Olen 40-vuotias mies, yksineläjä ja ainakin siltä näyttää myös ikisinkku. Suhteeni elämäni naiseen päättyi kauan sitten vuonna -95, sen jälkeen en ole kohdannut samanlaista, en lähellekään. Pahaa tekee ajatella, että olisi loppuelämän yksin. Hyvä ystävänikin päätti jättää minut yksin vähän yli vuosi sitten. Käyn töissä ja minulla on ihan mukava asunto, mutta sopivaa naista en vain löydä. Illat ja viikonloput ovat kaikista pahimpia, välillä tuntuu siltä, että haluaisi vain kuolla. Halu elää käy välillä pieneksi, halu tappaa itsensä sitäkin suuremmaksi. Välillä miettii miten pienestä kaikki on kiinni, joku onnistuu, joku ei. Olisin halunut jatkaa suhdettani ex-kihlattuuni, mutta hänelle se ei sopinut, miksi naiset ovat niin ehdottomia ja antavat niin helposti periksi? Kärsimätön ja itsekäs hän kyllä oli, mutta hyvääkin hänessä oli. Tuntuu pahalta ajatella, että tässä se sitten oli tämä elämä, mitä tein ansaitakseni tämän kaiken kurjuuden?
Eikä tässä ole vielä läheskään kaikki, pitää mennä nukkumaan, että jaksaa taas huomenna. Välillä tuntuu, että miksi yhdelle ihmiselle annetaan näin paljon kärsimystä ja toiselle niin paljon onnea, miksi? Osaako joku vastata tähän?
Eikä tässä ole vielä läheskään kaikki, pitää mennä nukkumaan, että jaksaa taas huomenna. Välillä tuntuu, että miksi yhdelle ihmiselle annetaan näin paljon kärsimystä ja toiselle niin paljon onnea, miksi? Osaako joku vastata tähän?
Vastaukset 1
Vanhimmat
kuule sullahan on viel ollu helppoo otahan ittees niskasta kiinni ja mee vaik tanssi kurreille tai mikä sua vähänkin kiinnostaa ilmeisesti sul olis varaa harrastaa tee miltä tuntuu mieluiten hyvältä mul on asiat täysin paskaa mut sul olis mahdollisuus kunnon naisiakin on kunhan oot varuillas mie taian ittekkin ettii mut en oikein tiedä mitä haluun sul on kaikki mahdollisuudet oot viel terve3kkin ja muutenkin kulje ja nauti kyl sul jossakin onni potkaisee lycka till