Matkustan paljon junalla, varsin usein saa kuulla jupinaa, vaikka juna ei ole edes myöhässä. Matkustin Seinäjoelta Tampereelle, ja juna lähti ehkä pari minuuttia myöhässä Seinäjoelta. Heti alkoi viereisellä penkillä jupina, että voi voi ja vali vali.
Sitten jossain ennen Parkanoa juna hiljensi hetkeksi kävelyvauhtiin, kunnes lähti jälleen kiihdyttämään. Heti jupinaa, "ei ne voi tänne pysähtyä, ei niillä oo oikeutta ihmisiä tänne jumittaa". Varsinainen syy mahtoi olla tavarajuna, jonka sivuraiteelle menoa odoteltiin noin 30 sekuntia, kävelyvauhtia lipuen.
Sitten jossain Parkanon ja Tampereen välillä juna meni sivuraiteelle, kuulutuksineen että odottelemme muuta junaliikennettä. Samat jupinoitsijat melkein saivat raivarin, kun alkoivat sättimään kovaan ääneen että mitä helv***. Täällä keskellä metsää vaan jumitetaan, vaikka pendoliinon pitäisi kulkea kahtasataa, taas meitä on huijattu. Pitääkö soittaa jo Tampereelle, ettei me ehditä sinne, kun jumitetaan täällä jossain korvessa. Ollaan varmaan puoli tuntia myöhässä.
Sitten juna saapuu Tampereelle, ihmiset alkavat pukea takkejaan ja ottamaan laukkujaan. Juna pysähtyy Tampereen rautatieasemalle, ja on jopa 3 minuuttia etuajassa. Ihmettelen vain että mistä moinen jupina ja valitus. Mielestäni vr palveli hyvin, ollen jopa 3 minuuttia etuajassa. Mutta joidenkin mielestä se on tsaarinaikaista ja huonoa palvelua, ja aina myöhässä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
No meitä on moneen junaan ja osa jää asemallekkin. Hyvinhän nuo kulkevat ja aina on perille päässyt.
jos maksan tunnin junamatkasta, niin on se helvetin väärin että se kestääkin vain 57min.
junaan tai vetelehdi siellä perillä se kolme minuuttia kauemmin.
Juu aivan samanlainen itkijä sattui IC2:ssa samaan vaunuun. ravintolavaunun tyttö aivan normaalisti kuuluttu ko. vaunun olemassaolosta ja muistutti aivan oikeaoppisesti että visa electron ei käy maksuvälineenä. Parin penkkirivin päästä alkoi kuulumaan hirveä valitus että on tää yhtä perkelettä kun ollaan sähköjunassa mutta silti ei sähköä riitä tiedonsiirtoon, että on tosiaan vr palvelulaitos. Sama itku konnarille kun tämä tuli tarkastamaan lippuja (ihan kuin konnarilla olisi jotain tekemistä avecran kanssa joka ravintolavaunun palvelut tuottaa). Tässä vaiheessa jo muut matkustajat hermostuivat tähän itkijään ja todettiin melkein yhtä suusta että v*ttu että kiinnostaa sun ongelmas.
ja maksuhäiriöisten kortti.
Näille kun ei voi minkäänlaista luottokorttia myöntää.
Tässä tapauksessa ilmeisesti kortin haltijalla ei tililläkään ollut sen vertaa että olisi pankkiautomaatista seteliä saanut.
Harmittaahan se kun ei päässyt vesipulloa ostamaan ravintolavaunuun.
Tosin näillä on yleensä omat eväät joita aletaan nauttimaan heti kun juna on nytkähtänyt liikkeelle.
Istuin lähijunassa, olikohan K tai I, en muista mutta kuitenkin. Viereeni tuli reilu parikymppinen hyvin pukeutunut mies. Tämä kohteliaan asiallisesti kysyi minulta, onko tarkastajia mahdollisesti näkynyt, että kannattaako hänen lippua ostaa. Eipä tiennyt tyyppi, minkälainen suurisuu olen. Tokaisin tahallani kuuluvalla äänellä, että TOTTAKAI SINUN PITÄÄ OSTAA LIPPU, PUMMI. Samassa sain nyökytteleviä katseita vierestä, ja eräskin nainen yhtyi hiillostamaan, että mene nyt jo ostamaan se lippusi, äläkä meidän muiden kustannuksella matkustele. Nuorimies meni naama punaiseksi ja aivan kipsiin. Sosiaalinen paine ympärillä taisi käydä liian kovaksi. Niinpä nuorimies lähti toiseen osastoon, häpeämään itseään. Toivottavasti osti lipun.
Hyvä aybert, oikein käytit äänijänteitäsi! Ei pidä pummeja suojella. Harmi vain, että et malttanut seurata miestä konnarin luo varmistaaksesi, että matka tulee maksetuksi.
Harmillista, että monen muun kirjoittajan tapaan T.Matkalainen ei kerro yksityiskohtaisia tietoja kyseisestä junavuorosta. Netti nimittäin paljastaa hyvin paljon faktaa aihealueeseen vihkiytyneelle etenkin tuoreeltaan, jos joukkoliikenteestä palautetta lähettävät viitsisivät yksilöidä tapaukset.
Seinäjoen ja Tampereen välinen rata on lähes koko pituudeltaan yksiraiteista, joten junien kohtaamiset on suoritettava moniraiteisilla kohtauspaikoilla. Aikatauluja laadittaessa henkilöliikennettä suositaan tavaraliikenteen kustannuksella, mutta rautateillä vallitsee sama rautainen sääntö kuin maanteillä: punaista valoa loistavaa opastinta ei minkään junan ole lupa ohittaa - ei edes Pendolinon.
Kun mistään ei viitsitä ottaa selvää ja kielenkantimet ovat löyhässä, typeriä tyhjännarisijoita mahtuu kyllä joka junaan.