Koiran elämää...?

Olin käymässä pari viikkoa sitten Tampereella. Eräässä puistossa istui kaksi alkoholisoitunutta miestä ja siihen oli tullut poliiseja heitä jututtamaan. Kesti hetken ennen kuin huomasin, mistä oli kyse. Puistonpenkistä noin kahden metrin päähän oli puuntaimeen solmittu fleksi ja iso paimenkoira makasi narun päässä liikkumattomana, kuolleena. Oli luultavasti kuollut janoon tai lämpöhalvaukseen. Poliisit nostivat koiran autoon ja kuskasivat juopotkin pois maijalla. Tuskin näille mitään ihmeempiä tuomioita langetetaan ja luultavasti niillä on uusi koira jo.
Tapaus toi mieleen kipeän totuuden aivan tuttavapiiristä. Poikaystäväni naapurissa asuu yksinäinen juoppo, jonka ainut turva näyttää olevan koira. Miehellä oli vielä viime talvena kiltti, mutta isäntäänsä pelkäävä terrieri. Kun miehellä iski kausi päälle, oli ovet pitkin päivää auki ja koira hyppäsi kadulla. Naapuritalosta yksi mies ilmoitti jo soittavansa poliisille ja poikaystävän kanssa otettiin koira hänen asuntoonsa lämmittelemään. Soitettiin poliisille, eläinsuojeluviranomaisille ja rankkurille. Poliisista sanottiin, että niillä on tärkeämpääkin tekemistä ja eläinsuojeluviranomaiset ei langan toisessa päässä tienneet mitä pitäisi tehdä, ehdottivat soittoa rankkurille. Rankkurille soitettaessa tämä ilmoitti numeron, johon meidän pitäisi soittaa, jotta asia menisi eteenpäin...kyseinen rankkuri tiesi, että tällä miehellä oli ollut lapinkoira jo aikaisemmin, mutta se oli huostaanotettu. Meni viikkoja, ja tilanne pysyi samana. Yhtäkkiä koira hävisi. Emme tiedä haettiinko se pois vai kävikö jotain pahempaa. Nyt tällä juopolla on taas koira, pieni räksyttävä rotukoira jota se ulkoiluttaa harvoin ja jonka se laittaa metrin pituisessa narussa kiinni autonsa pakoputkeen päiväksi kun itse ryypiskelee sisällä. Tämä mies on säälittävä, alkoholiin retkahtanut, työtön ja perheetön mies joka ei edes välitä hakea apua ongelmilleen. Koirat se nimeää numeroilla siinä järjestyksessä kuinka mones koira sillä nyt sattuu olemaan. Pitääkö tällaista vain katsoa vierestä? Alkoholisteille kaikille eläintenpitokielto ja joku sitä valvomaan! Olisi ainakin muutama murhe maailmassa vähemmän. Mikä elämä se koiralle on nyhjöttää sisällä isännän röhnöttäessä sammuneena lattialla kun ruokakuppiin ei ole muistettu laittaa ruokaa eikä kukaan huolehdi aktiviteeteista.
0149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Mietinpä vain kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu