Kuka on "oikea" uskovainen, joka...

pääsee taivaaseen? Tunnen olevani vajaauskoinen, sillä elän avoliitossa, ajattelen ilkeästi naapureistani, en aina pysty olemaan hyvä, vaikka tahtoisinkin... kyllähän te tiedätte. Tunnen, että Jumala on "muuttanut" ajatuksiani, mutta olen kaukana heistä, jotka todella NÄYTTÄVÄTKIN uskovaisilta. Enkä ajattele tätä "pahalla". Päinvastoin toivoisin, että minutkin Luoja "pesisi" yhtä puhtaaksi.

Minne me tavis-uskovaiset mahdamme joutua?
8414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tie epätoivoon.
Aikoinaan tuntui että kaikki oikeat uskovat ovat sinisilmäisiä ja vaaleita...

Uskovalla on Pyhä Henki. Muuttuminen on joskus hidasta. Toi avoliitto on kyllä jonkinlainen kasvun este...

Äänestä

Ihmisen elämä on kasvua. Ja niin on uskonkin laita, kasvat uskossasi koko ajan ja se että itse haluat olla parempi uskovaisena joka ei ajattele pahaa naapureista eikä kestään muustakaan, niin se on Jumalan vaikutusta sinussa. Hän kyllä johdattaa sinua kunhan vain pidät Jeesuksesta kiinni ja pyrit parhaasi mukaan tekemään parannusta joka päivä. Hän vie sen hyvän työn loppuun saakka minkä on sinussa aloittanutkin.

Eihän me koskaan täydellisiksi tulla, muutenhan Jeesuksen ei olisi tarvinnut kuolla meidän puolestamme. Olemme täydellisiä Jeesuksessa :)

Avoliittossa? Menkää naimisiin :) Kyllä Jumala johdattaa tuossakin asiassa.

Paljon Jumalan siunausta sinulle ja kumppanillesi.

Äänestä
  • Kaikku uudesti syntyneet ovat jeesusksessa ovat täydellisiä.Ja heillä on ijankaikkinen elämä.
    Meissä on kaksi luomuste vanha ja uusi siksi on taistelua joka päivä.
    Jeesus ei ole luvnnut helppoa elämää kenellekään mutta,hän antaa voimaa sen kantamisessa,ei tarvii niitä enään yksinkantaa.

    Äänestä

Ei ole olemassa "oikeita uskovia". Aina löytyy lahko, jonka mielestä kaikki muut ovat väärässä ja he oikeassa. Ja päinvastoin. Ja löytävät kaikelle vastaansanomattomat perustelut raamatustaan.

Eli te kaikki menette helvettiin. Hyvää matkaa.

Äänestä
  • Ei minkään kirkon tai seurakunnan jäsenyys ole tae yhtään mistään, mutta Raamatussa Jeesus sanoi Nikodeemukselle, että teidän täytyy uudestisyntyä ylhäältä jos haluatte nähdä Jumalan valtakunnan, (noin vapaasti lainaten)

    Eli ihmisen täytyy elämässään jonkinlainen uskonratkaisu tehdä, taivaaseen ei mennä sillä että yritetään omilla teoilla ansaita taivaspaikka. Jumalalle ei riitä se että yrität pahimmista synneistäsi päästä eroon ja käyttäytyä paremmin, vaan Jumala haluaa kaiken.

    Monien elämässä tulee vaihe jolloin ihminen tulee synnintuntoon ja tiedostaa tehneensä väärin ja ehkä olevansa syntinen, tätä aikaa sanotaan etsikkoajaksi, se on aikaa jolloin ihminen kuulee Jumalan puheen ja tällöin tavallaan Jumala kysyy ihmiseltä rakastatko minua ja haluatko lähteä minun kanssani kulkemaan, ihminen voi tähän kosintaan joko vastata myöntävästi tai sitten esittää tekosyitä ja kieltäytyä, jolloin pikkuhiljaa Jumalan ääni vaimenee. Tavallaan siis Jumala pyytää ihmistä kulkemaan kanssaan ja tähän myöntävästi voi sanoa vaikka omassa kammiossaan vastaamalla Jumalalle kyllä. Jumala antaa kaikki syntisi anteeksi sinulle ja pesee sinut puhtaaksi, kun annat hänen kosintaansa myöntävän vastauksen ja tahdot yhdessä hänen kanssaan lähteä kulkemaan.

    Äänestä

On ilo kuulla, että kyselet tällaisia. Ne ovat hyvin tärkeitä kysymyksiä. Ja niihin saadaan suoraan Jeesukselta hyviä vastauksia! "Herran silmät tarkkaavat kaikkea maata, että Hän voimakkaasti auttaisi niitä, jotka ovat ehyellä sydämellä antautuneet Hänelle." Jeesus on todella luvannut vastata rukouksiin!

Äänestä

Miksi elät avoliitossa, kun tiedät että se on jatkuvaa synnin harjoittamista. Sinun pitää mennä naimisiin tai tehdä pesäero kumppanisi kanssa. Sitten nämä mielialan synnit: niissäkin pitää tehdä parannusta ja pyytää Jeesukselta anteeksi, jos ajattelee pahaa. Saa pyytää voimaa, että voisi ajatusmaailmassa kasvaa hengellisesti. Kun itsellä on vilpitön halu, Pyhä Henki auttaa ja asenteet alkavat muuttua. Huomaakin, että ihan mukavia nämä naamurit sittenkin ovat.

Äänestä

Tunnustaa rikkomuksensa,hänellä on anteeksi antamus jeesusken sovinto veressä,jeesus sanoon joka minun tykönitulee mihä en hetä hänt ulos.
Tunnusta lähimille ne mitä olet hetä vastaan rikkonut,ja jeesukselle,saat hältä kaiken anteeksi,pyydä jeesuskselta anteeksi antoa varma on että saatsen,rukoilet toisen uusestisyntyneen uskovan kanssa syntejäsi,anteeki saamista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mistä seN tietää? kirjoitti:

pääsee taivaaseen? Tunnen olevani vajaauskoinen, sillä elän avoliitossa, ajattelen ilkeästi naapureistani, en aina pysty olemaan hyvä, vaikka tahtoisinkin... kyllähän te tiedätte. Tunnen, että Jumala on "muuttanut" ajatuksiani, mutta olen kaukana heistä, jotka todella NÄYTTÄVÄTKIN uskovaisilta. Enkä ajattele tätä "pahalla". Päinvastoin toivoisin, että minutkin Luoja "pesisi" yhtä puhtaaksi.

Minne me tavis-uskovaiset mahdamme joutua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu