21.12.2012 Tapahtuu..

Tulee monta psykoosia, jos te mietitte liikaa, sitä mitä silloin tapahtuu, se on varma. Eli pitäkää pää kylmänä ja ottakaa huomioon että te saatatte vain kuvitella jotain pahaa tapahtuvan niin että päänne kärähtää.
Se on totta että vaikka ihmiskunnan tietoisuus ei aukenisi, niin todella monen päässä pääsee vaihtoehtotodellisuus takuulla aukeamaan psykoosin muodossa, jonka voi saada tavallinenkin ihminen, jos liikaa asioita pähkäilee, mutta sen saa varsinkin herkkä ihminen, joka tosissaan uskoo tai pelkää jotain tapahtuva.
Miettikää tätä jooko.

Toisekseen jos se kalenteri nyt päättyy juuri 21.12.2012, eikä esim. 22 tai 23 päivä, kuten osa sanoo, niin missä se oletettu tapahtuminen alkaa ja mihin aikaan, vuorokausi kun vaihtuu eri puolilla maapalloa eri aikaan?
284123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Nostradamushan oli eräs kuuluisa ennustaja jonka profetiat on mennyt aika nappiin tähän asti ainakin teidän mielestä jotka uskotten näihin juttuihin. Hänen ennustukset kuitenkin jatkuvat aina 3700 luvulle saakka ja vähän pidemmällekkin. Miten se sopii yhteen maailmanloppujen kanssa joita on nyt muutama tulossa lähiaikoina? Ovatko mayat väärässä heidän 2012 vuotensa kanssa vai jättikö Nostradamus jotain kertomatta?

Äänestä

Vuotta 666, 1000, 2000 pelättiin myös maailmanlopun vuosina ja moni riisti itseltään hengen kuolemanpelon takia, ja tulihan se maailmanloppu heille. Muut jatkoivat. Älkää liian tosissaan miettikö sitä.

Ja se Nostradamus ennustuksissaan kertoi maailman loppuvan vasta vuonna 2300, että se siitä.

Mayojen ja joidenkin muiden intiaanien kalenteri ja tietty aikakausi loppuu tosiaan 21-23.12.2012 mutta he olivatkin lainanneet kalenterisysteemin toisiltaan, joten tietenkin ne ovat yhteneväiset.

Ja se internetin "ennustus"kone joka ennustaa tämän maailmanlopun samana päivänä, tekee sen juuri siksi kun me kaikki kirjoittelemme tästä Mayojen päivämäärästä tänne. Ilman mayojen kalenteria kukaan ei puhuisi em. päivästä.

Äänestä
  • Niin, on se sitten ihmeellistä, kuinka Nostradamuksen ennustukset osoittautuvat oikeaksi heti tapahtuman jälkeen, jos käännetään niiden ranskankieliset erittäin hämärät ilmaisut sopivasti, napataan rivi sieltä ja toinen täältä, ja tarvittaessa keksitään itse joku rivi vielä omasta päästä jatkoksi. Kerrassaan hämmästyttävää, yliluonnollista on se!

    Äänestä

  • >>>21-23.12.2012

    Äänestä

  • Jumalan- kirjoitti:

    >>>21-23.12.2012

    Synt,
    Kirjoittanut: paikka. 24.8.2008 klo 18.55

       
       Lat: N64o10`52,82"
    Long: E 23o44`17,20"

    Jumalan syntymä paikka.

    Äänestä

  • Synt, kirjoitti:

    Synt,
    Kirjoittanut: paikka. 24.8.2008 klo 18.55

       
       Lat: N64o10`52,82"
    Long: E 23o44`17,20"

    Jumalan syntymä paikka.

    ..koordinaatit löytyy???

    Äänestä

  • Jumalan- kirjoitti:

    >>>21-23.12.2012

    Mitäkö tapahtuu 21.12.2012?

    Jos olette lukeneet Tasomaa-kirjan, niin tapahtuma on sama kuin heillä, kun tajuavat 3D-maailman. Ymmärryksemme nousee uudelle tasolle.


    Tzolkin Maya-kalenterin päättyminen on matka ja ymmärrys korkeampaan ulottuvuuteen, joka yllättää.

    P.N.

    Äänestä

  • ..noi.. kirjoitti:

    ..koordinaatit löytyy???

    Ota eniro kartta ja siitä gps.
    Sillä paikalla ei ole tällähetkellä taloa koska tuo syntynyt ihminen eli siinä 3v. ja rakensivat toisellepuolen tietä uuden.

    Tuossa koordinaatissa on, muitakin tietoja,
    joka osaa tulkita.

    Äänestä

"Popol Vuh kertoo mayojen profetiasta, joka sisältää maailman uudelleensyntymisen tapahtuvan 21.12.2012 talvipäivänseisauksen aikoihin. Tämän tapahtuman seuraamiseksi mayat kehittivät ihmiskunnan historiassa ainutlaatuisen tarkan kalenterin kunnioittamaan tätä hetkeä. Maya-kalenterin tapahtumat seuraavat pitkälti kuun venuksen kiertoon auringon ympäri sekä auringon sijaintiin suhteessa taivaankanteen. Talvipäivänseisaus 21.12.2012 on astronomisesti hetki, jolloin presessiosta johtuva auringon siirtyminen eläinrataa pitkin saavuttaa pisteen, jossa auringon liike linnunrataa vasten leikkaa linnunradan elämänpuun eli galaktisen keskipisteen kanssa."

Äänestä
  • ..miten mayojen kalenteri on synkronoitu omaamme, eli mikä historiallien tapahtumapäivä on saatu määriteltyä täsmällisesti kun se loppuminen on eri tulkinnoissa tapahtuva 21.12-23.12.2012? Eli onko jokin luotettavasti päivätty tapahtuma johon Mayojen kalenteri voidaan kiinnittää meidän kalenteriimme päivään 21.12.2012? Jos niin mikä tapahtuma?

    Äänestä

  • ..samalla.. kirjoitti:

    ..miten mayojen kalenteri on synkronoitu omaamme, eli mikä historiallien tapahtumapäivä on saatu määriteltyä täsmällisesti kun se loppuminen on eri tulkinnoissa tapahtuva 21.12-23.12.2012? Eli onko jokin luotettavasti päivätty tapahtuma johon Mayojen kalenteri voidaan kiinnittää meidän kalenteriimme päivään 21.12.2012? Jos niin mikä tapahtuma?

    .. sulle lisää miettimistä oikeasta ajankohdasta:
    Tässä lisätietoa ao. kalenterista:
    Aikana, jolloin mayat kehittivät pitkän kalenterin, Euroopassa aikaa mitattiin vielä lyhyillä kalentereilla eli esim. merkittiin muistiin, että suuri mullistus tapahtui hallitsija sen ja sen 5. vallassaolovuotena. Kun eri hallitsijoiden kaudet menivät osittain päällekkäin, jälkikäteen on erittäin vaikea laskea tarkkaa vuotta. Lisäksi meidän kalenterissamme on tänä päivänäkin pieni puute, joka maya-kalenterissa on otettu huomioon. Meidän ajanlaskussamme ei ole nimittäin lainkaan vuotta 0, koska kalenteria laadittaessa nollaa ei vielä tunnettu. Niinpä voisi todeta, että Kristus syntyi 1-vuotiaana, koska heti hänen syntymänsä jälkeen elettiin vuotta 1 j.Kr.

    Samoin kuin me, mayat olivat kiinnostuneita tasavuosista. He uskoivat, että tällöin aikakausi muuttuu. Mayojen klassiselle kaudelle (250-900 j.Kr.) osuivat esimerkiksi vuodet 9.0.0.0.0 ja 10.0.0.0.0. Tasavuosina mayat pystyttivät steeloja, joihin he kirjoittivat päivämäärän lisäksi tietoja sen hetken tapahtumista. Niiden perusteella mayojen historialliset tapahtumat on voitu kiinnittää hyvinkin tarkasti.

    Katsomalla edellä mainittua päivämäärää on helppo huomata, että aikakausi on taas muuttumassa, koska 13. baktun on täyttymässä. Astrologien mukaan tämä tapahtuu talvipäivän tasauksen aikaan 21.12.2012, mutta matemaattisesti on helppo laskea, että 13. baktun tulee täyteen vasta huhtikuussa 2013. Jotkut ovat vetäneet tästä johtopäätöksen, että mayat olisivat ennustaneet tuolloin tapahtuvaksi maailmanlopun. Luku 13 on kuitenkin mayojen mielestä erittäin hyvä luku, joten nykyiset mayat itse uskovat, että tämä merkitsee mayoille suotuisamman aikakauden alkua, 400 vuoden sorron päättymistä.

    Äänestä

http://planetx-nibiru-jb.blogspot.com/2008/05/planetary-countdown-dec-21-2012-1111.html


Nibiru tulee, mutta sitä ei tarvitse pelätä. Vain n. 60-90 % ihmisistä kuolee, sanotaan lähteestä riippuen. Tällä kertaa se ei osu meihin, mutta olemme auringon ja sen välissä jossain vaiheessa, jolloin on tosi kusiset paikat. Kerran Nibiru on osunut Maahan, jolloin nykyinen Kuumme muodostui. Meteorisade, tsunamit ja magma tappavat 2012 välittömästi paljon porukkaa, mutta välillisesti kuolee seuraavien vuosien aikana ainakin saman verran nälänhädän, kuivuuden ja kulkutautien seurauksena. Tämän lisäksi tietysti ihmiset tulevat hulluiksi ja tappavat (ydin)sodissa miljoonia ihmisiä. Tämä on kuitenkin välttämätöntä mentäessä kohti täyttä tietoisuuden tilaa ja viidettä maailmaa. Merkkejä tästä risteymästä (crossing) on ollut jo vuosia. Ne ovat kuitenkin lisääntyneet pikku hiljaa, joten ihminen ei ole niitä kunnolla havainnut. Samoin kuin sammakko ei havaitse hidasta keittämistä. Yht'äkkinen shokkimuutos olisi selvemmin ollut havaittavissa, mutta kyllä tässä tulee äärimmäisiä luonnonilmiöitä seuraavina vuosina kiihtyvällä vauhdilla, että kukaan ei jää paitsioon. Ja katseet kohti taivasta 2011, jolloin Nibirun pitäisi näkyä kaikkialla ihan selvästi.

Äänestä
  • Uskomatonta, että löytyy vieläkin ihmisiä, jotka tuonkin ikivanhan Sumerilaissadun ottavat vakavissaan.

    Nibiruasi ei ole eikä tule, piste.

    Äänestä

  • ösjgdösjgd kirjoitti:

    Uskomatonta, että löytyy vieläkin ihmisiä, jotka tuonkin ikivanhan Sumerilaissadun ottavat vakavissaan.

    Nibiruasi ei ole eikä tule, piste.

    Tuollahan se Nibiru on taivaalla harva se päivä, tai oikeastaan yö (kun ei sitä oikein päivällä näe). Sen nimi suomeksi on Jupiter. Yksi ko. planeetan sumerilaisista nimistä oli nimittäin Nibiru. Valitettavasti se ei kuitenkaan oikein mitenkään voi tuolta kiertoradaltaan yhtäkkiä lähteä syöksähtelemään muiden planeettojen luokse, siellä suunnilleen samalla radalla se on ollut jo yli 5 miljardia vuotta...

    Äänestä

  • Lainaus: "Kerran Nibiru on osunut Maahan"

    Siis se on jo kerran osunut maahan mutta silti se vielä tuolla kulkee? Siis pomppasko se maasta takaisin avaruuteen takas vai mitä? Meikäläisen ymmärtämän mukaan kun jokin maahan osuu niin se myös tänne jää. Niburu olisi muuten tehnyt sellaisen reiänkin vielä että tasan ei olis moinen monttu jäänyt huomaamatta.

    Äänestä

  • e.k.v_ kirjoitti:

    Lainaus: "Kerran Nibiru on osunut Maahan"

    Siis se on jo kerran osunut maahan mutta silti se vielä tuolla kulkee? Siis pomppasko se maasta takaisin avaruuteen takas vai mitä? Meikäläisen ymmärtämän mukaan kun jokin maahan osuu niin se myös tänne jää. Niburu olisi muuten tehnyt sellaisen reiänkin vielä että tasan ei olis moinen monttu jäänyt huomaamatta.

    jatkoi matkaansa hieman erilaisella kiertoradalla siitä lähtien. Siitä palasesta tuli Kuu.

    Äänestä

  • Maasta ja kirjoitti:

    jatkoi matkaansa hieman erilaisella kiertoradalla siitä lähtien. Siitä palasesta tuli Kuu.

    Ja tuon täytyy olla totta, koska sinä niin kirjoitit, luettuasi asiasta internetistä. Päivänselvää.

    Äänestä

  • Maasta ja kirjoitti:

    jatkoi matkaansa hieman erilaisella kiertoradalla siitä lähtien. Siitä palasesta tuli Kuu.

    Toi oli siis niin loistava vastaus etten osannut edes maailmanlopun sanansaattajalta moista odottaa ;D
    Suo anteeksi hieman viivähtänyt vastaukseni mutta piti nauraa muutama päivä. Jos olisin kuollut siihen, olisit joutunut murhasyytteeseen.

    Siis että kuun kokoinen pala irtoaa maasta ja muuttuu kuuksi?

    a.) Kuun kokoinen reikä olisi sellainen monttu että grand canyon näyttäisi muurahaiskeolta. Onko sinulla minkäänlaista tietoa minkä kokoinen kuu on?

    b.) Ellemme oleta että irronnut pala (siis se nykyinen kuu) oli jo jotenkin käsittämättömästi juurikin sattumalta noinkin pyöreä kuin kuu nyt on, niin miten hemmetissä se on kerennyt sitten pyöristymään?

    Tuolla nyt kuitenkin liikkuu sata kertaa vanhempia meteoriitteja eivätkä nekään ole pyöristyneitä joten miten kuu sen sitten tekee jokusessa tuhannessa vuodessa?

    c.) Törmäysvoima joka vaadittaisiin niin ison kappaleen irroittamiseen kuin kuu on, suistaisi tämän planeetan kyllä todella pahasti radaltaan. Rata, jolla elämä maapallolla on mahdollista on kuitenkin suhteellisen kapea, joten voimme hyvinkin olettaa että jo yksi moinen törmäys olisi tehnyt lopun koko elämästä ja maasta marsin kaltaisen.

    Tietysti voit vetää jumala kortin nyt sitten mutta se on eri juttu.

    Äänestä

  • Johan eräässä viestiketjussa (murot) sen todisteltiin näkyvän paljaalla silmällä etelä-mantereella. Mihinkäs se nyt on kadonnut, tai miksi siirtynyt vuoteen 2011 ????.

    Äänestä

tasantarkkaan normi päivä...ei sen kummempaa

Äänestä
  • Vaikka yhtään mitään ei kuitenkaan tapahtuisikaan niin on tuo päivämäärä nin levinnyt esim. netissä. Se on siis jo ihmisten mielissä ja peloissa kenties. Ehkä moni pysähtyy katselemaan ja kuulostelemaan, netti ruuhkautuu uteliaista. Twitterissäkin on jo monta 2012 microbloggaajaa joilla on monta seuraajaa, minä mukaanlukien.

    Äänestä

Eipä tosiaankaan naurata. Juuri samaisena vuonna kun maailmanlopun pitäisi tulla saan asuntovelat maksettua. Pitäisköhän jo nyt heittää överiks elää kuin "viimeistä päivää" ja nauttia palkasta, eikä vaan kituuttaa ja maksella velkoja jos se kuitenkin on ihan sama. Muutenkin voisi alkaa valmistautumaan henkisesti. Käyttäsi loppuajan lähimmäisten auttamiseen tai jottain. Eiks ois ihanaa.

Äänestä

en usko et tulee mitää maailman loppuu ainakaan vieläku sen ois pitäny olla jo 2000 luvulla ja siit on jo 8 vuotta et...

Äänestä

hei ! oot ihan oikeessa mutta haluan saada selville että tuleeko silloin mailmanloppu ?

Äänestä

Näissä keskusteluissa usein vedotaan tähän Mayojen laatiman erittäin tarkan astronomisen kalenterin loppumiseen tuona päivänä.

Tässä lisätietoa ao. kalenterista:
Aikana, jolloin mayat kehittivät pitkän kalenterin, Euroopassa aikaa mitattiin vielä lyhyillä kalentereilla eli esim. merkittiin muistiin, että suuri mullistus tapahtui hallitsija sen ja sen 5. vallassaolovuotena. Kun eri hallitsijoiden kaudet menivät osittain päällekkäin, jälkikäteen on erittäin vaikea laskea tarkkaa vuotta. Lisäksi meidän kalenterissamme on tänä päivänäkin pieni puute, joka maya-kalenterissa on otettu huomioon. Meidän ajanlaskussamme ei ole nimittäin lainkaan vuotta 0, koska kalenteria laadittaessa nollaa ei vielä tunnettu. Niinpä voisi todeta, että Kristus syntyi 1-vuotiaana, koska heti hänen syntymänsä jälkeen elettiin vuotta 1 j.Kr.

Samoin kuin me, mayat olivat kiinnostuneita tasavuosista. He uskoivat, että tällöin aikakausi muuttuu. Mayojen klassiselle kaudelle (250-900 j.Kr.) osuivat esimerkiksi vuodet 9.0.0.0.0 ja 10.0.0.0.0. Tasavuosina mayat pystyttivät steeloja, joihin he kirjoittivat päivämäärän lisäksi tietoja sen hetken tapahtumista. Niiden perusteella mayojen historialliset tapahtumat on voitu kiinnittää hyvinkin tarkasti.

Katsomalla edellä mainittua päivämäärää on helppo huomata, että aikakausi on taas muuttumassa, koska 13. baktun on täyttymässä. Astrologien mukaan tämä tapahtuu talvipäivän tasauksen aikaan 21.12.2012, mutta matemaattisesti on helppo laskea, että 13. baktun tulee täyteen vasta huhtikuussa 2013. Jotkut ovat vetäneet tästä johtopäätöksen, että mayat olisivat ennustaneet tuolloin tapahtuvaksi maailmanlopun. Luku 13 on kuitenkin mayojen mielestä erittäin hyvä luku, joten nykyiset mayat itse uskovat, että tämä merkitsee mayoille suotuisamman aikakauden alkua, 400 vuoden sorron päättymistä.

Äänestä
  • Hyvää tekstiä ylempänä. Jos yksi "tiedemies" saa päähänsä että Mayakalenterin päättyminen tapahtuisi juuri tuona päivänä (joku "laski" ajankohdankin klo 11.11 UTC eli 13:11 Suomen aikaa) niin helppohan on laittaa huhut liikkeelle. Ihmisen selviytymisvietti on kuitenkin voimakas ja tällaiset asiat saavat meidät huolestumaan. Sitten joku huomaa pari sattumalta samaa päivää ja oho, on jo "varmat merkit" siitä että jotain tapahtuisi.

    Luin tällaista blogia: http://thehuntmaster.blogspot.com/2008/10/21122012.html

    Mayat selitettiinkin jo melko hyvin.

    Hopi-intiaanitkin ovat ennustaneet tämän tapahtuvan myös 2012. Itselläni ei ole varmaa tietoa asiasta, mutta melko skeptisesti tähän suhtaudun. Kuka on laskenut kyseisen vuoden meidän kalenteristamme tai millaista ajanlaskua Hopi-intiaanit käyttivät vai käyttivätkö ollenkaan?

    Ilmesyskirjan lukemisesta on kylläkin aikaa, mutta en kykene muistamaan siinä olevan mitään viittauksia juuri tälle meidän aikakaudellemme, miettikääpäs maailmansotien aikaa, miksei Kristuksen toinen tuleminen ajoittunut tälle ajalle?

    Nostradamus on taas ennustanut muistaakseni muitakin "maailmanloppuja" sekä suuren katastrofin vuoden 2000 olympialaisiin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Enpäs siis tuostakaan huolestu. Tietenkin suuri osa Nostradamuksen ennustuksista on toteutunut. Tai näin ainakin väitetään. En jaksa nyt hakea enempää informaatiota, jos joku jaksaa niin selventäkääs minullekin :)

    Willcockin teoria nyt pitkän fysiikan lukijalle vaikuttaa täydeltä p*skalta. Lineaarisesta ajasta irtautuminen? Sehän olisikin hienoa jos tuona päivämääränä ihmisten DNA:t vaan muotoutuisivat uusiksi. Tämän jälkeen kestää vuosia ennen kuin kaikki geenit ovat korvattu "uusilla" modatuilla geeneillä "joka johtaa siihen, että mm. telepatia ja ajassa liikkuminen mahdollistuu.". No mutta Pekka Routalempeä lainatakseni "Oikein erikoisjännää". Toistan, vaikuttaa fysiikan lukijalle p*skalta. 100% varma en voi olla mutta lätkäiskääpäs joku todisteet naamalleni jos jostain sellaiset löydätte. Tarjoan banaanin siitä hyvästä.

    Edgar Cayce... Uskokoon ken tahtoo. Itse en usko. Sieniä popsittuaan olisi saanut kaiken haluamansa selville. Miksei sitten ottanut niistä tarkemmin selvää?

    Äiti Shipton taasen... Wikipedia sanoo näin:

    The world to an end shall come
    In eighteen hundred and eighty one.

    This supposed prophecy has appeared over the years with different dates and in (or about) several countries. However, this version did not appear in print until 1862, and its true author, one Charles Hindley, subsequently admitted in print that he had forged it.

    Eli Shipton "ennusti" maailmanlopun 1800-luvun lopulle. Lopulta tämäkin paljastui väärennökseksi. Hyvä esimerkki siitä, miten joku vain laittaa huhun liikkeelle ja nykyaikaisten tiedonvälityskeinojen kautta väite tunnetaan pian kaikkialla maailmassa.

    Maapallon siirtyminen galaksin keskukseen

    Äänestä

  • joona.jauhiainen kirjoitti:

    Hyvää tekstiä ylempänä. Jos yksi "tiedemies" saa päähänsä että Mayakalenterin päättyminen tapahtuisi juuri tuona päivänä (joku "laski" ajankohdankin klo 11.11 UTC eli 13:11 Suomen aikaa) niin helppohan on laittaa huhut liikkeelle. Ihmisen selviytymisvietti on kuitenkin voimakas ja tällaiset asiat saavat meidät huolestumaan. Sitten joku huomaa pari sattumalta samaa päivää ja oho, on jo "varmat merkit" siitä että jotain tapahtuisi.

    Luin tällaista blogia: http://thehuntmaster.blogspot.com/2008/10/21122012.html

    Mayat selitettiinkin jo melko hyvin.

    Hopi-intiaanitkin ovat ennustaneet tämän tapahtuvan myös 2012. Itselläni ei ole varmaa tietoa asiasta, mutta melko skeptisesti tähän suhtaudun. Kuka on laskenut kyseisen vuoden meidän kalenteristamme tai millaista ajanlaskua Hopi-intiaanit käyttivät vai käyttivätkö ollenkaan?

    Ilmesyskirjan lukemisesta on kylläkin aikaa, mutta en kykene muistamaan siinä olevan mitään viittauksia juuri tälle meidän aikakaudellemme, miettikääpäs maailmansotien aikaa, miksei Kristuksen toinen tuleminen ajoittunut tälle ajalle?

    Nostradamus on taas ennustanut muistaakseni muitakin "maailmanloppuja" sekä suuren katastrofin vuoden 2000 olympialaisiin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Enpäs siis tuostakaan huolestu. Tietenkin suuri osa Nostradamuksen ennustuksista on toteutunut. Tai näin ainakin väitetään. En jaksa nyt hakea enempää informaatiota, jos joku jaksaa niin selventäkääs minullekin :)

    Willcockin teoria nyt pitkän fysiikan lukijalle vaikuttaa täydeltä p*skalta. Lineaarisesta ajasta irtautuminen? Sehän olisikin hienoa jos tuona päivämääränä ihmisten DNA:t vaan muotoutuisivat uusiksi. Tämän jälkeen kestää vuosia ennen kuin kaikki geenit ovat korvattu "uusilla" modatuilla geeneillä "joka johtaa siihen, että mm. telepatia ja ajassa liikkuminen mahdollistuu.". No mutta Pekka Routalempeä lainatakseni "Oikein erikoisjännää". Toistan, vaikuttaa fysiikan lukijalle p*skalta. 100% varma en voi olla mutta lätkäiskääpäs joku todisteet naamalleni jos jostain sellaiset löydätte. Tarjoan banaanin siitä hyvästä.

    Edgar Cayce... Uskokoon ken tahtoo. Itse en usko. Sieniä popsittuaan olisi saanut kaiken haluamansa selville. Miksei sitten ottanut niistä tarkemmin selvää?

    Äiti Shipton taasen... Wikipedia sanoo näin:

    The world to an end shall come
    In eighteen hundred and eighty one.

    This supposed prophecy has appeared over the years with different dates and in (or about) several countries. However, this version did not appear in print until 1862, and its true author, one Charles Hindley, subsequently admitted in print that he had forged it.

    Eli Shipton "ennusti" maailmanlopun 1800-luvun lopulle. Lopulta tämäkin paljastui väärennökseksi. Hyvä esimerkki siitä, miten joku vain laittaa huhun liikkeelle ja nykyaikaisten tiedonvälityskeinojen kautta väite tunnetaan pian kaikkialla maailmassa.

    Maapallon siirtyminen galaksin keskukseen

    [muokkaa] Napaisuusvaihdoksia satojen tuhansien vuosien välein

    Paleomagneettisten tutkimusten avulla on päätelty, että Maan magneettikenttä vaihtaa napaisuuttaan säännöllisesti, pari kertaa miljoonassa vuodessa. Viimeisin napaisuuskäännös tapahtui noin 780 000 vuotta sitten. Vaihdoksen aiheuttavaa mekanismia ei tunneta kunnolla, mutta vaihdos ei ole äkillinen vaan saattaa kestää kymmeniä tuhansia vuosia. Napaisuuskäännöksen aikana Maan magneettikentässä saattaa olla useampia napoja.

    Eli tällainen tapahtuma ei tule tapahtumaan 21.12.2012 klo 13.11.


    Toivotaan että jokunen sielu rauhoittui tästä tekstistä :)

    Hyvää kesänalkua kaikille!

    Äänestä

nuff said.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ainakin kirjoitti:

Tulee monta psykoosia, jos te mietitte liikaa, sitä mitä silloin tapahtuu, se on varma. Eli pitäkää pää kylmänä ja ottakaa huomioon että te saatatte vain kuvitella jotain pahaa tapahtuvan niin että päänne kärähtää.
Se on totta että vaikka ihmiskunnan tietoisuus ei aukenisi, niin todella monen päässä pääsee vaihtoehtotodellisuus takuulla aukeamaan psykoosin muodossa, jonka voi saada tavallinenkin ihminen, jos liikaa asioita pähkäilee, mutta sen saa varsinkin herkkä ihminen, joka tosissaan uskoo tai pelkää jotain tapahtuva.
Miettikää tätä jooko.

Toisekseen jos se kalenteri nyt päättyy juuri 21.12.2012, eikä esim. 22 tai 23 päivä, kuten osa sanoo, niin missä se oletettu tapahtuminen alkaa ja mihin aikaan, vuorokausi kun vaihtuu eri puolilla maapalloa eri aikaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu