Tietääkö kukaan Islamfoorumista?

Onko mahdollista saada Islamoppaan Foorumille jätettyjä OMIA kirjoituksia ja OMIA yksityisposteja itselleen kopioitaviksi? Vanhat salasanathan on mitätöity ja uudelta Foorumilta on poistettu vanhat viestit.

Koska vanha Foorum suljettiin yht'äkkiä ja etukäteen varoittamatta, en arvannut kopioida omia viestejäni ja yksityispostiani omalle kovalevylleni. Joukossa on aineistoa, joka on itselleni niiden kirjoittajana arvokasta. Sama koskee yksityispostiani, jonka haluaisin säilyttää.
10444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sama ongelma minulla, tarkoitus oli tehdä keskustleuista analyysi. Kuu-ukko viittasi, että palveluntarjoajana olisi ollut Saunalahti - viestissään, jossa hän kehui saaneensa forumin suljettua. Itse otin Saunalahden asiakaspalveluun yhteyttä ja pyysin sieltä tietoa/apua asiassa. Kannattanee ehkä kokeilla.

Äänestä
  • Useat omat viestini viittasivat varsin laajaan omaan aineistooni, josta ne ovat eräänlaisia tiivistyksiä ja yksinkertaistuksia. Mikä tarkoittaa sitä, että siellä on - tai oli - mukana paljon eräänlaisia esseentynkiä, joita olisin halunnut myöhemmin työstää ja parannella tai käyttää edelleen raaka-aineistona tutkimustyössä. Siksi niiden menetys on harmi.

    Sitäpaitsi viestini ymmärtääkseni ovat jollain tapaa omaa omaisuuttani. Voin olla väärässäkin.

    Yksityisposti taas on aina yksityispostia ja sen säilyttämisestä tai hävittämisestä haluaisin itse päättää.

    Mutta toinen asia. Kun en ole koskaan kääntynyt minkään palveluntarjoajan puoleen, miten siihen Saunalahden asiakaspalveluun oikein saadaan yhteyttä? (Islamoppaan palautetta en saanut lähtemään, johtunee ehkä oman tietokoneeni asetuksista.)Onko Sinulla nettiosoitetta Saunalahden asiakaspalveluun?

    Äänestä

  • pöllö kirjoitti:

    Useat omat viestini viittasivat varsin laajaan omaan aineistooni, josta ne ovat eräänlaisia tiivistyksiä ja yksinkertaistuksia. Mikä tarkoittaa sitä, että siellä on - tai oli - mukana paljon eräänlaisia esseentynkiä, joita olisin halunnut myöhemmin työstää ja parannella tai käyttää edelleen raaka-aineistona tutkimustyössä. Siksi niiden menetys on harmi.

    Sitäpaitsi viestini ymmärtääkseni ovat jollain tapaa omaa omaisuuttani. Voin olla väärässäkin.

    Yksityisposti taas on aina yksityispostia ja sen säilyttämisestä tai hävittämisestä haluaisin itse päättää.

    Mutta toinen asia. Kun en ole koskaan kääntynyt minkään palveluntarjoajan puoleen, miten siihen Saunalahden asiakaspalveluun oikein saadaan yhteyttä? (Islamoppaan palautetta en saanut lähtemään, johtunee ehkä oman tietokoneeni asetuksista.)Onko Sinulla nettiosoitetta Saunalahden asiakaspalveluun?

    [email protected]

    Jos saat jotain tietoa, niin olethan yhteydessä. Itse en ole vielä saanut vastausta - vain vahvistuksen viestin perillemenosta.

    Äänestä

  • jajh kirjoitti:

    [email protected]

    Jos saat jotain tietoa, niin olethan yhteydessä. Itse en ole vielä saanut vastausta - vain vahvistuksen viestin perillemenosta.

    Sain myös vahvistuksen perillemenosta. Toivottavasti tuo käsittelynumero sata miljoonaa ja risat ei samalla ollut jonotusnumero. Jos on, vastaus jäänee kaukaisten, syntymättömien sukupolvien ihmetykseksi. Joten ei muuta kuin odottamaan.

    Jos itse saat tietoa, olethan myös yhteydessä.

    ...

    Äänestä

Joku sanoi tehneensä ilmiannon ja uhkaili rikosilmoituksen. Silloinhan kirjoitukset tullevat poliisitutkintapöytäkirjojen liitteeksi!

Jos juttu menee oikeuteen, niin paprut tulevat jossakin vaiheessa julkisiksi. Sitten voimme porukalla lunastaa ne ja skannata nettiin halukkaiden tutkittaviksi.

Tosin luulen, että virtuaaliterroristimme pitää huolen, että hänen kirjoituksensa ovat jo bittien hautausmaalla.

Äänestä

Meitä on ainakin pöllö, jajh ja minä, jotka mielellämme tallettaisimme vanhat viestimme islamoppaan foorumista. Yksityisviestitkin olisi kiva katsoa.

Voisiko Taha Islam ystävällisesti vaikuttaa siihen, että vanha islamopas.com:in foorumi tulisi jollekin sivulle selattavaksi vaikka määräajaksi? Silloin kukin voisi kopsata haluamansa viestit ja tarkistaa postinsa. Minusta tämä on kohtuullinen ja asiallinen pyyntö. Foorumi suljettiin varoittamatta!

Äänestä
  • >Voisiko Taha Islam ystävällisesti vaikuttaa siihen, että vanha islamopas.com:in foorumi tulisi jollekin sivulle selattavaksi vaikka määräajaksi?

    En voi.

    Mitäs, jos lähettäisit postia moderaattorille?

    Äänestä

  • Taha Islam kirjoitti:

    >Voisiko Taha Islam ystävällisesti vaikuttaa siihen, että vanha islamopas.com:in foorumi tulisi jollekin sivulle selattavaksi vaikka määräajaksi?

    En voi.

    Mitäs, jos lähettäisit postia moderaattorille?

    >Mitäs, jos lähettäisit postia moderaattorille?

    Sieltä ei koskaan reagoitu ennenkään, joten menetin uskoni heidän haluunsa olla aktiivisia ylläpitäjiä.

    Teitkö rikosilmoituksen tai tutkintapyynnön islamopas.com:in foorumista?

    Äänestä

  • järki käteen kirjoitti:

    >Mitäs, jos lähettäisit postia moderaattorille?

    Sieltä ei koskaan reagoitu ennenkään, joten menetin uskoni heidän haluunsa olla aktiivisia ylläpitäjiä.

    Teitkö rikosilmoituksen tai tutkintapyynnön islamopas.com:in foorumista?

    >Teitkö rikosilmoituksen tai tutkintapyynnön islamopas.com:in foorumista?

    Kirjoitin palveluntarjoajalle (Saunalahti) ja kysyin, onko rikosilmoituksen teko ainoa vaihtoehto. Ilmeisesti ei ollut ja näyttää siltä, että palveluntarjoajan kehoituksesta moderoija/ylläpitäjä "moderoi" palstan.

    Palstaa ei siis suljettu minun ilmiantoni takia, vaan palstan sisällön takia.

    Minulla ei ole ollut mitään yhteyttä moderaattoreihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pöllö kirjoitti:

Onko mahdollista saada Islamoppaan Foorumille jätettyjä OMIA kirjoituksia ja OMIA yksityisposteja itselleen kopioitaviksi? Vanhat salasanathan on mitätöity ja uudelta Foorumilta on poistettu vanhat viestit.

Koska vanha Foorum suljettiin yht'äkkiä ja etukäteen varoittamatta, en arvannut kopioida omia viestejäni ja yksityispostiani omalle kovalevylleni. Joukossa on aineistoa, joka on itselleni niiden kirjoittajana arvokasta. Sama koskee yksityispostiani, jonka haluaisin säilyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu