Halosen oikeus

Nyt on Halonen kumppaneideen ja hyysääjineen vedonnut siihen, että Halosella on perustuslaillinen oikeus mennä huippukokoukseen. Justiinsa. Onhan sekin plussaa, että maassa on yksi ihminen, tämä Halonen, jonka perustuslaillisista oikeuksista pidetään kiinni valtion edun kustannuksella. Hän onkin sitten ainokainen, muiden kohdalla on toistaiseksi toimittu päinvastoin, eli valtion etu on mennyt yksilön edun edelle ja tätä on nimenomaan Halonen kannattanut salaamalla Koiviston konklaavin asiakirjat valtion edun nimissä. Wau!

Ja luuletteko ettei Ranskassa aleta jo pikkuhiljaa kyllästyä suomalaisten jatkuvasti kärkkymiin erikoisjärjestelyihin joka ikisessä tilaisuudessa, kun meikäläiset on milloin mitäkin ylimääräistä porukkaa raahaamassa heidän pöytiin (kuten viimeksi se rouva Mertala, josta kanssa kysyttiin, että käviskös jos mun kimmakaveri kanssa tulis).

Jäämme nyt mielenkiinnolla odottamaan, mikä kortti Halosella on hihassaan, jolla hän siellä kokouksessa oikeuttaa istumisensa Stubbin sijaan. Mitä niin suurta ja ihmeellistä Haloska siellä lausuu. Mitä ainutlaatuista hyvää ja kaunista Halosella on annettavana Georgian konfliktissa, että maapallo ei kertakaikkiaan tule toimeen ilman, että hän siellä on. Aivan varmasti, jokainen odottaa, odottaa, odottaa...
suurta esiintuloa, suuria oivalluksia, ja kaikkea sitä, mihin niin moneen kertaan olemme Suomessa saaneet tottua.
Nyt ongelma on vaan se, että muut kansat pitää jollain ihme taikatempulla saada ymmärtämään Halosen ainutlaatuisuus ja tuo Suomen lahja maailmankaikkeudella, se uhraus minkä kansamme on tehnyt maailman pelastamiseksi Halosen johdolla ja ennenkaikkea, että vastaisuudessa Merkel ei olisi maailman vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi noteerattu, vaan nimenomaan Tarja Kaarina Halonen Kalliosta.

Jouduin pistämään ihan oman avuksen kun ei viesti tunnu millään menemään sinne, minne halusin.
4110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • Halonen on omiaan nimenomaan heikentämään Euroopan Unionin yhtenäisyyttä. Kynää ei ole löytynyt, eikä Halonen näin ollen ole Lissabonin sopimustakaan allekirjoittanut. Nyt hän änkeää varmuuden vuoksi vielä huippukokoukseen heikentäen näin joko tahattomasti tai tahallaan Etyijin merkitystä viemällä Etyijin puheenjohtajuudesta huolimatta Etyijin tuolin siellä Georgiaa käsittelevässä huippukokouksessa. Hajoita ja hallitse, mutta ketä hän niinkö kuvittelee hallitsevansa, siis oikeesti.
    Hän on sikäli outolintu, että hänhän on kerran raahannut YK:n kokoukseen mukanaan ihan ei-institutionaalisia organisaatioita, eli kanalaisjärjestöjen edustajia. Hän ei silloinkaan tajunnut olevansa maaansa presidentti. Kyllä siinäkin jengi YK:ssa oli ihan että niinku Mitäh! Keitä noi on?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helinä-keiju3 kirjoitti:

Nyt on Halonen kumppaneideen ja hyysääjineen vedonnut siihen, että Halosella on perustuslaillinen oikeus mennä huippukokoukseen. Justiinsa. Onhan sekin plussaa, että maassa on yksi ihminen, tämä Halonen, jonka perustuslaillisista oikeuksista pidetään kiinni valtion edun kustannuksella. Hän onkin sitten ainokainen, muiden kohdalla on toistaiseksi toimittu päinvastoin, eli valtion etu on mennyt yksilön edun edelle ja tätä on nimenomaan Halonen kannattanut salaamalla Koiviston konklaavin asiakirjat valtion edun nimissä. Wau!

Ja luuletteko ettei Ranskassa aleta jo pikkuhiljaa kyllästyä suomalaisten jatkuvasti kärkkymiin erikoisjärjestelyihin joka ikisessä tilaisuudessa, kun meikäläiset on milloin mitäkin ylimääräistä porukkaa raahaamassa heidän pöytiin (kuten viimeksi se rouva Mertala, josta kanssa kysyttiin, että käviskös jos mun kimmakaveri kanssa tulis).

Jäämme nyt mielenkiinnolla odottamaan, mikä kortti Halosella on hihassaan, jolla hän siellä kokouksessa oikeuttaa istumisensa Stubbin sijaan. Mitä niin suurta ja ihmeellistä Haloska siellä lausuu. Mitä ainutlaatuista hyvää ja kaunista Halosella on annettavana Georgian konfliktissa, että maapallo ei kertakaikkiaan tule toimeen ilman, että hän siellä on. Aivan varmasti, jokainen odottaa, odottaa, odottaa...
suurta esiintuloa, suuria oivalluksia, ja kaikkea sitä, mihin niin moneen kertaan olemme Suomessa saaneet tottua.
Nyt ongelma on vaan se, että muut kansat pitää jollain ihme taikatempulla saada ymmärtämään Halosen ainutlaatuisuus ja tuo Suomen lahja maailmankaikkeudella, se uhraus minkä kansamme on tehnyt maailman pelastamiseksi Halosen johdolla ja ennenkaikkea, että vastaisuudessa Merkel ei olisi maailman vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi noteerattu, vaan nimenomaan Tarja Kaarina Halonen Kalliosta.

Jouduin pistämään ihan oman avuksen kun ei viesti tunnu millään menemään sinne, minne halusin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu