmiset eivät halua tutustua, oikein johtuu.
Jos nyt itseäni käytän esimerkkinä:
Olen kliseisesti ns. täysin normaali 22v. mies. Olen ok näköinen, ja henkiseltä puoleltakin normaali, ehkä joskus jopa liian "älykäs" ja rationaalinen. Opiskelen toista vuotta amk:ssa.
Siis kaikin puolin "normaali" ihminen. Ainoastaan yksi asia erottaa minut muista.
Minulla ei ole ollut yhtään kavereita noin kolmeen vuoteen, eikä noin yhdeksään vuoteen kuin yksi kaveri, jonka menetin siis kolme vuotta sitten. (menipä monimutkaiseksi)
Heti opiskelut aloitettuani reilu vuosi sitten, tutustuin moniin ihmisiin jotka tuntuivat olevan minusta kiinnostuneita. Kun aikaa kului vähän aikaa, nämä "kaverit" etääntyivät nopeasti. Parin kuukauden jälkeen minulla oli silti pari kaveria, joita tapasin myös koulun ulkopuolella. No sitten reilun puolen vuoden jälkeen nämä parikin kaveria jäivät, emmekä enää juuri tavanneet muuta kuin koulussa.
Mikä ihmisessä voi olla sellaista joka työntää ihmisiä pois? En ole edes mikään hirveän ujokaan, vaan kuten jo toistamiseen olen sanonut: kaikin puolin normin mukainen, mutta kuitenkin normaalin rajoissa omaperäinen.
Olen usein pohdiskellut että mistä yksinäisyys tai se että ihmiset eivät halua tutustua, oikein johtuu.
Jos nyt itseäni käytän esimerkkinä:
Olen kliseisesti ns. täysin normaali 22v. mies. Olen ok näköinen, ja henkiseltä puoleltakin normaali, ehkä joskus jopa liian "älykäs" ja rationaalinen. Opiskelen toista vuotta amk:ssa.
Siis kaikin puolin "normaali" ihminen. Ainoastaan yksi asia erottaa minut muista.
Minulla ei ole ollut yhtään kavereita noin kolmeen vuoteen, eikä noin yhdeksään vuoteen kuin yksi kaveri, jonka menetin siis kolme vuotta sitten. (menipä monimutkaiseksi)
Heti opiskelut aloitettuani reilu vuosi sitten, tutustuin moniin ihmisiin jotka tuntuivat olevan minusta kiinnostuneita. Kun aikaa kului vähän aikaa, nämä "kaverit" etääntyivät nopeasti. Parin kuukauden jälkeen minulla oli silti pari kaveria, joita tapasin myös koulun ulkopuolella. No sitten reilun puolen vuoden jälkeen nämä parikin kaveria jäivät, emmekä enää juuri tavanneet muuta kuin koulussa.
Mikä ihmisessä voi olla sellaista joka työntää ihmisiä pois? En ole edes mikään hirveän ujokaan, vaan kuten jo toistamiseen olen sanonut: kaikin puolin normin mukainen, mutta kuitenkin normaalin rajoissa omaperäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ehkä tuo kaikki johtuu tuosta omaperäisyydestäsi.. ehkä olet ihmisten mielestä outo??
tsemppiä...yksinäisyys liiallisena on aika tuhoisaa..
Syitähän voi olla monia mutta toden näköisesti sinussa on jokin piirre joka ärsyttää muita ja jota et itse tiedosta.
Vaaranahan on se että saa maineen kyseisestä epäkohdasta ja sen karsiminen on vaikeaa.
Kaveriporukoissa ärsyttäviä piirteitä on monenlaisia. Yksi on huonon itsetunnon tuoma alemmuus/ toisten mielistely. Tai vastaavasti ylimielisyys. Väärämielinen itseihailu johtaa kavereiden aliarvostukseen. Tyyppi siis koittaa nostaa koko ajan itsensä muiden yläpuolelle.
Kaverisuhteissa tärkeintä on itsensä myyminen. Näyttää toiselle että arvostaa häntä sellaisenaan. Jutella ja keskustella paljon ja eri asioista. Kun tämä puoli on kunnossa, kärsii jo vähän mokaillakkin niin kaverit ymmärtää.
Hae yhtäläisyksiä eri tilanteista jossa kaverit on alkaneet "vastustaa" sinua. Mitä olisit voinut tehdä toisin.. Tarkoittaako tuo mainitsemasi "liian älykäs" sitä että tunnet olevasi ammattikoulussa tai kavereiden keskellä itseäsi tyhmempien kanssa tekemisissä?
Kaksi tapaa on siinätapauksessa mielestäni toimia:
1)Hankkiudu lukioon ja sen kautta älykkäämpien ihmisten keskuuteen.
2)Muuta ajattelumaailmaasi.
Puhu jollekkin tuttavalle asiasta. Kun nöyrryt jonkun edessä ja tunnustat tälle heikkoutesi, on se ensimmäinen askel kohti lähempää ihmis suhdetta. Olkoon se äitisi tai kuka vaan. Kun saat puhuttua asiasta, toinen voi antaa vinkkejä ja tukea sinua.
Raamatussakin sanotaan että "armoa annetaan vain särkyneelle sydämmelle" ja se on täyttä totta. Vikojensa edessä nöyrtymätöntä kohtaan ei armoa tunneta.
Kun tunnet että joku arvostaa ja välittää sinusta, alat itsekkin arvostamaan enemmän itseäsi "oikeassa" mielessä eli kavereille ei tarvitse näyttää mitään vaan tunnet kelpaavasi omana itsenäsi. Ja kaverit huomaa tämän..
Zemppiä!!
”Buried alone” sanoi mm.
>Opiskelen toista vuotta amk:ssa.
”Jasu” vastasi
>Tarkoittaako tuo mainitsemasi "liian älykäs" sitä että tunnet olevasi AMMATTIKOULUSSA tai kavereiden keskellä itseäsi tyhmempien kanssa tekemisissä? Hankkiudu LUKIOON ja sen kautta älykkäämpien ihmisten keskuuteen.
Ammattikoulu???
En tiedä onko tuo Jasun neuvo siirtyä ammattikorkeasta lukioon kovin järkevä. Sitä paitsi suurin osa amk-opiskelijoista on käynyt jo lukion ENNEN opiskelujen aloittamista.
"En tiedä onko tuo Jasun neuvo siirtyä ammattikorkeasta lukioon kovin järkevä. Sitä paitsi suurin osa amk-opiskelijoista on käynyt jo lukion ENNEN opiskelujen aloittamista."
Ehkä tuli virhe koska nimet muuttuneet kouluaikojeni jälkeen. Itse luin v92-96 Teknillisessä Oppilaitoksessa(nykyisessä amk:ssa) Tuotantotalous Insinööriksi.
Tuosta olen "opiskelijan" kanssa aika vahvasti eri mieltä että suurin osa amk:ssa on käynyt lukion.. näin ei ainakaan minun aikana ollut.
Entä osasitko pitää heihin tarpeeksi tiiviisti yhteyttä? Itsestäni tuntuu siltä, että monet ihmissuhteet on unohtuneet siksi, etten ole tarpeeksi aktiivisesti pitänyt heihin kontaktia. Eihän ne suhteet yksipuoleisina kauaa säily.
Minä törmäsin tuohon kysymykseen, kun muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Tosin kotipaikkakunnallani minulla oli moniakin ystäviä. Alussa minäkin tutustuin moniin tyyppeihin, joista oisi voinut tulla hyviäkin ystäviäni, mutta itse ajoin heidät pois, tajuamatta sitä silloin. Nyt myöhemmin tajuan sen etten anatanut itsestäni mitään. En osannut avautua tai kertoa asioitani muille, pysyin pinnallisella tasolla puhuttaessa itsestäni, vaikka muuten olin luotettava ja "reilu" kaveri. Jotenkin sulkeuduin itseeni, enkä halunnut päästää ihmisiä lähelle.
Toinen asia millä ajoin ihmisiä pois luoltani oli epävarmuus. Vaikka ulospäin näytin todella varmalta, niin en osannut esim. pyytää kavereita koulun jälkeen minnekkään. Pelkäsin kieltävää vastausta, ja odotin aina vain toisten kutsuja. Aluksi niitä tuli paljonkin, mutta pidemmän päälle ne loppuivat, koska itse en esittänyt mielenkiintoa muita kohtaan, vaikka oikeasti olin kaikista todella kiinnostunut. En halunnut olla yli-innokas, koska ajattelin sen pelottavan ihmiset pois luotani.
Uskon, että jos sinulla ei ole ollut ystäviä noin pitkään aikaan, et vain osaa suhtautua heihin oikealla tavalla. Et osaa antaa itsestäsi mitään, koska tilanne on sinulle niin uusi, vaikka muuten ehkä oisit ulospäinsuuntautunutkin.
Tärkeää ihmisiin tutustumisessa on se, ettet pidä itseäsi vähäpätöisempänä kuin kukaan muu, tai ajattele, että olet parempi/viisaampi kuin joku toinen. Ensivaikutelma näytää ihmisestä paljon, mutta se ei ole koko totuus. Omalla suhtautumisellasi on suurin merkitys.
Onnea ystävien saantiin.=)
Onko sinussa samaa vikaa kuin minussa oli joskus - ajattelet liikaa. Minulla oli ennen se vika että yritin miettiä miten saisin asiat klaaraamaan parhainpäin kun tapasin ihmisiä.
Yritin heittää small talkia, hymyilin ja avasin naisille kohteliaasti ovia. Silti minun seurastani ei usein tunnuttu olevan kiinnostuneita. Turhauduin ja tulin hieman välinpitättömäksi. En jaksanut enää miettiä tekemisiäni vaan heittäydyin mukaan ex tempore - ja yhtäkkiä ihmiset alkoivat pitää seurastani.
Joten ei kannata ajatella liikaa sillä ihmiset huomaavat tahattomankin teeskentelyn aika äkkiä.