Naiset vaihtavat kokemuksia synnytyksestä, ja vasta synnyttäneen "velvollisuus" on kertoa muille naisille, etenkin synnyttäneille, miten synnytys tapahtui. Montako tuntia kesti, monennellako työnnöllä vauva tuli maailmaan, saiko kivunlievitystä ja oliko millaiset supistukset.
Naiset myös kysyvät varsin estottomasti ja odottavat yksityiskohtaisia tarinoita.
Ympäripyöreät vastaukset eivät kelpaa. Mutta sitten kun kerrot että se oli sektio, kyselyt loppuvat.
Kukaan ei ole kiinnostunut kuulemaan, miten koin synnytystapahtuman, mitä tapahtui ja miten sektio eteni ja missä isä oli, oliko mukana jne. Kukaan ei enää halua kuulla tarinaa, kertomusta synnytyksestä. Sektio ei ole mikään synnytys. Vai?
Ei se siinä mielessä olekaan, mutta sillä keinolla saadaan lapsi maailmaan.. aivan kuten sillä toisellakin keinolla.
Kysytä ei myöskään, miten on toipunut, onko haava parantunut jne. Alateitse synnyttäneiltä sen sijaan kysellään välilihan leikkaamisesta ja repeämisestä ja paranemisesta..
Se, mitä kysytään, on: MIKSI??
Miksi minun pitäisi kertoa, miksi sektioon päädytään? Syyt sektion ovat aina olemassa! Ja voinhan vastata siihen mitä tahansa! en kuitenkaan halua valehedella, sillä valheella on aina lyhyet jäljet, joten jätän vastaamatta..
Mutta .. miksi ketään ei kiinnosta kuulla, kukaan ei kysy miten tapahtuma meni, kun kyseessä on sektio?
Kyseessä on kuitenkin tunteita koskettava tapahtuma, pelottavakin, johon liittyy paljon asioita, tapahtumia, toimenpiteitä, tunnetta. Kuten alatiesynnytykseenkin. Itse haluaisin kyllä kertoa sen, jos joku vain kysyisi: miten se tapahtui? pelottiko?
Aivan samalla tavalla kuin udellaan alatiesynnytyksenkin kulkua.
Mutta kaikki vaikenee. Tulee vain kysymys, utelu: MIKSI?
-miksi?
Naiset myös kysyvät varsin estottomasti ja odottavat yksityiskohtaisia tarinoita.
Ympäripyöreät vastaukset eivät kelpaa. Mutta sitten kun kerrot että se oli sektio, kyselyt loppuvat.
Kukaan ei ole kiinnostunut kuulemaan, miten koin synnytystapahtuman, mitä tapahtui ja miten sektio eteni ja missä isä oli, oliko mukana jne. Kukaan ei enää halua kuulla tarinaa, kertomusta synnytyksestä. Sektio ei ole mikään synnytys. Vai?
Ei se siinä mielessä olekaan, mutta sillä keinolla saadaan lapsi maailmaan.. aivan kuten sillä toisellakin keinolla.
Kysytä ei myöskään, miten on toipunut, onko haava parantunut jne. Alateitse synnyttäneiltä sen sijaan kysellään välilihan leikkaamisesta ja repeämisestä ja paranemisesta..
Se, mitä kysytään, on: MIKSI??
Miksi minun pitäisi kertoa, miksi sektioon päädytään? Syyt sektion ovat aina olemassa! Ja voinhan vastata siihen mitä tahansa! en kuitenkaan halua valehedella, sillä valheella on aina lyhyet jäljet, joten jätän vastaamatta..
Mutta .. miksi ketään ei kiinnosta kuulla, kukaan ei kysy miten tapahtuma meni, kun kyseessä on sektio?
Kyseessä on kuitenkin tunteita koskettava tapahtuma, pelottavakin, johon liittyy paljon asioita, tapahtumia, toimenpiteitä, tunnetta. Kuten alatiesynnytykseenkin. Itse haluaisin kyllä kertoa sen, jos joku vain kysyisi: miten se tapahtui? pelottiko?
Aivan samalla tavalla kuin udellaan alatiesynnytyksenkin kulkua.
Mutta kaikki vaikenee. Tulee vain kysymys, utelu: MIKSI?
-miksi?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niinpä niin, itse olen myös aina ihmetellyt negatiivista suhtautumista sektioon. Ensimmäinen lapseni syntyi sektiolla, toinen "normaalisti" alakautta. Kuitenkin kaikki tuttavat kyselevät ainoastaan tuosta alatiesynnytyksestä - miten meni, miltä tuntui jne. Yleensäkin kaikki ovat todella hämmästyneitä siitä että ensimmäinen synnytykseni oli sektio, aina oletetaan että järjestys olisi toisinpäin.
Mielestäni olen erittäin onnekas, kun olen kokenut molemmat. Kummassakin on omat hyvät ja huonot puolensa, eikä niitä voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Kuitenkin naistenlehdet ovat täynnä alatiesynnytyksen ylistystä ja sektioon päätyneiden syyllistämistä. Sektioon päätynyt on "epäonnistunut" synnyttäjänä. Synnytyskokemus kuulemma jää jotenkin vajaaksi ja suhde lapseen muodostuu erilaiseksi. Miten ihmeessä muka??? Kyllä minulle ainakin oli pääasia saada se mukelo ulos mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti ja ryhtyä luomaan suhdetta lapseen vasta synnytyksen jälkeen. Minun lapsistani on ainakin tullut molemmista aivan yhtä tasapainoisia synnytystavasta huolimatta.
Samalla lailla ihmettelen suhtautumista imetykseen. Äitiydestä jää muka jotain olennaista kokematta jos ei imetä parivuotiaaksi asti ja imetys on NIIN ihana kokemus. Just joo. Kyllä on autuaallista imettää kun maitoa ei tule tarpeeksi, lapsi huutaa ja imee nännit verille ja kaiken päälle iskee vielä rintatulehdus. (Puistattaa vieläkin) Onneksi mieheni oli järkevämpi kuin minä, haki purkin tuttelia ja vauva sai vihdoin vatsansa täyteen...
Jokainen tehköön synnytyksen ja imetyksen suhteen niinkuin kokee itselleen ja lapselleen parhaaksi, ilman turhaa holhousta ja syyllistämistä.
Oma ainokaiseni syntyi myös sektiolla. Tuntuu kuin muut ajattelisivat etten ole "kunnon äiti" kun pääsin niin "helpolla". Ihan niinkuin lapsen maailmaan saattamiseen pitäisi kuulua kauheat kivut ja tuskat. Vasta ne koettuani olen äiti isolla Ä:llä. Onhan se joillekin pettymys kun lapsi syntyykin sektiolla, jos itse toivoo toisin. Itse en kuitenkaan ole jäänyt harmittelemaan etten ehkä koskaan saa synnyttää alateitse.
Samoin on imetyksen kanssa. Itse en koko imettänyt lainkaan, koska maitoa ei yksinkertaisesti tullut. Jo ensimmäisenä elinpäivänään lapsi sai lisä maitoa laitoksella. Kuukauden tuskailun jälkeen lopetin koko touhun ja aloin nauttia lapsestani joka vihdoinkin oli tyytyväinen saatuaan aina kerralla mahan täyteen.
En kyllä voi yhtyä sinuun ja kokemuksiisi. Juuri keskustelin eilen kummilapseni äidin kanssa puhelimessa ja hän oli saanut viikko sitten kolmannen lapsen sektiolla. Kaikki kolme lasta sektiolla. Tämä viimeisin oli ollut rankin. keskustelimme pitkän asiasta ja kävimme yksityiskohtaisesti läpi mitä hänelle oli tehty ja miten se kaikki tapahtui. Ihan samalla tavalla keskustelimme kuin olisimme puhuneet alatiesynnytyksestäkin.
En usko että mikään kipu jalostaa ihmistä. Itse olen alatiesynnyttänyt yhden lapsen ja kokemus oli helvetillinen. Jäi kammo ja paskanmaku suuhun koko hommasta.Lantioni kuvattiin myös ennen sairaalasta kotiinlähtöäni.Epäiltiin jo ennen röntgenkuvia että synnytyskanavani olisi ollut niin ahdas ja siitä syystä ponnistusvaiheeni pitkittyi ja se oli niin helvetin kamalaa. Neuvolalääkäri sanoi kuvat nähtyään että synnytyskanavani on ahdas ja siitä syystä se ponnistusvaihe oli erittäin vaikea. Lapseni oli lähes nelikiloinen. Sektiota hänkin minulle suositteli seuraavaksi synnytyksekseni. No,nyt olemme suunnitelleet mieheni kanssa toista lasta ja pyysin synnytyskertomukseni sairaalasta ja ylilääkäri piti minut kamalassa ristikuulustelussa ja ilmoitti että tervetuloa vaan synnyttämään alateitse. Vaihdan vaikka sairaalaa mutta alateitse en enää uskalla synnyttää koska pelkään tulevan lapseni vioittuvan tms. koska tiedetään synnytyskanavani ahtaudesta. MUTTA kertokaahan te sektiolla synnyttäneet että miten pääsee sektioon ????? Näyttää sille että en tiedä miten toimia? Miten itse olet toiminut? Miksi sinulle tehtiin sektio ?
Minulla on alatie-synnytyksen kannalta varmasti aivan oivallinen ja esimerkillinen lantio, eli siitä mahtuu syntymään. samoin lapsi asettuu oikeaan asentoon pää alaspäin jo hyvissä ajoin. Näin kaikissa raskauksissa. Kaksi aiempaa siis oli alatie-synnytykisä, tämä kolmas sektiolla.
Syy siihen oli että toinen synnytykseni oli rankka kokemus ja jätti jälkensä, osittain fyysisesti mutta ennen kaikkea henkisesti. Jälkihoidon yhteydessä yksi lääkäri sitten sanoi, etten ehkä pysty enää synnyttmään alateitse. Sanoin, etten aio lapsia enää tehdäkään, mutta toisiin aatoksiin tulin kuitenkin...
Sektion syyksi on kirjattu "vain" synnytyspelko.
Ennen kuin aloin raskautta suunnitella, kävin omalla terv.keskuslääkärilläni juttelemassa synnytystavoista. Hän sanoi ettei suomessa ketään pakoteta alateitse synnyttämään.
Kun raskaustesti oli plussaa, soitin neuvolaan ja varasin aikaa terkkarille. Puhelimessa hermoilin synnytystavasta, terkkari vastasi ettei sektioon pääse jne jne.. ja suositteli yksityistä ym. Onneksi oma terkkarini ei ollut tämä henkilö, hän kirjoitti lähetteen ns. pelkopkl:lle. Otin sinne mukaan aiemmat synnytyskertomukset, joista itse asiassa ei ilmennyt mitään erikoista: säännöllinen synnytys vain.
Otin mukaan myös jälkihoito-lausunnot.
Sillä yhdellä juttelukerralla sain sektion. Päätös oli helpottava. Siihen asti olin itkeskellyt ja pelännyt... keskustelussakin olin itkuinen, lähes hysteerinen ja pelokas - minä, aikuinen nainen. (no okei, ehkä mukana oli hiukan ylilyöntiäkin, mutta toisaalta päätin etten aio olla urhea ja kertoa että ehkä minä kestän... sektio olisi ollut edessä myös ennenaikaisessa synnytyksessä, onneksi meni ihan sovitun mukaisesti)
Minusta on omituista, jos ei suostuta sektioon vaikka on todettu ahdas lantio ja sen takia hankala ja kivulias synnytys. Missä kaupungissa, missä sairaalassa näin toimitaan??
Itse olen pk-seudulta ja sektio oli naistenklinikalla. Kätiläopisto esim. suhtautuu nihkeämmin sektioihin. Jorvista en tiedä.
Kannattaa käydä juttelemassa lääkäreiden kanssa asiasta jo ennen raskautta. Onhan sulla faktaa paperilla. Toisaalta: muuallakin asuneena voin sanoa, että lääkäreiden ja sairaaloiden suhtautuminen on erilaista eri paikkakunnilla, ja täällä etelässä parempaa kuin jossakin pienellä pohjoisen paikkakunalla.
Synnyttäneet naiset ovat NIIN kateellisia section läpikäyneille. Itsellä heillä on paikat revenneet ties mihin mittoihin. Synnytys ei kyllä ole ollut äitiyden mitta, eikä tule olamaan. Oma sectioni oli ihan helvetillinen, toiste en siihen rupea. Kuolemakaan ei ollut kaukana..
Sektiossakin naisen elimistö valmistautuu alatiesynnytystä varten ja hormonitoiminta valmistaa paikat pehmeimmiksi... siksi lantionpohjan lihakset saattavat olla veltot tai löysät myös sektio-äidiellä - ja hyvin usein ovatkin! Eli tilanne on periaatteessa sama jokaisella synnyttäneellä naiselle, olipa se tapa kumpi tahansa.
Siksi myös sektioäideillä saattaa olla pukamia aivan kuten alatie-synnyttäjilläkin. Pukamathan tulevat odotusaikana!! Samoin virtsan karkailua yms.
alateitsekään synnyttäneistä harva nainen jää "löysäksi" vaan paikat palautuvat kuntoon .
Sektiossa jälkihoito on hitaampaa ja pitäisi muistaa, että on läpikäynyt isohkon leikkauksen, paraneminen pitäisi siis suhteuttaa siihen - leikkeuksen jälkeiseen hoitoon, mutta muistaa, että sitä ennen on oltu raskaana, on raskaudesta johtuvaa kremppaa
Kateus on aivan typerää, mutta totta!! Monet ovat ihan oikeasti kateellisia sektion saaneille ja luulevat että se on jotenkin helmpompi juttu!!
Enemmänkin kyse siis taitaa olla tietämättömyydestä, mutta ketäpä kiinnostaisi sektiokertomukset?! Halutaan kuulla vain norm. synnytyskertomuksia, sektio kun on "vain"-juttuja..
päättelet.
Omat paikkani ovat kunnossa ei repeämiä, niin kuin useimmilla muillakin synnyttäneillä paikat palautuvat entisiin mittoihin.
Minä kadehdin kaikkein vähiten rumaa arpea olipas sitten mitenpäin tahansa tehty :(
Itse olen sitä mieltä ettei ole paljon kerrottavaa synnytyksestä, jos sektioon päädytään.
Äiti on siinä ns. passiivinen osapuoli, joka odottaa, että joku toinen ottaa lapsen ulos.
Siinä sulle.
Kaikkein tärkein on vauva mitä minä rakastan ja palvon yli kaiken, syntyi sitten miten tahansa.
Minä kadehdin kaikkein vähiten rumaa arpea olipas sitten mitenpäin tahansa tehty :(
- mistä päättelet että arpi olisi ruma? Leikkausarpi, ihon pinnalla, joo. Oma arpeni on varsin siisti. Mutta nykyään jopa hätäsektiossa tehdään poikittainen viilto ja häpykarvoituksen kohdalle, siis hyvin alas. Itse yllätyin että se tulee niin alas. Jää karvoituksen alle piiloon.
Itse olen sitä mieltä ettei ole paljon kerrottavaa synnytyksestä, jos sektioon päädytään.
Äiti on siinä ns. passiivinen osapuoli, joka odottaa, että joku toinen ottaa lapsen ulos.
- Niin, tästä juuri on kyse. Luullaan, että se on vain makaamista ja sitten suunnilleen mennään osastolle jossa vauva odottaa... Uusimmassa KaksPlussassa on juttu sektiosta. Jännitystä, odotusta, herkitysmistä.. ilo ja onni vauvasta..
-Olen synnyttänyt myös alateitse ja koin kyllä niin päin, että siinä olin passiivinen osapuoli, objekti ja kätilön armoilla. En saanut itse päättää, en vaikuttaa mihinkään, kätilö oli kiireinen ja ynseä.
Siinä sulle.
- ?????????? !!! "siinä sulle"?? tarkoittaa mitä? Rivien välistä luen: "lällällää: minäpäs synnytin lapseni oikealla tavalla ja paremmin, kokemuksellisemmin kuin sinä sektiolla. turhaan selittelet siis"
Kaikkein tärkein on vauva mitä minä rakastan ja palvon yli kaiken, syntyi sitten miten tahansa.
- niin, eihän tuohon voi mitään lisätä!!
- Ei siis tärkeää ole synnytystapa vaan lapsi, joka saa syntyä rakastettuna. Miksi sitten naiset keskenään kiistelevät, kumpi keino on parempi ja miksi alatie-synnyttäjät niin jyrkin sanoin jyräävät sektio-äidit "huonommiksi" : vähätellään synnytys-kokemusta eikä haluta kuulla siitä mitään, koska kuvitellaan ettei siinä ole mitään kuulemista... eikä kuulla koskaan sitä toista totuutta, koska ei haluta kuulla.. no, samalla tavalla itsekin alatiesynnyttäjänä aikoinaan luulin, että sekitossä pääsee jotenkin helpommalla, vähemmällä! että se on ei-mitään..
-Minä en vähättelyistä loukkaannu, mutta joillekin sektioon päätyminen voi olla iso ja kova pala, on panostettu kovasti alatiesynnytykseen jne... joten pitäisi muistaa sekin puoli.
eipä ollut valinnanvaraa, kun vauvan sydänäänet laskee ja päädytään hätäsektioon. aivan sama miten maailmaan tuli. aina ei pysty valitsemaan. olin kyllä alateitse menossa synnyttämään. eikä mua todellakaan häiritse että mulla on keskellä mahaa arpi pystyssä mikä vielä kaiken lisäksi tikattiin toisenkin kerran kun ekat tikin otettiin viiden päivän päästä pois, samana iltana koko haava ratkes auki sitten odotin aamuun jolloin sain uudet tikit, eikä voi sanoa että jälki on mitenkään kaunis. todellakin en voi sanoa synnyttäneeni... mitä sitten. enkä saanut edes vauvaani vierihoitoon kun joutui suoraan teholle ja lastenosastolle.
Minun esikoiseni syntyi hätäsektiolla ja olisi kuollut alatiesynnytyksessä, minut nukutettiin toimituksen ajaksi koska epiduraali epäonnistui...
Mutta synnytyskivut kerkesin tuntea ja suunnatonta pelkoa lapseni puolesta.
Toinen lapsistani syntyi alateitse, synnytys oli pitkittynyt ja todella rankka fyysisesti ja henkisesti sillä hänenkin sydänäänet laskivat ja oli taas pelko lapsen puolesta...
Synnytystavoista viis tärkeitä on lapsen ja äidin fyysinen ja miksei henkinenkin hyvinvointi, synnytyksiä kannatta puida jälkikäteen varsinkin jos on ollut hyvin rankka alatiesynnytys tahi sektio, arvo molemmille tavoille!