Ihminen kokee ahdistavaa olotilaa monissa tilanteissa, mutta paniikkihäiriön kokenut kokee tilanteen kertoimella ja se jää muistiin kuin puukon viilto, sieluun jos näin asian voi ilmaista.(itse koin ensikerran 80-luvun alussa)
Mistälie tulikin ja armeijan kävin ilman tuskaa?
Hyvinkin saattaa olla kyse siitä, että henkilö on kokenut rajuja alistushetkiä lapsena ja pienet hetket yhdistää ajantunteen pärjäämisessä.
Itse koen tilanteet jotenkin "teennäisenä" ja ahdistun asiassa YLI ja en halua olla kyseisessä tilassa, koska myötähäpeä on myös kokonaisuudessa vaikka itse panikoin asiaa oireillen.
Myötähäpeää koen myös työpaikan suulaan tyypin syystä joka ei mielestäni kovinkaan asiantunteva aina kaikessa voi olla koska työnjälki kertoo totuuden ja tarinat yliampuvia ilman loogista totuutta.
Itse en ole vielä 50v. mutta nämä työpaikan mielialapuntarit 50v pitävät fiilistä yllä kuinka hyviä ovat..?
Pidätellä täytyy sanoa suoraan että työaika on sama kaikille ja 45min aiemmin on järjetön suhteessa toisiin.
Kaupassa asiointiin pääsin pienissä kaupoissa jossa jonot vain alle minuutin kestivät ja marketeissa käyskentelin ilman ostoksia ja joskus ostinkin kun jonoa ei ollut.
Nyt onnistuu hyvin kaupassa käynti miten haluaa eli jännitys jäi siltä osalta kokonaan.
Aina sitä pohtii että mikä ihmeen juttu tämä mieli oikein on, mutta omasta mielestäni panikoijat eivät ole tyhmiä ihmisiä, vaan erittäin hyviä ihmisiä, noudattavat sääntöjä ja tekemättä toisille harmia elämään.
Kokemus voi ollakkin lopulta rikkaus nähdä maailmaa "toisinsilmin", kyseessä niin voimakas kokemisen tunne että sitä ei voi mikään matkia, edes kovinkaan krapula jossa ihmisyys joutuu piinaan.
Kaikki eivät edes juo joten vertaus ontuu pahasti, mutta tuntuman hakua hahmotellen yritys.
Lippu liehumaan vaan kaikille ja näin syksyllä kyntilöitä voi sytytellä iloa antamaan pimentyneeseen aikaan.
Samassa veneessä ollaan joten eiköhän melota ohi tuokin kivikko porukalla? :)
Mistälie tulikin ja armeijan kävin ilman tuskaa?
Hyvinkin saattaa olla kyse siitä, että henkilö on kokenut rajuja alistushetkiä lapsena ja pienet hetket yhdistää ajantunteen pärjäämisessä.
Itse koen tilanteet jotenkin "teennäisenä" ja ahdistun asiassa YLI ja en halua olla kyseisessä tilassa, koska myötähäpeä on myös kokonaisuudessa vaikka itse panikoin asiaa oireillen.
Myötähäpeää koen myös työpaikan suulaan tyypin syystä joka ei mielestäni kovinkaan asiantunteva aina kaikessa voi olla koska työnjälki kertoo totuuden ja tarinat yliampuvia ilman loogista totuutta.
Itse en ole vielä 50v. mutta nämä työpaikan mielialapuntarit 50v pitävät fiilistä yllä kuinka hyviä ovat..?
Pidätellä täytyy sanoa suoraan että työaika on sama kaikille ja 45min aiemmin on järjetön suhteessa toisiin.
Kaupassa asiointiin pääsin pienissä kaupoissa jossa jonot vain alle minuutin kestivät ja marketeissa käyskentelin ilman ostoksia ja joskus ostinkin kun jonoa ei ollut.
Nyt onnistuu hyvin kaupassa käynti miten haluaa eli jännitys jäi siltä osalta kokonaan.
Aina sitä pohtii että mikä ihmeen juttu tämä mieli oikein on, mutta omasta mielestäni panikoijat eivät ole tyhmiä ihmisiä, vaan erittäin hyviä ihmisiä, noudattavat sääntöjä ja tekemättä toisille harmia elämään.
Kokemus voi ollakkin lopulta rikkaus nähdä maailmaa "toisinsilmin", kyseessä niin voimakas kokemisen tunne että sitä ei voi mikään matkia, edes kovinkaan krapula jossa ihmisyys joutuu piinaan.
Kaikki eivät edes juo joten vertaus ontuu pahasti, mutta tuntuman hakua hahmotellen yritys.
Lippu liehumaan vaan kaikille ja näin syksyllä kyntilöitä voi sytytellä iloa antamaan pimentyneeseen aikaan.
Samassa veneessä ollaan joten eiköhän melota ohi tuokin kivikko porukalla? :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Iso kiitos sinulle tästä kannanotosta, ja ajattelusta paniikkihäiriöstä kärsivien ihmisten puolesta. Terveisin: myös paniikkihäiriöinen
epäillään kärsineen jonkintasoisesta paniikkihäiriöstä, ja silti äijä sai nimensä historiankirjoihin mullistamalla koko biologian tieteen evoluutioteoriallaan! Epäillään jopa että Darwinin oireet auttoivat häntä työssään, kun oli kerran aikaa pohdiskella ja tutkiskella asioita kun panikointi rajoitti sosiaalista elämää.
Eli paniikkihäiriö ei todellakaan tarkoita tyhmyyttä!!! Täytyy vain yrittää löytää oma osaamisalueensa (mikä ei tietenkään ole mikään helppo juttu)!
Netistä löytyy mm. tuollainen teksti kun googlaa sanoilla "Charles Darwin panic disorder":
Panic Disorder: Did Charles Darwin Have It?
Charles Darwin, author of the Theory of Evolution, was born in 1809, the son and grandson of physicians. At age 16, he was sent to study medicine at Edinburgh University in Scotland, but he was more interested in beetles than medicine. At age 22, he was invited to join the HMS Beagle for a five-year sail around the earth, where he collected specimens of plants and animals from around the world. He made lots of friends at school, was the life of the party in college, met all sorts of people when he traveled around the globe, and he was an active hiker and camper.
However, in 1837, at age 26, one year after returning to England from his boat trip around the world, he became terrified to meet people because he would develop, in his own words, a "sensation of fear accompanied by troubled beating of the heart, sweat, trembling of muscles." He no longer went to parties and began to withdraw from society, he was afraid to meet people, and spend his time entering notes in a special journal. He consulted many physicians who at various times diagnosed him as having bad nerves, tropical disease, arsenic poisoning, intellectual exhaustion, dyspepsia, and "suppressed gout".
Today he would be diagnosed as having panic disorder, a condition that usually starts between late adolescence and the mid-thirties. This condition affects an estimated 13 million Americans, manifests itself in unexpected attacks of extreme anxiety, with symptoms including rapid heartbeat, shortness of breath, trembling, sweating, nausea and dizziness. Some victims feel they are losing their minds or are about to die. Many become so obsessively worried about subsequent attacks that they make major changes in their behaviors, shunning whatever situation may have prompted the panic.
Darwin might never have revolutionized biology with his theory of evolution if he had not suffered from chronic mental illness that turned him into a scholarly recluse. When he died in 1882, he was buried at Westminster Abbey next to another giant named Isaac Newton.