Diabetes

aina löytää jostain voimia jaksaa. Uskon, että sinäkin löydät. Itse olen menettänyt vuosia sitten ensimmäisen lapseni, heti synnytyksen jälkeen. Siitä muutaman vuoden päästä sain kaksi ihanaa lasta, joista toinen sairastui 3 vuotiaana syöpään (parani onneksi siitä). Ainainen pelko kuitenkin jäi. Nyt sain ihanan iltatähden, jolla sitten todettiin synnynnäinen sydän vika. Ei näillä näkymin vaikuta normaaliin elämään, mutta aikaa myöten ehkä vaatii leikkausta. Joten taas pelko vaanii taka-alalla, eikä kunnolla uskalla nauttia. Mutta uskon löytäväni voimia ja toivon samaa sinulle.

Hei, sinä rikki oleva äiti!

Haluan lohduttaa sinua, sillä olen itsekin rikki.
Voin kuvitella, miten vaikeaa on lapsen diabetes, koska minulla itsellä on vastapuhjennut 2 tyypin sellainen. Olen aika tasapainoton sen kanssa. Olen koulutukseltani terveydenhoitaja ja ajattelen, että se tauti on minulle häpeä ( olen ylipainoinen herkkusuu)

Jos pieni lapsesi on kesällä sairastunut, niin parhainta, mitä voit hänelle antaa, on rakkaus. Tasapainoinen elämä, jossa on muutama perusasia kunnossa. Säännöllinen ruoka- ja unirytmi. Muuta ei sinun tarvi jaksaa. Puhu asiasta paljon ystävien ja terveydenhoitajan kanssa. Hoitajat ohjaavat myös lääkehoidossa. Lapsen diabetes on siinä mielessä erilainen, että insuliiniannostuksella sen saa joskus hallintaan. Mutta se vaatii teiltä kärsivällisyyttä. Siksi ateria- ja unirytmi ovat tärkeitä.

Eniten toivon, että jaksat itse lasten kanssa. Me menetimme juuri viikko sitten 5kk ikäisen pojan tyttären kätkytkuoleman kautta ja olen siksi ihan rikki. Häntä ei saa millään lääkkeellä enään takaisin. Meinaan pakahtua surusta ja pitäisi jaksaa tukea pojan perhettä ja isoa veljeäkin.

Nimimerkki toinen rikkonainen

löytyisikö paikkakunnalta jotain tukiryhmiä tms.? Diabeteshoitaja varmaan osaisi neuvoa parhaiten, siellä ainakin luulisi löytyvän samanlaisessa tilanteessa olevia vanhempia.
Tsemppiä ja jaksamista pienen diabeetikon kanssa, yritä muistaa, että lapsi todennäköisesti "kärsii" yhtä paljon kuin sinäkin. Itselläni on ollut diabetes 29-vuotta, olen tällä hetkellä 31vuotias ja voin vaan kuvitella, että mitä se on ollut silloin kun itsekin olen 2-vuotiaana sairastunut, kehitys on siitä mennyt eteenpäin huimasti, silloin ei ollut minkäänlaisia verensokerimittareita tms. vaan monena yönä muistan heränneeni shokista siihen, kun isä piti sylissä kiinni ja äiti mätti sokeria suuhun, muistan sen vielä tänäpäivänäkin elävästi, se oli aivan hirveää itselle, kuin varmaan myös vanhemmille. diabetesliiton keskustelupalstalla voi myös kysellä oman paikkakunnan tukiryhmiä ja sieltä saa myös paljon apuja kaikenlaisiin ongelmiin ja mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Tsemppiä!!

hei!
itse olen sairastanut diabetesta 3v saakka! lapsena olin paljon ensiksi sairaalassa jotta sokerit saatiin kuntoon ja jouduin myöhemminkin sairaalaan sokerien tasapainotukseen usein mahataudin jälkeen. mutta noin muuten olen elänyt normaalia lapsen arkea silloin pienenä. nykyään insuliineistäkin on tehty sillaisia että ne mahdollistaa melkein kaikkien ruokien syönnin esim synttäreillä, pitää vain laskea hiilihydraatit ja sit insuliini annos... eli kaikken kaikkiaan voi elää ihan normaalia elämää mitä nyt joutuu insuliinia laittamaan ja seuramaan verrensokeria. teini iässä kannattaa olla tarkana et lapsi ei joudu yksin hoitamaan diabetestä liian aikaisin, vaikka lääkäri niin neuvoisikin. tsemppiä teille uuden alkuun!!! itse olen nyt 25v ja yhden lapsen äiti ja kaikki on tähän mennessä ok!