Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Nainen ja kumpparit

Kauppareissullani on tapana kulkea erään keskustan kauppakeskuksen läpi oikaistakseni vähän.
Tänään huomasin eräässä naistenmuoti (vaate) liikkeessä nuoren naisen punakeltaisissa `halpis´kumppareissa tutkimassa hyllyjä, kohtuu seksikäs näky kun hiukset olivat sopivasti kiharretut.
Paluumatkalla ajattelin näkisinköhän tuon ilmestyksen vielä uudelleen, ja olihan hän siellä kassan takana. Harvemmin näkee muotiliikkeissä myyjiä kumppareissaan.
Onko muille tullut vastaavia ilmestyksiä vastaavissa paikoissa?
92252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minäkin olen vasta nyt tämän palstan seuraamisen myötä alkanut kiinnittämään huomiota naisten jaloissa koreileviin kumppareihin. Tänään Hesan keskustassa sadekeli kun oli, näin kaksikin naista kumppareissaan. Toisella oli keltaiset, pitkävartiset ja kiiltävät saappaat, mahtoivatko olla Kontiot? Tyttö oli tosin hieman pulska, joten mitään värinöitä se ei saanut aikaiseksi. Ajattelin, että kyseessä oli poikkeus, mutta hetkisen päästä näin toisen hippitytön punaisissa kumppareissa. Niissä koreili merkkikin, mutten saanut selvää logosta enkä kehdannut kovin pitkään tuijotella. Ne olivat jo hieman kuluneet saappaat, varmaan 70-luvulta. Nämä olivat tosin lyhyempi vartiset. En ole mikään spesialisti tällä alalla, mutta liekkö kyseessä todellakin Hai-saappaat? Pitääkö saappaiden olla uusia vai käyvätkö vanhemmanmallisetkin? Vähän lötköt olivat nämä hipin saappaat, hölskyivät jaloissa kun taas keltaisten saappaiden omistajan pohkeet mukavasti kiristivät.

Ehkäpä näitä saappaita näkee jatkossa enemmänkin, kun syksy ja saapasmuoti astuu markkinoille?

Äänestä

Mie näin kanssa Itäkeskuksessa kenkäkaupassa myyjän jolla oli jaloissaan lehmänpaskaset mustat kontiot

Äänestä

Näin kanssa toissa päivänä kauppakeskus Ruoholahdessa kauniilla noin 25 vee tummatukkaseilla tytöllä kassalla vieressäni jaloissaan pitkä vartiset tosi makeet kumpparit joissa kiristys hihnan tapainen ylä osassa ;-) silloin ei satanutkaan ! Nyt en muista niiden nimeä mutta olisko ollut joku mark jacobs... ? Mut makeet oli hoikissä säärissä :-)

Äänestä

Mut kohta tulee muotiin kaikki huippu jutut... Siis myös täällä pirunLandiassa... sanokaa mun sanoneen!

Äänestä
  • Nyt syksyn mittaan tullee muutiin Hesassa että tyttäret hankkiipi maalta lehmäpaskasiin kontioita ja oikian rohkeet sellaisii punaisii jokka ovat sijanpaskaset.

    Äänestä

  • *nain* kirjoitti:

    Nyt syksyn mittaan tullee muutiin Hesassa että tyttäret hankkiipi maalta lehmäpaskasiin kontioita ja oikian rohkeet sellaisii punaisii jokka ovat sijanpaskaset.

    .. se SIJA on?

    Äänestä

  • ?!+! kirjoitti:

    .. se SIJA on?

    Sika on semmonen elläin jotai sie vähä älynen grillaat ja oot syövinäs jottain makkaraa. mutta mie se tallusteln nykkyisin sianpaskassa kontioille ja kohta lähen net jaloissa kaupuntiin ostoksille. Tulee runkkarit kattomaan saatte inspiraatijota jotta kalut seisosivat

    Äänestä

  • *nain* kirjoitti:

    Sika on semmonen elläin jotai sie vähä älynen grillaat ja oot syövinäs jottain makkaraa. mutta mie se tallusteln nykkyisin sianpaskassa kontioille ja kohta lähen net jaloissa kaupuntiin ostoksille. Tulee runkkarit kattomaan saatte inspiraatijota jotta kalut seisosivat

    Jos et ole viehättävä nainen, niin ei kiinnosta pätkääkään sun paskaset Kontios. Haistele vaan itse Kontioitasi ja runkkaile niihin ja kuvittele että joku mies olisi kiinnostunut niistä.

    Kaunis nainen Kontioissaan sen sijaan kiinnostaa aina.

    Äänestä

Nainen tai mies, kirjoittele kumifetisistimiehelle kokemuksistasi. Harrastamme vaimoni kanssa kumisaapasseksiä. Myös kumihanskat ja muut kumiasut kuuluvat kuvioon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kauppareissulla nähtyä. kirjoitti:

Kauppareissullani on tapana kulkea erään keskustan kauppakeskuksen läpi oikaistakseni vähän.
Tänään huomasin eräässä naistenmuoti (vaate) liikkeessä nuoren naisen punakeltaisissa `halpis´kumppareissa tutkimassa hyllyjä, kohtuu seksikäs näky kun hiukset olivat sopivasti kiharretut.
Paluumatkalla ajattelin näkisinköhän tuon ilmestyksen vielä uudelleen, ja olihan hän siellä kassan takana. Harvemmin näkee muotiliikkeissä myyjiä kumppareissaan.
Onko muille tullut vastaavia ilmestyksiä vastaavissa paikoissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu