Nyt tarvitsen neuvoa kauppasopimuksen osalta. Olemme kirjoittamassa kauppasopimusta myymästämme asunto-osakkeista, mutta jotenkin kauppasopimuksen luonnos jonka saimme välittäjältämme luettavaksi ja hyväksyttäväksi vaikuttaa meidän kannalta aika oudolta.
Ostaja on kauppasopimuksen mukaan maksamassa sovitun kauppahinnan kokonaisuudessaan elokuun lopulla ja samalla omistusoikeus hänelle siirtyy asuntoon. Hallintaoikeus sen sijaan on laitettu vasta syyskuun lopulle ja sen lisäksi meidät merkitty maksajiksi kyseisen kuun yhtiövastikkeiden osalta. Olemme kuitenkin itse muuttamassa elokuun lopulla uuteen asuntoon, joten periaatteessahan meillä on sitten kahden asunnon maksut maksettavana. Voiko näin siis olla, että vaikka ostaja omistaa asunnon, hallintaoikeus määrää sen kuka maksaa hänen omistamansa asunnon yhtiövastikkeen? Kuulostaa kummalta. Onko meillä siis mitään mahdollisuuksia saada tämä tilanne meidän hyväksemme vai ovatko nämä niitä asioita, jotka jäävät sitten myyjän tappioksi?
Luin tuossa asunto-osakeyhtiölakia ja siellä mainittiin että omistussuhteen tullessa ostajalle, myös yhtiövastikkeet kuuluvat hänelle maksettavaksi. Mutta sitten asuntokauppalaissa määritellään tämä hallintaoikeuden osuus, mitä ei asunto-osakeyhtiölaissa oltu mainittu..missä siis kultainen keskitie.. Kiitos etukäteen! Asia vaivaa eikä tunnu siltä että suoralta kädeltä viitsisi ko. kauppasopimusta hyväksyä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
osakekirjat vaihtuvat siis tuolloin kaupantekohetkellä hänelle, joka siis määrää tuon omistusoikeuden alkamisajankohdan... piti vähän vielä tarkentaa, jottei sekään osuus jää epäselväksi.
Mikäki omistusoikeus siirtyy ostajalle aikaisemmin kuin hallintaoikeus niin kauppakirjassa voidaan sopia siitä kuka maksaa yhtiövastikkeen esim. hallintaoikeuden siirtymiseen saakka. Se on sopimuskysymys ja tässä tapauksessa varsin yleinen käytäntö.
Mikäli asunto kuitenkin vapautuu tämän kuun aikana niin luonnollista olisi laittaa että ostaja maksaa vastikkeen syyskuun alusta.
Tässä tapauksessa mainitsema hallintaoikeus on varmaan laitettu varmuden vuoksi mikäli huoneisto ei vapaudu elokuun loppuun mennessä.
Neuvoisin laittamaan siihen kauppakirjaan lisälauseen että mikäli huoneisto vapautuu elokuun loppuun mennessä niin ostaja maksaa vastikkeen syyskuun alusta.
Toisaalta jos ostotajouksessa on mainittu että myyjä vastaa vastikkeesta syyskuun loppuun mennessä niin myyjähän on sen hyväksynyt ja sen mukaan kauppakirja tehdään. Mikäli ostotarjouksessa on mainittu että jos huoneisto vapautuu aikaisemmin ja ostaja vastaa yhtiövastikkeesta vapautumisesta lähtien niin se pitäisi kirjata kauppakirjaan.
t. ile LKV
Tässä tilanteessa on ostajasta johtuva syy, että hallintaoikeus päivämäärä on omistusoikeutta myöhäisempi. Hän ei siis omien sanojensa mukaan pysty siis muuttamaan aiemmin ja tästä syystä tieto on kauppakirjaan kirjattu.
Ostotarjouksen yhteydessä ei ollut vielä tietoa vapautumisesta, joten tällaista ei ole pystytty erikseen sopimaankaan siinä. Käyn sen kuitenkin tarkistamassa, jotta asia on varmistettu ja selvä.
Kiitos suuri. Tiedämme nyt mistä keskustelemme välittäjän kanssa!
Miksi ette luovuta asuntoa jo silloin, kun muutatte?