Katainen puhuu johdonmukaisesti arvojensa mukaan

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=133347

"Yksi kokoomuksen "järkivihreän energiapolitiikan" tavoitteista Kataisen mukaan on saattaa Suomi omavaraiseksi suhteessa nykyiseen ydinsähkön tuontiin Venäjältä."
179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Luulisi meidän turvallisuutemme ja riippumattomuutemme kannalta olevan tärkeää, että meillä sähköä tulisi olla riittävästi ja mielellään peräti vientiin. Saisimme todella tarvittavia vientituloja kattamaan kasvavaa tuontia, esim elintarvikkeita tuodaan vuodesta toiseen yhä enemmän. Valitettavasti meillä kepu asettaa omat pienet intressit (kepun perusäänestäjät) suomalaisten intressien edelle. Kepu haaveilee ilmastonvarjolla tekevänsä vuosisadan tulon-ja verojensiirron pienelle määrälle kepulaisia. Heitä ei kiinnosta teollisuuden pysyminen suomessa pätkääkään. No, routa porsaan kotia ajaa ja onneksi muilla on sanansa sanottavana asiaan. Vanhanen huhhailee tuulimyllyillään ja Pekkarinen risupaketeillaan.
VTT tutkimusten mukaan kannattavuutta ei tule olemaan kummallakaan vaihtoehdolla. Pienimuotoisesti ja paikallisesti niistä on kyllä hyötyä, mutta kysymys kuuluu, miksi muiden olisi ne rahoitettava??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokoomus herättää luottamusta kirjoitti:

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=133347

"Yksi kokoomuksen "järkivihreän energiapolitiikan" tavoitteista Kataisen mukaan on saattaa Suomi omavaraiseksi suhteessa nykyiseen ydinsähkön tuontiin Venäjältä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu