Niin. Suoraan sanottuna pelkään ihmisiä, ja ajatus siitä että päästäisin ketään etäinen kaveri -luokka lähemmäksi saa minut lamaantumaan.
En ole koskaan ollut rohkea, vaan enemmänkin arka ja herkkä. Ei kovin hyvä juttu ajatellen että olen poika, ja nykyisin mies. Ja siitähän sitten sain kuulla koko koulun ajan.
Suoraan sanottuna ahdistaa ja vituttaa tälläkin hetkellä melkoisesti. Tulen kyllä toimeen normaalisti töissä ja kavereitten kanssa ja osaan heittää vitsiä yms niin että en tipahda ihan suoraan sinne "se outo tyyppi joka ei koskaan sano mitään" -kategoriaan, mutta yksityiselämä on tyhjää. Koska pelkään.
Kouluaikanani jokapäiväisessä nolauksen pelossa aloin sitten viettämään enemmän ja enemmän aikaa fantasiamaailmoissa, ja lopputuloksena oli se että olen rakastunut fiktiiviseen miespuoliseen hahmoon. Todennäköisesti siksi että fiktiivinen hahmo ei koskaan vahingoita ja kykenee "ymmärtämään" sen että minua pitäisi ohjata herkemmällä kädellä kuin muita. Ja sen että kun yritän työntää hänet pois läheltäni, niin tarkoitan sillä vain että haluan häntä mutta en usko olevani kyllin hyvä hänelle. Hän on turva.
Naurettavaa, eikö totta?
Olen yrittänyt etsiä tuota samaa fiktiivistä miestä myös oikeista miehistä, mutta turhaan. Homoja kiinnostaa lähinnä seksi. Ja naiset taas käsitän samanlaisiksi huomiohuoriksi kuin itsenikin.
Voisin toki olla suhteessa kumman sukupuolen kanssa, jos vain haluaisin. Mutta se ei olisi todellista, vain pelkkää teatteria. Se, jota oikeasti voisin rakastaa osaisi ottaa tuon mädän kohdan minusta pois ja näyttää minulle että enää ei tarvitse pelätä.
En ole koskaan ollut rohkea, vaan enemmänkin arka ja herkkä. Ei kovin hyvä juttu ajatellen että olen poika, ja nykyisin mies. Ja siitähän sitten sain kuulla koko koulun ajan.
Suoraan sanottuna ahdistaa ja vituttaa tälläkin hetkellä melkoisesti. Tulen kyllä toimeen normaalisti töissä ja kavereitten kanssa ja osaan heittää vitsiä yms niin että en tipahda ihan suoraan sinne "se outo tyyppi joka ei koskaan sano mitään" -kategoriaan, mutta yksityiselämä on tyhjää. Koska pelkään.
Kouluaikanani jokapäiväisessä nolauksen pelossa aloin sitten viettämään enemmän ja enemmän aikaa fantasiamaailmoissa, ja lopputuloksena oli se että olen rakastunut fiktiiviseen miespuoliseen hahmoon. Todennäköisesti siksi että fiktiivinen hahmo ei koskaan vahingoita ja kykenee "ymmärtämään" sen että minua pitäisi ohjata herkemmällä kädellä kuin muita. Ja sen että kun yritän työntää hänet pois läheltäni, niin tarkoitan sillä vain että haluan häntä mutta en usko olevani kyllin hyvä hänelle. Hän on turva.
Naurettavaa, eikö totta?
Olen yrittänyt etsiä tuota samaa fiktiivistä miestä myös oikeista miehistä, mutta turhaan. Homoja kiinnostaa lähinnä seksi. Ja naiset taas käsitän samanlaisiksi huomiohuoriksi kuin itsenikin.
Voisin toki olla suhteessa kumman sukupuolen kanssa, jos vain haluaisin. Mutta se ei olisi todellista, vain pelkkää teatteria. Se, jota oikeasti voisin rakastaa osaisi ottaa tuon mädän kohdan minusta pois ja näyttää minulle että enää ei tarvitse pelätä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
pelkää homouttasi.
Tai sitä, että olet itse asiassa ihan normaali mutta olet homottanut itsesi näillä pelosta kumpuavilla ajatuksilla jotka ovat saaneet sinut luomaan itsellesi tälläisen ymmärtävän mielikuvitushomoystävän.
Mielikuvitushomo on varmaan vähemmän pelottavampi kuin naiset. Älä anna pelon ajaa sinua vääriin valintoihin.
kummin asia on.
Olen monta vuotta tuntenut vetoa turvallisen oloisiin isoihin mutta kiltteihin miehiin. Pelkkä ajatuskin sellaisen miehen kanssa olemisesta ja elämisestä on huumaava. Mutta toisaalta tiedostan sen että olen saattanut "kouluttaa" itseni tähän.
Jotenkin se että olen aina ollut arka, heikko ja herkkä tunteille saa minut tuntemaan niin että minun olisi parempi olla ja luonnollisempaa elää "naisena" toiselle miehelle.
Jos eläisin naisen kanssa minun pitäisi olla se perheen pää joka hoitaa ja huolehtii ja jaksaa kantaa vastuuta kaikesta, tästä iäisyyteen. En minä kestäisi sitä.
Kuulostaa ihmeellisen tutulta tosin sillä poikkeuksella että olen nainen. Parisuhteen perinteiset roolit eivät siis istu itsenikään kohdalla. Haluan olla se 'vahvempi' osapuoli, eli mielummin pääasiasiallisesti se johon nojataan kuin se joka nojautuu. Yhteiskunnan normatiivisuus ahdistaa, naisten oletetaan käyttäytyvän tietyllä tavalla ja miesten tietyllä tavalla. Olisin paljon mielummin miespuolinen, jottei aina tarvisi tulla kohdelluksi iänikuisten naisstereotypioiden mukaan.
Vaikka voinkin rakastua ihmisiin sukupuolesta riippumatta, haluaisin silti mielummin kumppanikseni naisen välttääkseni "kotihengettären" kenkiin joutumisen. Mielummin käyn töissä ja jos jomman kumman täytyy kotiin jäädä niin sitten kumppanin.
Mieti vähemmän.
"Jos eläisin naisen kanssa minun pitäisi olla se perheen pää joka hoitaa ja huolehtii ja jaksaa kantaa vastuuta kaikesta, tästä iäisyyteen. En minä kestäisi sitä."
Tai sitten sun pitää bongata sopivan "maskuliininen" nainen, joka HALUAA olla perheen pää, tienata enemmän kuin sinä, luoda uraa, jne...;)
Kyllä tuollaisiakin naisia ON - ja monasti vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa, ts. maskuliininen nainen vetää feminiinistä miestä puoleensa ja päinvastoin.
Hei!
Kannatta miettiä, mitä pelkäät? Millainen isä/isäsuhde sinulla on?
Mulla sama juttu. Haluaisin pois tästä! :(