kaija pyörälä

lilliilli

tunteeko kukaan ennustajaa nimeltä Kaija Pyörälä, millainen ennustaja hän on.
onko ennustukset osuneet oikeaan??

26

3665

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Leijonatar

      6 vuotta sitten ja oikeastaan mikään, mitä hän sanoi, ei ole toteutunut.

      Menneestä näki asioita, jotka piti paikkansa.

      • emmakaisa

        kyllä "tietänyt " yhtään mitään.Tuntui kuin olisi puhunut aivan toisesta ihmisestä kuin minä.
        mikaan,mitä näki,ei ole toteutunut.

    • kiltsimiltsi

      mutta hätäsimmät eivät jaksa uskoa asioiden toteutuvan sittenkin. Aikaa ei henkimaailmassa tunneta, eli siksi, mitä hän sanoo tapahtuvan piankin, voi mennä kuitenkin useampi vuosi.Kaikki tapahtuu, usko vaan, niin miten ennustikin, sitten joskus.

      • Mielenkiinnolla*

        Kävin pari vuotta sitten katselmuksessa ja tässä odotellaan nyt kivojen asioiden toteutumista :) Jotain hänen kertomistaan asioista on jo toteutunut, miehen osalta. Hänen kertomansa on osunut aika hyvin yksiin. Seuraavaksi odottelen perheasioihin liittyen miten mahtaa toteutua. Peukut on pystyssä!

    • olen...

      SUOSITTELEN! Kävin noin neljä vuotta sitten ja paljon on ainakin minulle tiennyt. Hämmästyttävää ja välillä vähän pelottavaa...

      • hänen osoitteen

        saa ja puhelinnumeron. Entä ennustaako hän puhelimessa.

      • yhteystiedot
        hänen osoitteen kirjoitti:

        saa ja puhelinnumeron. Entä ennustaako hän puhelimessa.

        Laitan Kaijan puh.numeron 0400588494. Yleensä hän ilmoittaa lehdissä ajan ja paikan (hotelli),
        milloin ja missä ottaa vastaan. Ei ennusta puhelimitse. Istunto kestää n. 30 min. ja maksaa 60 euroa.
        Jos haluat käydä HYVÄLLÄ ennustajalla, mene ihmeessä.
        Sen vielä haluan sanoa, että muista, ettet voi elää ennustusten mukaisesti. Ne asiat, mitä sinulle sanotaan, vaan tapahtuvat. Joitakin asioita voi olla hyvä tietää etukäteen ja toiset vaan todella ihmetyttää, että näin todella sitten tapahtui, mitä ennustaja sanoi.
        Kaija on kaikin puolin mukava ihminen ja osaa sanoa asiat kauniilla tavalla.

      • suosittele
        yhteystiedot kirjoitti:

        Olen käynyt ja ystäväni on käynyt. Menneestä tiesi ja kuvasi perheeni hyvinkin tarkkaan, mutta hän on "vanhanaikainen " eli on sitä mieltä että naisen pitäisi tehdä lapsia ja pysyä naimisissa ja olla kunnolla. Kysyin toteutuuko yritykseni ja sanoi, ettei ainakaan 10 vuoteen koska minulla on pieniä lapsia joten minun kannattaisi keskittyä lapsiini ja en perusta yritystä. Vuosi siitä yritys oli pystyssä ja hyvin menee vieläkin.
        Ystävälleni taas kehotti pysyä suhteessa jossa oli vuosien ajan kokenut henkistä väkivaltaa ja lopettaa haihattelu. Lapsiakin näki samalle miehelle ja naimisiin menon. No onneksi ystäväni tajusi lähteä ennen kun romahti.
        Eli pienellä varauksella. Jos haluat kuulla että tapaat sen oikean ja menet naimisiin ja teet lapsia niin mikäpäs se siinä : )

      • jännä juttu...
        suosittele kirjoitti:

        mielestäni Kaija ei kehoita ketään tekemään mitään päätöksiä, tai ainakaan ei minulle ole näin sanonut, eikä ystävilleni. On vain nähnyt asiat, miten elämässä tulee käymään, ja näin on IHME JA KUMMA myös käynyt. Eihän ennustusten mukaan VOI KUKAAN ELÄÄ, vaan jokainen tekee elämässä omat päätökset, mihin suuntaan haluaa polkunsa vievän.
        Itse olen vain elänyt ja tehnyt omat päätökseni elämäni suhteen, unohtanut mitä minulle oli "ennustettu" ja huomannut päivien varrella, että... hetkinen, tämähän on just niinkuin Kaija kertoi...
        Kaikki EI TIETENKÄÄN ole mennyt hänen sanojen mukaisesti, enkä edes kaikkea muista, mitä hän on sanonut, mutta kyllä se nainen mielestäni jotain kyllä tietää ja suosittelen muillekin.

      • Suosittelen

        On todella hyvä!

      • suhtautua
        Suosittelen kirjoitti:

        On todella hyvä!

        kun hän ennusti KYMMENEN vuotta sitten asioiden taphtuvan kymmenen vuoden sisaällä ja mitään ei ole tapahtunut! Voiko aika niin paljon heittää, että menee vaikkapa 13 vuotta!?

      • Samaa miekltä
        Suosittelen kirjoitti:

        On todella hyvä!

        Silloin kun Kaija on selvin päin niin hän osaa...

      • varmasti
        Samaa miekltä kirjoitti:

        Silloin kun Kaija on selvin päin niin hän osaa...

        Ei kyllä ennusta KUIN SELVIN PÄIN!!!
        Ja tietää varmasti!

      • :;;.
        varmasti kirjoitti:

        Ei kyllä ennusta KUIN SELVIN PÄIN!!!
        Ja tietää varmasti!

        En myöskään suosittele. Taitaa olla jo yli 15v kun kävin ja tosi outo kuva tästä mammasta jäi. Töksäytteli epäkohteliaasti asioita, eikä mitään nähnyt. Oikso sitten ollut pienessä sievässä?

      • taidat,,,
        :;;. kirjoitti:

        En myöskään suosittele. Taitaa olla jo yli 15v kun kävin ja tosi outo kuva tästä mammasta jäi. Töksäytteli epäkohteliaasti asioita, eikä mitään nähnyt. Oikso sitten ollut pienessä sievässä?

        mä suosittelen Kaijaa. Tietää!

      • mitä uneksin
        Suosittelen kirjoitti:

        On todella hyvä!

        ja mitä puuttunut aina elämästäni ennusti hyviä muutoksia, mutta - on mennyt 11 vuotta ja eivät ole tulleet toteen! Voiko aika heittää niin paljon?

      • Anonyymi
        suosittele kirjoitti:

        Olen käynyt ja ystäväni on käynyt. Menneestä tiesi ja kuvasi perheeni hyvinkin tarkkaan, mutta hän on "vanhanaikainen " eli on sitä mieltä että naisen pitäisi tehdä lapsia ja pysyä naimisissa ja olla kunnolla. Kysyin toteutuuko yritykseni ja sanoi, ettei ainakaan 10 vuoteen koska minulla on pieniä lapsia joten minun kannattaisi keskittyä lapsiini ja en perusta yritystä. Vuosi siitä yritys oli pystyssä ja hyvin menee vieläkin.
        Ystävälleni taas kehotti pysyä suhteessa jossa oli vuosien ajan kokenut henkistä väkivaltaa ja lopettaa haihattelu. Lapsiakin näki samalle miehelle ja naimisiin menon. No onneksi ystäväni tajusi lähteä ennen kun romahti.
        Eli pienellä varauksella. Jos haluat kuulla että tapaat sen oikean ja menet naimisiin ja teet lapsia niin mikäpäs se siinä : )

        Kyllähän se paljon tiesi mutta kuvasi neljä lasta ja kumppanin tarkasti. Ei ole yhtäkään lasta eikä puolisoa. Tuskin kannattaa enää odotella. Käynnistä aikaa 28 vuotta.

    • Anonyymi

      Vanha ketju, mutta kysytään onko kaijan ennustukset toteutuneet lisää? Itselleni tiesi yhden asian liian tarkasti arvatakseen sitä, mutta muut Sanomat eivät ole toteutuneet ainakaan vielä

    • Anonyymi

      Kyllä se osaa ihmisiä lukea ja jotenkin ne mitä se sinusta kertoo osuu hyvin oikeaan. Jopa läheissistäsi osasi lukea asiat hyvin vaikka niissä oli erikoisuuksia. Mutta ne tulevaisuuden ennustukset niistä ei ole toteutunut mikään ja tästä on jo vuosikymmeniä aikaa. Eli jotain kykyjä hänellä on, mutta ei selvänäkökykyä.

      • Anonyymi

        Täyttä hakuammuntaa, jos saan sanoa!
        Vahingossa voi joku osua siihen suuntaan mutta siis vahingossa. Täyttä diibadaabaa.

    • Anonyymi

      Ottaako Kaija vielä vastaan? Kävin kesällä 97. Hän näki monet asiat tarkasti erityisesti nykyhetkestä ja tulevasta, mutta tulevaan liittyen asioita meni myös pieleen paljon. Kokonaisuutena oli hyvä kuitenkin. Vähän omalaatuinen persoona, saattoi aika suoraankin sanoa välillä mielipiteitä. Siinä oli vähän sellaista mistä en tykännyt. Mutta suht osaava hän oli kuitenkin. Asiaa tuli paljon,

      • Anonyymi

        Nykyhetkestä ja menneisyydestä siis näki. Myös terveysasioita näki oikein ja luonteesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyhetkestä ja menneisyydestä siis näki. Myös terveysasioita näki oikein ja luonteesta.

        ympäripyöreitä on pyörälän ja pää pyörällään sitä tarinointia saa kuunnella.

    • Anonyymi

      Sisareni valtasi demoni/demonit kun otti yhteyttä ennustajiin sun meedioihin.Että sellaista apua on sieltä saatavana,-olla hjyva vaan..

    • Anonyymi

      Ei ilmeisesti ota enään. Mulle näki myös hyvin sellaisen mitä ei voinut arvata mitenkään. Kertoi hyvin tarkkoja yksityiskohtia.

    • Anonyymi

      Hyvä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1203
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      103
      1191
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      78
      1071
    4. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1055
    5. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      1008
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      920
    7. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      888
    8. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      860
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      815
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      801
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      711
    12. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      707
    13. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      72
      701
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      696
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      647
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      642
    18. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      639
    19. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      622
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      614
    Aihe