Olen niiiin kyllästynyt noihin satuihin joissa aina lopulta kaikki kääntyy valoisaksi ja kaikki kärsimykset palkitaan SUURELLA ilolla. Kaikki hemmetin prinsessa ruususet ja muut helvetin hölynpölyt aivopesevät lapset jo pienestä pitäen siihen että hyvä aina lopulta voittaa. Ja kun olet tarpeeksi kiltti, tarpeeksi odotat ja aina annat muille pyytämättä itsellesi mitään niin kyllähän sinut siitä vielä palkitaan. JA PAH sanon minä. Mikään muu ei ole totta kuin ISO PAHA susi joka tulee ja nielaisee jokaisen kiltin ja luottavaisen ihmispolon. Kylmä, julma maailma.
Kun on pelkkiä vastoinkäymisiä elämässä, ja aivan yksin täällä kivikkoista polkua taapertaa. Luuleepa vielä olevansa joutsen joka ankanpesästä kuoriutui ja uljas uusi tulevaisuus nurkan takana odottaa..? JA PAH sanon minä. Todellisuus lopulta paljastaa armottomat kasvonsa. Tai paremminkin oman peilikuvansa, kun näkee ettei olekaan valkea joutsen vaan hylätty ruma kalkkuna jolla ei ole yhtään ystävää, ei rakastavaa emoa eikä turvallista kotipesää. Kyllä on huijattu olo.
Jo 40v kalkkunana.
Kun on pelkkiä vastoinkäymisiä elämässä, ja aivan yksin täällä kivikkoista polkua taapertaa. Luuleepa vielä olevansa joutsen joka ankanpesästä kuoriutui ja uljas uusi tulevaisuus nurkan takana odottaa..? JA PAH sanon minä. Todellisuus lopulta paljastaa armottomat kasvonsa. Tai paremminkin oman peilikuvansa, kun näkee ettei olekaan valkea joutsen vaan hylätty ruma kalkkuna jolla ei ole yhtään ystävää, ei rakastavaa emoa eikä turvallista kotipesää. Kyllä on huijattu olo.
Jo 40v kalkkunana.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Samaa mieltä olen...
Aina vaan muka lopulta kaikki kääntyy hyväksi...joopa joo...
ja aina pitäisi vaan olla positiivinen ja odottaa että kyllä se siitä....
hohhoijaa...
Eipäs vaan lopukaan kaikkien tarinat niinkun saduissa...
ei ainakaa mun...
"kyllä se siitä"-löpinät no semmosta klisettä...
Olen huomannut saman. Paskanmarjat mikään muutu paremmaksi, aina vain paskaa niskaan vuodesta toiseen. Olen ajatellut, että mun pään päällä varmaan leijuu joku kirous. :(
ole mitään kaunista loppua. Lopulta joudut luopumaan vanhemmista, lapsista ja kuka ties terveydestä (rullatuoli). Elämä on luopumista ja surulliseen loppuun kuuluu tietenkin yksinäinen ja tuskallinen kuolema.
Mutta miten niin monessa palstassa lukee kliseisesti näin: "olin itsemurhan partaalla kunnen löysin nykyisen mieheni ja olen nyt onnellinen kuin koskaan". Minua on aina ärsyttäny tollaset. Minulle ei ikinä käy hyvin, luovun luopumasta päästyäni ja lopulta olen samassa pisteessä kuin ennenkin entistä rikkinäisempänä tietenkin.
Elämä on painajaista, ei satua.
Tottakai ihmisiä sumutetaan ja ihminen sumuttaa itseään, että hänestä saisi kaiken irti.
Jos kaikki tiedostaisi totuuden, niin kukaan ei viitsisi yrittää ja koko ihmiskunta olisi kuollut jo ajat sitten sukupuuttoon.
Okei, katsotaampas nyt sitten. Olen yksin elävä aikuinen nainen, en ole seurustellut koskaan. En ole mikään kaunotar mutta ei ihmiset kadun puolta vaihda kun vastaan kävelen. Satuihin en ole uskonut enkä yksin jäämistäni koskaan kenellekään valitellut. Kyllähän ne sukulaiset varsinkin jossain vaiheessa aina kyseli että millonkas sitä miestä ilmestyisi kuvioon mutta totesin että huonoa en huoli. Ja nyt on kyselyt jo vähentyneet.
Mulla on oma asunto ja kohtuullinen työ josta saan ihan kohtuullisen palkan. Asuntolainaa maksoin, sitä maksoin ihan saman verran vaikka olisi ollut kaksi asujaa tässä asunnossa. Mutta eipähän tarvitse aina olla velkakierteessä jos olisi pitänyt aina hankkia isompaa asuntoa perheen kasvaessa, ja lopulta taas pienempää kun lapset lähtisi ja jäisi kahden, tai tiedä vaikka olisi ero tullut ja olisikin taas yksin. Ei ole tarvinnut turhan monia asuntolainoja. Rahaa on jäänyt matkusteluun ja muuhun mukavaan. Ei tarvitse aina sitä kaikkein halvinta ostaa.
Joku voi sanoa että olen itsekäs mutta saankin olla.
Sosiaaliseksi elämäksi riittää työkaverit, muutama muu kaveri ja vanhemmatkin vielä elossa. Ja jos nyt vielä se täydellinen prinssi vastaan sattuisi kävelemään niin se olisi lottovoitto ihmiselle joka ei edes lottoa.
Tällä tarinalla yritän vaan kertoa että ei se yksin jääminen katastrofi ole eikä kaikki yksin jääneet mielenterveysongelmaisia ole.
Kyse ei nyt ollut ihan vain parisuhteen tai ystävien löytämisestä vaan yleensäkin vastoinkäymisistä. Joillakin on vastoinkäymisiä koko ajan. Ja jos ei sitten ole edes niitä ystäviä niin tyhjää on elämä ilman sosiaalisia kontakteja.
Kaikilla ei ole edes vakituista työtä, saati että voisi sitten asuntolainaa ottaa. Se nyt kyllä on sivuseikka tässä tarinassa. Hyvä jos sinulla menee kohtalaisesti.
Ihmisiä kusetetaan suoraan silmään ja ihmiset joilla menee hyvin eivät koskaan tajua näitä asioita.
Sen verran kuitenkin positiivisuudesta että ihmisille joilla menee huonosti niin pitää opettaa että ei pidä alentua vain palvelemaan toisia vaan todellakin antamaan takaisin ja nauttimaan niistä asioista joista pystyy mutta samalla ei kannata odottaa jotain joka ei saavu.
Näitä ihmisiä joilla menee hyvin ja jotka jaksavat olla ilopillereitä ovat rasittavia jotka eivät ole elämän totuuksia nähneetkään tai vielä karmeampaa ihmisiä joilla menee selvästi huonosti mutta toivovat että jotain odottamatonta tapahtuu ovat vielä surkeampia.