Vanha tie remonttiin

siltaa ei tarvita

Tiehallinto haluaisi Kuusistonsalmen ylittävän sillan. Näin kertoo juuri valmistunut yva-selvitys, vaikka nimenomaan siltavaihtoehtojen ympäristövaikutukset ovat huomattavan negatiiviset. Mistäköhän moiseen johtopäätökseen on yva-selvityksessä tultu? Toivottavasti järki ja kustannussäästöt voittavat, eikä Kaarinaa motiteta kahden matalan sillan väliin katselemaan virkistysaluiltaan ja uimarannoiltaan, kun liikenne jyrää salmen päällä kohti Paraisia. Tähän kun vielä liitetään silta Kakskerrasta Kuusistoon ei taida mitään jäädä enää siitäkään vähäisestä luonnonympäristöstä jäljelle. Yhtä suurta asfalttia koko kylä.
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=294061&lan=fi

24

1444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HJNM

      Moi, nykyisessä saaristotiessä on ongelmana että sen liikennevirta ohjautuu Kaarinantielle jonka alkupää on jo nyt hyvin ruuhkainen ruuhka-aikoina. Aikomus linjata saaristotie uudelleen niin että se johtaa kurkelantiellä on harkinnassa ja se vetäisi paljon paremmin kuin kaarinantie. Krossiin on tulossa lähivuosina paljon liiketilaa lisää (mm Hyper-Prisma) eli Krossin alueen liikenneongelmat tulevat vaib pahemenaam.

      • Asukas Kuusistosta

        Uusi silta ja tielinjaus on ainoa oikea vaihtoehto.
        Vanhalla tielinjalla asunnot ovat melualueella ja pätkä mäkinen, sekä vaarallinen ja tavattoman ruuhkainen.
        Kuusistolaisena voi aamuisin havaita, että Paraistentie todellakin ruuhkaantuu Kaarinatien huonon vetokyvyn vuoksi.
        Liikenteen jakaminen kahdelle sillalle ja reitille helpottaa koko Kaarinan liikenneruuhkia, kun moottoritieltä ei tarvitse tulla Kaarinatielle.
        Sillasta tulee muuten korkea Kirjalan sillan tyylinen ja kauniisti valaistuna se on oikein näyttävä. Vanha silta jää paikallisliikenteen käyttöön, eikä se muuta kestäkään.
        Tunnelit ovat kalliita ja vaarallisia, sekä aivan mahdottomia kevyelle liikenteelle, joten sitä ei tarvitse edes harkita.
        Jos jotakin Kuusiston saaresta tulisi rauhoittaa, niin järkevintä se olisi Itä päädyssä, jossa sijaitsevat kartanot ja linnanrauniot.
        Sinne ei tule rakentaa lomakyliä eikä muutakaan, vaan se olisi järkevintä jättää pelkästään virkistysalueeksi lintutorneineen.
        Länsipäähän taas saadaan hyviä omakotialueita hyvien tieyhteyksien viereen. Kuuslahden ja Vuolahden voisi hyvin myydä myös tonteiksi, jossa merenläheisyys korostuu.

      • turhan linturetken tehnyt
        Asukas Kuusistosta kirjoitti:

        Eipä pääse kuin toiseen lintutorniin, siihen vanhempaan. Toiselle on hienot opasteet, mutta vähän ennen tornia pääsyn tornille katkaisee sähköaita. En viittinyt testata onko siinä sähköt päällä.

      • ja toisaalta
        turhan linturetken tehnyt kirjoitti:

        Eipä pääse kuin toiseen lintutorniin, siihen vanhempaan. Toiselle on hienot opasteet, mutta vähän ennen tornia pääsyn tornille katkaisee sähköaita. En viittinyt testata onko siinä sähköt päällä.

        Toisaalta jos lintutornille on opasteet kyllähän sinne pitäisi päästä.

        Toisaalta ei kai kokoomukselaisessa kunnassa maanomistajilta noin vain maata oteta yleiseen läpikulkuun.

      • Entinen kokoomuslainen
        ja toisaalta kirjoitti:

        Toisaalta jos lintutornille on opasteet kyllähän sinne pitäisi päästä.

        Toisaalta ei kai kokoomukselaisessa kunnassa maanomistajilta noin vain maata oteta yleiseen läpikulkuun.

        Monikymmenvuotinen puoluekantani vaihtui tässä kokoomuslaisessa kunnassa. Jos enää äänestän, äänestän mitä tahansa muuta kuin kokoomusta.

      • asukas myös
        Asukas Kuusistosta kirjoitti:

        Uusi silta ja tielinjaus on ainoa oikea vaihtoehto.
        Vanhalla tielinjalla asunnot ovat melualueella ja pätkä mäkinen, sekä vaarallinen ja tavattoman ruuhkainen.
        Kuusistolaisena voi aamuisin havaita, että Paraistentie todellakin ruuhkaantuu Kaarinatien huonon vetokyvyn vuoksi.
        Liikenteen jakaminen kahdelle sillalle ja reitille helpottaa koko Kaarinan liikenneruuhkia, kun moottoritieltä ei tarvitse tulla Kaarinatielle.
        Sillasta tulee muuten korkea Kirjalan sillan tyylinen ja kauniisti valaistuna se on oikein näyttävä. Vanha silta jää paikallisliikenteen käyttöön, eikä se muuta kestäkään.
        Tunnelit ovat kalliita ja vaarallisia, sekä aivan mahdottomia kevyelle liikenteelle, joten sitä ei tarvitse edes harkita.
        Jos jotakin Kuusiston saaresta tulisi rauhoittaa, niin järkevintä se olisi Itä päädyssä, jossa sijaitsevat kartanot ja linnanrauniot.
        Sinne ei tule rakentaa lomakyliä eikä muutakaan, vaan se olisi järkevintä jättää pelkästään virkistysalueeksi lintutorneineen.
        Länsipäähän taas saadaan hyviä omakotialueita hyvien tieyhteyksien viereen. Kuuslahden ja Vuolahden voisi hyvin myydä myös tonteiksi, jossa merenläheisyys korostuu.

        ..että ratkaisu on korkea silta? Asiaahan ei ole millään tapaa vielä päätetty. vaihtoehdoissa todellakin on vahvoilla on myös matala silta, joka olisi maisemallisesti ja imagollisesti pahinta, mitä Kaarinalle voisi tapahtua. Mieluiten pitäisin kylläkin Kuusistonsalmen vapaana ja varsin todennäköistä on, ettei valtion budjetista tällaisiin hankkeiseen rahaa heru vielä pitkiin aikoihin. Kun tiehankkeita ja muita tarpeita aletaan listata, tämä ei takuulla ole kärkipäässä. Saaristossa ei esim. ole varaa yhteysalusliikenteelle, ysitietä ei pystytä kunnostamaan jne. Tienpito on lirissä, eikä tulevaisuus näytä yhtään sen ruusuisemmalta. Siihen voi vielä ynnätä paineet kehittää rataliikennettä ja joukkoliikennettä, joudutaan priorisointeja tekemään. Nyt olisi korkea aika miettiä pieniä, pikaisia ja realistisia parannustoimia.

      • asukas myös
        Entinen kokoomuslainen kirjoitti:

        Monikymmenvuotinen puoluekantani vaihtui tässä kokoomuslaisessa kunnassa. Jos enää äänestän, äänestän mitä tahansa muuta kuin kokoomusta.

        tämän sillan kannalla? Olisi tosiaankin mielenkiintoista tietää, mitä poliitikot ja eri puolueet tästä ajattelee. On aika outoa, ettei näinkin isosta asiasta keskustella Kaarinassa ääneen. Ainakaan tällaisen tavallisen asukin korviin ei ole kantautunut mitään. Odotellaan vaan, että joku virkamies jossain tiehallinnossa tekee tästä kaikessa hiljaisuudessa päätöksen, joka sitten kaikessa hiljaisuudessa ilmeisesti Kaarinan valtuustossa siunataan. Onko näin?

      • Asukas Kuusistosta
        asukas myös kirjoitti:

        ..että ratkaisu on korkea silta? Asiaahan ei ole millään tapaa vielä päätetty. vaihtoehdoissa todellakin on vahvoilla on myös matala silta, joka olisi maisemallisesti ja imagollisesti pahinta, mitä Kaarinalle voisi tapahtua. Mieluiten pitäisin kylläkin Kuusistonsalmen vapaana ja varsin todennäköistä on, ettei valtion budjetista tällaisiin hankkeiseen rahaa heru vielä pitkiin aikoihin. Kun tiehankkeita ja muita tarpeita aletaan listata, tämä ei takuulla ole kärkipäässä. Saaristossa ei esim. ole varaa yhteysalusliikenteelle, ysitietä ei pystytä kunnostamaan jne. Tienpito on lirissä, eikä tulevaisuus näytä yhtään sen ruusuisemmalta. Siihen voi vielä ynnätä paineet kehittää rataliikennettä ja joukkoliikennettä, joudutaan priorisointeja tekemään. Nyt olisi korkea aika miettiä pieniä, pikaisia ja realistisia parannustoimia.

        Liikennevalot ei käy jyrkän mäen takia, koska rekat pysähtyessään talviaikaan voivat luisua lämpimine renkaineen alas, eivätkä pääsisi liikkeelle.
        Tietä ei voi levittää kenenkään pihalle.
        Kustannuksia kertyisi merkittävästi, mutta käyttö kuitenkin siirtyisi lähivuosina uudelle reitille Poikluoma-Kirjalaan.
        Saamattomuus asiassa kuluu etupäässä alueen kansanedustajille, rahat on aikoja sitten jo otettu liikenteeltä.
        Kaarinan kaupunki on myös pyrkinyt viestittämään tien tarpeellisuudesta ja nyt taantuman alkaessa alueellamme olisi järkevää käynnistää näitä suuria Infra hankkeita.
        Myös suurin osa liikenneturvallisuuden ongelmista johtuu juuri Kaarina- ja Paraistentiestä, kuolonuhrejakin on tullut jo aivan riittävästi.
        Uskoisin tielaitoksenkin huomioineen tämän.
        Siltahan ei voi olla matala, koska silloin veneliikenne purjeveneineen tyrehdyttäisi kalliin investoinnin Hovirannan. Tunneli taas olisi aivan liian kallis ja mahdoton pakokaasuineen ja tulipaloriskeineen kevyelle liikenteelle.
        Maailma on täynnä kauniita siltoja, niin miksi komea riippusilta olisi pois laskuista ?

      • ymmyrkäinen

        kiertoliittymä eli liikenneympyrä. Esimerkkejä löytyy meiltä ja maailmalta. Kyllä kai insinöörin kynästä ympyröitäkin lähtee.

        Samalla tiehankkeen voisi nimetä Kaarinan Itäiseksi Ohikulkutieksi.

      • ei kuusistolaiset mitään ka...
        ymmyrkäinen kirjoitti:

        kiertoliittymä eli liikenneympyrä. Esimerkkejä löytyy meiltä ja maailmalta. Kyllä kai insinöörin kynästä ympyröitäkin lähtee.

        Samalla tiehankkeen voisi nimetä Kaarinan Itäiseksi Ohikulkutieksi.

        Todella hyvä ehdotus!!! Pari kiertoliittymää eli liikenneympyrää väistämisvelvollisuuksineen Kaarinan ja Paraisten väliin ja suurin osa kaarinalaisten/kuusistolaisten liikenneongelmista on ratkaistu! Jos joku lukijoista on joskus asunut vaikka edes pääkaupunkiseudulla hän tietää, että Kaarinassa ei ole ruuhkaliikennettä.

      • St. Karins
        ei kuusistolaiset mitään ka... kirjoitti:

        Todella hyvä ehdotus!!! Pari kiertoliittymää eli liikenneympyrää väistämisvelvollisuuksineen Kaarinan ja Paraisten väliin ja suurin osa kaarinalaisten/kuusistolaisten liikenneongelmista on ratkaistu! Jos joku lukijoista on joskus asunut vaikka edes pääkaupunkiseudulla hän tietää, että Kaarinassa ei ole ruuhkaliikennettä.

        On täysin ylimitoitettua pilkkoa Kuusiston saari uusilla teillä ja pilata salmi sillalla. Kaarinan ruuhkia liioitellaan. Saaristossa asuu niin vähän ihmisiä, asuuko edes Kaarinan asukasluvun verran. Saaristoon ei pidä kaavoittaa asuinalueita johonkin jumalan selän taakse, josta sitten kuitenkin pendelöidään Turussa töissä jokainen omassa pikkuautossa ja valitetaan että on ruuhka. Sellaiseen ei yhteiskunnalla ole enää varaa, eikä se ole enää nykyaikaa. Nykyaikaa on se, että säilytetään luontoa, virkistysalueita ja bensaa. Sitä paitsi tosi saaristolaiset kaipaavat ennemmin yhteysalusliikenteen turvaamista ja ehkä kiinteetä yhteyttä Paraisten ja Nauvon välille, jos saavat valita. Tämä hanke haiskahtaa.

      • Asukas Kuusistosta
        St. Karins kirjoitti:

        Tievaraus läpi Kuusiston on ollut jo kymmeniä vuosia , nimi vain on vaihtunut.
        Vanha silta ei kuitenkaan kestäisi liikennemääriä, jotka kokoajan lisääntyvät. Liikenne on tavaraliikennettä Paraisten tehtailta ja se jyrää ympäri vuorokauden ihmisten ikkunan alta pakokaasua levittäen. Ongelmissa on juuri raskas liikenne mäkisellä ja kapealla osuudella.
        Myös vanhan sillan Turvallisuus on erittäin kyseenalainen. Uudella sillalla kevyenliikenteen turvallisuus saadaan kertaheitolla kuntoon.
        Turkulaisen pendelöitsijän olisi syytä tulla käymään Kuusistossa, niin näkisit ja kokisit myös ruuhkan. Vaarallisin tilanne on talviaikaan, kun liikenne ruuhkautuu sillan Kuusiston puolen mäkeen, kun Kaarinatien vetokyky loppuu. Voin vain kuvitella kuinka pitkä jono on kun Super Hyper Prismat valmistuvat moottoritien risteykseen.
        Suosittelen kokemaan miltä tuntuu istua pikkuautossa kahden rekan välissä Kuusiston mäessä, kun tie on peiliukas, ei paljon liikenneympyrät auta.

    • Nim. Mä vaan

      Mitä ne sillä vahalla sillalla tekee? Eikö olisi paljon halvempaa rakentaa uusi?
      Ei kai ne sitä vie ennen kuin uusi kulkuyhteys on valmis?? Millä sitä muuten sinne Kuusistoon ja Paraisille pääsee!
      Kysyn vaan!

    • lue vaikka itse

      ja maisema, ja Kuusiston saaren luonto. Lue yva-selvitys. se on aivan yksiselitteinen. valitettavasti. mutta yksi lohtu sentään on, joka vielä antaa toivoa meille kaarinan virkistysalueista ja hiljaisuudesta nauttiville. rahat on loppu.

      • Asukas Kuusistosta

        Hiljaisuutta kyllä löytyy saaren toisesta päästä ja hyvinkin läheltä vaikka Raasin korvesta.
        Ihmishenget ovat kuitenkin tässä asiassa tärkeitä ja yleinen liikenteen sujuvuus koko Kaarinan alueella.
        Siltoja on paljonkin maailmassa ja monet niistä hyvin kauniita ja kun asuu kaupungissa joutuu niitä katselemaan.
        Tunnelit ovat hyvinkin vaarallisia, niin passiivisesti pakokaasuineen, kuin realistisestikin tulipalopaikkoina. Tunnelien tulipaloissa on maailmassa kuollut ja loukkaantunut paljon ihmisiä, eikä ole niitä kivuttomimpia lähtöjä tästä maailmasta.
        Massiiviset kalliit liikennejärjestelyt, jossa viisi taloakin jäisi tien alle, sekä lopulta Kaarinatie ruuhkautuisi entisestään ovat aivan järjettömiä.
        Kannattaa myös huomioida, että Kaarinatien ruuhkautuminen näkyy muuallakin, kun ihmiset etsiskelevät korvaavia vähemmän ruuhkaisia reittejä.
        Voisin väittää Kuhilastien kuolonkolarienkin osittain johtuneen Kaarinatien ruuhkautumisesta.
        Kuten aikaisemminkin mainitsin, niin järkevintä on suojella rakentamiselta Kuusiston itäpää, jossa on erilaisia suojelukohteita ja alueita.
        Länsipää taas sopii erittäin hyvin omakotiasumiseen meren äärellä, jonka mahdollisuuden soisin mahdollisimman monelle Kaarinalaiselle.

      • näin on

        Minä en halua mennä autolla Raasin korpeen hiljaisuutta kuuntelemaan vaan nauttia upeasta Kuusistonsalmesta sen länsipäässä. Uudessa tiehankeessa siirretään liikenteen haitat toiseen paikkaan ja tuhotaan samalla alueen luonto, estetään veneliikenne ja raiskataan kaupungin merellinen imago. Liikenteen saa kyllä sujuvaksi vanhan tien perusparannustoimilla. Kaarinan läntinen ohikulkutie on turha.

    • Nimetön

      Haluan rehellisen kannanoton kaikilta Kaarinan poliittisilta ryhmiltä sillan ja ohikulkutien rakentamiseen. Tämä on Kaarinalle niin suuri kysymys. Ymmärtääkseni Kaarinan kokoomuspoliitikot ovat sillan rakentamisen kannalla. Entä demarit ja keskusta? Kolmen suuren kopla kiinnostaa, muilla puolueilla on korkeintaan vaa'ankieliasema päätöksenteossa. Joka tapauksessa kannan julki tuominen asukkaiden tietoon olisi tässä vaiheessa tärkeää, sillä Kaarinan valtuusto muodostaa aikanaan kantansa myös siltasuunnitelmiin. Tässä ilmeisesti odotetaan joissain piireissä uutta kaavoitusmaata pinta-alaltaan rajoitetusta saaresta, jossa liikenneongelmat vain korostuvat lisärakentamisen myötä (vrt. Hirvensalo) Kaarinan kannattaisi nyt suunnata kaavoitustaan ennemmin Piikkiöön jonne on hyvät liikenneyhteydet, eikä saaristoluonto ole rakentamisen ja liikenteen takia uhattuna.

      • kaarinalainen äänestäjä

        Minua kiinnostaa ovella olevissa kunnallisvaaleissa ehdolle asettuneiden kaarinalaisten ihan oma henkilökohtainen mielipide. Viis veisaan siitä mitä poliittinen ryhmä yhteen ääneen kasvottomana massana lausuu.

        Kaarinalaisten vuonna 2004 valitsemia kunnanvaltuutettuja on 43. Viimeisimmän valtuustokauden aikana ainoastaan muutama näistä 43 kunnanvaltuutetusta on uskaltanut julkisesti omalla nimellään esittää mielipiteensä.

        Suurin osa jopa tärkeissä asemissa olevista luottamushenkilöistä sen kun käyttää päätösvaltaansa ja porskuttaa eteenpäin eikä tavallinen kuntalainen tiedä tuon taivaallista äänestämänsä henkilön ajatusmaailmasta tai teoista Kaarinan parhaaksi.

        Kuntaliitosvaiheessa Piikkiötä myytiin kaarinalaisille muun muassa merenrannoilla. Otettakoon nuo rannat käyttöön ennen kuin Kuusistosta pilataan loputkin.

        Viime kunnallisvaaleissa melkoisen suuri osa (38 %) kaarinalaisista ei edes vaivautunut äänestämään.

        Toivottavasti äänestysvilkkaus on suurempi ensi kuun vaaleissa.

      • odotan..
        kaarinalainen äänestäjä kirjoitti:

        ehdokaslistoja

      • että sellasta
        odotan.. kirjoitti:

        ehdokaslistoja

        näköjään viime kaarina-lehdessä.

        vaalien teemaksi pitäisi muuten nostaa kaarinalaisten lähiympäristö.

        joten rohkeasti vain esiin kaikki ehdokkaat ja puolueet, jotka ovat valmiita raiskaamaan kuusistonsalmen ja saaren tiesuunnitelmilla! kakskerran ja satavan osayleiskaavassa suunnitellaan siltaa kakskerrasta kuusistoon. siitä on näemmä pyydetty lausontoja, parainen kannattaa jo. kuusiston tulevaisuus näyttää helsingin täyteenahdetulta lauttasaarelta ja länsi-turunmaa on uusi espoo.

      • Alkuperäinen Kaarinalainen
        että sellasta kirjoitti:

        Silta-asiaa paljon tärkeämpää olisi tietää ehdokkaan
        kanta aiheesta Suur-Turku, koska tämän hankkeen toteutuessa Kaarinalainen ei päätä sen jälkeen mitään.

      • puolensa ja puolensa..
        Alkuperäinen Kaarinalainen kirjoitti:

        Silta-asiaa paljon tärkeämpää olisi tietää ehdokkaan
        kanta aiheesta Suur-Turku, koska tämän hankkeen toteutuessa Kaarinalainen ei päätä sen jälkeen mitään.

        hmm.. on tuossakin perää. Mutta konkretiasta on helpompi lähteä liikkeelle. Suur-turku varmaan poistaisi kuntien välistä kilpailua veronmaksajista, ja em. kaltaista luonnon ja saarten pilaaminen hinnalla millä hyvänsä rauhoittuisi, kun jokaisen kunnan ei pitäisi erikseen pistää sileäksi tonttimaiksi näitä paratiisialueitaan. Samalla joukkoliikennettä saataisiin kehitettyä. Mutta myönnettäköön, että turun äänestäjävolyymillä kaarinalaisten asiat jäisivät jokseenkin toisarvoisiksi ja paikallisdemokratiaa pitäisi kehittää jollakin tavalla, etteivät äänestäjät aivan lannistuisi..

      • Kaarinakehittyy
        että sellasta kirjoitti:

        näköjään viime kaarina-lehdessä.

        vaalien teemaksi pitäisi muuten nostaa kaarinalaisten lähiympäristö.

        joten rohkeasti vain esiin kaikki ehdokkaat ja puolueet, jotka ovat valmiita raiskaamaan kuusistonsalmen ja saaren tiesuunnitelmilla! kakskerran ja satavan osayleiskaavassa suunnitellaan siltaa kakskerrasta kuusistoon. siitä on näemmä pyydetty lausontoja, parainen kannattaa jo. kuusiston tulevaisuus näyttää helsingin täyteenahdetulta lauttasaarelta ja länsi-turunmaa on uusi espoo.

        Toivottavasti toteutuu, silloin Kaarinassa hyvätuloisia veronmaksajia riittäisi.
        Lauttasaari on todella hieno asuinalue, vihreä ja viihtyisä. Espoo tyyli sitten saisikin siirtyä Paraisille ja Vantaa Raisioon.
        Kaarinasta käytännössä puuttuukin merimaisemilla varustetut terassitalot, joiden lasitetuilla parvekkeilla kansa viihtyy.
        Meri ja vesillä liikkuminenkin on Kaarinassa melko huonosti hyödynnetty, Hovirinnan rantaankin Lauttasaaren tyyppiset veneliikkeet ja satama sopisi erinomaisesti.

    • TilaaMersulle

      Tie uusiksi heti, saatanan tunarit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6040
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4137
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      255
      2083
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1846
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe