Eli Kyselisin mielenkiinnolla millaista hoitoa on yleensä sairaudesta puhuneille tarjottu?
Olen jo 10 vuoden ajan kamppaillut sairauden kanssa.. alkuun leikkimielisesti, välillä erittäin rajusti ja nyt silleen tasaisesti ahmien/oksennellen noin 9 krt/viikko.. 3 vuotta olen käynyt terapioissa lähinnä masennuksen takia, mutta bulimia on myös tiedossa papereissani. Kerran kävin ravintoterapeutilla raskauden alussa, mutta se nyt oli ihan turhan tuntuinen homma, muutenkin tieto vauvasta ja hänen terveysestään sai minut olemaan lähes oksentamatta odotus ajan. Sen jälkeen repesi uudestaan.. :(
Terapeuttini myös sanoi ettei tavallaan ole ongelmaa, koska tiedän että sairastan ja tiedän että se haittaa elämääni ja vaarantaa terveyteni. Olen tietoinen asioista niin eikö kukaan ulkopuolinen silloin voi auttaa? Mietin monesti esitänkö sairasta, mutta toisaalta jos itken pöntön vieressä, niin eihän sitä näytöstä muut katsele? Millaista oikeaa apua voi saada? Ja onko niistä hyötyä, koska pohjimmiltaanhan kyse on siitä mitä minä haluan ja haluanko parantua, mutta kuinka voisin saada itseni haluamaan parantumista? Olipas monimutkaista, mutta olisi mukava kuulla vastauksia.. :)
Olen jo 10 vuoden ajan kamppaillut sairauden kanssa.. alkuun leikkimielisesti, välillä erittäin rajusti ja nyt silleen tasaisesti ahmien/oksennellen noin 9 krt/viikko.. 3 vuotta olen käynyt terapioissa lähinnä masennuksen takia, mutta bulimia on myös tiedossa papereissani. Kerran kävin ravintoterapeutilla raskauden alussa, mutta se nyt oli ihan turhan tuntuinen homma, muutenkin tieto vauvasta ja hänen terveysestään sai minut olemaan lähes oksentamatta odotus ajan. Sen jälkeen repesi uudestaan.. :(
Terapeuttini myös sanoi ettei tavallaan ole ongelmaa, koska tiedän että sairastan ja tiedän että se haittaa elämääni ja vaarantaa terveyteni. Olen tietoinen asioista niin eikö kukaan ulkopuolinen silloin voi auttaa? Mietin monesti esitänkö sairasta, mutta toisaalta jos itken pöntön vieressä, niin eihän sitä näytöstä muut katsele? Millaista oikeaa apua voi saada? Ja onko niistä hyötyä, koska pohjimmiltaanhan kyse on siitä mitä minä haluan ja haluanko parantua, mutta kuinka voisin saada itseni haluamaan parantumista? Olipas monimutkaista, mutta olisi mukava kuulla vastauksia.. :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kamppailen itsekin sen kanssa että haluan parantua bulimiasta, epäilen välillä että olen täysin terve ja sitten pöntön ääressä kyynelet silmisä kysyn yhä uudelleen et mitä tää on. Avusta en osaa sanoa mitään koska ainakaan minä en sitä normaalipainoisena saa.. Mä oon sairastanut tosin bulimiaa vaihtelevasti 8 vuotta, välillä ollut muita syömishäiriöluokituksia. Ano on otettu vakavasti, mutta bulimiaa kukaan ei tähän mennessä ole ymmärtänyt.
No sitä minäkään en juuri ymmärrä, että koska en näytä "sairaalta", jos ei jatkuvaa väsymystä oteta lukuun niin tuntuu ettei sairautta oteta vakavasti.. Olen joutunut syömään kaliumia, arvojen oltua todella alhaiset, kiillettä ei ole hampaissa ja kärsin jatkuvaa voimattomuutta yms. mutta silti en saa itsestäni puristettua sitä tahtoa lopettaa.. :( Olen myös normaalipainoinen 168 cm 58kg, eli hyvin alarajoilla, mutta silti peili on suurin viholliseni.. Jotenkin ehkä sekin että pelkäsin lähes 7n vuotta että jään oksentelusta kiinni ja häpesin asiaa syvästi. Ajattelin kauhulla jotain pakkohoitoa tai muuta. Lopulta itse puhuin asiasta ja toivoin hoitoa ja halusin tämän loppuvan, niin edelleen tilanne on sama eikä kukaan oikeastaan ole asiasta 3een vuoteen puhunut. Tavallaa olen myös loukkaantunut muiden välinpitämättömyydestä, varsinkin alan "ammattilaisten", miksi bulimiaa ei oteta vakavasti? Näitä keskuteluja lukiessa näkee selkeästi kuinka paljon ahdistusta tuskaa ja fyysisiä oireita se aiheuttaa. Ensimmäistä kertaa tuntuu että täällä on monta joille samat asiat tuottavat tuskaa ja vielä samanlaista tuskaa!