Hyvää päivää kaikille tasapuolisesti.
Olen miettinyt seuraavaa jo jonkun aikaa enkä vain ymmärrä, ehkä olen hieman yksinkertainen.
Ymmärrän jos ihmisellä on mielipide jostain asiasta. Mutta miksi siitä haluaa kaikin voimin pitää kiinni niin lujasti että tuhlaa sen vatvomiseen korvaamatonta aikaansa? Eli tarkoittamassani tapauksessa puhun VM vastustajista. Olen kiinnostunut tietämään mitä te vastustajat siitä saatte? Voin kertoa mitä minä saan ja olen saanut olemalla vastustamatta ja avoimin mielin oppimalla, mikä tuskin teitä kiinnostaakaan. Jokatapauksessa, ehdotan teille vastustajat omaa verkostoa, aina kun tekee mieli alkaa kovasti vastustamaan niin vastustamisen sijasta kirjoittaakaakin tai jopa sanokaa jotain POSITIIVISTA!!! Ihan mitä vain, vaikkapa että ompas hieno päivä tai jotain muuta vastaavaa, kunhan se ei liity VM:ään. Uskallan luvata että kaikkien vastustajien jotka tähän ryhtyvät, elämä muuttuu entistä parempaan suuntaan.
Hyvät ihmiset, oikeesti, tämähän on aivan ala-aste tason touhua aikuisilta ihmisiltä parjata asioita jossain keskustelupalstoilla, jos on pakottava tarve keskustella alan asioista, hommatkaa pari jo alalla menestynyttä, mielellään sellaisia jotka ovat olleet saman yrityksen kanssa yhteistyössä yli 5 vuotta ja keskustelkaa kasvotusten, sopikaa aika ja paikka, kummatkin tuo omat faktansa paperilla sekä näkökulmansa esille ja selvittäkää oikeasti mistä on kyse.
Eihän tämmöinen johda mihinkään kun samat ihmiset jauhaa vuodesta toiseen että juupas-eipäs.
Rauhaisaa talven odottelua.
Make
Olen miettinyt seuraavaa jo jonkun aikaa enkä vain ymmärrä, ehkä olen hieman yksinkertainen.
Ymmärrän jos ihmisellä on mielipide jostain asiasta. Mutta miksi siitä haluaa kaikin voimin pitää kiinni niin lujasti että tuhlaa sen vatvomiseen korvaamatonta aikaansa? Eli tarkoittamassani tapauksessa puhun VM vastustajista. Olen kiinnostunut tietämään mitä te vastustajat siitä saatte? Voin kertoa mitä minä saan ja olen saanut olemalla vastustamatta ja avoimin mielin oppimalla, mikä tuskin teitä kiinnostaakaan. Jokatapauksessa, ehdotan teille vastustajat omaa verkostoa, aina kun tekee mieli alkaa kovasti vastustamaan niin vastustamisen sijasta kirjoittaakaakin tai jopa sanokaa jotain POSITIIVISTA!!! Ihan mitä vain, vaikkapa että ompas hieno päivä tai jotain muuta vastaavaa, kunhan se ei liity VM:ään. Uskallan luvata että kaikkien vastustajien jotka tähän ryhtyvät, elämä muuttuu entistä parempaan suuntaan.
Hyvät ihmiset, oikeesti, tämähän on aivan ala-aste tason touhua aikuisilta ihmisiltä parjata asioita jossain keskustelupalstoilla, jos on pakottava tarve keskustella alan asioista, hommatkaa pari jo alalla menestynyttä, mielellään sellaisia jotka ovat olleet saman yrityksen kanssa yhteistyössä yli 5 vuotta ja keskustelkaa kasvotusten, sopikaa aika ja paikka, kummatkin tuo omat faktansa paperilla sekä näkökulmansa esille ja selvittäkää oikeasti mistä on kyse.
Eihän tämmöinen johda mihinkään kun samat ihmiset jauhaa vuodesta toiseen että juupas-eipäs.
Rauhaisaa talven odottelua.
Make
Vastaukset 21
Vanhimmat
VM -puuhasteluiden seuraaminen on viihdettä. En tiedä mitä siinä on aktiivivastustelijoille, muuta kuin vuosi toisensa jälkeen saa taputella itseään olalle oltuaan kerta toisensa jälkeen oikeassa.
Kaikki näistä VM -puljuista joista täällä on keskusteltu elää saman kaavan mukaan:
1. Nousukausi. Hirveää intoa, rekrytointia, rahapuheita, käppyröitä ja rehentelyä. Vastustajat väittävät että homma ei pitkällä tähtäimellä voi toimia, ja lähes kaikki mukanaolijat menettävät rahansa. VM -uskovainen inttää, että nyt on ihan eri jutusta kyse ja vastustajat ovat tietämättömiä ja kateellisia paskoja.
2. Vaihtoehto a) GNLD:n tapainen "kaatuminen" - firma pyörii, mutta kitutahtiin eikä juuri ketään enää kiinnosta. Kaukana ollaan 10v takaisesta Golden -huumasta.
3. Vaihtoehto b) Koko paska kaatuu käsiin. Esimerkkeinä vaikka Seven ja S2E/Move sekä WGI:n ja Wincapitan tapaiset näyttävät kaatumiset.
Joka tapauksessa, vastustajat olivat aina oikeassa. Sitten saa ihmetellä saman sirkuksen uudelleenkäynnistymistä, kun jostain löytyy aina lapiokaupalla hyväuskoisia hölmöjä seuraavaan VM -viritykseen.
Jos vastusteluillaan nämä vastustajat pitävät edes osan ihmisistä poissa VM -huijausten parista, niin kai se on yhteiskunnan kannalta palvelus.
niitä perusasioita, miten pitää toimia jos haluaa rahaa verkostomarkkinoinnin avulla. Koska oma kokemus puuttuu kaikki oma tieto perustuu vääriin olettamuksiin, luuloihin, vääriin johtopäätöksiin. He myöskään eivät tajua sitä, että heillä ei ole vähäisintäkään sananvaltaa siihen mitä muut ihmiset päättävät. Kukaan toinen ihminen koko maapallolla ei voi päättää muiden puolesta mitään. Ihminen joka haluaa verkoston rakentaa, hän myös sen tekee 100%:n varmasti. Lupaa ei tarvitse kysyä.
Ihmeellinen päätelmä tämä "yhteiskunnalle palvelus"!!! Verkostoihin harvoin liittyvät työttömät tai ihmiset jotka käyttävät sosiaalietuuksia hyväkseen. Verkostoihin sen sijaan liittyvät ihmiset, jotka ovat muutenkin jo aikaisemmin menestyneet elämässä. Verkostoihmiset eivät käytä sosiaalietuuksia.
Osaatko kertoa miksi sinä olet minun rahan ja ajankäytöstä huolissaan?
sinä kertoa, miksi verkostot kaatuvat, vaikka ovat täynnä sinunkaltaisiasi pyyteettömiä, ahkeria, upeita, rikkaita ja fiksuja yhteiskunnan tukipilareita?
"Koska oma kokemus puuttuu kaikki oma tieto perustuu vääriin olettamuksiin, luuloihin, vääriin johtopäätöksiin."
Kerropa minulle nyt omasta kokemuksestasi käsin, miten enemmistö verkostossa voi menestyä koska sillä enemmistöllä ei koskaan voi olla omaa alalinjaa. Miten verkostossa menestytään ilman sitä?
"He myöskään eivät tajua sitä, että heillä ei ole vähäisintäkään sananvaltaa siihen mitä muut ihmiset päättävät."
Jos kenelläkään ei ole vähäisintäkään sananvaltaa siihen miten muut päättävät, miksi kukaan välittää pitää jantteroinnista esittely- ja värväystilaisuuksia? Eikös siinä yritetä vaikuttaa kuulijoihin, saada heidät kiinnostumaan toiminnasta ja liittymään alalinjaan? Jos tuollaiset tilaisuudet voivat toimia (ja miksi niitä muuten pidettäisiin) niin miksi vastakkainen tieto ei voisi vaikuttaa samalla tavalla? Miksi minun toimintani vaikuttamiseksi on hyödytöntä ja sinun ei?
"Kukaan toinen ihminen koko maapallolla ei voi päättää muiden puolesta mitään."
Kyllä minä voin lasteni puolesta päättää kaikenlaista. Ja viranomaisetkin päättävät kaikenlaisia asioita muiden puolesta. Lauseesi ei taida olla ihan totta?
tämä juupas-eipäs kuulu ihan suomalaiseen perusluonteeseen, ei ole asiaa, josta ei tulisi väittelyä.Milloin mistäkin.Hauskaa tätä on seurata.
Älä ota sitä vakavasti..
"Olen kiinnostunut tietämään mitä te vastustajat siitä saatte?"
Onhan siinä oma kiinnostuksensa nähdä miten jantterit välttelevät vastaamasta suoriin kysymyksiin, kiertelevät ja kaartelevat. Lieromaista käytöstä on tavallaan kiinnostavaa seurata.
"verkostoa, aina kun tekee mieli alkaa kovasti vastustamaan niin vastustamisen sijasta"
Eli pohjimmaltaan haluat, että kritiikki lakkaa. Sori, kyllä minä aion sanoa keisarin vaatteista juuri kuin asia on. Eli sikäli lapsellinen olen :-)
"ompas hieno päivä tai jotain muuta vastaavaa, kunhan se ei liity VM:ään. Uskallan luvata että kaikkien vastustajien jotka tähän ryhtyvät, elämä muuttuu entistä parempaan suuntaan."
Luuletko tosiaan, että joku joka kritisoi jantterointia, tosiaankin vain kuluttaa koko päivänsä täällä? Totta kai minä sanon ja kirjoitan positiivisiakin asioita päivän mittaan, verkostojantteroinnista vaan ei ole paljoa positiivista sanottavana kun katsoo lupausten ja toteutuman ristiriitaa.
"aste tason touhua aikuisilta ihmisiltä parjata asioita jossain keskustelupalstoilla, jos on"
Olit kiinnostunut tietämään mitä jantteroinnin vastustajat saavat toiminnastaan. Ehkä sinun kannattaisi aloittaa ymmärtämisprosessisi siitä, että minä en tietenkään omasta näkökulmastani katsoen parjaa mitään. Minä kerron asian niin kuin näen eikä minulla ole mitään tarvetta valehdella jantteroinnisa. Jos et ymmärrä mistä näkökulmasta katson asiaa, et voi ymmärtää mitä saan tässä.
Onhan se niinkin, että on sellaisia ihmisiä, jotka eivät viitsi mitään yrittääkään,eli ollaan kaikissa passiivisia ja odotellaan, kyllä sitä rahaa jostain tulee, vaikkapa työkkäripäiväraha.Ja sitten sellaisia ihmisiä, jotka yrittävät monenlaista;käyvät töissä, illalla tekevät verkostomarkkinointia, jossa tehdään eniten rikkaita maailmassa, mutta se on tosi, ettei se rikkaus tule ilman TYÖTÄ.Siihenkin pitää käyttää aikaa(tunteja, tunteja ja taas tunteja) ja ei välttämättä sukulaiset ja ystävät lähde luota kävelemään vaikka teet sitä VM-työtä.Se riippuu sinusta itsestäsi: et ole leuhka(et leuhki rikastumisesta), ja jos huomaat ettei joku tykkää tuotteistasi, niin älä tyrkytä hänelle ja muutenkaan tyrkyttäminen ei ole kivaa, vaan mieluummin suosittelet tuotetta.Kyllä niitä verkostomarkkinoijia on moneen lähtöön:on sellaisia, jotka leuhottavat ja leuhkivat rahoilla ja rikastumisella, mutta se ei ole kivaa, vaan jos tosiaan rikastuu tai tienaa leipänsä, rahasta ei pidä leuhottaa vaan olla nöyrä.
Itsellä ajan puute lopetti vm-työt ,nimittäin olen pienten lasten kotiäiti.
Suomalaisellahan perusluonne kateus.Se saa paljon pahaa aikaan;eihän sitä naapuri-sukulainen-työkaveri saa menestyä, mieluummin jos menee huonosti, niin silloin on asia hyvin.AJATTELEPPA sitä. Tällä palstalla taitaa kumminkin eniten olla niitä ei- verkostomarkkinoinnissa olleita.Sanottaisiko, että parhaiten sellaiset ihmiset tienaa, jotka tekevät vain yksistään työnään verkostomarkkinointia.
"...illalla tekevät verkostomarkkinointia, jossa tehdään eniten rikkaita maailmassa,"
Onko sinulla jotain todisteita väitteellesi? Tuotahan on kuultu 90-luvulta lähtien, mutta kukaan ei esitä mitään lukuja väitteen tueksi. Yli 99% aktiivisistakin (ei siis sohvalla makaavista) jantteroi tappiolla. Lopuistakin osa vain pääsee omilleen. Tuollaisilla prosenteilla ei rikastuneita janttereita voi olla paljoa. Työssä käyvä tienaa keskimäärin monin verroin paremmin kuin aktiivinenkaan jantteri. Ihan lonkalta arvioiden olettaisin, että viimeisen 20 vuoden aikana oikeasti rikastuneita löytyy paljon enemmän osakesijoittajissa kuin janttereissa.
"rahasta ei pidä leuhottaa vaan olla nöyrä."
No paljoa ei ole leuhotettavaakaan, jos yli 99% aktiivisistakin toimii tappiolla.
"Suomalaisellahan perusluonne kateus."
Nojaa, enpä ole kauhean paljon erilaista asennoitumista maailmalla nähnyt. Skandinaavit naapurimmekin ne keksivät jante-lain, emmekä me (googlaa vaikka "jante lov", jollet tiedä mistä puhun). Eikä noissa janttereissa kyllä ole paljoa kahdehtimista. Yli 99% aktiivisista toimii tappiolla ja kukaan ei sitä toimintaa kunnioita.
"Se saa paljon pahaa aikaan;eihän sitä naapuri-sukulainen-työkaveri saa menestyä, mieluummin jos menee huonosti, niin silloin on asia hyvin.AJATTELEPPA sitä."
Ajattelin, enkä huomaa ainakaan itse noin ajattelevani naapuristani. Minulle on ihan yhden tekevää mikä auto hänellä on tai lenteleekö etelään lomalle.
Tutkimuksethan osoittavat että verkostoihin liittyy pääasiassa työttömiä, varattomia, nuoria, opiskelijoita ja kouluttamattomia ihmisiä. Näitä ihmisiä houkutellaan verkostoon HELPON rahan perässä. Joten aivan turha puhua mistään ahkeruudesta.
Sen kouluttamattomuuden voi aivan itse todeta näitä vm-intoilijoiden tekstejä lukiessa. Huono Suomi! Teksteissä ei ole päätä eikä häntää, väitteille ei ole mitään perusteluja. Lauseenrakenteet ovat kuin kuusivuotiaalta, kappalejakoja ei juurikaan käytetä ja niin edelleen. Muiden kirjoittamia tekstejä ei ymmärretä kokonaisuuksina, vaan niistä poimitaan jotain yksittäisiä pätkiä joita sitten omassa tekstissä vääristellään. Mutta tämä kokonaisuuksien hahmottaminenhan taitaakin olla verkostomarkkinointiin uskovien yleisin puute.
Ja tuo väite, että verkostomarkkinoinnilla on rikastunut eniten ihmisiä, on kyllä niin puutaheinää että oikein naurattaa. Tuohon en viitsi edes laittaa mitään vastaväitteitä.
tutkimuksen?? Verkostomarkkinointi jos mikä edellyttää tekijältään visiota. Ihmiset ovat työttömiä vain ja ainostaan oman vision puutteen takia. Ihminen jolla on visioita ja muutoshalua aloittaa verkostomarkkinoinnin parissa helpommin kuin työtön ihminen. Suurin osa verkostoissa olevista ihmisistä ovat jo muutenkin menestyneitä. On totta että verkostoihin liittyy paljon ihmisiä väärillä odotuksilla ja ajatuksella, ettei tarvitse tehdä mitään. Nämä ihmiset kuitenkin häipyvät siitä yhtänopeasti kuin aloittivat. On ihan oikein että työstä ja omasta aktiivisuudesta palkitaan, ei mukanaolosta tai aloittamisesta. Toimintamallit ovat kuitenkin niin yksinkertaiset, että kuka tahansa voi oppia ne. Harvat kuitenkin ottavat edes selvää siitä että miten toimintamallit toimii. Rahaakaan ei voi odottaa tyhjästä, oikein!
"Itsellä ajan puute lopetti vm-työt ,nimittäin olen pienten lasten kotiäiti."
Amwaytähän nimenomaan kupataan kotiäideille, jotta he pääsevät pois arjesta ja saavat omaa rahaa. Näin ainakin joku aiemmin on kertonu. Perusteltiin, että kun saavutetaan taloudellinen riippumattomuus parin vuoden päästä niin aikaa on perheelle joka hetki!
No mutta asiaan, JOHON EN OLE VIELÄ LÖYTÄNYT vastausta:
Eli, mainitsin joskus ohimennen aiemminkin jo tästä itsenäisen liikkeenharjoittajan vapaudesta. Miten te Amwayn itsenäiset YRITTÄJÄT suostutte siihen ettette saa olla esim messuilla tehostamassa myyntiä? Tai miksi itsenäinen liikkeenharjoittaja voisi mainostaa tuotteitaan esim. Perähikiän Aviisissa?
Sanotte että henkilökohtainen markkinointi on parasta markkinointia mutta mainonta ja messut olisivat aina kotiin päin, eikö vain?
Sitten en ymmärrä kun sanotte että olette OMAN ITSENNE HERROJA. Mielestäni tämä on jauhantaa. Olette verkoston renkejä, ette saa päättää mistään itse, teette 100-listaa ja värväätte, ja kaiken teette vain siksi kun ylälinja käskee. Sekö on sitä omanitsensä toteuttamista ja liiketoiminnan ja visioiden kauaskantoista toteutusta?
Ei taida kukaan uskaltaa vastata, osuu liian lähelle.
Tämä on kyllä karseinta mitä olen vähään aikaa lukenut! Et voi olla tosissasi tai jos olet niin puolestasi toivon, että joku hakee sinut holhoukseen.
"Sanottaisiko, että parhaiten sellaiset ihmiset tienaa, jotka tekevät vain yksistään työnään verkostomarkkinointia." Eiiiiihhh!!!!!!
se on sun häpeä.
"Sitten en ymmärrä kun sanotte että olette OMAN ITSENNE HERROJA. Mielestäni tämä on jauhantaa. Olette verkoston renkejä, ette saa päättää mistään itse, teette 100-listaa ja värväätte, ja kaiken teette vain siksi kun ylälinja käskee. Sekö on sitä omanitsensä toteuttamista ja liiketoiminnan ja visioiden kauaskantoista toteutusta?"
Minua ei ainakaan kukaan käske. En myöskään tee mitään siksi että "ylälinja" käskee. On omat tavoitteet ja syyt tehdä ja se riittää. Kuka sinä olet arvostelemaan millään tasolla verkostomarkkinointia tai siinä olevia ihmisiä? Kun et ymmärrä, etkä halua ymmärtää koko juttua niin voit jäädä pois. Miksi muuten kyselet täällä kokoajan jos et halua osallistua?
Ehdotin kerran tapaamista Mikkopalle. Juteltiin puhelimessa samalla kun se oli matkalla korismatsiin Kotkaan ja sovittiin että tavataan kun ajan seuraavan kerran ohi Äänekosken.
Tuli asiaa jo alta viikon ja yritin soittaa.
Mikkopa ei uskaltautunut tapaamiseen eikä edes vastaamaan puhelimeen (oli pikku tuiterissa ilmeisesti siinä Kotkan pelibussissa ja uskalsi jutella rennosti) vaan kirjoitti tänne viestin, jossa päästeli perättömiä juttuja kuin pierua konsanaan
Luuleeko aloittaja että elämäni on jotenkin surkeaa, kun vastustan?
Ei missään nimessä, mutta olethan samaa mieltä että se voi aina muuttua myös paremmaksi? Jokaisella.
olevista vastustajista on joskus ollut mukana VM touhuissa ja on tullut takkiin että paukkuu. Ja sekös vetää suomalaisen katkeraksi.
Mutta siis totuus on, että ei suomessa VM toimi enää. Ei kukaan usko kun niin paljon mennyt perseelleen kaiken maailman kusetussysteemien takia eikä kukaan jaksa hakata rahaa ylihintaisiin juttuihin jos ei siitä kerry itselleen tuloa.
Ne jotka ovat mukana VM:ssa uskottelevat jopa itselleen tienaavansa vaikka ei tuotto kata edes omia pakollisia tilauksia. Kauheeta itsepetosta.
Itse oon ollut mukana parissa VM:ssä enkä kertakaikkiaan saanut työstä tulosta niin antaa olla. Eikä hihhulimainen jeesustelu ja herätystouhu ole mun juttuja. Alkoi oikein hävettää koko touhu kun kyse ei ole liiketoiminnasta vaan rahankeruusta ja hurmoshengestä.
Itse olen myös ollut monissa vm:ssä mukana ja kokenut sen, ettei sitä leivän päälle juuri voitakaan saanut.Tuli puhelinlaskua(isompaa), vaatteet piti laittaa uusiksi,että kehtaa ihmisten ilmoille, autoon bensaa enempi,kun piti tienpäällä olla ehkä se oli hyvä puoli kun näki ihmisiä:)
Siinä missä vm-"bisnesihmisillä" on oikeus edesajaa asioitaan, on tietysti niillä, jotka eivät vm:n arvomaailmaa ja menetelmiä kannata ja arvosta, aivan samanlainen ja yhtäläinen oikeus ilmaista oma, erilainen mielipiteensä. Ja samalla tavalla kuin te "bisnesihmiset" puhutte vm:stä, voimme me muutkin puhua, vaikka näkemys onkin vastakkainen.
Sukulaiseni ja ystäväni, joille olen kertonut omat näkemykseni vm-virityksistä, erityisesti Amwaysta, ovat poikkeuksetta kaikki vain ja ainoastaan KIITTÄNEET minua siitä, että olen ohjannut heidät mm. tälle palstalle useiden muiden lähteiden lisäksi muodostamaan omaa näkemystään. Heistä oli POSITIIVISTA, että he saivat kuulla erilaisen näkemyksen jo ennen kuin menivät puolitutun "bisnesideaa" kuuntelemaan. Kun he tiesivät, mikä firma sieltä anonyymina ja piilokeinoin värväämistä yritti, he olivat KIITOLLISIA siitä, että tiesivät tarpeeksi kieltäytyäkseen esittelystä, ja välttyivät siten haaskaamasta aikaansa asiaan, jota hekin pitävät moraalisesti ja eettisesti vähintäänkin kyseenalaisena. Oli kuulemma hienoa, että ystävä arvosti ja ajatteli heitä niin paljon, että vinkkasi kokemuksistaan. Yksikin sanoi, että kiitos, säästyi vähän rahaakin, koska hän kuitenkaan ei olisi kehdannut olla ostamatta jotakin, vaikka ei olisi oikeasti halunnutkaan, mutta olisi tuntenut eräänlaista kohteliaisuuspakkoa. Hän sanoi, että komerossa on jo ihan riittävästi siten haluamatta hankittuja purkkeja, joita ei sitten ilkeä palauttaakaan.
Ketään en millään tavalla estänyt tai kieltänyt menemästä esittelyyn tai liittymästä veeämmään. Saatuaan etukäteen muodostaa mielipiteensä vailla esittelytilanteen painostusta, jokainen etukäteen omaa tutkimusta tehnyt sukulaiseni ja ystäväni päätti olla menemättä. Ja jokainen heistä tosiaankin piti osuuttani asiassa POSITIIVISENA.
Tämähän on aivan selvä asia. Eihän siinä olekkaan mitään ihmeellistä että kiittelivät sinua kun näytit ainoastaan negatiiviset puheet, jotka ovat nekin suureksi osaksi vain mielipiteitä ja kuulopuheita, eivät välttämättä faktaa, jolloin heidän oli helppo olla kiitollisia kun joutuivat perustamaan mielipiteensä ainoastaan yhen näkökulman perusteella sen sijaan että heillä olisi ollut 2 näkökulmaa. Positiivisen näkemyksen jälkeen voi aina tutkia myös negatiivisen puolen mutta negatiivisen jälkeen ei positiivinen kiinnosta.
Jos he olisivat saaneet kuulla molemmat näkökannat niin olisko kiitelleet vai moittineet?
Ja tämä on vain minun näkökantani tästä asiasta ja en väitä olisko heidän mielipiteensä muuttunut kuultuansa kummatkin puolet, mutta en voi myöskään sanoa etteikö mielipide olisi voinut olla toisenlainen.