nyt käsiksi liikennehäiriköintiin

Eräiden kylän asukkaiden autolla liikkuminen on jo alkanut herättää huomiota. Onneksi sivulliset ovat alkaneet puuttua asioihin.

Taisi olla toissa viikolla, kun muuan paikkakunnan urho (vai liekö ollut urpo) ulvotti autonsa renkaita. Eräs ajelua seurannut ilmoitti asiasta poliisille, joka ilmestyi viipymätä paikalle. Pojan todettiin nauttineen huumetta ja menettäneen jo aikaisemmin autolla-ajo-oikeutensa.

Varsinainen silmiinpistävä ryhmä ovat kuitenkin jumps-jumps-ajajat (myöhemmin kuulon heikennyttyä mitä-mitä-porukka). Päässä pyörii sama levy ja auto kiertää samaa reittiä. Jumputus autosta kuuluu väliin parinsadan metrin päähän. Häiritseväähän se on.

Jumputus on selvää häiriköintiä ja on kummaa, ettei sitä saada täällä loppumaan. Jumputtajien rekisteritunnukset on hyvä panna merkille.

Kyllä jumputtajienkin perään pitäisi yhä useammin usuttaa virkavalta, varsinkin kun joukossa on ilmeisesti viina- ja huumehöyryissä autoa ajavia.
293841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Samoin niiden keski-ikäisten baarista-kännissä-autolla-kotiin tyyppien perään kannattaisi usuttaa virkavaltaa.

Eikä nuoriso sitä musiikkia kovalla muita häiritäkseen kuuntele, vaan ihan omaksi ilokseen.

Äänestä
  • Ai että "omaksi ilokseen"! Mikäs pakko niiden on vaikka väkisin tulla ajelemaan sinne, missä ihmisiä liikkuu, ja sillä tavalla olla häiriöksi? Menisivät autioille kyläteille ajelemaan.
    Miksei se sovi, häh???

    Äänestä

Kyl se kuule näin on et hienot laitetut autot ja niihin kuuluva kunnon äänentoisto on ihailtavaa katseltavaa/kuunneltavaa..joillakin on harrastuksenaan autojen "tuunaus" ym. siihen liittyvä. Se nyt vaan kuuluu (ja niin pitää kuuluakkin :) nimenomaan kesäisin katukuviin että auton ikkunat on auki, musa soi ja jengillä on hauskaa...ei kaikki haluu/oo varaa mennä baareissa...ehkä tämäkin harrastus/illanvietto parempi, kuin että potkitaan huvikseen jotain viattomia vastaantulijoita...toisinsanoen anna vain jumputuksen kuulua. Tiedän et tästä viestistä tulee taas eriävää mielipidettä, mut tää onkii mun mielipide...Onneksi meitä on moneen junaan ja jotkut jäävät asemalle :)

Äänestä
  • "Kyllä jumputtajienkin perään pitäisi yhä useammin usuttaa virkavalta, varsinkin kun joukossa on ilmeisesti viina- ja huumehöyryissä autoa ajavia."

    ainii joo...tää jäikii ilmottamatta..Kyl kyydissä olevat "känniläiset" yleensä hommaavat jo etukäteen kuskin/pitävät siitä huolen et kuski ei vedä mitään alkoholi-pitoisia aineita ja pitävät huolen siitä että kuski pysyy hereillä (Battery, kahvi tai tauko). Tää on fakta!!!

    Äänestä

  • BASS is pomping kirjoitti:

    "Kyllä jumputtajienkin perään pitäisi yhä useammin usuttaa virkavalta, varsinkin kun joukossa on ilmeisesti viina- ja huumehöyryissä autoa ajavia."

    ainii joo...tää jäikii ilmottamatta..Kyl kyydissä olevat "känniläiset" yleensä hommaavat jo etukäteen kuskin/pitävät siitä huolen et kuski ei vedä mitään alkoholi-pitoisia aineita ja pitävät huolen siitä että kuski pysyy hereillä (Battery, kahvi tai tauko). Tää on fakta!!!

    "... kuski ei vedä mitään alkoholi-pitoisia aineita ..."
    Ei se kuulema ihan noinkaan aina ole.

    Äänestä

Hah, niin. Kyllä sielä mäntyharjulaiset amispellet ja muut landelaiset jaksavat tuunata autojaan, ja vetävät autoillaan ympäri keskustaa. Mitä iloa siinä muka on, että ajellaan vaan ympäriinsä? pelkkää bensan kulutusta, eikä mitään järkeä.

Äänestä
  • Pakkohan sen pellen on ajella keskustasta asemalla ja takaisin, kun muualle mennessään voi eksyä.
    Voi joutua muuten vaikka Savonlinnaan, niin kuin Pasi-Eetulle kävi.

    Äänestä

Tämä on vielä eräänlaista kehitysaluetta moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla käyttämiseen totuttautumisessa.

Ääntä pitää nimittäin kuulua, jotta osoitettaisiin, että nyt tämä poika tai tyttö liikkuu tiellä ja että sillä on allaan auto tai vähintään mopedi.

Naurettavaa tai peräti lapsellistahan tuo on. Voisi virkavaltakin puuttua asiaan, kun se alkaa väliin olla häiriköintiä. Kaiken lisäksi liikenteessä on päihtyneitä.

Äänestä
  • Tärykalvoja rikkova ajaminen viittaa siihen, että narsismista siinä kärsitään.

    Äänestä

ei kyl kuski tai siis "joku urpo" huumepäissään ajellu vaan pienes simas ja sellasel alueel mis ei voi ketää muuta tai itteään satuttaa..ja siis aina valitetaan et nuorten pitäs keksii muuta tekemistä ku ryyppääminen,mut onko mäntyharjus loppupeleis mitää muuta.Siin vaihees tulee kuvioihin just autojen laittaminen ja poppien asentelu ja tietysti kylillä ajelu..taitaa vaan vanhemmat valittajat olla kateellisia ku ei niiden nuoruudes tällasta kauheesti tehty ja nyt ne on turhan vanhoja tekee asioit

Äänestä

Ihan vaan ohi varsinaisen valituksen: Olen ollut itsekkin nuori ja muistan ajan oikein hyvin! Silloinkin tuunailtiin ensin mopoja ja sitten autoja. Hauskaa oli ja elämäänsä kyllästyneet kyläläiset valittivat. Minä seuraan nykyään ilolla sitä kun omat nuoret touhuavat autojensa kanssa ja nauttivat nuoruudesta.

Äänestä

huoh

Kun sitä omaa elämää ei ole, niin pakkohan se on jo puuttua toisenkin elämään ja tärykalvoihin (!).

Hanki laukkuus korvatulpat jos se niin vakava asia on sulle, ne heti korviin vaan kun tällänen jumps-jumps-ajaja tulee kuuloetäisyydelles. Mutta muista kattoa silti sinne autoon, sillä saatan vilkuttaa sulle vielä joskus sieltä!=)

Ps. On tainnu olla sulla tylsä nuoruus kun ite et oo vaan istunu ikinä jumps-jumps-autossa.

Äänestä

No voi jessus : D kaikesta jaksetaa valittaa oisko se parempi että nämä nuoret jotka ajavat jumps-jumps autoilla (jolle on ihan omakin termi nimeltään BASSO) olisivat ympäri päissään hillumassa kylällä, ja tuhoamassa paikkoja. Tuskin ketään basson ääni voi vahingoittaa korkentaan kyydissä olevia ja eiköhän se ole niiden aivan oma asia jos kerran haluaa.( SE ON NUORTEN ELÄMÄÄ!) Ja suurin osa nuorista jotka ajavat autoa ovat kyllä selvinpäin ratissa.Suurin osa nuorista varaa itselleen kuskin että voi ottaa itse alkoholia. saattaa täällä pari poikkeustapausta olla mutta turha on kaikkia syyllistää. MUTTA onhan se kiva jos pitää toisten aisoista huolta pitää :)

Äänestä
  • Se jumputus kyllä häiritsee muitakin, sivullisia. Sehän kuuluukin melkoisen matkan.
    Todellista narsismia.

    Äänestä

  • kyttälän guru kirjoitti:

    Se jumputus kyllä häiritsee muitakin, sivullisia. Sehän kuuluukin melkoisen matkan.
    Todellista narsismia.

    tälläinen aiheeton valituskin. Annetaan nuorien ja nuoreksi itsensä tuntevien elää elämäänsä ja eletään me omaamme. Sitä paitsi kuuluhan rekkaliikenteen äänikin jo hiton kaukaa samoin junaliikenne.

    Äänestä

  • häiritsee kirjoitti:

    tälläinen aiheeton valituskin. Annetaan nuorien ja nuoreksi itsensä tuntevien elää elämäänsä ja eletään me omaamme. Sitä paitsi kuuluhan rekkaliikenteen äänikin jo hiton kaukaa samoin junaliikenne.

    Rekkaliikenne on liikenteestä syntyvää.
    Jumputuksen perustana on narsismi, ei auton moottori.

    Äänestä

On se kumma et porukat ei muista mitä itse nuorena teki.
Vanhemmat valitti kun ajeltiin rallia pitkin katuja.
Nyt sama jengi valittaa nuoremman sukupolven käyttäytymisestä
Onneks on samaa kun jo kuuskytluvulla ettei pahemmaks menny

Äänestä
  • kukkahattutädit voivat suosiolla ottaa hattunsa päästä pois ja löysätä nutturaa.
    Suosittelen hametta viestiketjun aloittajalle.

    Äänestä

  • vaiheessa kirjoitti:

    kukkahattutädit voivat suosiolla ottaa hattunsa päästä pois ja löysätä nutturaa.
    Suosittelen hametta viestiketjun aloittajalle.

    1970-luvulla sentään kuunneltiin musaa. Nythän kajareista kuuluu pelkkää sontaa eikä misään ole niin huono äänentoisto kuin autossa.

    Äänestä

Onhan niitäkin, jotka eivät ole saaneet leikkiä pienenä leikkiautolla. Nyt niiden on pakko leikkiä oikealla autolla, vaaraksi itselleen ja muille ja tehden samalla itsensä huvittaviksi.
Ovat mielestään tosi miehiä.

Äänestä
  • Pienisieluisten kyylien kokoontumispaikka!

    Äänestä

  • asfdqt312 kirjoitti:

    Pienisieluisten kyylien kokoontumispaikka!

    täällä kaikki paskat kenellä ei ole elämää vaan jaksaa valittaa joka asiasta!

    Äänestä

  • jäsen 16 kirjoitti:

    täällä kaikki paskat kenellä ei ole elämää vaan jaksaa valittaa joka asiasta!

    Hyvä kun tunnustaa ihan itse.

    Äänestä

  • mari .., kirjoitti:

    Hyvä kun tunnustaa ihan itse.

    Itse en ole tälläistä huomannut :) Taitaa olla valittajilla jutut loppu ja jotain valitettavaa pitää aina keksiä. Muutenkin mäntyharjun nuoriso on mielestäni erittäin kohteliasta ja esimerkillisesti käyttäytyvää kansaa.

    Äänestä

  • patu62v. kirjoitti:

    ettekö perkeleen kyylät paskat osaa muuta tehdä kun kiusata nuoria..ei varmaan ole omaa elämää..menee toi teidän kyttääminen vähä yli hilserajan!!!

    Äänestä

  • saukko199 kirjoitti:

    ettekö perkeleen kyylät paskat osaa muuta tehdä kun kiusata nuoria..ei varmaan ole omaa elämää..menee toi teidän kyttääminen vähä yli hilserajan!!!

    Nauttikaa elämästänne vielä kun voitte :) Älkää takertuko elämän pikkuseikkoihin:)

    Äänestä

  • saukko199 kirjoitti:

    ettekö perkeleen kyylät paskat osaa muuta tehdä kun kiusata nuoria..ei varmaan ole omaa elämää..menee toi teidän kyttääminen vähä yli hilserajan!!!

    Ei tarvitse mitenkään "kyylätä". Riittää klun katselee vähän autolla liikkumista kylällä. Vaikka liikennettä ei ole kaupunkien malliin, niin töppäilijlitä ei tarivitse kauan odotella

    Äänestä

  • patu62v. kirjoitti:

    Itse en ole tälläistä huomannut :) Taitaa olla valittajilla jutut loppu ja jotain valitettavaa pitää aina keksiä. Muutenkin mäntyharjun nuoriso on mielestäni erittäin kohteliasta ja esimerkillisesti käyttäytyvää kansaa.

    toisilla on rahaa laittaa äänentoistoon rahaaa toisilla taas ei..teillä valittajapaskoilla ei taida olla varaa edes nännimankkaan..perkeleen kyylät..muuttakaa maalle missä ei kuulu muutakun linnun ääntä!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

mikähän mahtaa olla kun tutut ja sukulaiset ei valita vaikka asuvat iha keskellä kylää ja varmasti sanoisivat jos se jumputtelu ja ajelu haittais niitä mutta tottakai te vitun kyylät ärsyynnytte siitä ku nukutte talvellaki räppänät auki että varmasti kuulette joka helvetin kolahuksen ja sit kyyläilette kiikareilla et kuka se oli. ehkä teijjänki ois aika hankkia elämä!?!? tällä tarkotan -->laidunmaanidioottia ja t.omppelia ja muita vitun kyyliä!!!! ja mikäs perkele siin o jos siel kyläl ajaa ni ette voi tulla päi naamaa sanoo vaa jauhatte paskaa tänne palstoille, ai nii mutta nyt tajusinki et todellisuudessa siel valittaa joku kurttune mummo jolla ei oikeesti oo muuta ku toiste kyyläily!! ja nyt on turha valittaa et tollane finninaama pikkupoika valittaa kun minullaki on ikää jo kumminkin 31v.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tarkkailija laidunmaalta kirjoitti:

Eräiden kylän asukkaiden autolla liikkuminen on jo alkanut herättää huomiota. Onneksi sivulliset ovat alkaneet puuttua asioihin.

Taisi olla toissa viikolla, kun muuan paikkakunnan urho (vai liekö ollut urpo) ulvotti autonsa renkaita. Eräs ajelua seurannut ilmoitti asiasta poliisille, joka ilmestyi viipymätä paikalle. Pojan todettiin nauttineen huumetta ja menettäneen jo aikaisemmin autolla-ajo-oikeutensa.

Varsinainen silmiinpistävä ryhmä ovat kuitenkin jumps-jumps-ajajat (myöhemmin kuulon heikennyttyä mitä-mitä-porukka). Päässä pyörii sama levy ja auto kiertää samaa reittiä. Jumputus autosta kuuluu väliin parinsadan metrin päähän. Häiritseväähän se on.

Jumputus on selvää häiriköintiä ja on kummaa, ettei sitä saada täällä loppumaan. Jumputtajien rekisteritunnukset on hyvä panna merkille.

Kyllä jumputtajienkin perään pitäisi yhä useammin usuttaa virkavalta, varsinkin kun joukossa on ilmeisesti viina- ja huumehöyryissä autoa ajavia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu