Olen masentunut, koko elämä on ollut viimeiset 3 vuotta sellaista vuoristorataa että olisin valmis vaikka räjäyttämään itseni. Olen kuitenkin huomannut minussa toisen helvetinmoisen asian toisen kuin masentuneisuuden, nimittäin väkivaltaisuuden ja empatian tunne on kadonnut. Helvetti sentään en ollenkaan tiedä mistä tämä on minuun tullut, nykyään minua kiinnostaa kaikenmaailman sarjamurhaajat ja muut spreekillerit ihan ihmisinä, minulla ei ole enää mitään empatiaa, jos uutisissa lukee että bussionnettomuus etelä-norjassa tappoi 30 lasta, olisin ennen ollut oikeasti surullinen 2 viikkoa sille asialle ja voinut jopa pahoin, nykyään voisin varmasti ajatella että "mitä vitun väliä, ihan hyvä"? Vaikka en siis oikeasti sisimmissäni ole sitä mieltä. Tuntuu kuin olisin kaksi ihmistä, minä - se hyvä, ja se masentunut paska.
Ainoa asia jonka takia jaksan elää on se ajatus että jonain päivänä kaikki on paremmin, mutta nyt sekin toiveajatus on jo katoamassa.
Armeijaa en uskalla suorittaa, koska pelkään että aseen saatuani käteen sekoan ja ammun ympärilleni kuin Muranen. Silti, tekisi mieli lähteä sotimaan jonnekin, Irakiin, Afghansitaniin tai mihin vain jossa soditaan, tekisi mieli olla hengenvaarassa ja päästä tappelemaan hengestään.
Helvetti sentään tää elämä alkaa jo tuntumaan helvetiltä.
Miten on mahdollista että ihmisestä jota kaikki sanovat mielyttäväksi, rauhalliseksi ja empaattiseksi muuttu muutamassa vuodessa täysin päinvastaiseksi?
Yksi asia on kuitenkin varma, en ikinä tekisi samaa kuin esimerkiksi Keravan puukottaja.
Ainoa asia jonka takia jaksan elää on se ajatus että jonain päivänä kaikki on paremmin, mutta nyt sekin toiveajatus on jo katoamassa.
Armeijaa en uskalla suorittaa, koska pelkään että aseen saatuani käteen sekoan ja ammun ympärilleni kuin Muranen. Silti, tekisi mieli lähteä sotimaan jonnekin, Irakiin, Afghansitaniin tai mihin vain jossa soditaan, tekisi mieli olla hengenvaarassa ja päästä tappelemaan hengestään.
Helvetti sentään tää elämä alkaa jo tuntumaan helvetiltä.
Miten on mahdollista että ihmisestä jota kaikki sanovat mielyttäväksi, rauhalliseksi ja empaattiseksi muuttu muutamassa vuodessa täysin päinvastaiseksi?
Yksi asia on kuitenkin varma, en ikinä tekisi samaa kuin esimerkiksi Keravan puukottaja.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tosi tarkkaan ja kymmenenpistettä siitä että rohkenit ajatuksesi tänne keskustelupalstalle kirjoittaa. En tiedä missä asut mutta kirjoituksesi perusteella uskon että sinulla on rohkeutta mennä hakemaan apua paikallisesta terveydenhuollosta. Kerrot rehellisesti samat mitä tässä keskustelupalstallakin. Olet nuori ihminen ja sinulla on vielä paljon hyviä asioita edessä kunhan saat ensin apua kertomaasi ajatuksiin.
Olet todella järjissäsi, koska osaat noin arvioida tilannettasi. Niin kauan kun itse tiedostaa, että on ongelmia, niin apua voi saada. Ihan eri asia niillä, jotka eivät tajua että mitään on vialla. Silloin se on vaikeampaa. Hienoa, että tiedät, että siellä sisällä on kuitenkin se oikea sinä. Se vaan täytyy saada takaisin kokonaan. Hae apua heti, niin tilanne helpottaa nopeammin.
Paha olo voi saada tuollaisia mietteitä aikaan. Mutta niin kauan kuin ne pysyvät ajatuksina eivätkä muutu teoiksi, ne nimenomaan ovat kaksi eri asiaa. Et siis muutu murhaajaksi tai muuksikaan väkivaltarikolliseksi miettiessäsi tuollaisia.
Mutta kuulostaa siltä, että reagoit väkivaltaisiin ajatuksiisi aivan normaalisti - ihan kuin pelkäisit niitä. Vai onko näin? Ainakin tuo, että et uskalla armeijaan mennä, kun et luota siihen mitä kävisi, jos saisit aseen käsiisi. Kuten kaksi edelllistä kirjoittajaa mainitsi, hae apua niin pääset purkamaan asioita, jotka ovat tuollaisten ajatustesi takana. Niin voit vapautua tuollaisista ajatuksista ja itsesi peloista. Jos taas jäät yksin asioidesi kanssa, asioilla on tapana pahentua.
Tee siis toinen rohkea teko: hae apua ja anna itsellesi aikaa parantua, kaikki menee vielä hyvin!
lääkityksen laita?