Miksi lautasantennia ei saa asentaa omalle parvekkeelle

Miksi monet talonyhtiöt kieltävät asentamasta lautasantennin omalle parvekkeelle.
152977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

se katolle - kaapelointi riittää kaikillle.

Äänestä

jos sulla on eteläparveke niin lautasantennin pystyy asentamaan niin ettei sen mikään osa mene parvekkeen ulkopuolelle. eli silloin voit vapaasti asentaa antennin. vaikka taloyhtiö olisi kieltänytkin.

Äänestä

Saa asentaa. Taloyhtiö ei sitä voi laillisin perustein kieltää, kunhan parveke kuuluu osakkaan hallintaan ja lautanen on kokonaan parvekkeen sisäpuolella eikä sitä ole kiinnitetty siten että se vaurioittaa talon rakenteita.

Kunnan rakennusvalvonnan julkisivulautakunnalla voi olla määräyksiä julkisivussa näkyvän lautasen koosta. Yleensä alle 1m lautasen saa asentaa ilman rakennusvalvonnan toimenpidelupaa.

Äänestä
  • saa asentaa antennin eikä se kuulu kenellekään.

    Ainoa joka pitää muistaa on se että antenni ei saa aiheuttaa vaaraa kenellekään eli se ei saa olla kiinnitetty niin että on vaara että se tulee jonkun niskaan!

    Omalla parvekkeellaan saa tehdä mitä haluaa (vaaraa aiheuttamatta) eikä siihen taloyhtiö voi mitenkään puuttua, jos puuttuu niin viedään asia käräjille!

    Äänestä

  • parvekkeen sisäpuolelle kirjoitti:

    saa asentaa antennin eikä se kuulu kenellekään.

    Ainoa joka pitää muistaa on se että antenni ei saa aiheuttaa vaaraa kenellekään eli se ei saa olla kiinnitetty niin että on vaara että se tulee jonkun niskaan!

    Omalla parvekkeellaan saa tehdä mitä haluaa (vaaraa aiheuttamatta) eikä siihen taloyhtiö voi mitenkään puuttua, jos puuttuu niin viedään asia käräjille!

    Voin siis haastaa espoonsähkön käräjille jos hänen mielestään lautasantennia ei saa asentaa omalle parvekeeleni.

    Äänestä

  • Asia selvä kirjoitti:

    Voin siis haastaa espoonsähkön käräjille jos hänen mielestään lautasantennia ei saa asentaa omalle parvekeeleni.

    Onko taloyhtiösi nimi "espoonsähkö" vai miksi olet sitä haastamassa käräjille?

    Kehotan asentamaan sen lautasen, ja jos tulee "käsky" poistaa se, älä tee mitään. Taloyhtiö vetään sitten johtopäätökset, kannattaako sen lähteä käräjöimään noin mitättömästä asiasta, jossa lisäksi sen tappio on varma. Todennäköisesti eivät lähde, ja asia jää sikseen. Ja jos lähtee, et nöyrry ja poista lautasta, vaan menet käräjille ja voitat.

    Äänestä

  • Miksi? kirjoitti:

    aina joissain taloyhtiöissä on sellaisia jääriä jotka haluaa pompottaa ja määräillä toisia jopa vastoin lakeja mutta ei niitä kannata kuunnella. Lakia toki täytyy kunnioittaa mutta sellainen että keksitään lakeja omasta päästä ja toimitaan täysin mielivaltaisesti on sellaisenaan jo lainvastaista.

    Elikkä mun sanomani lyhyesti että asenna vaan se lautanen!

    Äänestä

  • Kaikki mitä on asuntosi seinien ulkopuolella on yhtiölle kuuluvaa. Esim. parveke, vintti, kellari porraskäytävä, ulkoikkunat, ovi jossa postiluukkusi sijaitsee.
    Yhtiöhän näissä tekee myös remontit ja on myös yhtiöllä määräämisvalta.

    Äänestä

  • undu kirjoitti:

    Kaikki mitä on asuntosi seinien ulkopuolella on yhtiölle kuuluvaa. Esim. parveke, vintti, kellari porraskäytävä, ulkoikkunat, ovi jossa postiluukkusi sijaitsee.
    Yhtiöhän näissä tekee myös remontit ja on myös yhtiöllä määräämisvalta.

    Eiköhän se ihan yhtiöjärjestyksestä selviä mikä kuuluun osakkaan hallintaan ja mikä ei. Parveke monesti yhtiöjärjestyksen mukaan kuuluu osakkaan hallintaan, ja silloin sinne voi lautasen asentaa, jos se ei vielä 7 vuodessa ole tullut selväksi.

    Äänestä

Parveke kuuluu julkisivuun. Osakkaan omistuksessa on ainoastaan asuinneliöt.

Äänestä
  • Milloin kuuluu, milloin ei. Lue yhtiöjärjestys.

    Äänestä

Kiinteän asennuksen voi kieltää talonyhtiö, mutta jos rakennelma ei ole kiinteästi asennettu, voi sen asentaa ilma lupia

Äänestä
  • Ei oikeastaan voi kieltää edes kiinteää asennusta, jos parveke kuuluu yhtiöjärjestyksen mukaan osakkaan hallintaan. Kyllä sen saa silloin vaikka pultata seinään.

    Äänestä

Nämä jotka täällä sanoo ettei saa asentaa, eivät tiedä mitään. Ja taitavat olla kateellisia ym. Oikeasti lautasen SAA asentaa kunhan se ei aiheuta vaaraa kenellekään.

Äänestä
  • Ne näitä "OK-loordeja" jne. eli se yksi pakkomielteinen, joka eri nimimerkeillä jankkaa täällä vuodesta toiseen miten kerrostalossa tai "kasarmilla" kuten hän niitä kutsuu, on muka kaikki kielletty ja häätö tulee kun kieltoja uhmaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Monet talonyhtiöt ovat täss... kirjoitti:

Miksi monet talonyhtiöt kieltävät asentamasta lautasantennin omalle parvekkeelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu