Urpilainen

Aamun tv-uutisissa Jutta sanoi olevansa onnellinen uutisesta, että kyselyn mukaan suomalaisten eriarvoisuus on kasvanut, sillä se lisää demareiden kannatusta. Eikö näille sammakoille tule loppua.

Sammakoita tulvii.
3264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aamulla televisiossa keskustelivat Soini ja Hemming, hallitus/oppositio. Keskustelu oli sivistynyttä, vaikka erimielisyyksiä oli.
Hiukan jälkeenpäin vilahti myös Urpilainen ruudussa. Se valtava ero mikä Urpilaisen retoriikassa on huonompaan suuntaan verrattuna Soiniin ja Hemmingiin, oli aivan häkellyttävä.
Ei suinkaan demaritkaan enää nykyisellään ole mitään kehityskansalaisia, joten hekin ansaitsisivat sivistyneen puhetavan omaavan puheenjohtajan, joita heillä kyllä on ollut historiassa, vaikka ajat ovat olleet huomattavasti heikommat ja eriarvoisemmat.

Äänestä
  • ainoa tunne mikä nousee pintaan on myötähäpeä.

    Äänestä

Kun ei ole asioiden hallinta eli substanssi kunnossa, niin puhutaan sitten asian vierestä.
Pyrkyä rouvalla kyllä riittää, mutta perusasiatkin politiikasta ovat kuitenkin hakusessa. Voihan aikuinen nainen sentään....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AAA. kirjoitti:

Aamun tv-uutisissa Jutta sanoi olevansa onnellinen uutisesta, että kyselyn mukaan suomalaisten eriarvoisuus on kasvanut, sillä se lisää demareiden kannatusta. Eikö näille sammakoille tule loppua.

Sammakoita tulvii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu