Aika erikoisia noiden asiantuntijoiden lausunnot

on ulkopolitiikan johtohenlö, hänen osallistumisensa on erikoista, pelkästään suomen ulkopolitiikkaan liittyvään EU-kokoukseen - perusteluina että ei ole siihen aktiivisesti kommentoinut. No helvetti, syy on juuri ulkoministerin ylenpalttinen ja hallituksenkin ulkopolitiikan vastainen lausuminen Nato-kysymyksestä. Miten tuollaisen lausuntoautomaatin jolta pääsee kokemattomuuttaan ja kamera-innostuksen saattelemana oman puolueen politiikkaa suomen nimissä maailmalle.
3159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomen olisi vihdoinkin ratkaistava ketkä edustavat Suomea EU:n kokouksissa.Nyt käytössä oleva järjestelmä ei kuulu nykypäivään.On käsittämätöntä ettei kansalaiset tiedä kuka meiltä kulloinkin lähtee paikalle,vaan presidentti voi halutessaa joko lähteä tai olla lähtemättä.Olisi huomattavasti parempi käytäntö jos varmuudella tiedettäisiin pääministerin ja presidentin tai pääministerin ja ulkoministerin aina edustavan Suomea.Ei ole ihme jos politikkoihin ei luoteta kun eivät saa edes yksinkertaista asiaa ratkaistua ilman polittista peliä vallasta.

Äänestä
  • Nato-intoilullaan, eli ei edustanut suomen virallista ulkopoliittista linjaa lausunnoissaan. Siksi Stubbin pitää jäädä kotiin opetelemaan suomen virallista ulkopolitiikkaa ;)
    Ongelmaa ei siis ole, ulkopolitiikka on Pressan heiniä.

    Äänestä

Ulkoministeri on virkaintoisena tyrinyt lausuntoineen pahasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


se että Pressa, joka kirjoitti:

on ulkopolitiikan johtohenlö, hänen osallistumisensa on erikoista, pelkästään suomen ulkopolitiikkaan liittyvään EU-kokoukseen - perusteluina että ei ole siihen aktiivisesti kommentoinut. No helvetti, syy on juuri ulkoministerin ylenpalttinen ja hallituksenkin ulkopolitiikan vastainen lausuminen Nato-kysymyksestä. Miten tuollaisen lausuntoautomaatin jolta pääsee kokemattomuuttaan ja kamera-innostuksen saattelemana oman puolueen politiikkaa suomen nimissä maailmalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu