Toimimaton Vista

Kyselen toisen puolesta ja puhelinkeskustelun perusteella (laite maalla sadan kilometrin päässä), joten tiedot ehkä vähän hatarat.

Koneessa on Vista. Koneen omistaja kuitenkin halusi myös xp:n, kun pitää Vistaa hankalana. Laite Acerin läppäri.

XP asennettiin asemalle D, jonka piti olla tyhjä.

XP asentui vaan nettiyhteys ei onnistunut. Siirtyminen Vistaan ei myöskään onnistunut.

XP poistettiin.

Sen jälkeen ei Vistakaan enää latautunut.

Onko Vistassa setupissa joku järjestelmän palautusmahdollisuus tai onko kenelläkään ehdotuksia, miten ongelmasta olisi mahdollista selvitä?
101995
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

palautus cd/dvd. Läppärin malli?
Jos uudehko läppäri palautuslevyt olisi pitänyt tehdä aluksi itse.

Äänestä
  • Läppäri kaksi viikkoa sitten ostettu. Tainnut kaveri jättää palautuslevyt tekemättä, jos yhtään häntä tunnen. Täytyy kovistella, kun työstä kotiutuu.

    Äänestä

Ei sitä Vistassa ole mutta tietokoneessa on joko palautusosio tai sitten pistää sen palautuslevyillä kuntoon. Tämä sitten on tietokonekohtaista.

Äänestä

A cer-läppärin PQservice- eli palautusosiota! Ainakin niin kävi minun tuttavallani, kun hän asensi Windows XP:n C-osiolle, siis Windows Vistan tilalle!

Ehkä tuttavasi läppärissä tilanne ei ole niin paha koska Win xp on asennettu eri osiolle.

Kokeilkaa tätä:
Kun läppäri käynnistyy, pitää painaa heti Acer-logon ilmaantuessa yhtä aikaa Alt ja F10-näppäimiä. Jos palautusosion data on vahingoittumaton, pitäisi nyt alkaa recovery-toiminnon. Jos mitään ei tapahdu tai tulee jotain kummaa "herjaa", on palautusosion data vioittunut.

Toinen vaihtoehto on silloin otettava kokeiltavaksi:
Asentakaa Windows XP perinteiseen tapaan läppärin C-osiolle! Jos homma sujuu hyvin, voi hakea jollakin toisella tietokoneella Windows XP-ajurit ja siirtää läppäriin cdr-levyn tai muistitikun avulla.
Tuolta pitäisi löytyä Win XP-ajurit moniin uudenmallisiin Acer-läppäreihin:
http://support.acer-euro.com/drivers/downloads.html
Jos löytyy ko. kannattavalle verkkokortin ajurit, homma alkaa skulaan! (ne ajurit ovat monesti sellaisina paketteina, jossa on muitakin kuin verkkokortin ajurit)

Jos Vistan palautus onnistuu, kannattaa opetella sen käyttöä ja ihan ensin poistella turhia extraohjelmia ja muutenkin "viritellä" Vista-käyttistä.

Äänestä

On sellainenkin mahdollisuus, että kaverisi saisi joltakin tuttavalta acer-palautus DVD-levyt. (esim. minulla on acer aspire 9300-läppärin palautus-dvd:t)
Samat recovery-levyt toimivat monissa uusissa acer-kannettavissa, varsinkin jos piirisarja ja näyttis ovat samaa sarjaa (esim. nvidia)

Myös Avcerin asiakaspalvelusta voi tilata recovery dvd-levyt (maksavat muistaakseni 30 €).

Äänestä
  • ACER ASPIRE 7520:
    • AMD Turion64 x2 TK-57 -prosessori • 4 Gt:n DDR2-keskusmuisti (2 x 2048 Mt) • 160 Gt:n kiintolevy • NVIDIA GeForce 7000 -näytönohjain; 896 Mt jaettua näyttömuistia • 17” WXGA CrystalBrite -laajakuvanäyttö (1440 x 900) • Dolby Home Theater -äänet, sisäänrakennetut kaiuttimet • Kirjoittava DVD Super Multi -asema (DVD±R/±RW) • 10/100/1000-verkkosovitin • 802,11b/g-WLAN • IrDa • Liitännät: 4 x USB 2.0, VGA, S-video (tv-out), Firewire, audiolähtö (s/PDIF), ExpressCard/54- korttipaikka • 5-in-1-muistikortinlukija • Litiumioniakku, käyttöaika n. 2,5 tuntia • Windows Vista Home Premium FI/SE/UK

    Äänestä

  • Tiedot... kirjoitti:

    ACER ASPIRE 7520:

    omassa läppärissäni. Ainakin näytönohjain on melkein sama (minulla geforce 7300 go).
    Prossukin on sama kuin acer aspire 9300-mallissa.

    On melko mahdollista, että tekemäni palautus-DVD:t toimivat myös kaverisi läppärissä. Takuuta en tietenkään voi antaa.

    Äänestä

Älä yritä puhua puppua. Vista toimii aina moitteettomasti.

Äänestä

Kiitos vastaajille.

Jos joku keksii lisää ideoita, otan vastaan. Juttuun pääsen syventymään vasta sitten, kun laitteen omistaja kotiutuu töistä.

Äänestä

Xp asennus sotki C:llä olevan MasterBootRecordin (MBR).

Mitä ilmoituksia tulee kun kone käynnistyy?
Lähteekö käyntiin vikasietotilassa tai muissa analysointiin päästävissä tiloissa?

(paina F8 kun kone on tehnyt POST:in ja aloittaa Windowsin lataamisen = musta ruutu POST:in jälkeen)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

************ kirjoitti:

Kyselen toisen puolesta ja puhelinkeskustelun perusteella (laite maalla sadan kilometrin päässä), joten tiedot ehkä vähän hatarat.

Koneessa on Vista. Koneen omistaja kuitenkin halusi myös xp:n, kun pitää Vistaa hankalana. Laite Acerin läppäri.

XP asennettiin asemalle D, jonka piti olla tyhjä.

XP asentui vaan nettiyhteys ei onnistunut. Siirtyminen Vistaan ei myöskään onnistunut.

XP poistettiin.

Sen jälkeen ei Vistakaan enää latautunut.

Onko Vistassa setupissa joku järjestelmän palautusmahdollisuus tai onko kenelläkään ehdotuksia, miten ongelmasta olisi mahdollista selvitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu