Tarkalleen puoli vuotta myöhemmin saa ensi-iltansa Arn - Temppeliritarin jatko-osa Pohjoinen Valtakunta.Elokuvat perustuvat Jan Guilloun kirjoittamaan ristiretki trilogiaan,Tie Jerusalemiin,Temppeliherra ja Pohjoinen Valtakunta romaanit tiivistetään kahdeksi koko illan elokuvaksi.Itse henkilökohtaisesti innostuin lukemaan jatko-osat kirjana ensimmäisen elokuvan nähtyäni,ensimmäinen Arn elokuva oli mielestäni hienosti kuvattu keskiaikainen draama seikkailu.
Romaani filmatisoinneissa on aina oma jännitteensä siitä,miten kirja sarja muokkautuu eläväksi kuvaksi valkokankaalle.Tässä tapauksessa trilogian keskimmäinen ja kiehtovin kirja Temppeliherra sivuutetaan muutamin kohtauksin elokuvassa,sillä tuossa kirjassa kuvattiin enemmän Arnin ristiretki vaiheita Jerusalemissa.Pohjoinen Valtakunta keskittyy enemmän sveeanmaan klaani kahinoihin,jossa Ruotsin kuningaskunnan peruskivet rakennetaan lopulliseen muotoonsa.Kirjailija Jan Guillou kirjoitti trilogiaan vielä neljännen osan Arnin Perintö.
Ohjaaja Peter Flinth on saanut jotenkuten kunniakkaasti päätökseen haastavan projektin,elokuvan monet juonikuviot eivät välttämättä hahmotu katsojalle,ellei ole lukenut kirjoja,joitakin muutoksia juonen kulkuun on väkisin tehty,jotta saataisiin pidettyä elokuvan budjetti aisoissa.Dramturginen ote hieman lipeää ohjaajan hyppysistä, koska henkilöhahmoja ei olla pahemmin saatu käsikirjoitus versiossa kovinkaan syvällisiksi.Siinä mielessä kirja trilogiasta olisi pitänyt tehdä kolme elokuvaa eikä kaksi.Mutta joka tapauksessa nämä kaksi Arn elokuvaa osoittavat,että kyllä sitä osataan tehdä ritari seikkailuja ilman Hollywoodiakin täällä pohjolassa.Elokuva Arn-Pohjoinen Valtakunta on kuvattu täysin perinteisellä tavalla ilman sen kummempia spektaakkeli tehosteita.
Elokuvan musiikista vastaa jälleen meidän ikioma säveltäjämme Tuomas Kantelinen.
TÄHTIÄ ¤¤¤

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.