Vartijan ammattitaito vai onko sitä?

Olen havainnut, että tässä foorumissa keskitytään vain oheistöihin tms. tehtäviin mitä vartijoiden ei tarvitsisi tehdä (ainakaan ilman lisää).

Mutta haluan nostaa esille vartijan ammattitaidon ja sen onnistuuko nykyinen "koulutusjärjestelmä" tässä tehtävässä.

Vaaditut taidot ja tiedot riippuvat tehtävästä ja toimeksiantajasta sekä toimintaympäristöstä.
Mutta seuraavat tekijät tulee hallita tehtävästä riippumatta:

• ymmärtää oma rooli turvallisuuskentässä (sisältää oman työn arvostuksen, ammattiylpeyden), ymmärtää työn ennalta ehkäisevän toiminnan luonne sekä asennoitua turvallisuustehtäviin ajatellen kokonaisturvallisuutta, ei vain yhtä suppeaa osa-aluetta
• tuntea ja hallita vartijan työtä ohjaava lainsäädäntö (oikeudet ja velvollisuudet). Vartijan tulee tuntea perustuslaki, laki yksityisestä turvallisuusalasta sekä alaa säätävät eri asteiset asetukset, rikoslaki ja pakkokeinolaki sov. osin. Tarvittaessa tulee tuntea ja hallita työtehtävässä vaaditut säädökset (JV/turvatarkastus yms.) Kaiken kaikkiaan vartijan tulee perehtyä noin 50 eri säädökseen
• osattava käyttää työsään tarvittavaa turvallisuustekniikka (RI-, kulunvalvonta-, kameravalvonta-, paloilmoitin- sekä LVIS -järjestelmiä) arkipäiväisissä tehtävissä ja poikkeustilanteissa
• osattava käyttää vartijan työssään tarvitsemia työvälineitä ja –varusteita
• hallittava asiakaspalvelun perusperiaatteet ja omattava sellaisen käytöksen ettei oman käytöksen takia ajauduta ristiriitatilanteisiin. Hallittava vähintään tyydyttävästi englannin kieli
• ymmärrettävä perusteet ihmisten käyttäytymisestä ja psykologiasta (mm. stressi, mielenterveyden häiriötilanteet, poikkeustilanteiden psykologia yms.)
• omattava sellaiset ihmistenkäsittelytaidot, joilla useimmissa ongelma- ja ristiriitatilanteissa pystytään nämä ratkaisemaan ilman fyysistä voimankäyttöä
• osattava sellaiset suoritusvarmat ja -turvalliset voimankäyttötavat mitkä kestävät oikeudellista tarkastelua. Vartijan on hallittava ne voimankäyttövälineet mitä kantaa työtehtävissä. Vartijalla tulee olla valmiudet selvitä ja auttaa muita myös hätävarjelua vaativissa tilanteissa.
• hallittava vartiointialan yleiset käytännöt ja taktiikat sekä pystyä aina perustelemaan toimintansa
• osattava raportoida ja välittää tietoa arkipäivän ongelmista ja havainnoista, mutta myös poikkeustilanteissa
• hyvä peruskunto ja keskiverto mielenlaatuauttavat selviytymään pääosin tapahtumaköyhistä työtehtävistä aina äärimmäisiin poikkeustilanteisiin

Vartijan ammattitaidon voisi kiteyttää niin, että ammattitaitoa ei ole se kaikki mitä tehdään normaalioloissa vaan se miten toimitaan poikkeustilanteissa.

Valitettavasti nykyinen 100 tunnin peruskurssi ja minimaalinen henkilöiden valinta vartijan ammattiin ei vastaa todellista vartijoiden osaamisen tarvetta vaan painottuu liikaa työpaikka-koulutukseen (esimerkkinä vuosittainen voimankäytön kertaus 4-8 tuntia on ihan vitsi).

Eräässä nimeltä maintsemattomassa AKK:ssa on otettu käyttöön nk. soveltuvuusjakso VAT (työvoimapoliittinenkoulutus), missä 25 oppilaasta valitaan 15-16 suorittamaan vatia. Mielestäni tässä on jo hyvä yritys. Mutta vastaako nykyinen VAT näitä vaatimuksia?
91440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eihän vartijan työssä ole muuta kuin oheistöitä. Olen itse käynyt VAT:in eikä siitä ole ollut mitään hyötyä.

Äänestä

Itse olen suorittanut VAT:in ja minulle siitä on ollut työssäni hyötyä, hyvinkin paljon.
Kannattaa varmaan paneutua siihenkin opetukseen kunnolla ja järjellä, niin ei se aivan turha ole, vaikka moni sitä parjaa.

Äänestä

En parjaa vat:a, enkä sen käyneitä oli muoto mikä tahansa mutta mielestäni tutkinto vain on sellainen joka olisi hyvä käydä vasta sitten kun hieman on alaa takana ja opittuna työtehtäviä. Ainakin sen perus yhden vartiointimuodon osalta, jota tekee pääsääntöisesti kukin. Oli sitten piiriä, kauppaa, paikkaria...tai kaikkia näitä yhdessä. (Tosin liika heittopussimaisuuskaan ei hyvä, jos mitään ei ehdi oppia kunnolla ja vuorot vain täytetty, että hyvä kun siellä mies/nainen aina on).

Perustelisin tuota vat:n myöhemmin käymistä sillä, että kun käyt ihan kylmiltään koulutuksen koulumaisena niin itselle ei jää työelämää varten käteen paljoakaan. Raapaisuja sieltä ja täältä jotka eivät koske omaa työtä välttämättä koskaan tai niin pintakosketuksena ettei mitään muistikuvia kun tulee eteen.

Samalla hieman inflatoi työn oheiseksi koulutukseksi tarkoitettua se, että usein sen suorittavat heti alussa ihan pystymetsästä tulleet. Tämä hieman on muodostanut tutkinnolle maineen "pidennetystä vartijakurssista" ja tehnyt siitä kieltämättä kovin saman arvoisen kuin 5v vartijakortista. Kuitataan aikaslailla olankohautuksella, "jaahas sulla on vat käytynä", kuin että "jaahas, sulla on pitkäaikainen väijykortti". Lähinnä kertoo motivaatiosta alalle tietenkin kun käynyt pidemmän kaavan mukaan.

Tämä nyt oma mielipiteeni, ainut vatissa silti pakko kritisoida jotta on kyllä melkoisen kaukana monet näytöt (klisee sanoa näin) todellisesta työstä ja vielä kun osuu kohdalle joku lähes väärin näytön suunnitellut/arvioiva vastaanottaja, niin hellurei.

Miksi asiakkaaseen ei saisi koskea taputtamalla tiskillä olkapäälle jos järjestyksenvalvonnan näytössä on tehtävänä simuloidussa täpötäydessä baarissa saattaa fiksusti ja turvallisesti nukahtanut ulos tai kyytiä odottamaan? Jos vastaus on "tehtävässä ei saa niin tehdä", niin oikeilla jäljillä ollaan:) no joo, meni vähän ohi aiheen mutta itse kun käynyt myös selä vatin, että tveatin ja silti pidän olla ihan kenttärottana edelleen niin pakko vähän kritisoida tuota systeemiä lempeästi.

Äänestä
  • Havaintosi näytöistä pitää hyvin paikkansa; joko ne ovat liian helppoja tai vaikeita. Ongelma on se, että näyttöympäristö pitää rakentaa, maalihenkilöt opastaa etc. Tällä yhtälöllä on todella vaikea saada rakennettua realistisia näyttöjä. Toivoisin että joitakin osioita vietäisiin suoraan työelämään missä arvioinnista huolehtii työnantaja JA työhönopastaja.

    Mutta se on pakko todeta vatista, että 9 kk koulutuksesta ollaan kahdessa jaksossa (yhteensä 2,5 kk) työHARJOITTELUSSA ja useimmat tuntiopettajat ovat päätoimisia vartijoita/esimiehiä. Eli kyllä koulutus on työelämälähtöistä.

    Mutta se, että onko opetuksen teemat ammattitaidon kanssa samoilla linjoilla riippuu liikkaa talon omista mielipiteistä ja kouluttajan omista näkemyksistä.
    Uskon, että useimmat pitkään alalla olleet ovat ainakin joiltain osin samaa mieltä, että jos vartijaksi pääsemiseen vaaditaan pidempi muodollinen koulutus ja jonkinlainen henkilövalinta voisi alan palkkaus ja kiinnostavuus parantua, puhumattakaan ammatin arvostuksesta.

    Äänestä

  • p.b.a member kirjoitti:

    Havaintosi näytöistä pitää hyvin paikkansa; joko ne ovat liian helppoja tai vaikeita. Ongelma on se, että näyttöympäristö pitää rakentaa, maalihenkilöt opastaa etc. Tällä yhtälöllä on todella vaikea saada rakennettua realistisia näyttöjä. Toivoisin että joitakin osioita vietäisiin suoraan työelämään missä arvioinnista huolehtii työnantaja JA työhönopastaja.

    Ainakaan minun kohdallani ei voida kouluttajista puhua, sekopäitä aivan kaikki.

    Äänestä

  • Samir kirjoitti:

    Ainakaan minun kohdallani ei voida kouluttajista puhua, sekopäitä aivan kaikki.

    kerrohan vielä enemmän.

    Äänestä

  • p.b.a member kirjoitti:

    Havaintosi näytöistä pitää hyvin paikkansa; joko ne ovat liian helppoja tai vaikeita. Ongelma on se, että näyttöympäristö pitää rakentaa, maalihenkilöt opastaa etc. Tällä yhtälöllä on todella vaikea saada rakennettua realistisia näyttöjä. Toivoisin että joitakin osioita vietäisiin suoraan työelämään missä arvioinnista huolehtii työnantaja JA työhönopastaja.

    Mutta se on pakko todeta vatista, että 9 kk koulutuksesta ollaan kahdessa jaksossa (yhteensä 2,5 kk) työHARJOITTELUSSA ja useimmat tuntiopettajat ovat päätoimisia vartijoita/esimiehiä. Eli kyllä koulutus on työelämälähtöistä.

    Mutta se, että onko opetuksen teemat ammattitaidon kanssa samoilla linjoilla riippuu liikkaa talon omista mielipiteistä ja kouluttajan omista näkemyksistä.
    Uskon, että useimmat pitkään alalla olleet ovat ainakin joiltain osin samaa mieltä, että jos vartijaksi pääsemiseen vaaditaan pidempi muodollinen koulutus ja jonkinlainen henkilövalinta voisi alan palkkaus ja kiinnostavuus parantua, puhumattakaan ammatin arvostuksesta.

    Itselleni ei tuon 9kk jaksotus ym. ole tiedossa ollutkaan sen enemmän, vain tuo pituus ja sen sijoittuminen "työkkärin vattina" valtaosalla heti alkuun. Yleensä työssä jo toimivat pääosin käyvät aina opsona tai omaehtoisena tuon 1-1,5v mittaisen pätkän. Ja tosiaan Alvaristahan nuo näyttökokeet tulevat, siellä nyt pankissa taitaa olla aivan naurettavista tosi fiksuihin näyttöihin. Koskee toki alaa kuin alaa, jonka näytöt tulevat arvottuina tietopankista.

    Nythän siinäkin muutoksia, muutamassa paikassa näemmä parikymmentä lähipäivää sisältäviä ja tarkoituksella, että työnantajat ilmeisesti olisivat enemmän mukana opiskelijan ohjauksessa ja opetuksessa ihan aidoissa työtehtävissä ym... niin ainakin olen ymmärtänyt. Mutta ainahan nuo elävät ja on eri pilottihankkeita ym. kokeiluja.

    Mutta tosiaan tuon 9kk jaksottelu ei ollutkaan itsellä tiedossa, olen ollut selvillä vain siinä olevan jonkin mittaisen työharjoittelun ja sitten pääosin penkillä istumista. Oikeastaan siis vielä enemmän kiinni sieltä valmistuva aines JOKA TAPAUKSESSA kouluttavista tahoista, kuin alalla jo toimivien koulutuksessa.

    Yhtään nyt enempää yleistämättä, niin kyllä se tuppaa olemaan uskomaton valta ja merkitys alalle tulevalle sillä ensimmäisellä kouluttajalla nelikymppisellä ja muokkaamillaan asenteilla (niitähän ei saisi olla, vaan vain koulutus tarjota josta jokainen itse muodostaa mielipiteensä ja käsityksensä) JA sillä ensimmäisellä perehdyttäjällä.

    Jos kouluttaja kertoo rehvastellen miten pamppua voi käyttää surutta ja vartija on aina oikeassa ja samanlainen on ensimmäinen kollegakontakti työelämässä niin se on aikalailla siinä joskus koko tulokkaan vartijakortti jos liian yksioikoinen ajattelija on ja ottaa kaiken the only truth. Siinä sitten kasvaa näitä joille kertoo poliisi miten saa toimia, kun yritetään änkyttää että mutta mulle sanottiin näin ja näin...

    Vähän offiksi taas tuo loppu, mutta koulutuksen tasoon ja laatuun vain pieni toteamus.

    Äänestä

  • kauan alalla kirjoitti:

    Hyvä pointti tuossa kouluttajan/opastajan roolista. Valitettavasti yleiset käytännöt (todellisuus) ei kohta kylmien faktojen (laki) kanssa. Näissä tilanteista on syntynyt aika haastavia opetustilanteita.
    Parasta käytäntöä näiden sudenkuoppien välttämiseen ei ole, paitsi se että alalle tulija osaa itse muodostaa mielipteen asiasta.

    Itse pidin ainankin VAT:ia todella hyödyllisenä. Omat vat alkoi kartuttamistilaisuudella missä katsottii ketkä soveltuu koulutukseen ketkä ei. Koulutus alkoi sitten 40h kurssilla jonka jälkeen oli 4kk loma jossa toivottii että suurin osa menisi töihin siksi ajaksi niinkui itsekki tein ja voin sanoa että en hommasta tiennyt oikeastaan yhtään mitään ja tuskin oisin sen enempää tiennyt vaikka oltaisi se 100h käyty suoraan kerralla. No kesä meni töissä ja sai jotain käsitystä alasta että minkälaista hommaa on jne. 4kk töissä ja siitä takaisin koulun penkille ja kurssi jatkui 60h kurssilla että saadan se 100h täyteen (siinä vaiheessa olisi voinut jo lopettaa ja lähteä töihin) mutta omasta mielestä en vielä tiennyt tarpeeksi lakiasioista ja muusta töihin liittyvistä asioista joten jatkoin koulua mielenkiinnolla ja asiaa tuli paljon ja sopivaan tahtiin. Omat kouluttajat olivat kyllä todella hyviä ja asiallisia, tosin välillä erikouluttajilla oli aina samoista asioista paljo eri näkemyksiä ja niitä sitten puitiin kaikkien kouluttajien kanssa et miten se homma nyt oikeasti menisi. Siinä sitten työharjottelu alkoi ja meni nopeasti ohi minkä jälkee kyllä koulussa käynti motivaatio hieman laski koska oli päässyt välissä tutustumaan taas työntekoon ja oli aiheesta jo paljon tietoa, mutta kyllä sitä loppuun asti sai väkisin istutettua itsensä ja hyvä niin. Olen tuolla aikasemminki kommentoinut että minusta VAT pitäisi olla pakollinen koska ei siinä 40h tai 100h opi oikeastaan yhtään mitää varsinkin kun niissä on tahti vielä kova. Näyttökokeissa oli kyllä osa aikamoisia pelleilyjä mutta osassa oli ihan asiallistakin niikuin tuossa aikasemmin mainitsittekin et alvari arpoo. Omat näytön arvostelit ja maalihenkilöt hoitivat hommansa lähes kiitettävästi ja kertoivat mikä meni pieleen ja missä olisi parantamista, mutta se oli jossain vähä liian tarkkaa kirjaimellisesti lain mukaan jos ei toiminut niin heti lähti pisteitä kovin, ja vastaanottajat itse sanoivat että ei se ihan noin oikeasti menisi mutta kun paperin mukaan pitää tehdä ni ei mahda minkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

p.b.a member kirjoitti:

Olen havainnut, että tässä foorumissa keskitytään vain oheistöihin tms. tehtäviin mitä vartijoiden ei tarvitsisi tehdä (ainakaan ilman lisää).

Mutta haluan nostaa esille vartijan ammattitaidon ja sen onnistuuko nykyinen "koulutusjärjestelmä" tässä tehtävässä.

Vaaditut taidot ja tiedot riippuvat tehtävästä ja toimeksiantajasta sekä toimintaympäristöstä.
Mutta seuraavat tekijät tulee hallita tehtävästä riippumatta:

• ymmärtää oma rooli turvallisuuskentässä (sisältää oman työn arvostuksen, ammattiylpeyden), ymmärtää työn ennalta ehkäisevän toiminnan luonne sekä asennoitua turvallisuustehtäviin ajatellen kokonaisturvallisuutta, ei vain yhtä suppeaa osa-aluetta
• tuntea ja hallita vartijan työtä ohjaava lainsäädäntö (oikeudet ja velvollisuudet). Vartijan tulee tuntea perustuslaki, laki yksityisestä turvallisuusalasta sekä alaa säätävät eri asteiset asetukset, rikoslaki ja pakkokeinolaki sov. osin. Tarvittaessa tulee tuntea ja hallita työtehtävässä vaaditut säädökset (JV/turvatarkastus yms.) Kaiken kaikkiaan vartijan tulee perehtyä noin 50 eri säädökseen
• osattava käyttää työsään tarvittavaa turvallisuustekniikka (RI-, kulunvalvonta-, kameravalvonta-, paloilmoitin- sekä LVIS -järjestelmiä) arkipäiväisissä tehtävissä ja poikkeustilanteissa
• osattava käyttää vartijan työssään tarvitsemia työvälineitä ja –varusteita
• hallittava asiakaspalvelun perusperiaatteet ja omattava sellaisen käytöksen ettei oman käytöksen takia ajauduta ristiriitatilanteisiin. Hallittava vähintään tyydyttävästi englannin kieli
• ymmärrettävä perusteet ihmisten käyttäytymisestä ja psykologiasta (mm. stressi, mielenterveyden häiriötilanteet, poikkeustilanteiden psykologia yms.)
• omattava sellaiset ihmistenkäsittelytaidot, joilla useimmissa ongelma- ja ristiriitatilanteissa pystytään nämä ratkaisemaan ilman fyysistä voimankäyttöä
• osattava sellaiset suoritusvarmat ja -turvalliset voimankäyttötavat mitkä kestävät oikeudellista tarkastelua. Vartijan on hallittava ne voimankäyttövälineet mitä kantaa työtehtävissä. Vartijalla tulee olla valmiudet selvitä ja auttaa muita myös hätävarjelua vaativissa tilanteissa.
• hallittava vartiointialan yleiset käytännöt ja taktiikat sekä pystyä aina perustelemaan toimintansa
• osattava raportoida ja välittää tietoa arkipäivän ongelmista ja havainnoista, mutta myös poikkeustilanteissa
• hyvä peruskunto ja keskiverto mielenlaatuauttavat selviytymään pääosin tapahtumaköyhistä työtehtävistä aina äärimmäisiin poikkeustilanteisiin

Vartijan ammattitaidon voisi kiteyttää niin, että ammattitaitoa ei ole se kaikki mitä tehdään normaalioloissa vaan se miten toimitaan poikkeustilanteissa.

Valitettavasti nykyinen 100 tunnin peruskurssi ja minimaalinen henkilöiden valinta vartijan ammattiin ei vastaa todellista vartijoiden osaamisen tarvetta vaan painottuu liikaa työpaikka-koulutukseen (esimerkkinä vuosittainen voimankäytön kertaus 4-8 tuntia on ihan vitsi).

Eräässä nimeltä maintsemattomassa AKK:ssa on otettu käyttöön nk. soveltuvuusjakso VAT (työvoimapoliittinenkoulutus), missä 25 oppilaasta valitaan 15-16 suorittamaan vatia. Mielestäni tässä on jo hyvä yritys. Mutta vastaako nykyinen VAT näitä vaatimuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu