Eriarvoisuus on voimakkaasti kasvanut Suomessa nykyisen sinivihreän hallituksen toimesta. Aikaisemmin tasa-arvoisempi verokohtelu tasoitti isoja varallisuus- ja tuloveroeroja.
Hallitus, jolla on enemmistö kansanedustajia takanaan Eduskunnassa, noudattaa EK:n (Elinkeinoelämän Keskusliiton) toiveita. EK antaa auliisti lausuntoja ydinvoiman lisärakentamisesta, teollisuuden sähköveron alentamisesta EU-maiden minimitasolle (vaikka teollisuuden energiavero on jo puolitettu, ja alennettu). Mielenkiintoista olisi nähdä vertailuja siitä, miten paljon hallitus on alentanut teollisuuden energiaverotusta ja nostanut vastaavasti kuluttajien energiaveroja.
Hallitus vastaa EK:n toiveisiin. Kuluttajien sähköveroa hallitus nosti yli 300 milj. euroa. Ydinvoimaloita rakennetaan lisää kovalla kiireellä. Ydinvoimalaiden rakennuskustannuksista ja ylläpitokustannuksista ei näe missään lukuja. Entäpä erilaisten ydinvoimaloissa tapahtuneet onnettomuudet, korjaukset, häiriöt... eipä niistäkään usein kuule.
Osa kansanedustajista (pienempi osa) haluaa verotuksen painopisteen siirtoa veronmaksukykyisille (myös teollisuuden pitäisi maksaa energiaveroa).
Suuri osa kansanedustajista (sinivihreän hallituksen takana olevat) haluaa ökyrikkaiden 0-verotusta ja hyvinvointipalveluiden purkamista verotulojen pienentyessä.
Arvaa, ellet tiedä mitä vaihtaehtoa kansanedustajat kannattavat ja hallitus toteuttaa:
a) ökyrikkaiden 0-verotusta
b) oikeudenmukaista verokohtelua (varallisuusveron ja perintöveron palauttamista ökyrikkaille), jotta hyvinvointipalvelut saadaan turvattua
c) verohuojennusten kohdentamista ökyrikkaille ja suurituloisille
d) verohuojennusten kohdentamista pieni- ja keskituloiille
Arvaa ellet tiedä, mitä vaihtoehtoa kansanedustajat kannattavat ja hallitus toteuttaa:
a) uusien ydinvoimaloiden rakentamista
b) teollisuuden energiaverotuksen poistamista
c) kuluttajien energiaveron korotusta yli 300 milj. eurolla
d) kuluttajien energiaveron pienentämista
e) energiayhtiöiden itsemääräämisoikeutta (Fortum) heidän jakaessaan miljoonaoptioita (verottomia) yritysjohdolle

Vastaukset 3
Vanhimmat
korjaustoimi on veronalennus, ruoka ja energia maksaa aivan liikaa. Suomi kyykkää ihan just kun rikkaat ajaa tasaveroa joka paikkaan: Ympäristövero, energiavero, käytännössä kaikki vihreät arvot - valitettavasti suosivat rikkaita, kun ne on tasaverojen muodossa.
Veroprogressiota vastustavat ovat samalla Suomensyöjiä ja lama tulee, inflaatio on hirvittävä ja pankit hyötyy vähän aikaa kunnes sekin rysäys tulee kansalaisten maksettaviksi
vai mihin ? Ei ne pienituloisille ruohonjuuritason gallupin mukaan............
Nykyinen hallitus ajaa voimakkaasti omien intessiryhmiensä, ökyrikkaiden etuja. Hallituksella on takanaan enemmistö Eduskunnassa, joten hallitus voi toteuttaa eriarvoistavaa ja sosiaaliturvaa heikentävää talouspolitiikkaa.
Veronmaksukyky ei ole enää veronkannon kriteerinä, vaan hallitus toteuttaa ökyrikkaille 0-verotuksen.
Kun verokertymä pienenee tuntuvasti, on sosiaaliturvaa purettava. Hallitus onkin korottanut terveydenhuollon asiakasmaksuja ja lasten päivähoitomaksuja (60 milj. euroa vuodessa).
Hallitus on vähentänyt kuntien työllistämistukea (20 milj. euroa vuodessa).
Hallitus on korottanut energia- ja alkoholiveroa 330 miljoonalla eurolla jne.
Perjantai 24.9.2004, Kauppalehti, Uutiset, sivu 7
JUHA TÖRMÄLÄ/KL-ARKISTO
Osinkotulot nousevat seitsemään miljardiin euroon
Lisäosinkoja ropissut jo noin 400 miljoonaa euroa.
Rahat omistajille. Jukka Viinasen Orion on jakanut pörssin parhaimmat lisäosingot.
Verouudistuksen käynnistämä osinkoralli on poikinut yhtiöiden omistajille jo lähes 400 miljoonan euron lisäosingot keväällä jaettujen 6,4 miljardin osinkojen päälle. Rahaa jaetaan kuitenkin vielä lisää.
- Uskon, että uusia lisäosinkoilmoituksia tulee syksyn mittaan vielä vajaan 400 miljoonan euron edestä, Fides Asset Managementin salkunhoitaja Hannu Angervuo toteaa.
Ensi vuonna voimaan astuva verouudistus aiheuttaa sen, että yritysten on tänä vuonna jaettava vuosien varrella kertyneet ylijäämänsä, muuten ne vanhenevat. Yritykset ovat maksaneet tuloksistaan 29 prosenttia veroa. Kun koko tulosta ei ole jaettu ulos, yrityksiin on kertynyt veroylijäämiä.
Kun Fidesin ennustamiin osinkosummiin lisätään vielä Kemiran omistajille tulevat GrowHow'n osakkeet, pörssiyhtiöiden päälistalla olevien yhtiöiden omistajien palkintosumma nousee tänä vuonna reippaasti yli seitsemään miljardiin euroon. Summa on kaikkien aikojen suurin. Viime vuonna osinkoja maksettiin 5,7 miljardia euroja. Kasvua syntynee siis noin 23 prosenttia.
Tämän vuoden osinkosumma vastaa noin 140 000 uuden Mercedes-Benzin hintaa.
Angervuo veikkaa, että lisäosingoista ilmoittavat muun muassa Aspo, Wärtsilä, Talentum, Stockmann, Kone, Chips, Uponor, Amer ja Tamfelt.
Näiden yhtiöiden lisäksi Beltton on jo ilmoittanut harkitsevansa lisäosinkojen maksamisista.
Markkinoilla odotellaan myös Ponssen ilmoitusta lisäosingoista.
Viimeiset lisäosinkoilmoitukset tulevat marras-joulukuun vaihteessa. Osingot pitää maksaa tänä vuonna, jotta ne pysyvät verottomina.
Osinkoja riittää ensi vuodellekin
Osinkotulot eivät välttämättä putoa merkittävästi ensi vuonnakaan. Pörssiyhtiöt tekevät tältä vuodelta hyvän tuloksen, joten jakovaraa syntyy.
Verouudistus tosin aiheuttanee sen, että yhtiöt lisäävät omien osakkeiden ostoa ja pyrkivät näin pitämään kurssitasoa yllä.
- Niillä yrityksillä, jotka nyt jakavat osinkoja reippaasti, voivat osingot mennä ensi vuonna aika pieniksikin. Toisaalta onhan meillä paljon yhtiöitä, joiden takana on isoja säätiöomistajia. Säätiöiden pitää saada tasaista tulovirtaa vuosittain, Varainhallinta Tresorin sijoituspäällikkö Jukka Ukkola toteaa.
Myös Angervuo uskoo, että osinkoja maksetaan reippaasti myös ensi vuonna. Osinkosummaa paisuttaa pelkästään jo se, että TeliaSonera on ilmoittanut jakavansa seuraavien kolmen vuoden aikana osinkoja reilut kolme miljardia euroa.
Lisäksi Nokia on vihjaillut nostavansa osinkojaan.
- Ennusteemme mukaan yhtiöt maksavat ensi keväänä osinkoja noin 6,6 miljardia euroa, Angervuo kertoo.
Eikä omistajien onni tähän vielä lopu. Fortumin omistajat saavat ensi keväänä listattavan Fortum Oilin osakkeita arviolta kolmen miljardin arvosta.
Näin päälistalla olevien pörssiyhtiöiden omistajia palkitaan yhteensä lähes kymmenellä miljardilla eurolla.
***
Näin ökyrikkaat ovat rikastuneet kahmiessaan yritysten voitoista osingot itselleen - verottomina.
Lisäksi ökyrikkailta on poistettu
- varallisuusvero kokonaan
- perintö- ja lahjavero (yritysten omistajilta ja mahtisuvuilta)
- metsänmyyntivoittojen verotus on puolitettu
Pääomatulot ovat verottomina, ja hallituspuolueiden intressiryhmät: lääkärit, lakimiehet... voivat ottaa palkkansa pääomatuloina. Se on ihan oikein sanoi pääministeri Katainen tv:ssa.
Veroja eivät Suomessa maksa enää rikkaat ja veronmaksukykyiset vaan köyhät, pieni- ja keskituloiset. Suomessa ovat myös sosiaalietuudet kovasti verotettuja.
***
Näin pääministeri Katainen haluaa kohdentaa tulevan verohuojennuksen suurituloisia voimakkaasti suosien:
Työssä käyvät saavat vuodessa lisää:
15.000 euron vuosituloilla 216 euroa
35.000 euron vuosituloilla 540 euroa
50.000 euron vuosituloilla 744 euroa
Eläkeläiset saavat vuodessa lisää:
15.000 euron vuosituloilla 219 euroa
35.000 euron vuosituloilla 662 euroa
***
Onko oikein ja kohtuullista?
Eriarvoisuus on Suomessa kasvanut jo ennen nykyisen hallituksen tulonsiirtoja rikkaille - valtavasti.
***
Akatemiantutkija Raija Julkunen:
Vuosina 1990-2002 kaikkien tulonsajien reaalisesti käytettävissä olevat tulot kasvoivat 19,29 %. Alimman kymmenyksen tulot kasvoivat 1,09 %, ylimmän 44,09 % ja ylimmällä yhdellä prosentilla käytettävissä olevat tulot kasvoivat 121,90 %.