Oulun seudun huostaanottoja

Kun nyt juuri vähän aikaa sitten Kalevassa kirjoitettiin taas uusista luvuista, niin nostan tänne 25.6. tänne laitetun kirjoituksen samasta aiheesta:

"Huostaanotoista on tullut lastensuojelun lähes ensisijainen tukitoimi. Ensisijaisena näyttää olevan perhetyöntekijän laittaminen perheeseen ja sitten - viuuh, lapset lähtevät huostaan riippumatta siitä, mitä perhetyöntekijä sanoo. Tätä arkea eletään nyt pienessä Pohjois-Suomen kunnassa lähellä Oulua. Toimintamalli on tuttu kaikkialla Suomessa, ja yhtä pöyristyttävin tuloksin.

Lapset sijoitetaan usein täpötäysiin lastenkoteihin toinen toistaan ongelmallisempien lasten joukkoon, eikä kenelläkään ole aikaa lasten hädälle senkään verran, kuin heidän kodeissaan, omilla vanhemmillaan oli.
Huostaanotoista tekee pöyristyttävän se, että suinkaan aina ei ole kyse päihde-tai väkivaltaongelmaisesta perheestä. Suuri vaikuttava tekijä on lapsen koulunkäymisongelma ja erityisesti ADHD-lapset ovat vaaravyöhykkeessä.

Kärsivä lapsi pannaan kärsimään hieman lisää erottamalla hänet vanhemmista, kodista, sisaruksista, isovanhemmista, ystävistä. Lapset syyttävät itseään siitä, että heidät revittiin kotoa, masentuvat, tulevat itsetuhoisiksi, tarvitsevat vuosien terapian. Myös vanhemmille suositellaan terapiaa, jotta he hyväksyisivät huostaanoton. Vanhemmilta edellytetään ehdotonta kuuliaisuutta koneistoa kohtaan. Toisaalta heille ei anneta mitään mahdollisuutta saada lapsia takaisin, päinvastoin, täällä pohjoisessa painotetaan, että kun lapset on kerran otettu huostaan, huostaanotto kestää täysi-ikäisyyteen saakka.

Lastensuojelulain henki on kuitenkin se, että perhe pyritään saattamaan jälleen yuhteen. Huostaanotto olisi sen mukaan vain äärimmäinen keino todella vaikeissa tilanteissa. Siitä kuitenkin näyttää tulleen häikäilemättömän vallankäytön väline ja helppo ratkaisu perheen ongelmiin. Lapsensa menettäneet perheet katuvat katkerasti sitä, että hankaluuksien keskellä ottivat yhteyttä neuvolaan, kouluterveydenhuoltoon, sosiaalitoimeen tai lastensuojeluun... Ja tieto leviää.

Oulussa ja muutamissa ympäristökunnissa ei enää uskalleta hakea apua, vaikka vaikeudet olisivat suuret.
Lasten kärsimys viranomaisten toimien johdosta on käsittämätöntä, olemme menossa kohti pimeää keskiaikaa, eikä media puutu ei pukahda. Ainoa mistä saa kirjoittaa, on sosiaalitoimen näkökulma, perheitä ei kukaan kuule. Jos joku toimittaja haluaa kirjoittaa pienen ihmisen näkökulmasta, hänet vaiennetaan alta aikayksikön.

Näin on myös vallan vahtikoira, media vaiennettu tehokkaasti! "
12330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyllä suomessa on edelleen sananvapaus. Ja jos kerran media on vaimennettu niin tehokkaasti, niin kuinka tämä artikkeli on päässyt sensuroinnin läpi?

Äänestä
  • Siirsin sen täältä bio-palstalta nyt tähän, edellinen kirjaus oli kesäkuulta ja lähdettä ei mainittu. Mutta ainakaan Kalevasta se ei ollut.

    Äänestä

  • En menisi kehumaan suomalaisen sananvapauden puolesta. Ylimainostettu ja hehkutettu juttu.

    Onhan Perhehoitoliittokin ollut estämässä sananvapauden toteuttamista.

    Ja muita esimerkkejä löytyy aina silloin tällöin. Eihän hoidollisista huostaanotoistakaan saanut edes nettikirjoittaa mitään esim. Hesarin nettikeskustelussa joskus 3-4 vuotta sitten.

    Äänestä

  • sananvapaudesta... kirjoitti:

    En menisi kehumaan suomalaisen sananvapauden puolesta. Ylimainostettu ja hehkutettu juttu.

    Onhan Perhehoitoliittokin ollut estämässä sananvapauden toteuttamista.

    Ja muita esimerkkejä löytyy aina silloin tällöin. Eihän hoidollisista huostaanotoistakaan saanut edes nettikirjoittaa mitään esim. Hesarin nettikeskustelussa joskus 3-4 vuotta sitten.

    Onneksi edes netin kautta saa näitä asioita julki. Se, että niitä ei saa suuren yleisön tietoon on harmi. Eikä kai tätä koko saastaa kukaan jaksaisi lukeakaan, mitä tämä huostahulluus on. Kannattaa kirjoitella muillekin verkkopalstoille tärkeimmistä asioista ja räikeimmistä epäkohdista silloin tällöin, jos on aikaa.

    Yritäpä saada hesarin mielipidepalstalle vaikka kuinka asiallisesti kirjoitettu juttu lastensuojelusta: ei onnistu. Muita juttuja menee kyllä läpi, mutta ei lastensuojelu, jos kirjoittaa vähänkin sitä vastaan.

    Suuren yleisön tietoisuuteen näitä lastensuojelun epäkohtia nimenomaan pitäisi saada, suuren yleisön voimalla tämä huostahulluus saataisiin jotenkin aisoihin. Ja ulkomaisiin lehtiin kun saisi muutaman mehevän jutun, niin sillä alkaisi jo olla suurempi vaikutus.

    Minulla pyörii päässä pari nimeä ulkomailla, joille voisi kirjoittaa, mutta se vaatisi päivien tai viikkojen työn, että saisi sopivan materiaalin kasaan. Mistähän sen ajan ottaisi? Ja sitten jos se olisikin turhaa työtä eli juttu ei menisi missään läpi. Näitä Neuvolaa ja Pisaa ylistäviä ulkomaalaisia tahoja pitäisi tarkkailla, kun olisi aikaa. Meidän lapselle kävi niin, kun hän oli vielä erityisluokalla, että heidän luokalleen ei riittänyt paperia jostain syystä kun Pisa matematiikan kokeet olivat!

    Meiltä puuttuu puolestapuhujat lukuunottamatta niitä muutamaa meidän kaikkien hyvin tuntemaa.
    Kaikki lastensuojelujärjestöt kuitenkin elättävät väkensä sillä, että lapsia otetaan huostaan, tai pidetään siellä. Vartu on nyt ainoa poikkeus näistä järjestöistä. Järjestöillä on hyvin paljon sananvaltaa meidän ja lastemme asioissa.

    Enempi saa lukea niitä toimittajien kirjoittamia artikkeleita, joissa taivastellaan lapsen huonoa kohtelua ja vanhempien juopottelua tms., kuin artikkeleita, joissa puhuttaisiin jotenkin meidän ja lastemme puolesta.

    Äänestä

  • Lapsen etu - tapetaan äiti kirjoitti:

    kannanottoja lastensuojelusta ja nimenomaan sitä arvostelevia. Hyvin suorapuheisia ja oikeaa asiaa tiedottavia.

    Äänestä

  • yksityishenkilöidenkin kirjoitti:

    kannanottoja lastensuojelusta ja nimenomaan sitä arvostelevia. Hyvin suorapuheisia ja oikeaa asiaa tiedottavia.

    Esimerkiksi Leeni Ikosen jutut ovat hyviä. Muutamia muitakin on, mutta nimiä ei tule mieleen. Nimimerkillä kirjoittivat kerran kaksi lastensuojelun sosialityöntekijää. Yritäpä itse kirjoittaa nimimerkillä! Tätä tarkoitin, että itse asianosaisten mielipiteitä ei julkaista. Yritin kerran omalla nimelläkin, ajattelin, että piut' paut' työpaikalle.

    Äänestä

  • Lapsen etu - tapetaan äiti kirjoitti:

    Esimerkiksi Leeni Ikosen jutut ovat hyviä. Muutamia muitakin on, mutta nimiä ei tule mieleen. Nimimerkillä kirjoittivat kerran kaksi lastensuojelun sosialityöntekijää. Yritäpä itse kirjoittaa nimimerkillä! Tätä tarkoitin, että itse asianosaisten mielipiteitä ei julkaista. Yritin kerran omalla nimelläkin, ajattelin, että piut' paut' työpaikalle.

    päästä läpi. Minulta ei ole onnistunut kertaakaan. Mutta omalla nimellä kerran, silloin oli kyllä pari muutakin äitiä allekirjoittajina. Ja muihin lehtiin on mennyt läpi kuin Hesariin nimimerkilläkin.

    Äänestä

  • vaikeampaa kirjoitti:

    päästä läpi. Minulta ei ole onnistunut kertaakaan. Mutta omalla nimellä kerran, silloin oli kyllä pari muutakin äitiä allekirjoittajina. Ja muihin lehtiin on mennyt läpi kuin Hesariin nimimerkilläkin.

    Taviksille pitäisi kirjoittaa niitä juttuja. Tällä palstalla me olemme aikamoisia asiantuntijoita lastensuojeluasioissa. Tavis, mikä minäkin aikanani olin, ei tiedä mitään koko huostatouhusta ja sivuuttaa varmaan mielipidepalstoillakin vilkaisulla nämä tämän alan jutut: eihän tuo minua koske.

    Pitäsi kirjoittaa taviksille mitä huostaanotto ylipäätään tarkoittaa: kertoa vaikka laitossijoituksesta ja paljastaa ne putkat, mitä niissä on ja lastensuojelulaista kansantajuistaa tapaamisoikeuden rajoitus, eristäminen, kiinnipitäminen, liikkumisrajoitus.

    Pitäisi kirjoittaa taviksille mitä huostaliiketoiminta maksaa likimäärin 200 euroa/vuorokausi/lapsi. Ja kuinka monta lasta on maksettava. Koko lasku noin miljardi.

    Ei tavis ymmärrä mikä on laiton huostaanotto, kun se ei oikein ymmärrä mikä on huostaanotto ylipäätään.

    Ei tavis ymmärrä, että lapsella voi olla kouluvaikeuksia ja hänet on sen takia sijoitettava laitokseen nauttimaan vakaista ja turvallisista kasvuolosuhteista.

    Tavikselle pitää selvittää näitä termejä, jos hän haluaa niistä tietää. Jos tavis tietäisi, meillä olisi enemmän puolestapuhujia. Mutta onhan muitakin vähemmistöjä, lasken meidätkin vähemmistöksi tällä hetkellä.

    En minäkään tiedä romaanien ongelmista juuri mitään, enkä heidän keinoistaan ratkaista niitä. Yhteiskunta painostanee heitäkin jollain tavoin sopeutumaan valtavirtaan. Millähän tavoin esimerkiksi Jehovan todistajat ovat saaneet vapautuksen armeijasta? Joku uskonlahko ei suostu verensiirtoihin. Minusta he tuntuvat omituisilta kaikki. Uskoisin, että meilläkin on se juoppo-narkkari-hullu leima tavistenkin mielessä, eikä se asia heitä sen enemmän kiinnosta.

    Yksinhuoltajuus on jo jokseenkin hyväksytty asia. Äitini kielsi aikoinaan, että älä tee toista lasta, jota huollat yksin. Kuinkahan monta vuosikymmentä meni, ennenkuin yksinhuoltajuus hyväksyttiin Suomessa? Eihän sitä hyväksytä vieläkään esimerkiksi huostaanottajien pimeissä mielissä, koska 2/3 huostaanotetuista on yksinhuoltaja perheistä.

    Äänestä

On ja varmaan tulee aina olemaan aiheettomia huostaanottoja. Perhetyöntekijätkin ovat sitä varten, että tulevat kotiisi istumaan ja vahtimaan, että siivoat monta kertaa päiväss, eli kotisi pitää olla steriili, lapsille pitää ostaa (vaikkei olisi rahaa) uusimmat lelut jne. Tämän kerron kokemuksesta, eds sairastaa ei jouda siinä vaiheessa kun "saat apua" kotiisi, eikä missään nimessä saa lapsille tarjota esim aikaisemmin tehtyä ruokaa, vaan pitää tehdä erikseen kaksi kertaa päivässä. Oma aikani meni näitten ollessa kotonani siivoamiseen ja ruoan laittoon, miten siinä olet lastesi kanssa ? Ja huostaanotto on oulussa ensisijainen vaihtoehto, mitään muuta vaihtoehtoa siellä ei tunneta.

Äänestä
  • http://www.helleena.net/?Helena:Lastensuojelu.
    Lastensuojelu.

    Olen kuunnellut perheenäitejä ja isiä kohta kymmenen vuotta ja saanut
    selkeän mielikuvan siitä, mikä on lastensuojelun tilanne Suomessa.
    Yhteiskunnassamme suhtaudutaan hyvin nurjasti lapsiin ja
    lapsiperheisiin, mikä on ollut minulle henkilökohtaisesti erittäin
    yllättävä havainto. Olemme kaukana lapsuuteni Kotiliesi-lehden antamasta
    lämpimästä perhekuvasta.

    Lapsissa on kuitenkin kansan tulevaisuus.

    Saisimme hävetä sitä, miten asiat tänä päivänä ovat.

    Voisin kertoa Teille hyvät lukijat järkyttävän tarinan toisensa perään.

    Suomalainen lastensuojelutyö on kriisissä. Viimeaikaisen kritiikin
    mukaan kunnat ja kaupungit käyttävät huostaanottoja ensisijaisena perheen tukimuotona. Muut ensisijaisen tuen muodot ovat lähes olemattomia.

    Kodinhoitajia ei ole ja perhetyöntekijän toimenkuva on olla korvana, kuunnella ja tarkkailla miten perheessä jaksetaan. Kun sitten ollaan kriisissä ja tarvitaan apua, on seurauksena huostaanotto ja sitten pohditaan lasten vointia sekä parasta sijoituspaikkaa.

    Kunnissa luullaan, että valtiolta saatava apu kattaa huostaanottojen kulut. Näin ei kuitenkaan ole. Eräässä tapauksessa kunta otti perheen viisi lasta huostaan (perheessä ei väkivaltaa, ei päihdeongelmaa) ja sijoitti heidät lastenkotiin.

    Päivä lastenkodissa maksaa noin 160 euroa. Näin ison perheen lasten hoitaminen lastenkodissa maksaa kunnalle noin 800euroa päivässä. Kuukaudessa se tekee 24 000euroa. Lisäksi sijoittavalle kunnalle tulevat kulut lasten erityisopetuksen tarpeesta, lasten terapiasta heidän oireillessaan huostaanottoa, mahdollisesti vanhemmille suunnatusta terapiasta, jonka tarkoitus on saada vanhemmat hyväksymään huostaanotto!

    Millä kunnalla ja kaupungilla on varaa tällaiseen? Esimerkin tapauksessa ja hyvin monessa muussakin tapauksessa kodinhoitaja palvelisi perheen tilannetta monin verroin paremmin ja ilman järkyttävää rikkirepimistä!

    Lastenpsykiatreja ei näytetä juurikaan käytettävän asiantuntijoina, vaan asiantuntijuus löytyy sosiaalityöntekijän lausunnosta, joskus jopa perhetyöntekijän paperista.

    Lisääntyneet huostaanotot ovat puolestaan lisänneet lasten sijoituspaikkojen tarvetta ja sen ovat jopa liikemiehet huomanneet. Kuka valvoo, että näissä laitoksissa lapsia kohdellaan paremmin kuin siinä kodissa, mistä heidät sijoitettiin.

    Uusi lastensuojelulaki antaa sijoituspaikoille mielettömät valtuudet kohdella lasta ihmisoikeuksien vastaisella tavalla. Lakia lukiessa ei voi kuin kauhistua.

    Lapsia, jotka ovat joutuneet laitokseen periaatteessa siksi, kun heillä on huonot olot kotona, saa sijoituspaikassa lain suomin keinoin kohdella vielä huonommin! Vankilassakin on inhimillisemmät olot kuin monessa lastensuojelun sijoituspaikassa.

    Eilen kuulin, että joissakin nuorisokodeissa on putka lapsia varten!

    Kenenkään etu ei voi olla, että rikomme omat lapsemme jo heidän herkässä kasvuvaiheessaan.

    Me suomalaiset luotamme järjestelmään ja siihen, että viranomainen tekee
    aina oikein. On tavattoman vaikea ymmärtää, että viranomaisella ei aina olekaan riittävää ammattitaitoa.

    Väkivallasta:

    Väkivaltaa kokeneen kohdalla ihan sama väärinkäytösten sarja, mikä on alkanut väkivaltaisessa parisuhteessa, jatkuu viranomaisten toiminnassa. Lyötyä lyödään loputtomiin.

    Oikeuslaitoksessa kunnioitetaan sosiaalitoimen lausuntoja totuutena, eikä lähtökohtaisesti oleteta, että sosiaalityöntekijät tekevät joskus virkavirheitä. Näin saattaa jatkua kärsimyksen ketju silloinkin, kun väkivaltaa kokenut ja siltä itsensä ja lapsensa pelastava aikuinen hakee apua.

    Väkivaltaa ongelmien ratkaisukeinona käyttävät ovat hyviä puhumaan ja pystyvät hurmaamaan tietyn tyyppisiä ihmisiä. Osa viranomaisista on itse joko nähnyt tai kokenut väkivaltaa omassa elämässään, eikä ole päässyt sitä
    käsittelemään, jolloin se on jäänyt traumaksi.

    Väkivaltaa käyttävät henkilöt saattavat myös uhkailla viranomaisia heidän työssään. Hyvin usein väkivallan uhrin kertomus mitätöidään sen jälkeen kun on kuunneltu tekijää.

    Jopa poliisilla on hyvin korkea kynnys lähteä selvittämään perheen
    sisällä tapahtuvaa väkivaltaa, jos siitä ei ole todisteena fyysisiä jälkiä.

    Silloin kun viranomainen ei suojele lasta väkivallalta, on ainoa keino tehdä
    kanteluita ja ryhtyä oikeustoimiin. Hankaluutena on se, että lapsiaan
    suojeleva vanhempi ei tarkkaan tiedä viranomaisen velvollisuuksia, eikä
    myöskään yleensä omia oikeuksiaan.

    Jos me aikuiset emme suojele tämän päivän lapsia, millaisen vanhuuden me luulemme heidän hoivassaan saavamme. Jos me emme kanna vastuuta, emme voi velvoittaa heitäkään kantamaan minkäänlaista vastuuta sitten, kun itse olemme sairaita ja vanhoja, hoivan tarpeessa. Eivätkä rikki revityt, pahoinpidellyt, henkisesti nujerretut lapset aikuistuttuaan edes pysty huolta toisista ihmisistä kantamaan.

    ^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

    http://www.ukkola.net/sisalto/kunnallispolitiikka.htm
    Talousarvioaloitteet vuodelle 2009
    ......................
    KODINHOITAJIA LAPSIPERHEIDEN AVUKSI
    KODINHOITOYKSIKÖN PERUSTAMINEN

    Nykyisin kunnalta on lähes mahdotonta saada kotiapua ihan tavalliseen lapsiperheeseen.

    Apua annetaan vasta, kun lastensuojeluilmoitus on tehty ja perhe otettu/joutunut ns. ehkäisevän lastensuojelutyön asiakkaaksi.
    Stakesin selvitys lastensuojelun kehittämisohjelman pohjaksi on karu.
    Parin viime vuosikymmenen kuluessa lastensuojelun avohuollon asiakasmäärä on kasvanut 12.000:sta 60.000:een.
    Samaan aikaan kunnallisen kotipalvelun piirissä olevien lapsiperheiden määrä on vähentynyt 60.000:sta 12.000:een.
    Laki ei tuona aikana ole heikentänyt lapsiperheiden avun saantia, vaan kuntien omilla päätöksillä on kodinhoitopalvelut ohjattu vanhusväestölle.

    Lapsiperheiden tukeminen lyhytaikaisten vaikeiden jaksojen yli on inhimillisempää, mutta myös halvempaa sosiaalityötä kuin rankkojen lastensuojelutoimien käynnistäminen.
    Ne saattavat pahimmassa tapauksessa suistaa perheen pitkään ja syvään kriisiin, joka muutaman viikon kotiavulla voitaisiin välttää.
    Oulussa perheet voivat saada kotiapua neuvoloista, mutta palvelu vaihtelee alueittain; toisissa kaupunginosissa apua saa, toisissa ei.

    Edellä olevan perusteella esitän, että Oulun kaupunki selvittää perheiden kodinhoitotarpeen, palkkaa lisää kolme kodinhoitajaa lapsiperheiden avuksi sekä perustaa ns. kodinhoitoyksikön,
    johon kootaan lapsiperheiden kodinhoitajien lisäksi myös vammaisten ja vanhusten kotiavustajat....."

    Äänestä

  • joutavat romukoppaan?

    Kommentoin niitä lastensuojelun tietotekniikkaprojektin tietoja. Piti kirjoittaman, että mitä HELVETTIÄ! Eihän sitä kukaan olisi lukenut.
    Niissä oli lueteltu lainkirjaimen mukaisesti kaikki avohuollon tukitoimet nimeltä sanallakaan niitä sen kummemmin kommentoimatta. Perhetyöstä oli iso paksu pumaska tietoa, jota ei enää voinut kommentoida.

    Mitä enemmän tästä systeemistä tietää, sitä pahemmalta se tuntuu.Tieto lisää tuskaa.

    Pitäisikö siirtyä lukemaan kukkaisromaaneja ja kirjoittamaan runoja tuulen tuiverruksesta ja unohtaa koko tämä %&¤/)¤&&%%&(&(?????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kauhisteltu ennenkin kirjoitti:

Kun nyt juuri vähän aikaa sitten Kalevassa kirjoitettiin taas uusista luvuista, niin nostan tänne 25.6. tänne laitetun kirjoituksen samasta aiheesta:

"Huostaanotoista on tullut lastensuojelun lähes ensisijainen tukitoimi. Ensisijaisena näyttää olevan perhetyöntekijän laittaminen perheeseen ja sitten - viuuh, lapset lähtevät huostaan riippumatta siitä, mitä perhetyöntekijä sanoo. Tätä arkea eletään nyt pienessä Pohjois-Suomen kunnassa lähellä Oulua. Toimintamalli on tuttu kaikkialla Suomessa, ja yhtä pöyristyttävin tuloksin.

Lapset sijoitetaan usein täpötäysiin lastenkoteihin toinen toistaan ongelmallisempien lasten joukkoon, eikä kenelläkään ole aikaa lasten hädälle senkään verran, kuin heidän kodeissaan, omilla vanhemmillaan oli.
Huostaanotoista tekee pöyristyttävän se, että suinkaan aina ei ole kyse päihde-tai väkivaltaongelmaisesta perheestä. Suuri vaikuttava tekijä on lapsen koulunkäymisongelma ja erityisesti ADHD-lapset ovat vaaravyöhykkeessä.

Kärsivä lapsi pannaan kärsimään hieman lisää erottamalla hänet vanhemmista, kodista, sisaruksista, isovanhemmista, ystävistä. Lapset syyttävät itseään siitä, että heidät revittiin kotoa, masentuvat, tulevat itsetuhoisiksi, tarvitsevat vuosien terapian. Myös vanhemmille suositellaan terapiaa, jotta he hyväksyisivät huostaanoton. Vanhemmilta edellytetään ehdotonta kuuliaisuutta koneistoa kohtaan. Toisaalta heille ei anneta mitään mahdollisuutta saada lapsia takaisin, päinvastoin, täällä pohjoisessa painotetaan, että kun lapset on kerran otettu huostaan, huostaanotto kestää täysi-ikäisyyteen saakka.

Lastensuojelulain henki on kuitenkin se, että perhe pyritään saattamaan jälleen yuhteen. Huostaanotto olisi sen mukaan vain äärimmäinen keino todella vaikeissa tilanteissa. Siitä kuitenkin näyttää tulleen häikäilemättömän vallankäytön väline ja helppo ratkaisu perheen ongelmiin. Lapsensa menettäneet perheet katuvat katkerasti sitä, että hankaluuksien keskellä ottivat yhteyttä neuvolaan, kouluterveydenhuoltoon, sosiaalitoimeen tai lastensuojeluun... Ja tieto leviää.

Oulussa ja muutamissa ympäristökunnissa ei enää uskalleta hakea apua, vaikka vaikeudet olisivat suuret.
Lasten kärsimys viranomaisten toimien johdosta on käsittämätöntä, olemme menossa kohti pimeää keskiaikaa, eikä media puutu ei pukahda. Ainoa mistä saa kirjoittaa, on sosiaalitoimen näkökulma, perheitä ei kukaan kuule. Jos joku toimittaja haluaa kirjoittaa pienen ihmisen näkökulmasta, hänet vaiennetaan alta aikayksikön.

Näin on myös vallan vahtikoira, media vaiennettu tehokkaasti! "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu