ilh valehtelee?

"SA8 Premium 2,25kg. Paketin kyljessä lukee 54 pesua."

Sinä sanoit että pesuaineella pesee noin 220 kertaa. Valehteleeko paketin kylki vai sinä???
643657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Kun vielä olin mukana, olin seminaarissa jossa timantti (mies) ohjeisti SA8 käyttöä. Mahtaa ilh:n pyykki tulla puhtaaksi kun annostelee vain 1/4 ohjeen mukaisesta. Ehkäpä tuota omaa ajattelukykyä on Jumala antanut samassa suhteessa? Jos on Amwayn perustamiskiireiltään ehtinyt.

Äänestä
  • Vai joutuuko mutsi tyytymään huonompiin saarnaajiin? Miksi muuten "Tervetuloa paketissa" ei kerrota kuka todella on perustanut firman; olisi aika hieno kilpailuetu.

    Äänestä

amway on huijausta

Äänestä

ja asiakkaiden kokemus jo kolmen vuoden ajalta.niin kuin sanoin miksi sahaisin omaa oksaani valehtemalla kyllähän se niin on että jos asiakas huomaa että olen puhunut palturia niin se oli entinen asiakas eikö niin ei ole minun intresseissäni tuottaa hallaa elinkeinolleni.

Äänestä
  • Mitä väliä sillä on suuttuuko "asiakkaasi" vai ei? Myyt heille kerralla puolentoista tonnin kattilat ja pesuaineita, jotka ei peruskäytössä lopu koskaan. Heidän ei edes tarvi enää ostaa mitään sinulta. Tietenkin voit pitää heille "liiketoiminta -planin", jos vaikka saisit puristettua uhrei...Asiakkaista viimeisetkin mehut.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Mitä väliä sillä on suuttuuko "asiakkaasi" vai ei? Myyt heille kerralla puolentoista tonnin kattilat ja pesuaineita, jotka ei peruskäytössä lopu koskaan. Heidän ei edes tarvi enää ostaa mitään sinulta. Tietenkin voit pitää heille "liiketoiminta -planin", jos vaikka saisit puristettua uhrei...Asiakkaista viimeisetkin mehut.

    ha ha ja näinhän sinä varmaan teet bisnestä niinkö tottakai halun pitää asiakkaani nehän tuo mulle tuloa niin kuin sanoin ei ole järkevää sanoa tuotteesta jotain jos ei se pidä lupauksiaan.kerro mulle miksi asiakkaani ostavat aina uudelleen ja uudelleen jos ne ovat niin hiton surkeita tuotteita???en minä ainakaan ostaisi.

    Äänestä

  • ilh kirjoitti:

    Saathan sinä täällä sanoa mitä mieleen tulee. Sinun jorinoistasi päätellen en usko että monikaan ottaa kovin vakavasti väitteitäsi jatkuvista asiakassuhteista. Toisaalta ihan sama. Et sinä saippuan/kattiloiden kauppaamisella rahaa tee. Väittää saat tosiaan ihan mitä tykkäät.

    tänne sinäkin jatkamaan jorinoitasi ja edelleenkin väitän saavani tuloni tuotteiden myymisellä ja muuten on meillä muutakin kuin saippuaa ja kattiloita esim sulle sopis hyvin sukka housut voit vetää ne vaikka päähäsi kun viitsitkin arvostella toisten ihmisten työtä en minäkään täällä hauku muiden työtä että miksi ihmessä sä nyt olet tommoseen hommaan ruvennut voi voi mene nyt oikeaan työhön jne jne jokainen tekee mitä haluaa ja siittä leipänsä saa ja veronsa maksaa.

    missä ammatissa sinä toimit? Mikä tee siitä niin ylivertaisen että voit lähteä arvostelemaan muita?

    Äänestä

  • kysyä niin kirjoitti:

    Vanhoja hyviä autoja.
    Oliskos tarvetta?
    On vanhaa bemua ja mersua.

    maksatteko myynneistänne arvonlisäveroa ja kuinka monta prosenttia, sekä mikä on yhtiömuotonne (tmi, Oy, Ky, Ay vai mikä)?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Vanhoja hyviä autoja.
    Oliskos tarvetta?
    On vanhaa bemua ja mersua.

    kirjoittelet en varmuudella haluasi olla sinun asiakkaana missään nimessä. Autoja varmasti löytyy muistakin autokaupoista. Niitäkin on, jossa asiakasta ja ihmisiä kunnioitetaan ja arvostetaan. Tästä sinä et näytä ymmärtävän yhtään mitään. Ihmettelen miksi kukaan ostaisi sinulta yhtään mitään.

    Äänestä

  • ilh kirjoitti:

    ha ha ja näinhän sinä varmaan teet bisnestä niinkö tottakai halun pitää asiakkaani nehän tuo mulle tuloa niin kuin sanoin ei ole järkevää sanoa tuotteesta jotain jos ei se pidä lupauksiaan.kerro mulle miksi asiakkaani ostavat aina uudelleen ja uudelleen jos ne ovat niin hiton surkeita tuotteita???en minä ainakaan ostaisi.

    se, että sanotaan "tottakai halun pitää asiakkaani nehän tuo mulle tuloa niin kuin sanoin" .

    Koska Amway-ILH:t eivät toimialallaan suoraan tuota palveluja asiakkaille, on aika kuvaavaa todeta, että "asiakkaat tuovat [passiivi]tuloa" eikä tuotemyynti. Rahankeräyksessä näin tyypillisesti on.

    Nimittäin siihen Systeemiinhän niitä ILH:ta värvätään ja värväytetään, jopa tuhansittain, tuomaan itselle passiivituloa, lupailemalla muillekin samanlaista mahdollisuutta saada itselle passiivituloa omien värväämiensä ILH:itten värvätessä itselleen passiivitulonmaksajia.

    And For i=1 to ääretön; Värvää; Return

    -Rolling Up The Dollar-

    Äänestä

  • kysyä niin kirjoitti:

    missä ammatissa sinä toimit? Mikä tee siitä niin ylivertaisen että voit lähteä arvostelemaan muita?

    Täällä joku näköjään "kopioi" nerokasta kolmen pisteen nimimerkkiäni (tosin näkyy käyttävän neljää pistettä). Noh, ei se mitään.

    Anteeksi kun joudan vastaamaan vasta näin ruokatunnilla, mutta mitäpä minun ammattini sinua kiinnostaa? Täällä puhutaan verkostomarkkinoinnista ja siinä piilevistä seikoista. Jos sinua ei kiinnosta puhua verkostomarkkinoinnista, vaan minun ammatistani, niin olet ilmiselvästi väärässä paikassa.

    Ps. Autoja en kauppaa. En uusia enkä vanhoja. :-)

    oikein.
    En kopioi.
    3 ja 4 merkkiä on eri asia.
    Suomen kielessä on valitettavasti rajallinen määrä merkkejä.
    Jos aina pitää käytää eri merkkejä, niin voisimme kokeilla esim. kiinankielen kirjoitusmerkkejä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Saathan sinä täällä sanoa mitä mieleen tulee. Sinun jorinoistasi päätellen en usko että monikaan ottaa kovin vakavasti väitteitäsi jatkuvista asiakassuhteista. Toisaalta ihan sama. Et sinä saippuan/kattiloiden kauppaamisella rahaa tee. Väittää saat tosiaan ihan mitä tykkäät.

    vielä pakko vastata ennen kuin lopettelen täällä älypäiden joukossa.no niin aloitin kolme vuotta sitten ekat kuukaudet peni siinä pähkäillessä viitsinkö nähdä tämän vaivan.melkein kaikki suomen naiset ovat käyneet jossain koti kutsulla tuppervaaraa jne niin se minullakin alkoi opettelin tekemään kasvo hoitoja meikkauksia jne ensin tein muutamille ystävilleni ja siittä putki alkoi henkilö a ajatteli pitää tyttöjen illan kasvohoitoineen menen paikalle tavaroiden kanssa sielä oli viisi ihmistä jee myyntiä reilu 100e josta 30 pinnaa itselle huono liksa mutta pää aukes.
    henkilö b joka oli ollut edellisessä illassa päätti kanssa kutsua kaverinsa uuteen iltaan jee väke 8 ja myynti jo 200 mistä taas se 30 pinnaa jne jne suurimmissa tilaisuuksissa ollut yli 20 henkeä myynti 1000-1500 josta taas se 30 pinnaa itselle eli melkein 400 e ei huono muutamasta tunnista vai kuinka ja tätä kun jatko sitkeästi joka ikinen viikon loppu niin siittä tuli se asiakas piiri mikä tilaa koko ajan.itse olen panostanut lähinnä myyntiin mutta jos joku on kysynyt miten pääsee mukaan olen sen heille esittänyt ja rekisteröinnyt 27 ihmistä joista sitten 4 ollut aktiivisia ja niistäkin on tullut lisää jo 80 henkilöä eli mitäs luulisitte miten käy kun näistä yli sadasta vielä tulee toinen mokoma ihmisiä.pointti homma toimii jos siihen on valmis uhraamaan aikaa ja vaivaa.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    oikein.
    En kopioi.
    3 ja 4 merkkiä on eri asia.
    Suomen kielessä on valitettavasti rajallinen määrä merkkejä.
    Jos aina pitää käytää eri merkkejä, niin voisimme kokeilla esim. kiinankielen kirjoitusmerkkejä.

    Lienet sitten autokaupan ohella myös orastava verkostomarkkinoija? Päätellen "nokkelasta" vastauksestasi. Omassa nokkeluudessasi et spede tajunnut, että ammattia kysyttiin minulta ei suinkaan sinulta. Katsoit kuitenkin asialliseksi ilmoittaa oman jobbarin hommasi kysyjälle, joka ei varmaan ihan älyttömän kiinostunut siitä ole?

    No höpinät sikseen. Verkostospeden, mikä mitä suurimmalla todennäköisyydellä olet, ei kannata yrittää olla kovin nokkela, nimittäin se vain ei oikein sovi teille.

    Äänestä

  • tuotemyynissä... kirjoitti:

    se, että sanotaan "tottakai halun pitää asiakkaani nehän tuo mulle tuloa niin kuin sanoin" .

    Koska Amway-ILH:t eivät toimialallaan suoraan tuota palveluja asiakkaille, on aika kuvaavaa todeta, että "asiakkaat tuovat [passiivi]tuloa" eikä tuotemyynti. Rahankeräyksessä näin tyypillisesti on.

    Nimittäin siihen Systeemiinhän niitä ILH:ta värvätään ja värväytetään, jopa tuhansittain, tuomaan itselle passiivituloa, lupailemalla muillekin samanlaista mahdollisuutta saada itselle passiivituloa omien värväämiensä ILH:itten värvätessä itselleen passiivitulonmaksajia.

    And For i=1 to ääretön; Värvää; Return

    -Rolling Up The Dollar-

    ja sekö ei ole sinun mielestä palvelua asiakkaalle kun toimitan asiakkaan tilaamat tuotteet suoraan asiakkaan kotiin asiakkaan haluamaan aikaan niinkö.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Lienet sitten autokaupan ohella myös orastava verkostomarkkinoija? Päätellen "nokkelasta" vastauksestasi. Omassa nokkeluudessasi et spede tajunnut, että ammattia kysyttiin minulta ei suinkaan sinulta. Katsoit kuitenkin asialliseksi ilmoittaa oman jobbarin hommasi kysyjälle, joka ei varmaan ihan älyttömän kiinostunut siitä ole?

    No höpinät sikseen. Verkostospeden, mikä mitä suurimmalla todennäköisyydellä olet, ei kannata yrittää olla kovin nokkela, nimittäin se vain ei oikein sovi teille.

    Siinäpä oli hyvä idea.
    AUTOKAUPPAA VERKOSTOMARKKINOINNIN AVULLA.
    Kiitos ideasta; täytyy ruveta suunnitteleen.
    No, sinä unohdit yhden tärkeän asian: Tämä palsta Suol... eikun Suomi24.fi

    Äänestä

  • ilh kirjoitti:

    vielä pakko vastata ennen kuin lopettelen täällä älypäiden joukossa.no niin aloitin kolme vuotta sitten ekat kuukaudet peni siinä pähkäillessä viitsinkö nähdä tämän vaivan.melkein kaikki suomen naiset ovat käyneet jossain koti kutsulla tuppervaaraa jne niin se minullakin alkoi opettelin tekemään kasvo hoitoja meikkauksia jne ensin tein muutamille ystävilleni ja siittä putki alkoi henkilö a ajatteli pitää tyttöjen illan kasvohoitoineen menen paikalle tavaroiden kanssa sielä oli viisi ihmistä jee myyntiä reilu 100e josta 30 pinnaa itselle huono liksa mutta pää aukes.
    henkilö b joka oli ollut edellisessä illassa päätti kanssa kutsua kaverinsa uuteen iltaan jee väke 8 ja myynti jo 200 mistä taas se 30 pinnaa jne jne suurimmissa tilaisuuksissa ollut yli 20 henkeä myynti 1000-1500 josta taas se 30 pinnaa itselle eli melkein 400 e ei huono muutamasta tunnista vai kuinka ja tätä kun jatko sitkeästi joka ikinen viikon loppu niin siittä tuli se asiakas piiri mikä tilaa koko ajan.itse olen panostanut lähinnä myyntiin mutta jos joku on kysynyt miten pääsee mukaan olen sen heille esittänyt ja rekisteröinnyt 27 ihmistä joista sitten 4 ollut aktiivisia ja niistäkin on tullut lisää jo 80 henkilöä eli mitäs luulisitte miten käy kun näistä yli sadasta vielä tulee toinen mokoma ihmisiä.pointti homma toimii jos siihen on valmis uhraamaan aikaa ja vaivaa.

    Eli siis haluat kertoa tässä, että sinulla on organisaatio jossa on reilu sata spedeä mukana, joista n. kymmenen on ns. aktiivisia ja satakunta on passiivisia ei mitään tekeviä spedejä?

    Olet täällä väittänyt että otat mukaan vain "tekeviä" spedejä. Miten oraganisaatioosi on päässyt pesiytymään yli 90% sohvalla makaavia laiskimuksia? Eikö nyt ole niin, että olet epäonnistunut rekrytoinnissasi melko pahasti?

    Miksi hommaat itsellesi kilpailijoita, jotka myyvät täsmälleen samoja "superpesuaineita" kuin sinäkin?

    Jos itse kiskot todellakin 30% voittoa itsellesi myynnistä, niin kuinka paljon tästä menee sinun yläpuolella oleville (moneenko portaaseen). Kuinka paljon sinä saat, ja kuinka monessa portaassa, bonusta alapuolella oleviltasi?

    Miten bonuksiisi vaikuttaa allasi oleva n. 100 passiivista spedeä?

    Teet myyntiä huikeimmillaan 1000 - 1500 per viikonloppu? Eli vuodessa n. max 60000. Nappaat 30% näistä myynneistä. Paljonko maksat veroa tuosta melkoisen pienestä myyntituotosta. Entä paljonko on matka, materiaali + muut kustannukset vuodessa.

    Järjestätkö maksullista "koulustusta" alalinjallesi? Jos, niin paljonko napsahtaa verotettavaa tuoloa niistä?

    Ja loppuun. Todellakin, "miten käy kun näistä yli sadasta vielä tulee toinen mokoma ihmisiä"? Kerro sinä. Minusta allesi tulee jälleen n. 90 mitään tekemätöntä spedeä. Olenko oikeassa? Mitä hyötyä sinulle on nyt ties monessako portaassa olevista noin kahdesta sadasta passiivisesta mukaan houkutellusta???

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Lienet sitten autokaupan ohella myös orastava verkostomarkkinoija? Päätellen "nokkelasta" vastauksestasi. Omassa nokkeluudessasi et spede tajunnut, että ammattia kysyttiin minulta ei suinkaan sinulta. Katsoit kuitenkin asialliseksi ilmoittaa oman jobbarin hommasi kysyjälle, joka ei varmaan ihan älyttömän kiinostunut siitä ole?

    No höpinät sikseen. Verkostospeden, mikä mitä suurimmalla todennäköisyydellä olet, ei kannata yrittää olla kovin nokkela, nimittäin se vain ei oikein sovi teille.

    Siinäpä hyvä idea.
    ALAN KAUPITTELEMAAN AUTOJA VERKOSTOMARKKINOINNIN AVULLA.
    Kiitos hyvästä ideasta.
    Täytyykin tästä alkaa suunnitteluhommiin.
    Sinähän tässä nokkela olet, kun annoit minulle uuden idean.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Siinäpä oli hyvä idea.
    AUTOKAUPPAA VERKOSTOMARKKINOINNIN AVULLA.
    Kiitos ideasta; täytyy ruveta suunnitteleen.
    No, sinä unohdit yhden tärkeän asian: Tämä palsta Suol... eikun Suomi24.fi

    Miten niin unohdin? Olen varsin tietoinen että kirjoitan suomi24 -palstalle. Etkö sinä ole?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Miten niin unohdin? Olen varsin tietoinen että kirjoitan suomi24 -palstalle. Etkö sinä ole?

    se vähän näytti, että unohdit.
    Hyvä, että muistat.
    Minä tiedostan erittäin hyvin mille palstalle kirjoitan ja asenteeni palstaa kohtaan on myös senmukainen, mitä olen täällä vuosien varrella kokenut ja lukenut.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    se vähän näytti, että unohdit.
    Hyvä, että muistat.
    Minä tiedostan erittäin hyvin mille palstalle kirjoitan ja asenteeni palstaa kohtaan on myös senmukainen, mitä olen täällä vuosien varrella kokenut ja lukenut.

    Se on täysin sinun oma ongelmasi, ei minun. Siltikin typeryyksissäsi vastasit väärälle henkilölle jostain syystä tuossa aijemmin.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Se on täysin sinun oma ongelmasi, ei minun. Siltikin typeryyksissäsi vastasit väärälle henkilölle jostain syystä tuossa aijemmin.

    ole ongelmia.
    Tuosta typeryydestä senverran, että mennäänkö MENSAN testiin, niin siellä se sitten selviää,
    SE ÄLYKKYYSOSAMÄÄRÄ.
    SIIS OLETKO PIKKUSIELUINEN, PEDANTTI JA VIELÄPÄ TOSIKKO.
    Saattaapi elämä olla silloin aika tylsää.

    Suomi24:n "tiede" palstalle?

    Äänestä

  • MOLEMMAT? kirjoitti:

    Suomi24:n "tiede" palstalle?

    Menen tiedepalstalle.
    Näkemiin ja hauskaa loppukesää!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Eli siis haluat kertoa tässä, että sinulla on organisaatio jossa on reilu sata spedeä mukana, joista n. kymmenen on ns. aktiivisia ja satakunta on passiivisia ei mitään tekeviä spedejä?

    Olet täällä väittänyt että otat mukaan vain "tekeviä" spedejä. Miten oraganisaatioosi on päässyt pesiytymään yli 90% sohvalla makaavia laiskimuksia? Eikö nyt ole niin, että olet epäonnistunut rekrytoinnissasi melko pahasti?

    Miksi hommaat itsellesi kilpailijoita, jotka myyvät täsmälleen samoja "superpesuaineita" kuin sinäkin?

    Jos itse kiskot todellakin 30% voittoa itsellesi myynnistä, niin kuinka paljon tästä menee sinun yläpuolella oleville (moneenko portaaseen). Kuinka paljon sinä saat, ja kuinka monessa portaassa, bonusta alapuolella oleviltasi?

    Miten bonuksiisi vaikuttaa allasi oleva n. 100 passiivista spedeä?

    Teet myyntiä huikeimmillaan 1000 - 1500 per viikonloppu? Eli vuodessa n. max 60000. Nappaat 30% näistä myynneistä. Paljonko maksat veroa tuosta melkoisen pienestä myyntituotosta. Entä paljonko on matka, materiaali + muut kustannukset vuodessa.

    Järjestätkö maksullista "koulustusta" alalinjallesi? Jos, niin paljonko napsahtaa verotettavaa tuoloa niistä?

    Ja loppuun. Todellakin, "miten käy kun näistä yli sadasta vielä tulee toinen mokoma ihmisiä"? Kerro sinä. Minusta allesi tulee jälleen n. 90 mitään tekemätöntä spedeä. Olenko oikeassa? Mitä hyötyä sinulle on nyt ties monessako portaassa olevista noin kahdesta sadasta passiivisesta mukaan houkutellusta???

    et ymmärrä verkosto markkinoinnista mitään etkä myöskään matikasta se minkä sain aloitus vuonna kun vielä aktiivisesti ramppasin koti kutsuilla toi minulle ihan ol tulot mutta laskeppa matikalla jos osaat,eli minulla on noin sata asiakasta jotka keskin määrin ostaa 100e per kk joskus vähempi joskus enempi mut noin keskin määrin paljonko se tekee 100 kertaa 100 kertaa 12 kk lisäksi teen vielä pari kertaa kuussa koti kutsuja siittä lisä tuloja,eikä se siihen lopu ne niin sanotut spedet jotka minun mielestäni ovat olleet järkeviä ihmisiä kun ovat liittyneet vaikka eivät haluakkaan rakentaa omaa liike vaihtoa vaan tyytyvät ostamaan hyviä tuotteita samaan hintaan kuin minäkin niin joka kerta kun tämä ihminen ostaa jotain saan siittä oman prosenttini eli kumpi on sinun matikalla järkevämpää ottaa yhdeltä ihmiseltä esim se 30% vai 200 ihmiseltä 1% lisäksi nämä niin kutsutut spedet saavat amwayltä joka kuukausi palautuksia omista ostoistaan aivan samaan tapaan periaatteessa kuin esim s ketjujen bonus paitsi että palautus on parempi.

    hyvin menestynyt spede ihmettelee, että miksi tämä, mitä muut ihmiset tekevät, kiinnostaa sinua? Millä tavalla heidän asiat kuuluvat sinulle?

    Äänestä

  • ilh kirjoitti:

    et ymmärrä verkosto markkinoinnista mitään etkä myöskään matikasta se minkä sain aloitus vuonna kun vielä aktiivisesti ramppasin koti kutsuilla toi minulle ihan ol tulot mutta laskeppa matikalla jos osaat,eli minulla on noin sata asiakasta jotka keskin määrin ostaa 100e per kk joskus vähempi joskus enempi mut noin keskin määrin paljonko se tekee 100 kertaa 100 kertaa 12 kk lisäksi teen vielä pari kertaa kuussa koti kutsuja siittä lisä tuloja,eikä se siihen lopu ne niin sanotut spedet jotka minun mielestäni ovat olleet järkeviä ihmisiä kun ovat liittyneet vaikka eivät haluakkaan rakentaa omaa liike vaihtoa vaan tyytyvät ostamaan hyviä tuotteita samaan hintaan kuin minäkin niin joka kerta kun tämä ihminen ostaa jotain saan siittä oman prosenttini eli kumpi on sinun matikalla järkevämpää ottaa yhdeltä ihmiseltä esim se 30% vai 200 ihmiseltä 1% lisäksi nämä niin kutsutut spedet saavat amwayltä joka kuukausi palautuksia omista ostoistaan aivan samaan tapaan periaatteessa kuin esim s ketjujen bonus paitsi että palautus on parempi.

    Oletko huomannut, että kun kiihdyt, niin alat jauhamaan käsittämätöntä soopaa, mistä ei saa kukaan mitään selvää. Kaiken lisäksi kirjoitat niin surkeaa tekstiä, että jo se tekee mahdottomaksi järjen juoksusi analysoinnin.

    Yhteen asiaan on pakko tarttua, eli mitä "palautuksia" spedet saavat ja miksi?

    ei viitsi edes vastata tohon jos et ymmärrä miten esim s kauppa ryhmät toimivat omien kanta asiakkuus korttejensa kanssa ho hoijaa.

    Äänestä

  • ilh kirjoitti:

    ei viitsi edes vastata tohon jos et ymmärrä miten esim s kauppa ryhmät toimivat omien kanta asiakkuus korttejensa kanssa ho hoijaa.

    Eli sinulla ei ole hajuakaan, mistä teidän "palautukset" koostuu ja miks niitä teille jaellaan. :-)

    Minä tiedän varsin hyvin mistä koostuu S-Bonus. Sillä järjestelmällä ei ole minkäänlaista tekemistä verkostospedeilyn kanssa ja näin ollen se ei kuulu tälle palstalle ensinkään.

    sama mutta eri tavalla.yhtiö säästää mainonnan markkinoinnin kaupan osuuden jne jne ja palauttaa tämän säästyneen rahan meille

    Äänestä

  • ilh kirjoitti:

    ja sekö ei ole sinun mielestä palvelua asiakkaalle kun toimitan asiakkaan tilaamat tuotteet suoraan asiakkaan kotiin asiakkaan haluamaan aikaan niinkö.

    Jos saan sanoa, niin ainakin järjetöntä se on. Siis sinun puoleltasi.

    Väitit tuossa jossain, että myyt yli 10000:lla kamaa ihmisille kuukaudessa á 100:lla per asiakas, joka tarkoittaa sitä että roudaat ihan omakustanteisesti pesuaineita pitkin maakuntaa sataan paikkaan kuussa. Lisäksi teet, joka viikonloppu esittelyjä ja niitäkin ilmaisesti kohtuullisen isolla alueella, koska tuskin esittelet kovin montaa kertaa kuukaudessa samoissa paikoissa? Uskomatonta touhua kaiken kaikkiaan.

    Todellakin kuulostaa "tekijän" hommalta. :-)

    Äänestä

  • ilh kirjoitti:

    sama mutta eri tavalla.yhtiö säästää mainonnan markkinoinnin kaupan osuuden jne jne ja palauttaa tämän säästyneen rahan meille

    Miten ihmeessä emofirmasi laskee paljonko se on säästänyt mainonnassa? Osaatko ollenkaan kertoa mitä se tarkoittaa rahassa?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Eli sinulla ei ole hajuakaan, mistä teidän "palautukset" koostuu ja miks niitä teille jaellaan. :-)

    Minä tiedän varsin hyvin mistä koostuu S-Bonus. Sillä järjestelmällä ei ole minkäänlaista tekemistä verkostospedeilyn kanssa ja näin ollen se ei kuulu tälle palstalle ensinkään.

    onhan s ryhmäkin eräänlainen verkosto jos ei olisi niin s kauppoja olisi helsingissä vain yksi eikö niin.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Jos saan sanoa, niin ainakin järjetöntä se on. Siis sinun puoleltasi.

    Väitit tuossa jossain, että myyt yli 10000:lla kamaa ihmisille kuukaudessa á 100:lla per asiakas, joka tarkoittaa sitä että roudaat ihan omakustanteisesti pesuaineita pitkin maakuntaa sataan paikkaan kuussa. Lisäksi teet, joka viikonloppu esittelyjä ja niitäkin ilmaisesti kohtuullisen isolla alueella, koska tuskin esittelet kovin montaa kertaa kuukaudessa samoissa paikoissa? Uskomatonta touhua kaiken kaikkiaan.

    Todellakin kuulostaa "tekijän" hommalta. :-)

    teit kaikkien niin sanottujen myynti miesten jotka painavat ympäri suomea myymässä tuotteitaan niiden työn järjettömäksi.ps otan aina isommat erät tilauksia kerralla ja jakelen ne max 2kertaa viikko paitsi jos nyt asiakas haluaa ne tiettynä päivänä yleensä asia on sovittu ettei tarvitse joten ei se nyt niin paljon ole,eikä ne esittelytkään peri aatteessa ilmaisia ole ainahan joku jotain tilaa joten saan siittä kyllä palkkani ja mitä tuohon omakustannuksella roudaamiseen tulee sehän on vero vähennys kelpoista kun luokitellaan työ ajoksi.

    Mutta kun "niin sanotut myyntimiehet" saavat sitä sinun säälimääsi palkkatuloa he saavat myös hommastaan kilometrikorvauksia, jota sinä et todellakaan saa.

    Ethän sinä raukka mitään palkkaa saa yhtään mistään. Sinä saat vain bonuksia (jos saat).

    Tähän viimeiseen haluaisin todella tarttua. Eli:

    "mitä tuohon omakustannuksella roudaamiseen tulee sehän on vero vähennys kelpoista kun luokitellaan työ ajoksi."

    Kerrohan miten onnistut vähentämään touhuilusi verovähennyksissä? Paljonko maksat veroa puuhistasi, vallankin kun olet aiemmin sanonut tekeväsi toistaiseksi "normityötäkin"?

    veroja maksan tästä touhuilusta y tunnuksella 28% normi duunista 31,5% eli maksan kyllä veroni yhteiskunnalle mitkä sitten koituu sunkin hyväksi.

    Äänestä

"Kysyit, kuka sanoi 2,25 kg paketista tulevan 200 annosta pesuainetta. "Bisnesidean" esittelyn molemmat esittelijät, tuttavani sekä hänen tukenaan ollut ylälinjansa. Heidän myyntiargumenttinsa oli, että on ihanaa kun ei enää tarvitse muistaa ostaa kaupassa käydessään pesuainetta, kun yksi paketti kestää 200 pesua...! En uskonut, vaan kirjasin lähimmissä kaupoissa tunnettujen pesuaineiden pakettikoot, annosmäärät ja hinnat ja tein omat vertailuni. Tulosten pohjalta muodostui selkeä kuva amwaylaisten myyntitaidoista, tuotteista ja myyntietiikasta."

Tänään Hesarissa mainos: (allergiselle sopiva) Ariel 2pkt, normaalihinta 9,90€ ja yhdellä paketilla pesee 26 pesua. Onhan se kieltämättä työlästä ottaa kerralla kaksi pakettia kun sekin määrä jää 2 pesua vähempään kun SA8... Hintakin toki on vain kolmasosa SA8:N hinnasta. Omassa piiri-pieni-pyörii rahankeräyksessään Amwayhörhöt voi väittää paketin kestävän vaikka 700 pesua, mutta silloin kun tavaraa myydään ketjun ulkopuolisille, olisi kiva jos noudatettaisiin lakia. Timanttihan voi vastata kun tietää: saako Amwaysta rahat takaisin jos SA8 EI KESTÄ reilusti yli 54 pesua? Yksinkertainen kyllä/ei vastaus riittää, kiitos.

Äänestä
  • elinikäinen täystyytyväisyys takuu (vaikka tuote on avattu ja käytetty) . Jos ei ole tyytyväinen sen voi palauttaa ja saa rahat talaisin, ilman ehtoja. Voiko Arielin palauttaa kauppaan kun olet sen ostanut?

    SA8 hinta on noin 20 euroa. Siinä ei ole zeoliittia ja se kestää normaali perhekäytössä yli vuoden. Nyt ihan oikeasti mikä merkitys on sillä maksaako pesuaineesta, joka kestää yli vuoden 10 vain 20 euroa? Amwayn tuote tulee lisäksi kotiovelle. Jos vielä oikein väännetään tikusta asiaa. Kun haet Arielin kaupasta, siitä syntyy muita sivukuluja, kuten kauppamatka autolla . Näin tuotteiden lopullinen hinta menee lopulta samoihin.

    Äänestä

  • Amwaytuotteissa on kirjoitti:

    elinikäinen täystyytyväisyys takuu (vaikka tuote on avattu ja käytetty) . Jos ei ole tyytyväinen sen voi palauttaa ja saa rahat talaisin, ilman ehtoja. Voiko Arielin palauttaa kauppaan kun olet sen ostanut?

    "Kun haet Arielin kaupasta, siitä syntyy muita sivukuluja, kuten kauppamatka autolla . Näin tuotteiden lopullinen hinta menee lopulta samoihin. "

    Eikö siitä synny kuluja kun tuote toimitetaan AUTOLLA kotiovelle? Vai sinäkö maksat postimaksut? Vai tuotko sen kävellen?

    Ei tuollaiset selitykset mene läpi kuin idiooteille.

    Äänestä

  • Amwaytuotteissa on kirjoitti:

    elinikäinen täystyytyväisyys takuu (vaikka tuote on avattu ja käytetty) . Jos ei ole tyytyväinen sen voi palauttaa ja saa rahat talaisin, ilman ehtoja. Voiko Arielin palauttaa kauppaan kun olet sen ostanut?

    SA8 hinta on noin 20 euroa. Siinä ei ole zeoliittia ja se kestää normaali perhekäytössä yli vuoden. Nyt ihan oikeasti mikä merkitys on sillä maksaako pesuaineesta, joka kestää yli vuoden 10 vain 20 euroa? Amwayn tuote tulee lisäksi kotiovelle. Jos vielä oikein väännetään tikusta asiaa. Kun haet Arielin kaupasta, siitä syntyy muita sivukuluja, kuten kauppamatka autolla . Näin tuotteiden lopullinen hinta menee lopulta samoihin.

    ...saa rahat takaisin?

    Äänestä

  • EI KESTÄ 220 pesua? kirjoitti:

    ...saa rahat takaisin?

    juuri niin

    Äänestä

  • juuri..... kirjoitti:

    juuri niin

    Amway vai ilh?

    Äänestä

  • palauttaa rahat? kirjoitti:

    Amway vai ilh?

    amway palauttaa rahat ilh kautta.

    Äänestä

  • ilh kirjoitti:

    amway palauttaa rahat ilh kautta.

    ...eikä haittaa vaikka tuotetta on käytetty?

    Äänestä

  • perustella? kirjoitti:

    täsmälleen

    Äänestä

  • perustella? kirjoitti:

    ...eikä haittaa vaikka tuotetta on käytetty?

    ei tarvitse selitellä 3kk täysi tyytyväisyys takuu.

    Äänestä

  • ilh kirjoitti:

    ei tarvitse selitellä 3kk täysi tyytyväisyys takuu.

    Entä jos ajattelin elää pidempään kuin tulevat 3kk? Takuunhan piti olla elinikäinen.

    Entä jos olen maksanut laskun (onhan teillä mahdollista maksaa laskulla), niin miten maksat minulle takaisin rahat mikäli super pesuaine ei annosteluohjeen mukaan käytettynä kestä ihan 220:tä pesukertaa? Lyötkö niin sanotusti "hillot lapaan"?

    palauttaa Amwaylle vaikka seuraavat 10 vuotta ja saa rahat takaisin ilman ehtoja. Alh voi tehdä palautuksen ja antaa omalle asiakkalleen rahan takaisin. Kaikki tuotteet pitää olla etukäteen maksettu , vasta sitten paketti lähtee Amwaylta.

    Äänestä

  • tuotteet voi kirjoitti:

    palauttaa Amwaylle vaikka seuraavat 10 vuotta ja saa rahat takaisin ilman ehtoja. Alh voi tehdä palautuksen ja antaa omalle asiakkalleen rahan takaisin. Kaikki tuotteet pitää olla etukäteen maksettu , vasta sitten paketti lähtee Amwaylta.

    En ajatellut kuolla vielä kymmenenkään vuoden aikana. :-) Oliko takuu siis elinikäinen vai ei?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Entä jos ajattelin elää pidempään kuin tulevat 3kk? Takuunhan piti olla elinikäinen.

    Entä jos olen maksanut laskun (onhan teillä mahdollista maksaa laskulla), niin miten maksat minulle takaisin rahat mikäli super pesuaine ei annosteluohjeen mukaan käytettynä kestä ihan 220:tä pesukertaa? Lyötkö niin sanotusti "hillot lapaan"?

    Mitä merkitystä sillä on, onko tuotteella takuuta vai ei? Ei kukaan kuitenkaan kehtaa palauttaa omalta sukulaiselta tai hyvältä ystävältään ostettua ylihintaista, Kiinassa valmistettua sekundatuotetta.

    Äänestä

  • Veka-58 kirjoitti:

    onko tuotteella patentti vai ei. Yleensä halutut tuotteet lisensioidaan ja hömppää ei valmista muut kun keksijä itse.

    Äänestä

  • Amwaytuotteissa on kirjoitti:

    elinikäinen täystyytyväisyys takuu (vaikka tuote on avattu ja käytetty) . Jos ei ole tyytyväinen sen voi palauttaa ja saa rahat talaisin, ilman ehtoja. Voiko Arielin palauttaa kauppaan kun olet sen ostanut?

    SA8 hinta on noin 20 euroa. Siinä ei ole zeoliittia ja se kestää normaali perhekäytössä yli vuoden. Nyt ihan oikeasti mikä merkitys on sillä maksaako pesuaineesta, joka kestää yli vuoden 10 vain 20 euroa? Amwayn tuote tulee lisäksi kotiovelle. Jos vielä oikein väännetään tikusta asiaa. Kun haet Arielin kaupasta, siitä syntyy muita sivukuluja, kuten kauppamatka autolla . Näin tuotteiden lopullinen hinta menee lopulta samoihin.

    Oisko SA8-paketin hinta kuitenkin lähempänä 26,90€?
    Melko mielenkiintoisesti pyöristetty 20€:een! :D

    Ja eikö muka synny mitään sivukuluja, kun pesuaine laivataan tuhansien kilometrien päästä rapakon takaa?! Ei mutta, tuotteethan teleportataan suoraan kotiovelle! Vai ufotko ne tuo hyvää hyvyyttään ilman kuluja?

    Äänestä

  • Dildis kirjoitti:

    osapuolille parempi, että jäät Amwaystä pois. Jos et siihen itse halua , eikä toisaalta kukaan sinua kaipaa. Näin ei käy kenellekään mitenkään.

    Äänestä

  • kaikille????????? kirjoitti:

    Suosittelen sitä myös sinulle, siis amwaystä pois jäämistä. Näytät menettäneen järkesi kokonaan.

    Äänestä

  • kaikille????????? kirjoitti:

    osapuolille parempi, että jäät Amwaystä pois. Jos et siihen itse halua , eikä toisaalta kukaan sinua kaipaa. Näin ei käy kenellekään mitenkään.

    Miksi sanoit että SA8 maksaa n. 20€ vaikka oikeasti sen hinta 26,90€, eli lähempänä 30€?

    Miksi sanoit että SA8 pesee pyykkiä 220 kertaa vaikka annosteluohje väittää 54 kertaa?

    Miksi valehtelet jatkuvasti?

    Miksi valehtelet jatkuvasti?

    Äänestä

  • Amwaytuotteissa on kirjoitti:

    elinikäinen täystyytyväisyys takuu (vaikka tuote on avattu ja käytetty) . Jos ei ole tyytyväinen sen voi palauttaa ja saa rahat talaisin, ilman ehtoja. Voiko Arielin palauttaa kauppaan kun olet sen ostanut?

    SA8 hinta on noin 20 euroa. Siinä ei ole zeoliittia ja se kestää normaali perhekäytössä yli vuoden. Nyt ihan oikeasti mikä merkitys on sillä maksaako pesuaineesta, joka kestää yli vuoden 10 vain 20 euroa? Amwayn tuote tulee lisäksi kotiovelle. Jos vielä oikein väännetään tikusta asiaa. Kun haet Arielin kaupasta, siitä syntyy muita sivukuluja, kuten kauppamatka autolla . Näin tuotteiden lopullinen hinta menee lopulta samoihin.

    "kestää normaali perhekäytössä yli vuoden"

    Ja taatusti ei kestänyt tämä tuote vuotta! Toisaalta asun yksin ja pesen pyykkiä harvemmin kuin perheissä niin mitäpä tietäisin. Mutta sinkkunaisen bilepaitapyykkäämisessä tuote ei kestäny sen kauempaa kuin arieli.

    Äänestä

  • sen taas kirjoitti:

    Miksi sanoit että SA8 maksaa n. 20€ vaikka oikeasti sen hinta 26,90€, eli lähempänä 30€?

    Miksi sanoit että SA8 pesee pyykkiä 220 kertaa vaikka annosteluohje väittää 54 kertaa?

    Miksi valehtelet jatkuvasti?

    Miksi valehtelet jatkuvasti?

    koska ALH hinta on n. 20 euroa, mutta asiakashinta on 26,90. Kaikki jäsenet ja ALH:t saavat sen n. 20:llä eurolla. Jos oot hyvä kaveri voin myydä sen sillä 20:llä eurolla. En ole milloinkaan väittänyt , että se pesee 220 kertaa.

    Äänestä

  • valehdellut kirjoitti:

    koska ALH hinta on n. 20 euroa, mutta asiakashinta on 26,90. Kaikki jäsenet ja ALH:t saavat sen n. 20:llä eurolla. Jos oot hyvä kaveri voin myydä sen sillä 20:llä eurolla. En ole milloinkaan väittänyt , että se pesee 220 kertaa.

    Miten tuossa kuviossa menee arvonlisävero? Maksatko sinä sitä Amwayltä ostaessasi ja onko "hyvälle kaverille" myymässäsi hinnassa alv. mukana?

    Äänestä

  • sentään! kirjoitti:

    "kestää normaali perhekäytössä yli vuoden"

    Ja taatusti ei kestänyt tämä tuote vuotta! Toisaalta asun yksin ja pesen pyykkiä harvemmin kuin perheissä niin mitäpä tietäisin. Mutta sinkkunaisen bilepaitapyykkäämisessä tuote ei kestäny sen kauempaa kuin arieli.

    Sitä pitää pistää vain 10 grammaa per pesukerta/koneellinen.
    Ja pesutulos on vallan ihmeellinen!

    Äänestä

  • oli väärin kirjoitti:

    Sitä pitää pistää vain 10 grammaa per pesukerta/koneellinen.
    Ja pesutulos on vallan ihmeellinen!

    Kyllä verkostoijien nyt kelpaa! Säihkyvän puhdasta tuli, sanoi kotiäiti. Vaan eipä löydy marketista näin ihmeellistä tuotetta, taitaa olla tuotteessa jotain hämärää kun ei kestä markettimyyntiä!? Menisi varmasti paremmin kaupaksi tämä kehuttu IhmeAine, jos sitä myytäisiin Prismassa tai Lidlissä.

    Vaan ei, salaseura myy salatuotetta. Epäilykseni heräävät.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vastaisitko, en ymmärrä kirjoitti:

"SA8 Premium 2,25kg. Paketin kyljessä lukee 54 pesua."

Sinä sanoit että pesuaineella pesee noin 220 kertaa. Valehteleeko paketin kylki vai sinä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu