Jakovara

Hallitus teki vaalibudjetin kun siihen oli oiva tilaisuus. Tarkoitus on jäytää etenkin näin vaalien alla demarien eli pääoppositiopuolueen kannatusta. Pitää muistaa että valtiontalouden hyvä kehitys on mahdollistunut todella isot varat valtiolle - nyt on tavallaan hyvä jakaa muutama ropo köyhemmällekin ja tuoda se esiin näyttävästi.

Veroalesta järjestettiin näyttävä mediaspektaakkeli vaikka asia oli itse asiassa jo sovittu. Näin saatiin oiva tilaisuus viedä demarien, etenkin demarinaisten ääniä vihreille. Mitä heikommin demareilla menee sitä todennäköisemmin porvarit saavat huseerata.

Uutisoidaan näyttävästi sitä että köyhä kansa saakin muutaman euron enemmän mitä oletettiin. Vasta eilen sähköyhtiö ilmoitti nostavansa energiamaksuja 17% (siirtomaksut nousi n 8% kesällä), nämä euromääräisesti pienet hyvitykset eivät korvaa mitenkään hinnannousua. Köyhä köyhtyy mutta vaalien alla kansa luulee että pieni- ja keskituloiset ovat porvarihallituksen suojissa.
392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mm Vuotos, Kollaja altaat toisi ilmaisen aineen parempaan käyttöön. Periaatteessa laskisi hinjoja vähän.

Mutat, vihreätpä onkin vastaan.
Sanovat, että lisää veroja ja maksuja energialle.

Niitä nyt maksellaan

Äänestä
  • pelle buahahhaa.

    Äänestä

  • mikään ei muutu ainakaan paremmaksi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oli iso 2008 kirjoitti:

Hallitus teki vaalibudjetin kun siihen oli oiva tilaisuus. Tarkoitus on jäytää etenkin näin vaalien alla demarien eli pääoppositiopuolueen kannatusta. Pitää muistaa että valtiontalouden hyvä kehitys on mahdollistunut todella isot varat valtiolle - nyt on tavallaan hyvä jakaa muutama ropo köyhemmällekin ja tuoda se esiin näyttävästi.

Veroalesta järjestettiin näyttävä mediaspektaakkeli vaikka asia oli itse asiassa jo sovittu. Näin saatiin oiva tilaisuus viedä demarien, etenkin demarinaisten ääniä vihreille. Mitä heikommin demareilla menee sitä todennäköisemmin porvarit saavat huseerata.

Uutisoidaan näyttävästi sitä että köyhä kansa saakin muutaman euron enemmän mitä oletettiin. Vasta eilen sähköyhtiö ilmoitti nostavansa energiamaksuja 17% (siirtomaksut nousi n 8% kesällä), nämä euromääräisesti pienet hyvitykset eivät korvaa mitenkään hinnannousua. Köyhä köyhtyy mutta vaalien alla kansa luulee että pieni- ja keskituloiset ovat porvarihallituksen suojissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu