Tälläiseen asiaan kyselisin teiltä muilta naisilta (ja etenkin siis äideiltä) apua ja vinkkejä, josko joku osaisi jotain fiksua sanoa tähän. Omat aivot tuntuu olevan enemmän tai vähemmän kohmeessa.
Olemme avomieheni kanssa olleet yhdessä vasta kolmisen vuotta. Olemme vielä nuoria (22/24v.) ja opiskelut on kesken vielä hetken aikaa. Kuitenkin ihan vakavissaan seurustellaan ja yhteistä tulevaisuutta hiljalleen rakennetaan. Tarkoituksena mennä naimisiin parin vuoden sisällä. Itse olen hyvin lapsirakas ja on melkein itsestään selvää, että haluan lapsen sitten kun aika on oikea. Mieheni myös haluaa lapsen, mutta vasta sitten kun opiskelut on ohi, eli raskauden yrittämisen voisi aloittaa hänen mielestään aikaisintaan 2-3 vuoden kuluttua. Tämä ei minulle ole ongelma, haluan nauttia tästä kahdestaan olosta vielä, kun siihen on mahdollisuus.
Näin tuntuisi, että eihän tässä mitään ongelmaa ole, mutta:
Olen joutunut lopettamaan hormonaaliset ehkäisyt keväällä terveydellisten syiden vuoksi. Myös kuparikierukka on kielletty minulta tulehdusriskien vuoksi. Eli ainut hyvä ehkäisymuoto meille on gynekologin suosituksesta kondomi. Sitä olemme nyt käyttäneet vajaan puoli vuotta. Kun jätin pillerit pois, puhuin miehelleni tästä, että kondomi on kuitenkin siitä epävarma ehkäisymuoto, että se voi helposti rikkoutua eikä sen rikkoutumista voi aina silmin huomata.
Nyt kun tämä vahingon mahdollisuus on olemassa jotenkin konkreettisemmin kuin hormonaalista ehkäisyä käytettäessä (ainakin siis omasta mielestäni ja myös gynekologi kehotti olemaan erittäin tarkkoina kondomien kanssa, jos raskaus on epätoivottu tässä elämäntilanteessa, minkä siis jo järkikin sanoo) niin tästä aiheesta puhuminen tuntuu miehelle olevan todella vaikeaa.
Kerran jo luulin olevani raskaana, kun pari kuukautta sitten kuukautiset olivat yhtäkkiä 3 viikkoa myöhässä. Alkoivat kyllä sitten myöhässä ja kierto on taas tasoittunut. Tuon kolmen viikon ajan mieheni ei juuri puhunut mitään minulle eikä senkään jälkeen ole saatu asiasta mitään järkevää keskutelua aikaiseksi.
Tämä taas syö minun seksihalujani aika pahasti. En haluaisi koko ajan miettiä, että josko se kondomi menee rikki ja jos tulenkin raskaaksi. Että mitä jos tuo mies vain ottaa ja lähtee, kun elämä ei menekään kuten hän suunnittelee. Kuulosta tyhmältä, tiedän.
Mieheni on hieman sellainen, että pyrkii kontrolloimaan omaa elämäänsä mahdollisimman paljon niiltä osin, kuin sitä voi kontrolloida. Hän tuntuu ajattelevan niin, että tämä ehkäisy on sellainen asia, että sitä hän voi kontrolloida ja ettei siinä niin vain tapahdu vahinkoa. Minä en pidä vahinkoraskautta maata kaatavana asiana, sillä lapsi on tervetullut sitten kun se tulee, oli suunniteltu tai ei, mutta mieheni ei kyllä ajattele niin. Haluaisin puhua tämän asian hänen kanssaan nyt heti läpi, ennen kuin menetän seksihaluni sekä yöuneni tätä ajatellessa. Aina kun yritän ottaa asian esille, mieheni kääntää puheenaiheen muualle tai alkaa vitsailla asian vierestä. Ei suostu ottaa kuuleviin korviinsakaan sitä, jos sanon, että vahinkoraskauden mahdollisuus on silti olemassa ja että tämä asia pitäisi mielestäni puhua läpi niin, että kumpikin tietäisimme toistemme kannan asiaan ja voisin lopettaa turhan stressaamisen. Mies vain ei suostu puhua. Muuten kyllä juttelee aiheesta kuin aiheesta, mutta tämä raskausjuttu taitaa olla liian vaikea puhua. Pelkään, että mieheni on sitä mieltä, että jos nyt tulisin vahingossa raskaaksi, abortti olisi ainut vaihtoehto.
Olemme avomieheni kanssa olleet yhdessä vasta kolmisen vuotta. Olemme vielä nuoria (22/24v.) ja opiskelut on kesken vielä hetken aikaa. Kuitenkin ihan vakavissaan seurustellaan ja yhteistä tulevaisuutta hiljalleen rakennetaan. Tarkoituksena mennä naimisiin parin vuoden sisällä. Itse olen hyvin lapsirakas ja on melkein itsestään selvää, että haluan lapsen sitten kun aika on oikea. Mieheni myös haluaa lapsen, mutta vasta sitten kun opiskelut on ohi, eli raskauden yrittämisen voisi aloittaa hänen mielestään aikaisintaan 2-3 vuoden kuluttua. Tämä ei minulle ole ongelma, haluan nauttia tästä kahdestaan olosta vielä, kun siihen on mahdollisuus.
Näin tuntuisi, että eihän tässä mitään ongelmaa ole, mutta:
Olen joutunut lopettamaan hormonaaliset ehkäisyt keväällä terveydellisten syiden vuoksi. Myös kuparikierukka on kielletty minulta tulehdusriskien vuoksi. Eli ainut hyvä ehkäisymuoto meille on gynekologin suosituksesta kondomi. Sitä olemme nyt käyttäneet vajaan puoli vuotta. Kun jätin pillerit pois, puhuin miehelleni tästä, että kondomi on kuitenkin siitä epävarma ehkäisymuoto, että se voi helposti rikkoutua eikä sen rikkoutumista voi aina silmin huomata.
Nyt kun tämä vahingon mahdollisuus on olemassa jotenkin konkreettisemmin kuin hormonaalista ehkäisyä käytettäessä (ainakin siis omasta mielestäni ja myös gynekologi kehotti olemaan erittäin tarkkoina kondomien kanssa, jos raskaus on epätoivottu tässä elämäntilanteessa, minkä siis jo järkikin sanoo) niin tästä aiheesta puhuminen tuntuu miehelle olevan todella vaikeaa.
Kerran jo luulin olevani raskaana, kun pari kuukautta sitten kuukautiset olivat yhtäkkiä 3 viikkoa myöhässä. Alkoivat kyllä sitten myöhässä ja kierto on taas tasoittunut. Tuon kolmen viikon ajan mieheni ei juuri puhunut mitään minulle eikä senkään jälkeen ole saatu asiasta mitään järkevää keskutelua aikaiseksi.
Tämä taas syö minun seksihalujani aika pahasti. En haluaisi koko ajan miettiä, että josko se kondomi menee rikki ja jos tulenkin raskaaksi. Että mitä jos tuo mies vain ottaa ja lähtee, kun elämä ei menekään kuten hän suunnittelee. Kuulosta tyhmältä, tiedän.
Mieheni on hieman sellainen, että pyrkii kontrolloimaan omaa elämäänsä mahdollisimman paljon niiltä osin, kuin sitä voi kontrolloida. Hän tuntuu ajattelevan niin, että tämä ehkäisy on sellainen asia, että sitä hän voi kontrolloida ja ettei siinä niin vain tapahdu vahinkoa. Minä en pidä vahinkoraskautta maata kaatavana asiana, sillä lapsi on tervetullut sitten kun se tulee, oli suunniteltu tai ei, mutta mieheni ei kyllä ajattele niin. Haluaisin puhua tämän asian hänen kanssaan nyt heti läpi, ennen kuin menetän seksihaluni sekä yöuneni tätä ajatellessa. Aina kun yritän ottaa asian esille, mieheni kääntää puheenaiheen muualle tai alkaa vitsailla asian vierestä. Ei suostu ottaa kuuleviin korviinsakaan sitä, jos sanon, että vahinkoraskauden mahdollisuus on silti olemassa ja että tämä asia pitäisi mielestäni puhua läpi niin, että kumpikin tietäisimme toistemme kannan asiaan ja voisin lopettaa turhan stressaamisen. Mies vain ei suostu puhua. Muuten kyllä juttelee aiheesta kuin aiheesta, mutta tämä raskausjuttu taitaa olla liian vaikea puhua. Pelkään, että mieheni on sitä mieltä, että jos nyt tulisin vahingossa raskaaksi, abortti olisi ainut vaihtoehto.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä en tuossa näe muuta ratkaisua kuin yrittämisen kerta toisensa jälkeen. Ottaa ihan aika keskustelulle, situttaa mies alas ja sanoa että kirtele minkä tahdot, tämä asia puidaan nyt, minä tarvitsen sitä. Tämä on pakko tehdä. Suuttukoon, kaarrelkoon, palaa sinä aina takaisin lähtöpisteeseen jos tarvis on. Sitkeästi.
Sehän on kai itsestään selvää että jos vahinko sattuu, aborttia ei aleta harkitsemaan koska lapsi on kuitenkin haluttu asia. Eiksni?
Minä luulen että mies ei asiasta suostu puhumaan koska a)jos hän ilmaisee jyrkän knnan, pelkä että sinä häivyt, jos taas myönteisen kannan, sinä käytät sitä kimmokkeena haluta tehdä lapsi heti. b)ei halau tehdä päätöstä, ja odottaa että sinä ja kohtalo päättävät hänen puolestaan, jolloin hän voi kiukutella ja kapinoida miten tahtoo eikä tunne siitä syyllisyyttä. Jos hän tekee tietoisen päätöksen itse, hän on myös vastuussa siitä. Se ei monelle sovi. Ehkä hän haluaa säilyttää mahdollisuuden sanoa "en mä tätä ikinä halunnut" kun elämä käy raskaaksi lapsen tullessa? Mene ja tiedä.
Hienoisten pakkotoimien käyttö asian saamisessa päätökseen on tarpeen, mahdollisesti. Kysy kuitenkin mieheltä johtuuko vaikeneminen edellä mainituista syistä. Siitäkin voi saada aikaan edes jonkinlaisen avautumisen "no ei se yt tota ole" niin, mitä sitten?
***
apteekista saatavia ehkäisykapseleita?
Yksi kapseli emättimeen ennen yhdyntää. Silloin ei aina tarvitsis kortonkeja käyttää.
..ja sano miehellesi, että ennen kuin asia on puhuttu halki, seksiä ei tule. Piste. Abortti on ihan halvatun rankka asia ja jos itsellesi asia olisi ok, niin tulisit katumaan sitä. Jos miehesi ei pysty kantamaan vastuuta nyt, miten sitten myöhemminkään?
Mieti myös sitä onko perfektionismiin ja elämän kontrollointiin pyrkivästä miehestä lainkaan isäksi! Lasten elämää, persoonaa ja käytöstä mieleisekseen muokkaava isä on lapsen mielenterveydelle erittäin haitallinen. Varsinkin tyttölapset ryhtyvät herkästi kilvoittelemaan kiltteydellä isän hyväksynnästä ja saavat siitä huonon itsetunnon. Huono isäsuhde altistaa lapset myöhemmin hyväksikäytölle ja epäterveelle parisuhteelle.
Missään nimessä en hänen kanssaan sinuna perhettä perustaisi ennen kuin miehelle on selvää, ettei hän pysty kontrolloimaan elämäänsä samalla tavalla enää lasten synnyttyä.
Anteeksi että sanoin asian näin suoraan, mutta mielestäni sinun pitäisi miettiä erittäin tarkasti onko miehesi tulevien lastesi arvoinen.