Missä liikenne yhtiöissä voi pääkaupunkiseudulla ajaa kaukoliikennettä/tilausajoja?Itse en tiedä muita kuin pohjolan liikenteen.Onko muita?
alalle
aikova
6352
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No aika monessa, mutta et sä tilausajoja pääse ajamaan aluks kun ehkä yhessä K-alkuisessa yhtiössä, mietippä sitä.
Apua avuttomuuteen kurssi olisi ensin asiallinen kohdallasi. Kysymyksestäsi päätellen halut on kykyjäsi suuremmat. Todennäköisesti ensimmäisellä keikallasi tumpelointi olisi sitäluokkaa, ettei toiselle keikalle sinusta olisi laitettavaksi.
Pidä silmäsi auki ja ole omaaloitteinen kiinnostuksen kohteistasi, väkisin koulutettuja ihmisiä on aivan riittämiin.
kyllä tilausajoja pääsee ajamaan keltanokatkin. itse ainakin pääsin suoraan koulusta tilausajoja ajamaan.Eipä taida vastaajat itsekään olla tumpeloita kummempia.
Tumpelot kyselevät silti tumpeloivat. Sinä koulunkäyneenä kyllä tiedät kyselemättä mistä virmasta kannattaa hakea tilausajo kuljettajan tehtäviä.
mä tiedän mistä firmasta niitä kannatta kysellä,mut kaikki ei välttämättä tiedä.
Se ei tee niistä yhtään sen tumpelompia.Musta noi sun vastaukset osottaa,että sä et tiedä hevon vittua linja-autonkuljettajan työstä.
Jos asiat on sinunkohdallasi järjestyksessä, älä ota turhan suurta huolta itsellesi, myös alalle aikovien tahallisen avuttomuuden hyväksymisenä. Käyttäydy rauhallisesti kuljettajan tehtävissä ja tehtävien ulkopuolella, elake koittaa aikanaan sinullekkin.
Tahallisesta avuttomuudesta esimerkki: Valmista jo talossa vuosia ajanutta linja-autonkuljettajaa kouluttaja perehdytti palvelulinjalle 2 työpäivää jonka jälkeen oli 3 päivää toisen kuljettajan mukana. Viikon yhden ainoan linjan perehdyttämisen jälkeen oltiin tilanteessa, kuljettaja ei yksin uskaltanut lähteä kyseiselle linjalle.
Tilausajo tumpeloinnista pari esim. hevonvitun tietämättömyydestä. Olen joutunut lyhyen 40 vuoden kuljettajan urani aikana jopa myymään tilausajo keikkoja. Itävaltaan kuljettajaksi kaksi kokenutta kuljettajaa, silti menomatkalla Saksassa tauosta tuli 6 tuntia kestävä. Syy oli se, kumpikaan kuljettaja, eikä 50 lasketteliaa tiennyt eikä hoksannut mikrokytkintä moottoritilanluukusta, niinsanottu käynnistyksenesto. Moottoritilanluukku oli avattu tarkastus toimien takia, kunnolla sitä ei oltu kiinni laitettu. Kului kuusi tuntia, että saatiin paikkakunnalta huoltomies herätettyä laittamaan moottoritilan luukku kunnolla kiinni.
Hiihtolomamatka lappiin: Kuljettaja ei etukäteen huolehtinut auton aamulla käynnistymisestä, yöllä oli pakkasta reilusti joten auto ei käynnistynyt. Seuraava päivä meni kuljettajan rapulaa parannellessa, kolmantena päivänä nuoret pääsivät jo laskettelurinteeseen, mutta vaikeuksia oli rinteeseen menomatkalla ja kylmästä kärsivät lopun hiihtoloman ajan. Vastaan tuli puutavara auto, linja-autonkuljettaja lipsautti paksuun lumivalliin perä jäi tielle. Pölliauto jossa oli peräasennus hiabnosturi veti bussin peräedellä tielle ja kun bussi oli takaisin kokonaan tiellä pysäytti autonsa, mutta linja-autonkuljettaja jatkoikin peruuttamista ja jytkäsi puutavaraauton perään. Linja-autosta putosi takalasi kokonaan sirpaleina tielle. Keikka jatkui kylmissä oloissa erinlaisin virityksin kuljettajan osalta, nuoret varmaankin muistelevat sitä elämysmatkana.
Kaikista ei ole kuljettajan tehtäviin eikä kaikkien onnettomien palveluja kuljettajan tehtävissä tarvita. Näistä ongelmaisista on minulle kertynyt tietämystä vaikka kirjan kirjoittamisen edestä.
Korostan: Jokainen vastaa omista tekemisistään, turha on näin kirjavaa porukkaa kenenkään itse ruveta kaunistelemaan joku aina tumpuloipi.