Samassa koulussa on kaksi horoskoopiltaan kaksosia olevaa miespuolista henkilöä. Toinen heistä on näyttänyt iskeneen silmänsä vesimies naiseen. Tilanne on se, että tämä vesimies seurusteli n.2 kuukautta toisen näistä kanssa, mutta suhde meni katkolle, koska he huomasivat yhteisten kiinnostusten puuttuvan.
Tämä vesimies on huomannut tämän toisen kaksosen katseet, jo ollessaan yhdessä kaksosen kanssa. Kaksoset ovat ystäviä keskenään, joten vesimies ajatteli tämän toisen olevan vain onnellinen ystävänsä puolesta, näin hän tulkitsi häneen kohdistuvat katseet mitä tämä kaksosmies häneen loi.
Mutta nyt vesimiestä on alkanut epäilyttää, koska salaperäisiä katseita satelee kaksoselta edelleen. Vesimies on kuin ei huomaisikaan, mutta todellisuudessa hän huomaa katseet aina.
Vesimies on huomannut kaksosystävysten olevan kovin samanlaisia, ja hänellä on tunteita vain toista kohtaan. Mutta tilanne huvittaa vesimiestä, kaksoset ovat hänelle koulukavereita ja kummatkin ovat mukavia miehiä. Vesimies tietää, että vaikka tämä toinen kaksonen häntä nyt kovasti katselee ja vaikka ajattelisikin, onko mahdollista tulla joskus tulevaisuudessa ehkä kiinnostusta tähän kaksosmieheen, tämän kaksosmiehen kiinnostukset poikkeavat taas niin paljon vesimiehen kiinnostuksista, että tuskin yhteisiä kiinnostuksia paljon olisi.
Mutta vesimiehen koulupäivät menevät mukavasti, kun hän huomaa katseet, vaikka onkin kuin ei mitään huomaisi. Vesimiestä kun huvitti jo peruskoulussa luokan poikien katseet mitä häneen luotiin.
Jotkut voivat vain olla niin erilaisia, ettei yhteistä säveltä löydy.
Vaikka astrologiassa kaksonen ja vesimies olisivatkin yhteensopiva pari.
KaksosM (2x) > VesimiesN
Story.
0
437
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli3383398Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2272088Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591662Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t51507- 831366
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2881271- 831111
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.521101- 861087
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk150933