Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Korrelaatiota?

Itse kun olen enemmän ns. perse- kuin tissimiehiä, niin olen alkanut pohtimaan, onko naisen takaliston muodolla jotain vaikutusta heidän kiinnostukseensa peppuseksiä kohtaan (tai päinvastoin). Itselläni nimittäin sellaiset laihat ja 'muodottomat' lautapeput eivät juurikaan saa viisaria värähtämään, mutta sopivan kaarevan omaavat täyteläiset takamukset aiheuttavat 'kipinöitä muniin'. Sen hyvin pienen otannan perusteella mikä allekirjoittanella on, voisin sanoa, että anaaliseksistä kiinnostuneilla naisilla nimenomaan on pyöreyttä pakaroissa.
2970
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tuo mitä sanoit. Ehkä "lautapeput" tietävät itsekkin etteivät väräytä viisaria joten itsepuolustukseksi ovat olevinaan niinku ei asia kiinnostais. No, pärjäähän ne lautapeput malleina kai.

Äänestä

Olet aivan oikeilla jäljillä. Perseen muodolla on paljon merkitystä ainakin minulle, koska siitä se naisen kropan seksikkyys pitkälti lähtee. Siitä näkee yleensä myös hyvin onko nainen pitänyt itsestään huolta - sohvaperunalla on hyvin harvoin muodokas ja terhakka peppu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Havaintoja kaivataan kirjoitti:

Itse kun olen enemmän ns. perse- kuin tissimiehiä, niin olen alkanut pohtimaan, onko naisen takaliston muodolla jotain vaikutusta heidän kiinnostukseensa peppuseksiä kohtaan (tai päinvastoin). Itselläni nimittäin sellaiset laihat ja 'muodottomat' lautapeput eivät juurikaan saa viisaria värähtämään, mutta sopivan kaarevan omaavat täyteläiset takamukset aiheuttavat 'kipinöitä muniin'. Sen hyvin pienen otannan perusteella mikä allekirjoittanella on, voisin sanoa, että anaaliseksistä kiinnostuneilla naisilla nimenomaan on pyöreyttä pakaroissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu