olen kirjoittanut tälle palstalle aikaisemminkin ja nyt teen sen taas.
olen 24-vuotias nainen ja ollut vapaa bulimiasta ja BED:sta jo noin 3-vuotta. sairastuin 17-vuotiaana ja syömishäiriö meinasi tuhota koko elämäni. se varasti sosiaalisen elämäni, tuhosi itsetuntoni ja itseluottamukseni, se vangitsi minut kotiin ja lukitsi ajatukseni miettimään vain kaloreita ja vaa´an lukua. se sai minut valvomaan öitä wc:ssa syöden ja oksentaen, se sai minut valehtelemaan läheisilleni ja katkeroitti.
en tiedä miksi halusin niin kovasti olla kiinnittyneenä sairauteen, joka tuhoaa ihmistä kaikin mahdollisin tavoin. ehkä se oli pelkoa aikuistua ja kohdata maailma... tai sitten se oli maailman ahnehtimista.
maailma ei oikeasti välitä siitä painaako 50 vai 80kg. tärkeintä on se millä tavoin uskaltaa kantaa itsensä. olkaa ihmiset onnellisia ja eläkää elämäänne paremmin, nouskaa elopainonne yläpuolelle. älkää antako syömishäiriön tuhota elämäänne! ennen pitkää se tuhoaa terveytenne, ja niistä tuhoista joudutte ehkä maksamaan läpi elämänne (ajatelkaapa vaikka hammasvaurioita).
itselleni muutoksen paikka tuli silloin, kun alkoivat ensimmäiset sydänoireet. pelästyin, kun tajusin, että bulimia ei todellakaan ole mitään harmitonta "leikkiä".
itse hain apua ensimmäisen kerran terveyskeskuksesta. kävin psykologilla jonkun aikaa, mutta eniten apua koin saavani oa-ryhmästä (nimettömät ongelmasyöjät). syömishäiriön tunnustaminen läheisilleni auttoi myös paljon. olkaa siis rohkeita ja viekää sairautenne päivänvaloon, takaan että puolet sairauden tehosta katoaa saman tien.
sairauden karkottamiseen auttavat myös uudet kuviot. lähtekää kotoa pois vaikka väkisin, aloittakaa uusi harrastus tai lähtekää matkalle.
rohkaisuksi haluan vielä sanoa, että syömishäiriöt, etenkin bulimia on hyvin usein tietyn ikävaiheen/elämäntilanteen sairaus. olkaa toiveikkaita, te voitte parantua, ei syömishäiriö ole koko loppuelämänne kirous, vaikka niin ehkä saatatte joskus ajatellakin.
haluan toivottaa teille kaikille rauhallista ja hyvää syksyä! päättäkää parantua!
olen 24-vuotias nainen ja ollut vapaa bulimiasta ja BED:sta jo noin 3-vuotta. sairastuin 17-vuotiaana ja syömishäiriö meinasi tuhota koko elämäni. se varasti sosiaalisen elämäni, tuhosi itsetuntoni ja itseluottamukseni, se vangitsi minut kotiin ja lukitsi ajatukseni miettimään vain kaloreita ja vaa´an lukua. se sai minut valvomaan öitä wc:ssa syöden ja oksentaen, se sai minut valehtelemaan läheisilleni ja katkeroitti.
en tiedä miksi halusin niin kovasti olla kiinnittyneenä sairauteen, joka tuhoaa ihmistä kaikin mahdollisin tavoin. ehkä se oli pelkoa aikuistua ja kohdata maailma... tai sitten se oli maailman ahnehtimista.
maailma ei oikeasti välitä siitä painaako 50 vai 80kg. tärkeintä on se millä tavoin uskaltaa kantaa itsensä. olkaa ihmiset onnellisia ja eläkää elämäänne paremmin, nouskaa elopainonne yläpuolelle. älkää antako syömishäiriön tuhota elämäänne! ennen pitkää se tuhoaa terveytenne, ja niistä tuhoista joudutte ehkä maksamaan läpi elämänne (ajatelkaapa vaikka hammasvaurioita).
itselleni muutoksen paikka tuli silloin, kun alkoivat ensimmäiset sydänoireet. pelästyin, kun tajusin, että bulimia ei todellakaan ole mitään harmitonta "leikkiä".
itse hain apua ensimmäisen kerran terveyskeskuksesta. kävin psykologilla jonkun aikaa, mutta eniten apua koin saavani oa-ryhmästä (nimettömät ongelmasyöjät). syömishäiriön tunnustaminen läheisilleni auttoi myös paljon. olkaa siis rohkeita ja viekää sairautenne päivänvaloon, takaan että puolet sairauden tehosta katoaa saman tien.
sairauden karkottamiseen auttavat myös uudet kuviot. lähtekää kotoa pois vaikka väkisin, aloittakaa uusi harrastus tai lähtekää matkalle.
rohkaisuksi haluan vielä sanoa, että syömishäiriöt, etenkin bulimia on hyvin usein tietyn ikävaiheen/elämäntilanteen sairaus. olkaa toiveikkaita, te voitte parantua, ei syömishäiriö ole koko loppuelämänne kirous, vaikka niin ehkä saatatte joskus ajatellakin.
haluan toivottaa teille kaikille rauhallista ja hyvää syksyä! päättäkää parantua!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sairastin bulimiaa 3vuotta ja nyt 4kk "kuivilla". Uskon ja toivon todella,että nyt se paska on kokonaan loppu. En oo hakenu apua vaan päätin parantua omin keinoin. Teidän että avun kanssa parantuminen olisi paljon helpompaa, mutta en ole uskaltanut apua pyytää ja enpä usko että sitä enää taviinkaan. Vaikka vasta 4 kk ollut oksentamatta, mulle se on todellinen saavutus. Monet kerrat olen yrittänyt lopettaa,mutta aina oon epäonnistunut. ;(
Nyt tiedät että onnistun!!! Ei oo ees tehny mieli oksentaa näinä 4kk,vaikka välillä on tullut vähän ahmittua. Kilot on tosin tullu takas nyt kesän aikana,mutta eipä tuo haittaa kun olen ollut paljon onnellisempi ja sosiaalisempi nämä kuukaudet :) Tsemppiä kaikille ihan megana, tästä voi parantua!
Kyllä sillä minulle ainakin on VALTAVA JA ELINTÄRKEÄ MERKITYS, PALJONKO PAINAN. MAAILMA VÄLITTÄÄ PAINANKO 50kg VAI 80kg, PARAS PAINAA ALLE 50KG!! Vaakani lukeman tulee alkaa numerolla 4!!
Älä tule tänne hehkuttamaan, kun joillekin sillä on todellakin väliä paljonko painaa, ja jotkut ei vaan halua lihoa yhtään. Sori jos loukkaan, mutta niin se vaan on.
et loukkaa... tottakai syömishäiriötä sairastavalle on merkittävää se miten paljon painaa. parikin kiloa sinne tänne voi silloin olla ratkaisevaa onnellisuuden kannalta... tarkoitin vain, että maailma ei painostasi välitä. elämässä menestymisen kannalta paino on oikeastaan samantekevää, jos pään sisällä kaikki mittasuhteet ovat kunnossa.
sh:tä sairastavan maailmankuva on melkoisen kutistunut ja nyrjähtänyt, se on hyvä tiedostaa jos haluaa parantua. ei kukaan järkevä ja terve ihminen oikeasti punnitse kaikkea elämässään pelkästään kiloissa.
vaatikaa elämältänne enemmän, tunnustakaa olevanne kipeitä ja oikeasti, päättäkää parantua!
taas nii paha olo ku tuli vedettyä suklaalevy ja viel oksentamatta tällä kertaa :/ oon ollu osastollaki mut ei tää tunnu paranevan siitä huolimatta..
älä luovu toivosta, tottakai voit parantua ja parannut!
itsekin luulin, etten ikinä selviä syömishäiriöstä. pahimpina aikoina söin ja oksensin yöt läpeensä, ja syötäväksi kelpasi mikä vain. keittelin esim. pelkkiä makaroneja kiloittain ja lusikoin hunajaa...lisäksi revin ihooni haavoja, heittelin tavaroita päin seinää ja itkin kunnes alkoi pyörryttää.
bulimiasta parantuminen merkitsee usein sitä, että ensin lopetetaan oksentaminen. ahminen vähänee sitten ajan kanssa ja pienin askelin... paino useimmiten nousee. niin nousi itsellänikin, ja se oli pahinta koko paranemisprosessissa. mutta ajallaan ajattelumallit eheytyy ja elämä täyttyy ihanilla asioilla ja huomaa, ettei ruualla tarvitse täyttää enää mitään emotionaalisia tyhjiöitä. se on upea tunne!
itse painan tällä hetkellä saman verran kuin silloin, kun sairastuin syömishäiriöön. joskus pidin itseäni näissä mitoissa hirveänä läskinä, mutta nyt tiedän olevani hyvänpainoinen ja terve. ...niin ne mittasuhteet muuttuu :).
Kyllä sillä valitettavasti on maailmalle väliä paljonko painat. Lihavia ihmisiä syrjitään, ja lihavuus on yhteiskunnalle haitaksi. Ja esimerkiksi parisuhteessa. Monet eivät yksinkertaisesti pidä lihavia ihmisiä haluttavina. Siitä ei pääse mihinkään, että tässä maailmassa, jossa rasvaa ja sokeria on liikaa tarjolla, on pakko kontrolloida syömisiään. Ihmiseen on rakennettu halua syödä juuri lihottavia ruoka-aineita, jotta aliravitsemus ei pääsisi yllättämään.
Tämän takia paras keino päästä bulimiasta ja muista ahmimishäiriöistä, on syödä säännöllisesti. Jos haluat eroon bulimiasta, niin syö. Syö syö syö. Vaikka kahden tunnin välein. Syö vaikka leipä. Tai vaikka pulla tai karkkia tai ihan mitä vain. Kunhan aloitat syömällä säännöllisesti. Paranemiseen kuuluu lihominen, mutta koita päästä ahmimisesta, jolloin mahalaukku pienentyy, ja sinulle automaattisesti riittää vähempi määrä ruoka. Kun et ahmi, painokin vähitellen tasaantuu. Ja kun et ahmi, ei ole niin suurta pakkomiellettä oksentaa. Salli itsellesi herkut. Se on tärkeintä, älä yritä kieltää mitään tiettyä ruokaa tai herkkua. Mutta yritä nauttia syömisestä, syödä hitaasti ja vähän vähemmän kerrallaan.
Ja tosiaan, sillä ei ole väliä jos lihot vähän. Mutta totta on se, että kukaan bulimikko tuskin haluaa ylipainoiseksi. Vaikeaahan tämä on ja vaatii pitkän harjoittelun, mutta uskokaa tai älkää, niin kannattaa aloittaa sillä säännöllisellä syömisellä.