Pitäisikö olla

Olen 40-vuotias mies, yksineläjä ja ainakin siltä näyttää myös ikisinkku. Suhteeni elämäni naiseen päättyi kauan sitten vuonna -95, sen jälkeen en ole kohdannut samanlaista, en lähellekään. Pahaa tekee ajatella, että olisi loppuelämän yksin. Hyvä ystävänikin päätti jättää minut yksin vähän yli vuosi sitten. Käyn töissä ja minulla on ihan mukava asunto, mutta sopivaa naista en vain löydä. Illat ja viikonloput ovat kaikista pahimpia, välillä tuntuu siltä, että haluaisi vain kuolla. Halu elää käy välillä pieneksi, halu tappaa itsensä sitäkin suuremmaksi. Välillä miettii miten pienestä kaikki on kiinni, joku onnistuu, joku ei. Olisin halunut jatkaa suhdettani ex-kihlattuuni, mutta hänelle se ei sopinut, miksi naiset ovat niin ehdottomia ja antavat niin helposti periksi? Kärsimätön ja itsekäs hän kyllä oli, mutta hyvääkin hänessä oli. Tuntuu pahalta ajatella, että tässä se sitten oli tämä elämä, mitä tein ansaitakseni tämän kaiken kurjuuden?
Eikä tässä ole vielä läheskään kaikki, pitää mennä nukkumaan, että jaksaa taas huomenna. Välillä tuntuu, että miksi yhdelle ihmiselle annetaan näin paljon kärsimystä ja toiselle niin paljon onnea, miksi? Osaako joku vastata tähän?