Rambo kätesi on veressä!!
John Rambo, tuo Mikki Hiiren kanssa maailman tunnetuimman sarjakuvahahmon tittelistä kisaava hormoneja nauttinut niittokone is back, ja kovempana kuin koskaan.
Vuodet ovat vierineet ja Rambosta on kasvanut jokaisen patrioottisen pikkurambon isähahmo ja messias, vähäpuheinen kiveentaottu jyhkeä soturihahmo, myyttinen sankari ja ikoni.
Elokuvan alku esittää "yllättäen" vastahakoisen sankarihahmon, joka sankaritekojen sijaan pyydystää luikertelevia otuksia jossain hevonvitussa, ja joka perin vastahakoisesti löytää taas itsestään kutsumuksen, ja sehän on se tappaminen, tokaisee tokarivin Eki.
Tekosyyksi tappamiselle käy vaikka se, että ryhmä hyväntahtoisia amerikkalaisia hihhuleita on jäänyt varsin vastenmielisten Burman eli nykyisen Myemarin sotilasjuntan häikäilemättömien ja raakojen kätyrien kynsiin, mutta kuten John Rambo itsekin myöntää, se on vain tekosyy taas elää ja hengittää, ja sen hän tekee kuten jokainen soturi aikojen alusta alkaen - sotien.
Jopa nykymittapuun mukaan erittäin raaka leffa ei säästele edes naisia ja lapsia, vaan valkokankaalle piirtyy kuvia pistimellä surmattavista, räjähtelevistä ja silpoutuneista lapsista, ja raa'asti joukkoraiskattavista naisista, jotka tuovat toivottavasti popcorniin oman vastenmielisen lisämaun.
Eli nihilismi on kohdallaan ja epäinhimilliset paperiset viholliset niin epäinhimillistettyjä, että Erkkikin haluaisi niitä lahdata paremman maailman puolesta.
Edellä mainittujen seikkojen vuoksi moni olisi valmis tuomitsemaan leffan silkaksi vastenmieliseksi patrioottiseksi väkivaltapornoksi, ja se heille suotakoon, en koe tarvetta puolustella tätä elokuvaa maailmassa jossa on lian monta ramboa.
Mutta elokuva on elokuvaa, filminauhalle tallennettua fiktiota (Godard on eri mieltä), se, että maailma on mätä ei johdu elokuvista, vaan ihmisistä, niistäkin jotka eivät tämänkaltaista väkivaltaviihdettä dikkaa.
Itse elokuva on erittäin toimiva paketti, joka tekee miehentyön luodessaan ehyen kokonaisuuden joka on silkkaa miehistä energiaa, ja pirun hyvin tehty leffa.
Yksi harvoista jatko-osista joka ylittää aikaisemmat!
Actiontoimintaleffojen joukossa silkkaa parhautta.
itse en välitä tämän genren tuotteista, mutta tälle elokuvalle oli pakko lämmetä.
Katsoja kätesi on veressä!!
****
Rambo (2008)
0
256
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,1203089Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171912730Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina622166Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S2471464Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.41454Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät231326Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään31181Ei ole liian myöhäistä..
Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala3912Ei osattu ratkaista etääntymistä
Mä jäädyin eikä sulla ole taitoa sulattaa. Parempi antaa olla, vaikka toivoin jotain muuta. Miehelle.115900Esprit hoitokdit Varkaudessa?
Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin103883