Verkostojen

Eräs amerikkalainen firma on rasittavuuteen asti painostanut vanhojen koulukaverieni kautta minua liittymään mukaan verkostoonsa. Periaatteessa en luulisi olevan heille millään lailla kiinnostava; toimistotyötä tekevä pienten lasten äiti jolla ei ole ylimääräistä aikaa panostaa mihinkään iltatyönä tehtävään myyntiin. Tämä ei kuulema ole ongelma, sillä myydä ei tarvitsisi, riittää kun hankkisin kolme ihmistä jotka rakentaa bisneksen ja saisin 42000 euroa vuodessa. Ei auta vaikka selitän ansaitsevani nykyisin enemmän, silti joka viikko joku josta en ole vuosiin kuullut soittaa ja pyytää kuulemaan mahdollisuudesta. Yksi sanoi firman nimen, muut sanovat että se kerrotaan kun tulen kuulemaan. Tälläinen piilottelu kuulostaa että ihan rehellisellä asialla ei soitella. Eikö värvääjät ymmärrä että tällä menettelyllä syntyy vastenmielisyys sekä värvääjää että heidän edustamaansa firmaa kohtaan.
282096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Kyseessä on Amway jonka pyramidipeli on kaatumaisillaan.

Äänestä
  • Homman todellinen bisnes on liiketoimintamahdollisuuden myynti eli käytännössä kyseessä on laiton rahankeräys. Sekin toimii aika huonosti, sillä ilmeisesti Suomessa ei ole yhtään ihmistä joka elättää itsensä tällä touhulla.

    Äänestä

  • rekvisiittaa kirjoitti:

    Homman todellinen bisnes on liiketoimintamahdollisuuden myynti eli käytännössä kyseessä on laiton rahankeräys. Sekin toimii aika huonosti, sillä ilmeisesti Suomessa ei ole yhtään ihmistä joka elättää itsensä tällä touhulla.

    Jos olet tasolla 1 eli aloittanut pelin Suomessa. Tai tasolla 2 ja 3 eli aloittajan serkku tai hänen tyttärensä. Jos sen sijaan olet vasta tasolla 6 tai alempi, niin kiitos osanotosta, näin alas ei isoja rahoja jaeta.

    Äänestä

Mikä Amway on määrittelemään mikä summa takaa taloudellisen riippumattomuuden? Tiedoksi vaan että maassa on paljon enemmän kun 2% ihmisiä jotka tienaa vuodessa 42000 jonka Amway on julistanut rikkaan rajaksi. Kuulema 21%:lla tienaa 2000/kk joka on reilusti alle suomalaisen naisen keskipalkan.

Äänestä
  • "Kuulema 21%:lla tienaa 2000/kk joka on reilusti alle suomalaisen naisen keskipalkan."

    Jos tämä tieto on amwayltä peräisin, taitaa kysymys olla liikevaihdosta. Kun liikevaihdosta vähennetään ensin toiminnan kulut ja verot päästään lähemmäs sitä varsinaista tienaamista.

    Äänestä

  • ja vellit sekaisin kirjoitti:

    "Kuulema 21%:lla tienaa 2000/kk joka on reilusti alle suomalaisen naisen keskipalkan."

    Jos tämä tieto on amwayltä peräisin, taitaa kysymys olla liikevaihdosta. Kun liikevaihdosta vähennetään ensin toiminnan kulut ja verot päästään lähemmäs sitä varsinaista tienaamista.

    Siis sellainen tulo millä voi ostaa muualtakin kun omasta kaupasta on siis tonnin luokkaa kuukaudessa? Mitä porukkaa sinne kutsutaan jos tälläinen tulotaso houkuttaa mukaan.

    Äänestä

Amway se siellä kolkuttelee vanhojen koulukaveriesi, nykyisten aivopestyjen vm-zombieiden kautta. Yksi tuttavani hurahti tähän paholaislahkoon, ja juuri näin hänet opetettin lähestymään kaikkia sukulaisiaan ja tuttaviaan: hän on perustanut bisneksen, tulkaa esittelyy, juu ei ole verkostomarkkinontia vaan eräänlaista nettikaupan ja vm:n yhdistelmää mutta kyllä hän on itsenäinen liikkeenharjoittaja, tuotteet on hyviä ja niitä on paljon... Nimenomaan suoraan kielsi, kun kysyin onko vm:ää. Nimenomaisesti suoraan kieltäytyi kertomasta puhelimessa firman nimeä, kun sitä suoraan kysyin, se(kin) kuulemma selviäisi sitten esittelyssä. Kävin kuuntelemassa esittelyn, koska hän pyysi ja pyysi. Ei yllättänyt, että asialla oli Amway. En liittynyt, en ostanut ensimmäistäkään ylihinnoiteltua tuotetta mitään kautta. Kyselin, oliko tästä upeasta uudesta bisneksestä tehty (tai ylälinjalta nähty) mitään kannattavauuslaskelmia, tuloennusteita, yms. Ei tietenkään. Hommaan oli lähdetty hurmoshengessä, täysin vailla muita "tietoja" kuin suullisia väitteitä omalta ylälinjalta. Ei ollut esittää faktoja, vain "unelmia" ja "visioita". Niinkuin niitä nyt ei voisi olla muunlaisiakin, tai muilla kuin vm-bisneshörhöillä. Kun kehtasin esittää kovia kysymyksiä ja vastakkaisia argumentteja selkeän matematiikan kautta, lukeudun nykyään heidän entisiin tuttaviinsa, yhteys katkaistiin sieltä päin.

Äänestä
  • perustuu siihen tietoon miksi juuri sinä haluat sitä tehdä?! Tämän takia unelmat ja visiot ovat niin tärkeitä. Kaikki muu tulee kaukana tämän jälkeen. Ilman omaa motiivia tehdä bisnestä itselle, koko muusta toiminnasta ei tule mitään. Tämä on kaiken peruslähtökohta. Koko tämä vastaus on sinulta hukassa. Kukaan muu kuin sinä itse ei tiedä tähän vastausta. Vasta kuin tiedät vastauksen tähän voit alkaa opettelemaan niitä bisnesrutiineja, jotka ovat välttämättömiä jos haluat rahaa tästä.

    "aivopestyjen vm-zombieiden", "paholaislahkoon", "vm-bisneshörhöillä"...... Tämä kertookin jo kaiken oleellisen sinun asenteesta. Bisneksessä voi menestyä vain positiiviset ihmiset.

    Amway on 50 vuotta vanha yritys, jolla on 7,1 miljardin dollarin liikevaihto ja on tämän alan maailman suurin yritys. Yksinkertaistettuna vaikka näin. Se on bisnes jota kuka tahansa voi tehdä. Se jakaa bonusta samalla tavalla kuin S tai K kauppa, syntyneestä liikevaihdosta. Amway maksaa bonusta 3-21%:iin. Sinun vastuulle jää asiakashankinta ja kassajonojen rakentaminen. Ihmiset joille tämä on mahdollisuus aloittaa oman uran tässä ja ne joilta tulee vain huutoa ,ei aloita. Jokainen voi valita kumpaan ryhmään haluaa kuulua.

    Äänestä

  • liiketoiminta kirjoitti:

    perustuu siihen tietoon miksi juuri sinä haluat sitä tehdä?! Tämän takia unelmat ja visiot ovat niin tärkeitä. Kaikki muu tulee kaukana tämän jälkeen. Ilman omaa motiivia tehdä bisnestä itselle, koko muusta toiminnasta ei tule mitään. Tämä on kaiken peruslähtökohta. Koko tämä vastaus on sinulta hukassa. Kukaan muu kuin sinä itse ei tiedä tähän vastausta. Vasta kuin tiedät vastauksen tähän voit alkaa opettelemaan niitä bisnesrutiineja, jotka ovat välttämättömiä jos haluat rahaa tästä.

    Outoa, sillä tämän Amway-hörhön viestissä on jopa jotakin faktaa. Mutta onnex sentään voi tunnistaa "matrat" tästäkin viestistä.

    Ensinäkin Amway (tai tarkemmin Alticor-konserni) ei ole vanhin eikä suurin tämänlaista myyntiä tekevistä firmoista. Esimerkiksi jenkkiläinen Avon on suurempi, vanhempi ja maksaa paremmat prosentit. Eikä värvää uusia höynäyte... anteeksi, jäseniä niin kärkkäästi.

    Ja Kesko on suurempi liikevaihdoltaan. Eikä Keskon tuotteet ole niin kalliita. Ja Keskostakin saat bonusta ja paljon vähemmällä vaivalla.

    Mutta jos olet ahne... anteeksi, sinulla on "unelmia", niin Amway tarjoaa valmiin konseptin, jolla peräti 2 % jäsenistä saa jonkinlaisen tulotason..

    Äänestä

  • liiketoiminta kirjoitti:

    perustuu siihen tietoon miksi juuri sinä haluat sitä tehdä?! Tämän takia unelmat ja visiot ovat niin tärkeitä. Kaikki muu tulee kaukana tämän jälkeen. Ilman omaa motiivia tehdä bisnestä itselle, koko muusta toiminnasta ei tule mitään. Tämä on kaiken peruslähtökohta. Koko tämä vastaus on sinulta hukassa. Kukaan muu kuin sinä itse ei tiedä tähän vastausta. Vasta kuin tiedät vastauksen tähän voit alkaa opettelemaan niitä bisnesrutiineja, jotka ovat välttämättömiä jos haluat rahaa tästä.

    "aivopestyjen vm-zombieiden", "paholaislahkoon", "vm-bisneshörhöillä"...... Tämä kertookin jo kaiken oleellisen sinun asenteesta. Bisneksessä voi menestyä vain positiiviset ihmiset.

    Amway on 50 vuotta vanha yritys, jolla on 7,1 miljardin dollarin liikevaihto ja on tämän alan maailman suurin yritys. Yksinkertaistettuna vaikka näin. Se on bisnes jota kuka tahansa voi tehdä. Se jakaa bonusta samalla tavalla kuin S tai K kauppa, syntyneestä liikevaihdosta. Amway maksaa bonusta 3-21%:iin. Sinun vastuulle jää asiakashankinta ja kassajonojen rakentaminen. Ihmiset joille tämä on mahdollisuus aloittaa oman uran tässä ja ne joilta tulee vain huutoa ,ei aloita. Jokainen voi valita kumpaan ryhmään haluaa kuulua.

    ...että toimintamalli on yllä kuvattu, eli firman nimeä ei sanota. Ihan vaan muistutukseksi, että laki:

    a) määrää kertomaan palvelun tarjoajan jos kyse on myynnistä
    b) kieltää jäsenten värväämiseen perustuvan vm:n

    Eli sieltä nettisivuilta voisi poistaa joko maininnan että Amway noudatta lakia tai sen että ei ole pyramidi. Tai molemmat.

    Äänestä

  • kiistänyt kirjoitti:

    ovat osaamislajeja, jotka pitää hallita kaikessa myyntityössä. Ensimmäinen asia on sopia yhteisestä ajasta asiakkaan kanssa. Tästähän siinä oli kysymys. Niinkauan kuin yhteistä aikaa ei löydy on ihan sama mikä on myytävä tuote tai mistä on kysymys. Myyjän näkökulmasta katsottuna ostajan motiivit ratkaisee. Sinä ratkaiset sen että löytyykö sinulta aikaa ja halua nähdä/saada mitään. Myyjä käyttää aikansa mielummin niihin ihmisiin/ostajiin, joilla on motiivit tulla katsomaan tai ostamaan jotakin. Myyjän näkökulmasta kaikki ihmiset ovat 1/1000:sta. (päätös on aina ostajalla mitä ostaja haluaa). Kymmenestä tulee paikalle 1-2 ihmistä.
    Amwayhin voi päästä vain kutsuttuna, joku siis arvosti sinua niin paljon, että ajatteli näyttää sen sinulle.

    Äänestä

  • asiakaskontaktit kirjoitti:

    Sitä liiketoimintaa ei vain näy missään. Joko sinulla on laittaa linkkiä, josta näkyisi koko provisiojärjestelmä?

    Äänestä

  • asiakaskontaktit kirjoitti:

    ovat osaamislajeja, jotka pitää hallita kaikessa myyntityössä. Ensimmäinen asia on sopia yhteisestä ajasta asiakkaan kanssa. Tästähän siinä oli kysymys. Niinkauan kuin yhteistä aikaa ei löydy on ihan sama mikä on myytävä tuote tai mistä on kysymys. Myyjän näkökulmasta katsottuna ostajan motiivit ratkaisee. Sinä ratkaiset sen että löytyykö sinulta aikaa ja halua nähdä/saada mitään. Myyjä käyttää aikansa mielummin niihin ihmisiin/ostajiin, joilla on motiivit tulla katsomaan tai ostamaan jotakin. Myyjän näkökulmasta kaikki ihmiset ovat 1/1000:sta. (päätös on aina ostajalla mitä ostaja haluaa). Kymmenestä tulee paikalle 1-2 ihmistä.
    Amwayhin voi päästä vain kutsuttuna, joku siis arvosti sinua niin paljon, että ajatteli näyttää sen sinulle.

    VÄÄRIN. Useimmissa tapauksissa TUOTTEET tai LIIKETOIMINTA ratkaisevat sen, haluaako mahdollinen asiakas tulla ensinkään kuuntelemaan. Harvoin on YHTEINEN AIKA se tekijä, jonka mukaan mennään, riippumatta tuotteista.

    Äänestä

  • en mene jos en pidä tuottei... kirjoitti:

    VÄÄRIN. Useimmissa tapauksissa TUOTTEET tai LIIKETOIMINTA ratkaisevat sen, haluaako mahdollinen asiakas tulla ensinkään kuuntelemaan. Harvoin on YHTEINEN AIKA se tekijä, jonka mukaan mennään, riippumatta tuotteista.

    tärkeä silloin kun puhutaan ventovieraista ihmisistä. Ventovieraat muistaa sinut ehkä 2 päivää max. Yhteinen aika on kaveruuden rakentamista varten ja taas tämä kaveruus (yhdessä omien tarpeiden kanssa) on vaikuttava tekijä silloin kuin tehdään ostopäätöksiä. Ihmiset ostavat mielummin kaveruuden perusteella kuin vastarannankiiskiltä tai ihmiseltä joka ei arvosta heitä.

    Äänestä

  • aika on kuitenkin kirjoitti:

    Jos soitan ventovieraalle naiselle ja kysyn löytyykö häneltä tunti yhteistä aikaa hotellilla, niin jos hän kieltäytyy, niin onko hän vastarannankiiski?

    Äänestä

  • asiakaskontaktit kirjoitti:

    ovat osaamislajeja, jotka pitää hallita kaikessa myyntityössä. Ensimmäinen asia on sopia yhteisestä ajasta asiakkaan kanssa. Tästähän siinä oli kysymys. Niinkauan kuin yhteistä aikaa ei löydy on ihan sama mikä on myytävä tuote tai mistä on kysymys. Myyjän näkökulmasta katsottuna ostajan motiivit ratkaisee. Sinä ratkaiset sen että löytyykö sinulta aikaa ja halua nähdä/saada mitään. Myyjä käyttää aikansa mielummin niihin ihmisiin/ostajiin, joilla on motiivit tulla katsomaan tai ostamaan jotakin. Myyjän näkökulmasta kaikki ihmiset ovat 1/1000:sta. (päätös on aina ostajalla mitä ostaja haluaa). Kymmenestä tulee paikalle 1-2 ihmistä.
    Amwayhin voi päästä vain kutsuttuna, joku siis arvosti sinua niin paljon, että ajatteli näyttää sen sinulle.

    Myynti ja myyjien rekrytointi on osaamislaji. Jos joku onnistuu vain 2% teholla ja tuotteet on kunnossa, tämä henkilö on selvästi itselleen liian vaativissa tehtävissä. Sen huomaa tälläkin palstalla. Käsittelet ihmisiä kilotavarana (oma vika jos kauppa ei käy) etkä osoita minkään inspiroivan johtajan oireita vastaamalla samaa tuubaa kysymyksestä riippumatta. Niin että mikäkö olen arvostelemaan? Vedän 10 hengen myyntiryhmää jossa on viimeisen viiden vuoden aikana vaihtunut 2 ihmistä ja joka toimii vahvasti bonuspalkalla; pienin 2007 maksettu palkka oli lähes 50.000 euroa, eli kyllä palkkatyössäkin saattaa joku viihtyä. Varsinkin jos pomo ei koko ajan vittuile laiskaksi tai ole ainoa joka tienaa.

    Onpa puettu ilmaisu kauniisti: "Amwayhin voi päästä vain kutsuttuna, joku siis arvosti sinua niin paljon että ajatteli näyttää sen sinulle."

    Ei ollut kyse mistään erityisarvostuksesta. Tuttava kävi läpi koko osoitekirjansa aasta ööhön, ja lisäksi sen harrastusjärjestön jäsenluettelon, johon kuului. Ei mitenkään valikoitu, käsky oli selvästi käynyt käydä läpi koko sukulais- ja tuttavapiiri. Se kävi selvästi ilmi aivan suoraan muiden esittelyyn tulleiden henkilöllisyydestä, tunsimme kaikki toisemme samaa kautta.

    Haiskahtaa hyvin, hyvin, HYVIN pahalta ja epärehelliseltä, että tuoreita värvärikokelaita kielletään mainitsemasta firman eli Amwayn nimeä puhelinkontaktissa, vaikka kutsuttava sitä aivan suoraan kysyy. Jos suoraan kysymykseen ei saa suoraa vastausta, se on selvä osoitus siitä, että firman huono ennakkomaine tunnetaan, ja että firmalla ei ole puhtaita jauhoja pussissaan. Kosmetiikka-, kynttilä-, mauste- sun muut firmojen vm-myyjät kyllä puhuvat reippaasti firmojen nimistä.

    Äänestä

  • 20v myyjänä kirjoitti:

    Myynti ja myyjien rekrytointi on osaamislaji. Jos joku onnistuu vain 2% teholla ja tuotteet on kunnossa, tämä henkilö on selvästi itselleen liian vaativissa tehtävissä. Sen huomaa tälläkin palstalla. Käsittelet ihmisiä kilotavarana (oma vika jos kauppa ei käy) etkä osoita minkään inspiroivan johtajan oireita vastaamalla samaa tuubaa kysymyksestä riippumatta. Niin että mikäkö olen arvostelemaan? Vedän 10 hengen myyntiryhmää jossa on viimeisen viiden vuoden aikana vaihtunut 2 ihmistä ja joka toimii vahvasti bonuspalkalla; pienin 2007 maksettu palkka oli lähes 50.000 euroa, eli kyllä palkkatyössäkin saattaa joku viihtyä. Varsinkin jos pomo ei koko ajan vittuile laiskaksi tai ole ainoa joka tienaa.

    "pienin 2007 maksettu palkka oli lähes 50.000 euroa"

    Lisäksi pitää muistaa, että hyvä myyntiedustaja voi tienata enemmän kuin pomonsa. Siinä kaatui samalla yksi myytti, jota vm-hörhöt jaksavat levittää. Jos pystyt tekemään kauppaa, pärjäät myös oikeissa myyntihommissa. Ellet pysty, et pärjää myöskään verkostossa.

    Sen jälkeen voi vain kysyä, miksi kukaan 60-80 k€ vuosipalkkaa nostava myyntitykki lähtisi myymään saippuapulloja 3% katteella?

    Äänestä

  • asiakaskontaktit kirjoitti:

    ovat osaamislajeja, jotka pitää hallita kaikessa myyntityössä. Ensimmäinen asia on sopia yhteisestä ajasta asiakkaan kanssa. Tästähän siinä oli kysymys. Niinkauan kuin yhteistä aikaa ei löydy on ihan sama mikä on myytävä tuote tai mistä on kysymys. Myyjän näkökulmasta katsottuna ostajan motiivit ratkaisee. Sinä ratkaiset sen että löytyykö sinulta aikaa ja halua nähdä/saada mitään. Myyjä käyttää aikansa mielummin niihin ihmisiin/ostajiin, joilla on motiivit tulla katsomaan tai ostamaan jotakin. Myyjän näkökulmasta kaikki ihmiset ovat 1/1000:sta. (päätös on aina ostajalla mitä ostaja haluaa). Kymmenestä tulee paikalle 1-2 ihmistä.
    Amwayhin voi päästä vain kutsuttuna, joku siis arvosti sinua niin paljon, että ajatteli näyttää sen sinulle.

    "Amwayhin voi päästä vain kutsuttuna, joku siis arvosti sinua niin paljon, että ajatteli näyttää sen sinulle."

    Arvosti WC:kin.
    Kutsusta pääsi mukaan WESSAAN ja silloin oli "hyvin arvostettu henkilö".

    Äänestä

  • 20v myyjänä kirjoitti:

    Myynti ja myyjien rekrytointi on osaamislaji. Jos joku onnistuu vain 2% teholla ja tuotteet on kunnossa, tämä henkilö on selvästi itselleen liian vaativissa tehtävissä. Sen huomaa tälläkin palstalla. Käsittelet ihmisiä kilotavarana (oma vika jos kauppa ei käy) etkä osoita minkään inspiroivan johtajan oireita vastaamalla samaa tuubaa kysymyksestä riippumatta. Niin että mikäkö olen arvostelemaan? Vedän 10 hengen myyntiryhmää jossa on viimeisen viiden vuoden aikana vaihtunut 2 ihmistä ja joka toimii vahvasti bonuspalkalla; pienin 2007 maksettu palkka oli lähes 50.000 euroa, eli kyllä palkkatyössäkin saattaa joku viihtyä. Varsinkin jos pomo ei koko ajan vittuile laiskaksi tai ole ainoa joka tienaa.

    Ihmisten arvostus ja kunnioittaminen on kaiken perusta. Hyvä johtaja osaa myös kannustaa ja tukea menestymisessä sekä auttaa kokemuksella vaikeissa paikoissa. Monissa aika suurissakin myyntiyrityksissä tulos tai ulos periaate, eikä ihmisille anneta aikaa kasvaa ja kehittyä myyjinä. Tämä suora osoitus epäpätevästä myyntijohtamisesta.

    Äänestä

  • Herra*47 kirjoitti:

    Jos soitan ventovieraalle naiselle ja kysyn löytyykö häneltä tunti yhteistä aikaa hotellilla, niin jos hän kieltäytyy, niin onko hän vastarannankiiski?

    No, garmeeta, jos sitten sinne hotellille tulee lähdettyä suurin toivein, pikkumusta päällä, saumat suorassa ja sitten se onneton äijä vetää esiin --- bisnesplänin! Se haluukin olla joku helevetin gogetteri.

    Pettymys on suuri, sniif.

    Äänestä

  • liiketoiminta kirjoitti:

    perustuu siihen tietoon miksi juuri sinä haluat sitä tehdä?! Tämän takia unelmat ja visiot ovat niin tärkeitä. Kaikki muu tulee kaukana tämän jälkeen. Ilman omaa motiivia tehdä bisnestä itselle, koko muusta toiminnasta ei tule mitään. Tämä on kaiken peruslähtökohta. Koko tämä vastaus on sinulta hukassa. Kukaan muu kuin sinä itse ei tiedä tähän vastausta. Vasta kuin tiedät vastauksen tähän voit alkaa opettelemaan niitä bisnesrutiineja, jotka ovat välttämättömiä jos haluat rahaa tästä.

    "aivopestyjen vm-zombieiden", "paholaislahkoon", "vm-bisneshörhöillä"...... Tämä kertookin jo kaiken oleellisen sinun asenteesta. Bisneksessä voi menestyä vain positiiviset ihmiset.

    Amway on 50 vuotta vanha yritys, jolla on 7,1 miljardin dollarin liikevaihto ja on tämän alan maailman suurin yritys. Yksinkertaistettuna vaikka näin. Se on bisnes jota kuka tahansa voi tehdä. Se jakaa bonusta samalla tavalla kuin S tai K kauppa, syntyneestä liikevaihdosta. Amway maksaa bonusta 3-21%:iin. Sinun vastuulle jää asiakashankinta ja kassajonojen rakentaminen. Ihmiset joille tämä on mahdollisuus aloittaa oman uran tässä ja ne joilta tulee vain huutoa ,ei aloita. Jokainen voi valita kumpaan ryhmään haluaa kuulua.

    Kävin erään naapurin luona kuuntelemassa tuon liikeidean. Valitettavasti esitetyt numerot olivat epäuskottavia, esittelijän innostus liiankin suurta ja noista tuotteista mikään ei säväyttänyt, ainakaan noilla hinnoilla.

    Myöhemmin ryhdyin ottamaan selvää tuosta jenkkipuljusta, enkä mistään löytänyt siitä mitään hyvää sanottavaa (poislukien yhden jenkkiurheilustadionin sponsoroinnin pari pakollista Unicef keräystä). Jopa jenkkiläinen talouslehti Forbes piti toimintamallia tyrmistyttävänä ja ihmetteli mitkä hölmöt ryhtyvät matkaan moisilla sopimuksilla. Parempia kun olisi tarjolla ylinkyllin...

    Mielenkiintoista oli kyllä nähdä aito zombi elävänä!

    Äänestä

  • liiketoiminta kirjoitti:

    perustuu siihen tietoon miksi juuri sinä haluat sitä tehdä?! Tämän takia unelmat ja visiot ovat niin tärkeitä. Kaikki muu tulee kaukana tämän jälkeen. Ilman omaa motiivia tehdä bisnestä itselle, koko muusta toiminnasta ei tule mitään. Tämä on kaiken peruslähtökohta. Koko tämä vastaus on sinulta hukassa. Kukaan muu kuin sinä itse ei tiedä tähän vastausta. Vasta kuin tiedät vastauksen tähän voit alkaa opettelemaan niitä bisnesrutiineja, jotka ovat välttämättömiä jos haluat rahaa tästä.

    "aivopestyjen vm-zombieiden", "paholaislahkoon", "vm-bisneshörhöillä"...... Tämä kertookin jo kaiken oleellisen sinun asenteesta. Bisneksessä voi menestyä vain positiiviset ihmiset.

    Amway on 50 vuotta vanha yritys, jolla on 7,1 miljardin dollarin liikevaihto ja on tämän alan maailman suurin yritys. Yksinkertaistettuna vaikka näin. Se on bisnes jota kuka tahansa voi tehdä. Se jakaa bonusta samalla tavalla kuin S tai K kauppa, syntyneestä liikevaihdosta. Amway maksaa bonusta 3-21%:iin. Sinun vastuulle jää asiakashankinta ja kassajonojen rakentaminen. Ihmiset joille tämä on mahdollisuus aloittaa oman uran tässä ja ne joilta tulee vain huutoa ,ei aloita. Jokainen voi valita kumpaan ryhmään haluaa kuulua.

    kun jaetaan amwayn liikevaihto tämän yrityksen "itsenäisten yrittäjien" määrällä ja kuukausilla päästään noin 150 euron keskimääräiseen kuukausiliikevaihtoon/"yrittäjä". Tämä siis liikevaihto, jos yritys maksaa keskimäärin 10% bonukset tietääs se että keskimääräinen ansio on noin 15 EUROA KUUKAUDESSSA, tästä vielä kulut pois ja verot jos jotain on kulujen jälkeen jäänyt... HEHEHEHEHEHEEEEE että hyvää bisnestä kun jää käteen keskimäärin muutama euro kuussa. Luvut on saatu muuten Amwayn kautta.

    Äänestä

  • sontaaa.,.,.,., kirjoitti:

    keskimääräistä. Itsestään selvää sellaiset ihmiset kuten sinä, jotka asennoituu erittäin kielteisesti ja varsinkin, kun puuttuu käytännön rutiinit ja ymmärrys, ei tietenkään voi saada mitään. Oletko joskus käyttänyt aikaasi niiden rutiinien opetteluun? Ketä voit syyttää tästä, että et ole? Miten on sen tekemisen laita? On kuitenkin paljon ihmisiä jotka myyvät tuhansilla euroilla joka kuukausi. Kenet sinä asetat syypääksi siihen, että sinä et voi tehdä myyntityötä? Minäkö? sinun naapuri? Amway?,,,Kuka? On uskomatonta kuinka syyttelet kaikkia muita tahoja sinun tekemättömistä töistä! Amwayn ainoa tehtävä on maksaa bonusta liikevaihdon mukaan. Sille on yhdentekevää mitä sinä teet. Ainostaan tulos viivan alla ratkaisee. Eikö ole ihmeellistä että toisille tässä ei ole mitään ongelmaa, mutta sinä olet tehnyt tästä näin ison ongelman. Miksiköhän?

    Äänestä

  • ei ole mitään kirjoitti:

    "Amwaylle on yhdentekevää mitä sinä teet". Tämä on vamasti totta. Miten muuten antaisivat tämän Yagerin lahkon suorastaan yllyttää laittomuksiin jos sillä saa rahaa.

    Äänestä

  • ei ole mitään kirjoitti:

    keskimääräistä. Itsestään selvää sellaiset ihmiset kuten sinä, jotka asennoituu erittäin kielteisesti ja varsinkin, kun puuttuu käytännön rutiinit ja ymmärrys, ei tietenkään voi saada mitään. Oletko joskus käyttänyt aikaasi niiden rutiinien opetteluun? Ketä voit syyttää tästä, että et ole? Miten on sen tekemisen laita? On kuitenkin paljon ihmisiä jotka myyvät tuhansilla euroilla joka kuukausi. Kenet sinä asetat syypääksi siihen, että sinä et voi tehdä myyntityötä? Minäkö? sinun naapuri? Amway?,,,Kuka? On uskomatonta kuinka syyttelet kaikkia muita tahoja sinun tekemättömistä töistä! Amwayn ainoa tehtävä on maksaa bonusta liikevaihdon mukaan. Sille on yhdentekevää mitä sinä teet. Ainostaan tulos viivan alla ratkaisee. Eikö ole ihmeellistä että toisille tässä ei ole mitään ongelmaa, mutta sinä olet tehnyt tästä näin ison ongelman. Miksiköhän?

    "Itsestään selvää sellaiset ihmiset kuten sinä, jotka asennoituu erittäin kielteisesti ja varsinkin, kun puuttuu käytännön rutiinit ja ymmärrys"

    Jos naapurin einari lyö vasaralla sormeen, ei minun sitä tarvitse erikseen kokeilla. Kyllä minä ymmärrän, että se sattuu.

    Sama se on amwayn kanssa. On täysin selvää ettei ole mitään järkeä lähteä tuollaiseen toimintaan mukaan, koska sinne on värvätty suomen parhaat, joista muutamat tienaa jotain, pari kapean leipänsä, eikä kukaan ole suomessa sillä rikastunut. Sillä ei ole mitään merkitystä monellako tuhannella joku myy, vaan kuten itsekin sanoit, sillä paljonko viivan alle jää. Samoin kaikki platinat ja timantit. Niillä ei ole minkäänlaista jälleenmyyntiarvoa tosielämässä.

    Amway on itse omilla säännöillään tehnyt tästä ongelman. Eikä tilannetta helpota se, että myyntilahkon kiihkouskovaisia on täällä sitä puolustamassa. Näissä puolustuspuheissa ärsyttää eniten se, ettei niissä yleensä esitetä mitään omaa mielipidettä, vaan suolletaan aina sitä samaa aivopesumateriaalia. Eli reaktio aiheuttaa aina vastareaktion. Siinä ei ole mitään kummallista.

    Äänestä

  • ja vastareaktio kirjoitti:

    kehittää itsesi tässä "Suomen parhaaksi"? Vastaan sinun puolesta, koska sinulta puuttuu motiivi! Tämä on se kaikista tärkein asia jota ilman koko liiketoiminta ei toimi sinulle. Etukäteen tiedossa..

    Äänestä

  • asiakaskontaktit kirjoitti:

    ovat osaamislajeja, jotka pitää hallita kaikessa myyntityössä. Ensimmäinen asia on sopia yhteisestä ajasta asiakkaan kanssa. Tästähän siinä oli kysymys. Niinkauan kuin yhteistä aikaa ei löydy on ihan sama mikä on myytävä tuote tai mistä on kysymys. Myyjän näkökulmasta katsottuna ostajan motiivit ratkaisee. Sinä ratkaiset sen että löytyykö sinulta aikaa ja halua nähdä/saada mitään. Myyjä käyttää aikansa mielummin niihin ihmisiin/ostajiin, joilla on motiivit tulla katsomaan tai ostamaan jotakin. Myyjän näkökulmasta kaikki ihmiset ovat 1/1000:sta. (päätös on aina ostajalla mitä ostaja haluaa). Kymmenestä tulee paikalle 1-2 ihmistä.
    Amwayhin voi päästä vain kutsuttuna, joku siis arvosti sinua niin paljon, että ajatteli näyttää sen sinulle.

    www.myyntitaito.fi löytyy Myyntitaidon käsikirja, jossa käsítellään asiaa yksityiskohtaisesti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

värväämisestä kirjoitti:

Eräs amerikkalainen firma on rasittavuuteen asti painostanut vanhojen koulukaverieni kautta minua liittymään mukaan verkostoonsa. Periaatteessa en luulisi olevan heille millään lailla kiinnostava; toimistotyötä tekevä pienten lasten äiti jolla ei ole ylimääräistä aikaa panostaa mihinkään iltatyönä tehtävään myyntiin. Tämä ei kuulema ole ongelma, sillä myydä ei tarvitsisi, riittää kun hankkisin kolme ihmistä jotka rakentaa bisneksen ja saisin 42000 euroa vuodessa. Ei auta vaikka selitän ansaitsevani nykyisin enemmän, silti joka viikko joku josta en ole vuosiin kuullut soittaa ja pyytää kuulemaan mahdollisuudesta. Yksi sanoi firman nimen, muut sanovat että se kerrotaan kun tulen kuulemaan. Tälläinen piilottelu kuulostaa että ihan rehellisellä asialla ei soitella. Eikö värvääjät ymmärrä että tällä menettelyllä syntyy vastenmielisyys sekä värvääjää että heidän edustamaansa firmaa kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu