"Kaksi naispappia rekisteröi parisuhteensa
26.8.2008 19:41
Kaksi naispappia on rekisteröinyt parisuhteensa muutama viikko sitten, kertoo Kotimaan verkkolehti.
Kyseessä on toinen pappien keskinäisen parisuhteen rekisteröinti. Edellinen tapahtui viime vuonna.
Kirkon työntekijät voivat rekisteröidä parisuhteensa kuten muutkin suomalaiset. Vaikka rekisteröinnissä ei olekaan mitään lainvastaista, kahden samaa sukupuolta olevan parisuhteen rekisteröinti synnyttää kirkon sisällä erilaisia näkemyksiä.
Viime viikkoina keskustelua on julkisuudessa herättänyt varsinkin rekisteröidyn parisuhteen siunaaminen. Virallisesti kirkko ei siunaamista suosittele, mutta käytännössä niitä on ollut jo useita.
Kotimaa-lehden tietojen mukaan useita seurakunnan työntekijöitä asuu rekisteröidyssä parisuhteessa ainakin neljässä hiippakunnassa.
STT"

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuollainen touhu saattaa sitä inhoavien lukumäärästä riippuen kääntyä islmin eduksi. Onhan toki Suomen kansalaisella oikeus kuulua niin ateisti-järjestöön kuin islamilaiseen yhteisöönkin, mutta jos samalla toimii kirkon työntekijänä, voi syntyä sellainen kuva, ettei henkilö oikein luota kirkon "tuotteeseen".
Miehen ja naisen vihkiminen avioliittoon on katsottava kirkon "tuotteeksi", jolloin kilpailevien tuotteiden käyttäminen (varsinkin kirkon työntekijöiden toimesta) todennäköisesti heikentää tuon "tuotteen" ja kirkonkin asemaa.
Näkisin tässä vaiheessa niin, että ihmisten, jotka eivät voi elää kirkon periaatteiden mukaisesti pitäisi itse pystyä tekemään johtopäätökset omassa asiassaan. Niinkuin erinäisistä syistä monet ovatkin tehneet esim. eroamalla kirkosta, eikä heitä kukaan ole alkanut vainoamaan tuon eronsa vuoksi. Luther ei luvannut taivaspaikkaa niille, jotka katkaisevat kirkosta eronneiden kauluja, muistaakseni.
jos lahkoon jäisi vain siihen uskovat, eli 5% nykyisistä jäsenistä, niin suomi olisi melkoisen paljon parempi paikka asua ja elää.
jos heille ei mikään muu kelpaa. Homot tuntuu likaisimmilta, kun ne rassaa väärää reikää. Huonot puolensa on homoudessakin.
kun heidän piirissään ei ole lainkaan noita "väärä reiän rassaajia", ei ainakaan virallisen opin mukaan, näin muistelen jostain lukeneeni.