Agia Napasta/ Kyproksesta kokemuksia

Olimme elokuun alussa lomailemassa Kyproksen lämmössä, Agia Napassa. Hotelli oli Marina, mikä sijaitsi Agia Napan laidalla. Hotellille oli pitkä mäki, jos kävellen tuli ja vaati hieman kuntoa, huomioiden sen että iltaisinkin lämpömittari kipusi 30 asteeseen.

Agia Napa on turistien valloittama paikka, jossa ei juurikaan paikallis asutusta näe, vaan jokapaikassa on hotelleja. Paikka sinäsä on ihan ok, meri on ihana ja varsinkin meillä oli ilmatkin suosiolliset. Merivesi oli varmaan 30 asteista, eli todella lämmintä.

Ruoka on hyvää, mutta kohtuullisen kallista. Jokapaikassa pursuaa pikaruokapaikkoja, mutta kannattaa syödä perinteisissä tavernoissa. Erityisesti kannattaa maistaa paikallisia ruokia: Meseä, mikä koostuu n20:stä ruokalajista. Opaskirjanen kertoi että kahdelle hengelle sopivan kokoinen annos, mutta meille siinä kyllä oli liikaakin syötävää. Se oli herkullista, maistakaa!

Kannattaa reissata busseilla lähikylissä, johon kulkuyhteydet ovat erinomaiset. Bussit Protaraksen ja Agia Napan välillä kulkevat n.15 minuutin välein ja hinta on edullinen. Mieleen tulikin, että jos olisin lasten kanssa reissussa, niin asuisin Protaraksessa ja kävisin Agia Napassa bussilla. Protaraksessa paljon rauhallisempaa, mitä Agia Napassa.

Kävimme myös Larnakassa ja siihen ihastuimme täysin. Paikka on isompi kaupunki, jossa hyvät shoppaus mahdollisuudet, ranta ja paikallista elämää. Sinne menisimme seuraavaksi, jos Kyprokselle lähtisimme.

Kokonaisuudessaan Agia Napan reissu täytti odotuksemme, lämpöä riitti. Paikka onkin ihan varmasti "varma aurinkoisin" paikka ja jos lomaltaan hakee pelkästään auringonpalvontaa, biletystä ja rentoa meininkiä, niin on varmasti hyvä paikka. Meille kuitenkin riitti tämä yksi kerta.

Jos jotain kysymyksiä tulee mieleen, niin voin mielelläni vastailla. Jos vain osaan :)
01264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

elokuu 08 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu