Ei tehnyt taannoinen Shaun of the Dead meikäläiseen vaikutusta, vaikka zombi-genre onkin lähellä sydäntäni, joten koska en pahemmin toiminnan tai komedian ystävä ole niin oli odotettavissakin, että en tällekään lämpiäisi, enkä lämmennyt.
Varsin lupaavista lähtökohdista ponnistava parodia tarjoaa lähinnä ärsyttyvyyteen asti näppäränlaisia leikkauksia ja dialogia, sekä muka hauskaa huumoria jossa tuttuun tapaan, vaikkakin nyt englantilaisittain, venytetään ja väännetään toiminta- ja kyttäelokuvista tuttuja kliseitä ja lainalaisuuksia uuteen muotoon, ja hei me nauretaan - vai?
Liian pitkäksikin venytetty leffa saa sekä pään, että perseen puutumaan, vaikkakin elokuva alkaakin rullata toden teolla vasta loppupuolella, joka sinäänsä on ihan palkitsevaa, mutta herättää siltikin kysymyksen, olisiko filmi toiminut silti paremmin lyhyempänä.
Elokuva ansaitsisi irtopinnoja lopun actionkohelluksen myllennyksessä joistain oivaltavista ja aidosti hauskoista kohtauksista, kuten tappajajoutsenesta autossa ja kovin kivuliaasti alaleuastaan "napatusta" konnasta, mutta en jaa irtopinnoja muuta kuin lesbopornosta, ja sitä elokuvasssa ei esiinny.:(
Taas pitää kummastella millä perusteella ihmiset jakavat pisteitään IMDB:ssä, sillä keskiarvo 8 on tälle "puolitekeleelle" aivan liikaa!
Yhteenvetona todettakoon kuitenkin, että ihan, kiva, leffa, mutta ei vastaa odotuksiani hyvästä elokuvasta, tai kunnon nauruista.
Eli yritys hyvä kymmenen, pisteitä...
**
Hot Fuzz
0
185
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433027Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta612991- 422377
- 311873
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa811763Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251729- 481586
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä781294- 391260
- 791080