Naurattaa.

Yritykseemme tuli maksumuistustus maksamattomasta yksityisestä pysäköinninvalvonnasta. Käytössämme on Ford Fiesta jota jokainen saa tarvittaessa lainata työtarkoituksiin. Ajopäiväkirjaa autosta ei pidetä, koska siitä ei haeta myöskään vähennnyksiä. Nyt onkin hauska asia.... kuka on tehnyt sopimuksen pysäköintialueen vuokraamisesta tai siihen mahdollisesti kohdistuvista sanktioista. Yhtiömme nimenkirjoitusoikeus on toimitusjohtajalla ja kahdella hallituksen jäsenellä yhdessä. Kukaan heistä ei aja kyseistä Ford Fiestaa. Nyt sitten mietia että miten tuo Ford Fiesta on voinut tehdä sopimuksen yrityksen puolesta? Myynti eikä tuotantojohtajalla ole nimenkirjoitusoikeutta, mutta jostain syystä tuolla pienellä autolla sellainen tuntuu olevan. Yleensä olen kohtelias ihminen, mutta tässä vaiheessa pakko sanoa näille pysäköinnin ammattilaisille.. imekää tattianne. Tervetuloa selvittämään kuka on ajanut kyseisellä Fiestalla ja milloinkin.
201006
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Johan oikeudessa tuo on kerrottu että se on valvontafirman tehtävä selvittää kuljettaja, ja se ei ole mahdotonta, joten senkun selvittävät kuljettajan, ei se sun tehtävä ole

Äänestä

Olen jo maksanut yksityisen valvonnan maksun. Nyt tuli mieleen että se ei ole rangaistusluonteinen viranomaismaksu. Summa ei ole iso, mutta kokeilen laittaa sen alv osuuden vähennyksiin. Asia ei ole ilmeisesti ihan yksioikoinen. Saas nähdä miten käy. Olen alv velvollinen ja saamani pysäköintimaksu pitää sisällään alv:n.

Äänestä

Kyllähän auto tietysti voi tehdä pysäköintisopimuksia itsekseenkin...:

http://www.youtube.com/watch?v=XgMEn05rzEM

Ainahan sakkofirma voi tietysti haastaa auton oikeuteen, ja koettaa sitten ulosmitata neljäkymppiä viemällä autosta vaikka pakoputken pätkän...

Äänestä
  • Sitä odotellesa taitaa kuitenkin parcomille ja park patrolille iskeä kassakiriisi. Saisikohan vedonlyönti kohteeksi sen milloin park patrolilta loppuu rahat ja luotottajat. Mustosen pojan unelmat kaatuu taas kerran.

    Äänestä

Tuota onkin tullu mietittyä, että millä parkkifirma aikoo selvittää kuljettajan silloin kun auto on firman omistuksessa. Yksikään firma ei varmaan lähde selvittämään parkkifirmoille kuka autolla on ajanut, eikä parkkifirma voi haastaa firmaa oikeuteen sillä perusteella että omistaja=kuljettaja.

Äänestä
  • Kun täällä nyt tehdään asioista yksinkertaisia keskittymällä vain yksityisiin valvontafirmoihin, niin miten sama näyttövelvollisuus toteutuu julkisen sektorin valvonnan kohdalla?

    Olen useasti saanut parkkisakon, siis siltä kunnalliselta puolelta, enkä taatusti yhdessäkään tapauksessa ole ollut auton kuljettaja. Itse asiassa kyseessä on kahdesti ollut myyty auto, jota uusi omistaja ei ole rekisteröinyt nimiinsä.

    Kyllä ne sakot perintään menivät, kaikista selittelyistä ja näytöistä huolimatta. Minun ne piti maksaa.

    Tapauksista on kyllä aikaa muutama vuosi, joten liekö käytäntö ja näyttövelvollisuus jotenkin muuttunut?

    Oli miten oli, minusta on typerää haukkua vain yhtä puuta.

    Äänestä

  • En taatusti ajanut kirjoitti:

    Kun täällä nyt tehdään asioista yksinkertaisia keskittymällä vain yksityisiin valvontafirmoihin, niin miten sama näyttövelvollisuus toteutuu julkisen sektorin valvonnan kohdalla?

    Julkinen valvonta perustuu lakiin ja siinä pätee haltijavastuu. Yksityisen valvojan kirjoittamat maksut on käräjäoikeudessa tuomittu lainvastaisiksi. Siinä on valtava ero.

    vastinetta tai et ole sitä tehnyt.Sillä jos auto on oikeasti myyty ja olet asian hoitanut kunnolla ei sinulle tule maksuun yhtään pysäköinti virhemaksua. mutta jos et ole tehnyt asian mukaisten dokumenttien kera valitusta, niin se on oma virheesi, ei muiden, sillä sitä maksua ei peritä, kun vain todistat kauppa päivän.Heikko yritys pelotella maksulla

    Äänestä

  • Lainkuuliainen autoilija kirjoitti:

    Julkinen valvonta perustuu lakiin ja siinä pätee haltijavastuu. Yksityisen valvojan kirjoittamat maksut on käräjäoikeudessa tuomittu lainvastaisiksi. Siinä on valtava ero.

    Vastauksessasi sotkit kaksi täysin eri asiaa yhdeksi ja samaksi. Kovin on vaikeata pysyä asiassa silloin päässä kuohuu viha ja raivo?

    Edelleenkin ihmettelen miksi yksityisellä valvonnalla on kaikkien mielestä näyttövastuu siitä kuka oli kuljettaja, mutta julkisella sektorilla ei ole näyttövastuuta.

    Ja usko huviksesi että Vantaan käräjäoikeuden päätöksellä ei ole tasan mitään tekemistä tämän periaatteellisen kysymyksen kanssa - harmittaa sinua yksityinen valvonta tai ei.

    Äänestä

  • huono tekemään kirjoitti:

    vastinetta tai et ole sitä tehnyt.Sillä jos auto on oikeasti myyty ja olet asian hoitanut kunnolla ei sinulle tule maksuun yhtään pysäköinti virhemaksua. mutta jos et ole tehnyt asian mukaisten dokumenttien kera valitusta, niin se on oma virheesi, ei muiden, sillä sitä maksua ei peritä, kun vain todistat kauppa päivän.Heikko yritys pelotella maksulla

    Minulla ei ole mitään intoa pelotella ketään maksuilla. Totesin vain faktan. Autot ovat olleet minun nimissäni, eikä ainakaan tuolloin auttanut mitään se, että minulla oli kopio luovarista. Asia katsottiin ajoneuvorekisterin mukaan.

    Saattaa olla että nyt on toisin.

    Edelleen huomautan, että ainakin kahdessa muussa tapauksessa kuljettaja oli työntekijäni. Eipä siinäkään selittely auttanut. Auto kun oli minun nimissäni. Piste.

    Äänestä

  • Tapasi mukaan? kirjoitti:

    Vastauksessasi sotkit kaksi täysin eri asiaa yhdeksi ja samaksi. Kovin on vaikeata pysyä asiassa silloin päässä kuohuu viha ja raivo?

    Edelleenkin ihmettelen miksi yksityisellä valvonnalla on kaikkien mielestä näyttövastuu siitä kuka oli kuljettaja, mutta julkisella sektorilla ei ole näyttövastuuta.

    Ja usko huviksesi että Vantaan käräjäoikeuden päätöksellä ei ole tasan mitään tekemistä tämän periaatteellisen kysymyksen kanssa - harmittaa sinua yksityinen valvonta tai ei.

    On se että virallisisa maksuissa pätee laki rangaistusmaksuista.

    Ja oissa huijassakoissa on kyse taas sopimuksesta, kahden osapuolen välillä.

    Äänestä

  • Tapasi mukaan? kirjoitti:

    Vastauksessasi sotkit kaksi täysin eri asiaa yhdeksi ja samaksi. Kovin on vaikeata pysyä asiassa silloin päässä kuohuu viha ja raivo?

    Edelleenkin ihmettelen miksi yksityisellä valvonnalla on kaikkien mielestä näyttövastuu siitä kuka oli kuljettaja, mutta julkisella sektorilla ei ole näyttövastuuta.

    Ja usko huviksesi että Vantaan käräjäoikeuden päätöksellä ei ole tasan mitään tekemistä tämän periaatteellisen kysymyksen kanssa - harmittaa sinua yksityinen valvonta tai ei.

    kun tutustuu lakiin pysäköinnistä ja oikeudesta määrätä pysäköinti virhemaksu.Se laki on aika yksiselitteinen.Siellä mainitaan nämä ammatti ryhmät joilla tämä oikeus on.Ja siellä ei lue , että näitä maksuja saisi joku yksityinen yhtiö periä.Ainoastaa poliisilla ja kuntien pysäköinti viranomaisilla on tämä oikeus.YKSINKERTAISTA, kuten valituksen tekeminen pysäköinti virhemaksusta, jos autosta on tehty asian mukaiset paperit ja ilmoitettu omistajan vaihdoksesta rekisterin pitäjälle.Mutta jos on hyvä uskoinen ja jättää asian ostajan kontolle, voi valmistua vaikeuksiin.SIIS PYSÄKÖITI VIRHEMAKSUN VOI MÄÄRÄTÄ VAIN VIRANOMAINEN

    Äänestä

  • Miksi pelottelisin? kirjoitti:

    Minulla ei ole mitään intoa pelotella ketään maksuilla. Totesin vain faktan. Autot ovat olleet minun nimissäni, eikä ainakaan tuolloin auttanut mitään se, että minulla oli kopio luovarista. Asia katsottiin ajoneuvorekisterin mukaan.

    Saattaa olla että nyt on toisin.

    Edelleen huomautan, että ainakin kahdessa muussa tapauksessa kuljettaja oli työntekijäni. Eipä siinäkään selittely auttanut. Auto kun oli minun nimissäni. Piste.

    idiootti joka tietää kuinka toimia vai sinä, joka ei tiedä.Siis kun myyt auton, hoidat myös omistajan vaihdon rekisteriin ja olet tyytyväinen.Tai olet hoitamatta ja uskot kun joku sanoo sen tekevänsä.Siis jos asiaa ajattelee, niin sinä olet i... eikä asia vatvomalla muuksi muutu

    Äänestä

  • eron ymmärtää kirjoitti:

    kun tutustuu lakiin pysäköinnistä ja oikeudesta määrätä pysäköinti virhemaksu.Se laki on aika yksiselitteinen.Siellä mainitaan nämä ammatti ryhmät joilla tämä oikeus on.Ja siellä ei lue , että näitä maksuja saisi joku yksityinen yhtiö periä.Ainoastaa poliisilla ja kuntien pysäköinti viranomaisilla on tämä oikeus.YKSINKERTAISTA, kuten valituksen tekeminen pysäköinti virhemaksusta, jos autosta on tehty asian mukaiset paperit ja ilmoitettu omistajan vaihdoksesta rekisterin pitäjälle.Mutta jos on hyvä uskoinen ja jättää asian ostajan kontolle, voi valmistua vaikeuksiin.SIIS PYSÄKÖITI VIRHEMAKSUN VOI MÄÄRÄTÄ VAIN VIRANOMAINEN

    kohta muuttuu laki siten että myös yksityiset yritykset

    Äänestä

  • viranomainen mutta kirjoitti:

    kohta muuttuu laki siten että myös yksityiset yritykset

    Seuraavaksi varmaan myymäläetsivät sakottavat yksityisesti näpistelijöitä ja vartijat kadulle kuseksijoita? Vittuako me kohta viranomaisilla tehdään, pystyyhän nuo rangaistukset hoitamaan yksityinenkin taho. hah.hah.
    Otahan nyt vähän jäitä hattuun.
    Toiseksi, vaikka laki tulisikin joskus voimaan toivomallasi tavalla, ei sitä kuitenkaan voi käyttää takautuvasti.

    Äänestä

  • Höpön höpön kirjoitti:

    otettiinhan just käyttöön puunmyynnin verokohtelun määrittävä lakikin joka tuli voimaan takautuvasti.

    kyllä se rangaistusoikeus nyt valitettavasti on tulossa yksityisille yrityksille, samalla periaatteella kuin se on jo lappuliisoilla.

    Äänestä

  • hyvä uskoinen kirjoitti:

    idiootti joka tietää kuinka toimia vai sinä, joka ei tiedä.Siis kun myyt auton, hoidat myös omistajan vaihdon rekisteriin ja olet tyytyväinen.Tai olet hoitamatta ja uskot kun joku sanoo sen tekevänsä.Siis jos asiaa ajattelee, niin sinä olet i... eikä asia vatvomalla muuksi muutu

    Taisinpa kirjoittaa, että muissa tapauksissa autoani kuljettivat TYÖNTEKIJÄNI.

    Kenellä näyttötaakka siitä kuka ajoi?

    Fakta on se, että sakot tulivat ajoneuvorekisteritietojen perusteella, eikä siinä auttanut selittely suuntaan eikä toiseen.

    Joten ilmeisesti olet idiootti, kun et selkeää tekstiä ymmärrä. Tiedoksi sinulle, että nykyisen käytännön mukaan erillisiä luovareita ei käytetä, vaan vakuutuksia myöten kaiken tulisi myyjän osalta katketa sillä allekirjoitetulla ilmoitusosalla. Näin ei kuitenkaan läheskään aina käy, vaikka uusi omistaja rekisteröi kapineen ajoissa omiin nimiinsä.

    Sinun en esiintyisi edes tässä myyntiasiassa kovin viisaana minuun nähden, koska minä myyn ja luovutan vuosittain yli 300 ajoneuvoa.

    Jutun pointti on yhä edelleenkin se että yksityiseltä vaaditaan näyttötaakkaa, julkiselta sektorilta ei. Asia johon kannattaisi kiinnittää huomiota.

    Äänestä

  • Tapasi mukaan? kirjoitti:

    Vastauksessasi sotkit kaksi täysin eri asiaa yhdeksi ja samaksi. Kovin on vaikeata pysyä asiassa silloin päässä kuohuu viha ja raivo?

    Edelleenkin ihmettelen miksi yksityisellä valvonnalla on kaikkien mielestä näyttövastuu siitä kuka oli kuljettaja, mutta julkisella sektorilla ei ole näyttövastuuta.

    Ja usko huviksesi että Vantaan käräjäoikeuden päätöksellä ei ole tasan mitään tekemistä tämän periaatteellisen kysymyksen kanssa - harmittaa sinua yksityinen valvonta tai ei.

    Esitin sen, miten nämä kaksi valvontamuotoa eroavat laissa. Esitin myös, että Vantaan käräjäoikeuden tomion mukaan yksityisellä valvojalla ei ole oikeutta antaa maksuja edes ajajalle - vielä vähemmän haltijalle. Kaikki nämä liittyvät juuri tähän asiaan. Tunnetta tässä ei ole mukana - vain järkeä ja tietoa.

    Äänestä

  • Se varsinainen fakta! kirjoitti:

    Taisinpa kirjoittaa, että muissa tapauksissa autoani kuljettivat TYÖNTEKIJÄNI.

    Kenellä näyttötaakka siitä kuka ajoi?

    Fakta on se, että sakot tulivat ajoneuvorekisteritietojen perusteella, eikä siinä auttanut selittely suuntaan eikä toiseen.

    Joten ilmeisesti olet idiootti, kun et selkeää tekstiä ymmärrä. Tiedoksi sinulle, että nykyisen käytännön mukaan erillisiä luovareita ei käytetä, vaan vakuutuksia myöten kaiken tulisi myyjän osalta katketa sillä allekirjoitetulla ilmoitusosalla. Näin ei kuitenkaan läheskään aina käy, vaikka uusi omistaja rekisteröi kapineen ajoissa omiin nimiinsä.

    Sinun en esiintyisi edes tässä myyntiasiassa kovin viisaana minuun nähden, koska minä myyn ja luovutan vuosittain yli 300 ajoneuvoa.

    Jutun pointti on yhä edelleenkin se että yksityiseltä vaaditaan näyttötaakkaa, julkiselta sektorilta ei. Asia johon kannattaisi kiinnittää huomiota.

    hyväuskoinen i... . Kolmesataa autoa vuodessa ja et hommaa osaa.Laki antaa viranomaiselle luvan antaa pysäköinti sakot tai pysäköinti virhemaksun.Muttei anna sitä yksityiselle firmalle.OLIKO LIIAN VAIKEA asia käsittää.Ja kun sinä ja minä teemme sopimuksen, kait me alle kirjoitamme sen ja sitten vahvistamme sen voimassa olon.Vai teeenkö minä yksipuolisesti sopimuksen jossas sinä maksat minulle aina kun avaat suusi? P.s . siellä laissa näistä pysäköinti virhemaksuista on maininta auton omistajasta ja hänen vastuistaan, mutta missä laissa ei lue, että minä olen vastuussa sinulle autoni tekemisistä. P.s.s. kait kuka tahaansa kuumenee, kun sanoo saman asian sata kertaa ja toinen vain inttää.OPETTELE YMMÄRTÄMÄÄN LUKEMASI

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    otettiinhan just käyttöön puunmyynnin verokohtelun määrittävä lakikin joka tuli voimaan takautuvasti.

    kyllä se rangaistusoikeus nyt valitettavasti on tulossa yksityisille yrityksille, samalla periaatteella kuin se on jo lappuliisoilla.

    eikä varsinkaan takautuvasti

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kirje tuli kirjoitti:

Yritykseemme tuli maksumuistustus maksamattomasta yksityisestä pysäköinninvalvonnasta. Käytössämme on Ford Fiesta jota jokainen saa tarvittaessa lainata työtarkoituksiin. Ajopäiväkirjaa autosta ei pidetä, koska siitä ei haeta myöskään vähennnyksiä. Nyt onkin hauska asia.... kuka on tehnyt sopimuksen pysäköintialueen vuokraamisesta tai siihen mahdollisesti kohdistuvista sanktioista. Yhtiömme nimenkirjoitusoikeus on toimitusjohtajalla ja kahdella hallituksen jäsenellä yhdessä. Kukaan heistä ei aja kyseistä Ford Fiestaa. Nyt sitten mietia että miten tuo Ford Fiesta on voinut tehdä sopimuksen yrityksen puolesta? Myynti eikä tuotantojohtajalla ole nimenkirjoitusoikeutta, mutta jostain syystä tuolla pienellä autolla sellainen tuntuu olevan. Yleensä olen kohtelias ihminen, mutta tässä vaiheessa pakko sanoa näille pysäköinnin ammattilaisille.. imekää tattianne. Tervetuloa selvittämään kuka on ajanut kyseisellä Fiestalla ja milloinkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu