Jonna Tervomaalle Ja karsealle Minttu sekä Ville biisille kusetettiin syksynsävel-voitto vuonna 1984. Varma voittaja elikkä Irwinin härmäläinen perusjuntti puotettiin jatkosta jo isompien levy-yhtiöiden ns. asiantuntijaraadin toimesta. no kultalevyhän siitä kuitenkin tuli ja lupaavasti alkanut Irwinin comeback taantui luonnollisesti juopotteluun...
nuorelle
5
2236
Vastaukset
- Irwinin tekeleitä
voi oikein musiikiksi sanoa. Ne oli enemmän sellasta kansallista terapiaa.
- Petter X
Minkä tärkeän uutisen ajattelit meille seuraavaksi kertoa? Että sankarisi Tony Halme joutui häippäsemään eduskunnasta?
- humppa veikko
on se että joitain taitaa vituttaa kun kuulee totuuden kyseisestä kisasta.(ei millään pahalla ei syy Jonnan ollut ja hän on kyllä myöhemmin arvonsa ansainnut)
- asia on ananas
että Jonna voitti Syksyn Sävelen jo 1983 eli istään Irwin-Örveltäjästä ei ollut tuona vuonna tietoakaan. Seuraavana vuonna 1984 Irwin oli Syksyn Sävel-ehdokkaana kappaleella Härmäläinen perusjuntti joka tosiaan myi kultaa. Mutta niin myi tuon vuoden voittaja Anja Niskanenkin ja biisi oli todella hyvä!
- Öövin Hankin
turiset - alkaa tuo muisti jo vanhemmiten pätkiä. mutta kusetusta syksyn sävelessä on tapahtunut aina (jopa Irwinin itsensä taholta epäilyjä heitelty). no ainakin 1974 viuhahdus-biisiä ei huolittu mukaan. (syy Vexillä liian monta tekelettä mukana)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381299
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35830Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27576Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24511
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472