Freelance-journalisti on poliisin edessä edelleen lainsuojaton
Vapaat toimittajat ja valokuvaajat ovat poliisin edessä edelleen Suomessa lainsuojattomia. Mikään ei ole muuttunut edellisten vuosien aikana. Siinä, missä työsuhteinen toimittaja on melkoisen turvassa poliisin voimankäytöltä, on Freelance suojaton, koska useimmat Freet eivät kykene osoittamaan statustaan toteen poliisille. Kamera jan auhuri ei ole poliisille riittävä todiste työtään tekevästä toimittajasta tapahtumapaikalla.
Työsuhteista toimittajaa suojaa paitsi brändi (esim. Hesarin vehkeet mukana), mutta myös virallinen toimittajan kortti. Samoin verottajan tiedot suojaavat työsuhteista toimittajaa poliisin voimankäyttömenettelyltä. Free on toisenlaisessa asemassa. Useimmilla on omat vehkeet mukana, eikä yleensä toimittajakorttia löydy, koska kyseinen kortti on maksullinen. Jotkut meistä eivät hanki edes Freen verokorttia, mm. itse kuulun niihin toimittajiin jotka eivät verottajalle työstään toimittajana ilmoittele.
Freelance on toimittajana ihan yhtä lailla toimittaja kuin vakituinen toimittajakin, ainoa ero on tavassa, jolla Free on sidoksissa mediaan. Homma menee niin, että työsuhdetta ei ole, eikä siten todistetta toimittajan statuksesta. Silti meillä pitää olla sama toimittajan suoja kuin työsuhteisellakin toimittajalla. Lainsäädäntöön ja poliisin menettelytapoihin on tultava muutoksia Freen suojaksi, sillä me olemme kasvava toimittajajoukko mediakentällä. Myös Freelancevalokuvaajien määrä on nousussa, hekin ovat median ammattilaisia siinä missä toimittajatkin. Freen etuna on vapaus kontrollista ja vapaus valita aiheet itse. Vain turvaverkko puuttuu.
Poliisin pitäisikin ottaa uudeksi ohjenuoraksi se, että pelkkä suullinen ilmoitus toimittajan työstä riittää. Kun henkilö sanoo olevansa toimittaja, poliisin pitäisi ymmärtää jättää työtään tekevä kuvaaja tai toimittaja rauhaan. Toimittajan kuvilla ja materiaalilla on lain suoma suoja poliisin tutkinnalta, se koskee myös Free-toimittajaa, olipa hänen välineensä kentällä mikä tahansa. Freellä ei tarvitse olla todisteena verotodistusta eikä toimittajakorttia. Ei edes sopimusta median kanssa, koska Free myy juttunsa jälkikäteen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet niin väärässä kuin ikinä, että journalistit olisivat lain edessä eri asemassa, kuin muut.
Ainoastaan ulkovaltojen diplomaatit ja tasavallan presidentti nauttivat Wienin sopimukseen perustuen lain edessä erivapauksia, ei kukaan muu.
"Poliisin pitäisikin ottaa uudeksi ohjenuoraksi se, että pelkkä suullinen ilmoitus toimittajan työstä riittää. Kun henkilö sanoo olevansa toimittaja, poliisin pitäisi ymmärtää jättää työtään tekevä kuvaaja tai toimittaja rauhaan. Toimittajan kuvilla ja materiaalilla on lain suoma suoja poliisin tutkinnalta, se koskee myös Free-toimittajaa, olipa hänen välineensä kentällä mikä tahansa."
Just.
Eli kuka tahansa voisi kävellä kuvaamaan mitä tahansa toimittajille sallittua juttua vain sanomalla "mä olen free". Mietihän nyt vähän mitä ehdotat...
Munkin mielestäni pitäisi sallia se, että poliisi voisi suorittaa minkä tahansa virkatehtävän näyttämättä virkakorttiaan. Pelkkä ilmoitus "mä olen poliisi" pitäisi riittää.
Aika monesta tämänkin palstan vakioinisijästä tulisi samantien freetoimittaja ja poliisi.
Tämän ketjun aloittaja on taas tämä sama Suonenjoen ilmaisjakelulehden kesätoimittana tms. joka ottaa huumat katselemalla paparazien hommia JIMiltä.. Näin voisi ainakin kuvitella, kun tietotaso ja ymmärrys on tuota tasoa.
Ihan samat oikeudet ja velvollisuudet toimittajilla on kuin on myös muilla "taviksilla". Siinä ei kyllä auta mikään kortti, jos poliisi sanoo eristysrenkaalla, ettei tästä ole kenelläkään käyntiä. Sitten täällä suoli24:lla kitistään, kun poliisi estää sananvapautta.
Voih..
Free saa ammattilaisena pressikortin samoin kuin työsuhteinen, maksaa veronsa (paitsi ilmeisesti sinä), saa lakiapua liitosta ja myy juttuns a pääsääntöisesti etu- ei jälkikäteen. Lisätietoa www.freet.fi