Nightwish uudelleenjulkaisut

No joku nimimerkki

Olin Nightwishin kanssa "vähän" jälkijunassa eli ostin kaikki bändin levyt kerralla vasta tänä vuonna. Ostin siis nämä uudelleenjulkaisut joissa on bonuskappaleita. MUTTA. Minusta levyt kuulostavat aika omituisilta. Kansivihkoista ei löydy mitään merkintää uudelleenmasteroinnista mutta jokaisessa levyssä on samanlainen tasapaksu MASSIIVINEN soundi jossa kaikki soittimet on pantu ikään kuin samalle viivalle. Tarjan ääni on näiden levyjen miksauksessa täsmälleen samalla viivalla soittimien kanssa mikä tuntuu häiritsevältä. Minun korviini on aivan ilmiselvää että Tarjan äänen pitäisi olla miksauksessa korkeammalla. Näillä levyillä Tarjan äänellä ei yksinkertaisesti ole sitä tilaa mitä se tarvitsee. My Winter Stormilla Tarja kuulostaa siltä miltä pitääkin mutta Nightwish uudelleenjulkaisuilla hänen äänensä ei pääse riittävästi esille.

7

735

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NW-fani>

      Dark Passion Playn ekamiksaus oli melko kamala, jossa äänivyöry hautasi kaikki laulut, se korjattiin, mutta se sama ongelma on edelleen. Ilmeisesti nämä uusinnat on tehty samalla kaavalla jolloin taustat hukuttaa laulun. Epäilen, että miksauksen monitoroinnissa on ongelma, koska ne menee kaikkilevyt samaan suuntaan.
      Within Temptationin Sharon pillittä todella hennolla äänellä Tarjaan nähden ja silti Sharonin laulut on pinnassa vaikka WT:lla on melko massiivinen kitaravalli takana.

      • Joku nimimerkki taas

        Kyllähän musiikki saadaan kuulostamaan ihan siltä miltä halutaan enkä ole koskaan törmännyt heavy metal (tai sen SUUNTAISELLA) levyllä sellaiseen ilmiöön ettei laulajalle olisi annettu tarpeeksi tilaa. Sikäli omituista että kaikista mahdollisista laulajista juuri Tarja on saanut tällaisen käsittelyn - levyjä kuunnellessa tekisi kovasti mieli laittaa lauluun lisää volyymia, vaan eipä se onnistu.

      • vois
        Joku nimimerkki taas kirjoitti:

        juuri mixsaukseen ja äänitykseen liittyviä
        nuo havainnot.Levyjen kompressoinnista kirjoitellaan.Levyt pitäisi saada kuulostamaan hyviltä jokaisella värkillä soitettaessa.Katoaako
        sen myötä sitten luonnollisuus ja osa tunteesta.
        Isot orkesterit ja kuorot asettavat nekin omat haasteensa.Studioissakin eri systeemit.Olisiko demoista löydettävissä sitä alkuperäistä tunnelmaaa.Liveistä ainakin.

      • Minä taas
        vois kirjoitti:

        En ole alan asiantuntija mutta sinänsä mielenkiintoinen tuo ajatus että levyn pitäisi kuulostaa hyvältä missä tahansa laitteessa. Jos haetaan isoa ja massiivista soundia menee sitten helposti överiksi ja lopputulos on puuduttavaa äänimassaa. Tarjan My Winter Storm on kyllä minusta kaikin puolin hyvin tehty, musiikki on isoa ja dramaattista kuten Nightwishillä mutta se elää, siinä on sävyjä, valoa ja varjoa kuten sanonta kuuluu. Ja luonnollisesti Tarja saa sen tilan minkä tarvitsee. Luonnolisella tavalla hyvältä kuulostaa myös Nightwishin End of an Era DVD joten näiden uudelleenjulkaisujen puurosoundi kyllä ihmetyttää.

      • faittajatar
        Minä taas kirjoitti:

        tuosta My Winter Storm ja End of an Era DVD taltioinneista todella huippuja,mutta voiskohan olla,että Tuomas haluaa ,että uudelleen julkaisut olisikin sillisalaattia ?

        äänitteiden tasoa vaan.Ovatko menneet alaspäin,viimeisten vuosien aikana.Tarjan musiikkihan on vähän erinlaista kuin Nightwishin.
        Oman näköisekseen maininnut.Laululle enemmän tilaa.Leffamaisuuttakin löytyy,isoilla kuoroilla.
        Giaran Well.

      • Taas minä
        faittajatar kirjoitti:

        tuosta My Winter Storm ja End of an Era DVD taltioinneista todella huippuja,mutta voiskohan olla,että Tuomas haluaa ,että uudelleen julkaisut olisikin sillisalaattia ?

        No Tuomas on ilmeisesti halunnut kahta asiaa - ensinnäkin että kaikki levyt kuulostavat täsmälleen samanlaisilta, toisekseen, että ne kuulostavat siltä kuin ne olisi tehty "tänään". Kyllä tästä asiasta on netissä valitettukin - miten remasterointi monissa tapauksissa loppujen lopuksi saa vain musiikin kuulostamaan "isommalta" ja äänekkäämmältä samalla kun laatu kärsii. Miksi kajota musiikkiin jossa ei ole mitään vikaa? Jos joku levy on tehty vuonna 1970 siltä se saa myös kuulostaa ja siltä sen minun mielestäni PITÄISI kuulostaa. Mitä järkeä yrittää tasapäistää kaikkea samaan muottiin. Nykyisin remasteroidaan kymmenen vuoden takaisia levyjä joissa ei alunperin ollut mitään vikaa, eihän siitä voi seurata muuta kuin että laatu kärsii. Ajatus että Angels Fall First ja Dark Passion Play levyjen pitäisi kuulostaa samalta on täysin älytön ja mahdoton.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      336
      7402
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      77
      4759
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3215
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3117
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      76
      2016
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1896
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      220
      1841
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1597
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1558
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1478
    Aihe